Paha Pohjanmaa

Niko Jutila: Paha Pohjanmaa

Avain 2026

Millaista oli elämänmeno 1900-luvun alkupuoliskon Pohjanmaalla? Niko Jutilan tietokirja Paha Pohjanmaa piirtää ajankuvaa rikoshistorian näkövinkkelistä. Kaikki kirjassa käsiteltävät rikostapaukset ovat henkirikoksia, jotka tapahtuivat 1900-luvun alkupuolella Pohjanmaan maakunnissa.

Jutilan kirjassa Pohjanmaa näyttäytyy ankarana paikkana, jossa toimeentulo oli monella niukkaa ja vaihtoehdot vähissä. Alkoholi näyttelee myös isoa roolia useissa kirjan rikostapauksissa, mutta ei kaikissa. Jutila marssittaa esiin mm. historian unohtamia sarjamurhaajia, lapsenmurhia, murhapolttoja ja ryöstömurhia. Tekijöinä on niin naisia kuin miehiäkin, osa vieläpä alaikäisiä. Yksi tapauksista sijoittuu kotipaikkakunnalleni Jalasjärvelle.

Jutila onnistuu hienosti kokoamaan yksittäisistä tapauksista yhtenäisen kokonaisuuden, joka on mielestäni historiallisena ajankuvana todella kiinnostava. Pidän tätä myös sikäli luotettavana tietoteoksena, että Jutila mainitsee käyttämänsä lähteet ja kertoo, että ei ole lisännyt mitään omia kuvauksia. Jos jossakin kohtaa mainitaan, että päivä oli aurinkoinen, sekin tieto on poimittu virallisista tutkimuspöytäkirjoista.

Mikä saa ihmisen tekemään toiselle pahaa? Joitakin tämän kirjan rikollisista veivät sattuma ja olosuhteet, osa ei ehkä nähnyt muuta vaihtoehtoa. Asioilla tapaa olla monta puolta eikä yhden lähteen – siis tämän kirjan – perusteella ehkä ole oikein sanoa, että jotkut ovat vain olleet aidosti pahoja, mutta sellainen tunne minulle kuitenkin jäi. Kirjan nimi on siis varsin osuva.

Tiukasta faktapohjaisuudesta huolimatta Jutilan teksti on eloisaa, joskus jopa melko nasevaa. Nautin lukemisen vaivattomuudesta, vaikka ei tämä aihepiiriltään mikään hyvänmielen kirja olekaan. Minulle tämä oli hätkähdyttävä ja aivan ehdottomasti mieleenpainuva lukukokemus. Hienoa työtä kirjailijalta!

Kymmenen kirveeniskua

Salla Fagerström: Kymmenen kirveeniskua

10h 1 min., Like 2023

lukija: Maria Jyrkäs 

True crime -tarinat ja -mysteerit kiehtovat minua ainakin joissain määrin, joten Kymmenen kirveeniskua kiinnitti huomioni kustantajan katalogissa jo hyvissä ajoin. Teos kertoo vuonna 1914 tapahtuneesta henkirikoksesta, jonka uhriksi joutui Selkämeren saaristossa asunut iäkäs nainen. Ryöstömurhasta otetaan kiinni kuuro Ida Saarinen, jonka myös todistajanlausunnot liittävät tapaukseen.

Kymmenen kirveeniskua kertoo paitsi tästä yksittäisestä rikoksesta myös aikansa poliisityöskentelystä ja kuurojen yhteiskunnallisesta asemasta. En ole koskaan aikaisemmin saanut näin kattavaa yleiskuvaa jälkimmäisestä asiasta ja se olikin mielestäni teoksen kiinnostavinta antia eikä niinkään Ida Saarisen luonnekuvaus tai tapahtunut rikos. Fagerström on itsekin kuuro, joten hän osaa hyvin kertoa esimerkiksi sosiaalisten kohtaamisten haasteista, jotka ovat samanlaisia yhä tänäkin päivänä.

