Tammi 2019
alkup. En finir avec Eddy Bellegueule, 2014
suomentanut Lotta Toivanen
Luimme maaliskuun lukupiirikirjana Édouard Louisin omaelämäkerrallisen romaanin Ei enää Eddy. Se näkyi suomeksi ilmestyttyään paljonkin minun somesyötteissäni samoin kuin Louisin myöhemmin ilmestyneet teokset, mutta ei ole kyllä tullut ennen tätä tutustuttua yhteenkään niistä. Tämän kirjan perusteella voisin lukea häneltä muitakin teoksia, mutta en ihan heti perään. Ei enää Eddy ei nimittäin päästä lukijaansa helpolla.
Kyseessä on siis omaelämäkerrallinen romaani, joka kuvaa nuoren Eddyn kasvuvaiheita lapsesta teini-ikäiseksi. Teos lähtee liikkeelle kiinnostavasti, oikein nykäisee mukaansa. Teksti on hyvää ja alun teemat todella kiinnostavia. Eddy kokee jo varhain erillisyyttä omasta perheestään, sillä hänen arvomaailmansa on rakentumassa aivan toisenlaiseksi. Perhe elää köyhyydessä ja niin heitä kuin muitakin ihmisiä Eddyn lähipiirissä vaivaa tietynlainen näköalattomuus. Ylisukupolviset taakat estävät tavoittelemasta toisenlaista elämää. Kouluttamattomuus ja raskas tehdastyö ovat edessä jokaisella.
Eddy kokee erillisyyttä muista myös orastavan homoseksuaalisuutensa vuoksi. Se on tärkeä teema, mutta minun mielestäni seksuaalisen heräämisen kuvaus oli paikoin liiankin räikeää ja tarpeettoman suoraa ja yksityiskohtaista. Lukupiiriläisistä moni sanoi kokeneensa samoin. Nuori Eddy tekee kaikkensa "parantuakseen" homoudesta, mutta ei se tietenkään auta. Yksi lukupiiriläisistä totesi todella osuvasti, että tämä kirja pitäisi luetuttaa kaikilla niillä, jotka ajattelevat, että homoseksuaalisuus on asia, josta voi jotenkin parantua. Olen samaa mieltä.
On helppo nähdä miksi tämä teos on ollut niin kohuttu ja ravisteleva, mutta muuten tämä ei suinkaan ole mikään helppo lukupala. Alle 200 sivua, mutta niin mieleenpainuva ja ajatuksia herättävä. Minua kiinnostaisi kyllä lukea ainakin Louisin isästään ja äidistään kirjoittamat teokset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.