Toimittaja Salla Fagerström kiinnostui Ida Saarisesta ja Matalan saaren ryöstömurhasta törmättyään asiaa koskevaan vanhaan rikosuutiseen. Fagerström herättää lukijan pohtimaan samoja aiheita, jotka ovat herättäneet hänenkin mielessään kysymyksiä. Tuomittiinko Ida liian heppoisin perustein? Tunnustiko hän todella murhan? Miten hän käytännössä pystyi ryöstömurhaan yksin, etenkin kun anastettujen tavaroiden joukossa oli isojakin huonekaluja? Ja jos hän todella suunnitteli tekonsa, niin miksi hän ei kätkenyt selkeästi uhrin suuntaan osoittavia esineitä? Tuliko kuuro Ida todella ymmärretyksi oikein poliisikuulusteluissa?

Monta on kysymystä, vaan ei aukotonta vastausta. Totuutta voi jokainen faktojen valossa miettiä tykönään, mutta itselleni tämä teos jäi erityisesti mieleen nimen omaan kuurojen historian kautta eikä true crime -tarinana.

Tulilahti: Tutkimuksia naismurhista

Teemu Keskisarja: Tulilahti - Tutkimuksia naismurhista

240 s., WSOY 2023

kansi: Martti Ruokonen

Teemu Keskisarja vieraili viime syksynä kirjastossamme luennoimassa otsikolla Pohjanmaan rikoshistoria. Hän keskittyi pitkälti Kyllikki Saaren tapaukseen, josta kertovan kirjankin olen lukenut. Hän kertoi työstävänsä uutta kirjaa, jossa sivutaan myös jalasjärveläisen Lempi Ojalan tapausta 1930-luvulta. Kiinnostus heräsi ja varasin kirjan heti, kun se vain oli mahdollista.

Tulilahti on minulle rikoshistoriasta tuttu tapaus. 1950-luvun lopulla tapahtunut Riitta Pakkasen ja Eine Nyyssösen henkirikos Tulilahden leirintäalueella on näkynyt lehdistössä tasaisesti edelleen. Tapaukseen ei koskaan löytynyt aukottomasti todistettavaa syyllistä, mutta Keskisarja pohtii kerättyjä todisteita ja kuulustelupöytäkirjoja rikoshistorioitsijan näkökulmasta: olisiko jotain voitu tehdä toisin, jäikö jotain olennaista huomaamatta? Kirjan luettuaan voi todeta, että taisi tosiaan jäädä.

Tulilahden tapauksen lisäksi Keskisarja pyrkii taustoittamaan ajankuvaa ja aihepiiriä, siis naismurhia, laajemminkin. Hän nostaa esille kivennapalaisen talollisen tyttären Esteri Rantasen, joka joutui naapurinsa surmaamaksi ihan yllättäen syksyllä 1932. Toinen isommin esille nouseva tapaus on edellä mainittu jalasjärveläisen Lempi Ojalan tapaus, jossa ahdistelijoitaan pakoon pyrkinyt piika kiipesi sillankaiteen yli turvaan ja lopulta putosi virtaan huhtikuussa 1932. Kolmantena on lauttasaarelaisessa autiotalossa 1920-luvulla sattunut kaksoissurma, joka selvisi uhrien nopean löytymisen vuoksi. Nuorten naisten kohdalla oli matkassa paljon sattumanvaraisuuksia, mutta onneksi sattumalla oli sormensa pelissä myös löytymisen suhteen ja rikollinen sai rangaistuksensa.

Vaikka Kivennavan, Jalasjärven ja Lauttasaaren tapaukset luovat kehystä naismurhien historialle, tuntuivat ne Tulilahden surmien käsittelyn kannalta hieman irrallisilta - joskin kiinnostavilta - osasilta tässä kirjassa. Keskisarjan tyyli kirjoittaa tekee historian eläväksi, hänellä on teräviä huomioita ja hän käyttää värikästä sanastoa. Olen lukenut häneltä useampiakin kirjoja, mutta tämä Tulilahti tuntui nopealukuisimmalta ja mukaansatempaavimmalta ainakin tekstin puolesta.