Lukupiirikirja: Pieni suklaapuoti

Joanne Harris: Pieni suklaapuoti

Suklaapuoti 1

413 s., Otava 1999

alkup. Chocolat, 1999

suom. Arja Gothoni

kansi: Katja Alanen

Lukupiirimme jäi joulutauolle suklaantuoksuisissa tunnelmissa, sillä vuoden viimeisessä kokoontumisessa keskustelimme Joanne Harrisin läpimurtoteoksesta Pieni suklaapuoti, tietysti suklaata syöden.

Olen lukenut tämän teoksen aikaisemminkin, joskus yli 10 vuotta sitten eli jo ennen blogiaikaa. Silloin mieleeni jäi, että elokuva oli jotenkin parempi. Aika näyttää tehneen teokselle hyvää, sillä nyt taidan olla toista mieltä.

Vianne Rocher saapuu tuulen kuljettamana pieneen ranskalaiseen kylään tyttärensä Anoukin kanssa. Kiertolaisen elämään tottunut, vahvasti ennusmerkkeihin ja arjen taikuuteen luottava Vianne perustaa kylään suklaapuodin, jonka vastaanotto on ristiriitainen. Ankaran katolisessa kylässä paaston aikaan toimiva heikkouteen houkutteleva suklaapuoti herättää pahennusta, mutta on myös niitä, jotka löytävät suklaapuodista elämäänsä sitä lämpöä ja inhimillisyyttä, jota ovat niin kovasti kaivanneet.

Lukupiirissä yleinen mielipide oli, että tämä oli ihan mukavaa ja mukaansatempaavaa luettavaa. Yllättävän paljon tästä löytyi keskusteltavaa, vaikka etukäteen olin ajatellut, että onko tämä liian kevyt lukupiirikirjaksi. Hahmojen väliset ristiriidat, suklaapuodin ja kirkon vastakkainasettelu ja miljöö pyörivät keskustelun keskiössä. Joku totesi hyvin, että suklaapuodin puitteet pehmensivät tarinaa paljon. Se on epäilemättä totta, sillä esimerkiksi Muscatien avioliitto ja jokilaivojen väkeä kohtaan kohdennettu epäluulo ja viha olisivat ilman lohdullista suklaapuotia ja sen inhimillistä omistajatarta olleet aika tavalla ankeampaa luettavaa. Olimme myös yhteisesti hyvin vaikuttuneita siitä, miten hienosti Harris saa välitettyä tuoksu- ja makuaistimukset lukijalleen.

Minulle jäi nyt lukemisen jälkeen sellainen olo, että haluan lukea myös tämän jatko-osat. Sitä en tiedä milloin se aika koittaa, mutta kyllä tästä sellainen kipinä jäi. Karamellikengät kuulostaa ainakin houkuttelevalta nimeltä!

Kesäviiniä

Joanne Harris: Kesäviiniä

349 s., Otava 2001

alkup. Blackberry Wine 1999

suom. Sari Karhulahti

 

Luin pari vuotta sitten Joanne Harrisin Appelsiinin tuoksun ja olin melko innokas jo pian lukemaan lisää Harrisin tuotantoa. No se "pian" on nyt kahden vuoden jälkeen, kun nappasin omassa hyllyssäni odotelleen Kesäviiniä luettavakseni. Appelsiinin tuoksu oli mielestäni aivan ihana kirja ja se nosti riman melko korkeaksi Harrisin muiden kirjojen suhteen. Kesäviiniä oli myös hyvin otteessaan pitävä kirja, vaikka ei ihan samanlaista fiilistä tuonutkaan kuin Appelsiinin tuoksu toi.

 

Kesäviiniä kertoo elämäänsä enemmän tai vähemmän turhautuneesta yhden hitin kirjailijasta Jay Mackintoshista, joka lähtee päättömästi kauan sitten tuntemansa miehen unelmien jäljille hakien sieltä samalla myös omalle elämälleen suuntaa. Jayn tarina alkaa jo parinkymmenen vuoden takaa, jolloin teini-ikäisen pojan vanhemmat olivat eronneet ja poika vietti kesiään isovanhempiensa luona pikkukaupungissa. Tuolloin hän tutustui omalaatuiseen viiniä keittelevään elämäntapapuutarhuriin Joe Coxiin, jonka elämänfilosofia ja olemassaolo vaikutti suunnattomasti Jayn elämän kehitykseen: innoittihan Joe hänen menestysromaaninsa.

 

Jay saa päähänpistonsa nähtyään mainoslehtisessä kuvan ranskalaisesta pikkutilasta, siitä samasta, josta Joe jo aikoinaan haaveili. Jay pakkaa mukaansa kuusi pulloa Joen erikoisviiniä ja hieman vaatetavaraa ja kirjoitustarvikkeita ja lähtee kotimaastaan Britanniasta Ranskaan vailla muuta selkeää päämäärää kuin asettua asumaan juuri ostamaansa tilaan. Jay ei vain tiedä millaisten salaisuuksien pikkukylään hän asettuu ja kenen varpaille sattuu astumaan ostaessaan tilan. Tähän samaiseen kylään sijoittui käsittääkseni myös Harrisin tunnetuimman teoksen, Pieni suklaapuoti, tapahtumat.

 

Tarina alkaa sikäli erikoisesti, että sen kertojaäänenä näyttää toimivan viinipullo. Samaten tarina päättyy siihen, kun viini lopulta vuosien odotuksen jälkeen juodaan. Moinen kertojavalinta on kuitenkin teoksen edetessä helppo unohtaa - onneksi - sillä aluksi minusta ratkaisu tuntui hieman liian omituiselta. Kesäviiniä on teos, joka kuvaa ennen kaikkea Jayn matkaa, jossa hän pyrkii irti menneisyyden painolastista. Yhden hitin kirjoitettuaan Jayn elämä on junnannut paikoillaan ja nyt hän repäisee kunnolla vaihtamalla radikaalisti maisemaa. Samalla myös Jay tuntuu kasvan hahmona henkisesti paljon vahvemmaksi, hän saa takaisin itseluottamustaan ja löytää elämälleen suunnan.

 

Kesäviiniä on ihan kiva kirja luettavaksi, mutta mitään suurempia ajatuksia se ei herättänyt. Oli toki mielenkiintoista tutkailla kyläläisten salaisuuksien ja ennakkoluulojen verkkoja sekä seurata miten Jay muuttuu matkan varrella, mutta mitään erityisen ihmeellistä tässä kirjassa ei kuitenkaan ollut. Sanoisin, että tämä on sellaista viihdyttävää lukemista ja Kesäviiniä kyllä lukee mielikseen, sillä siinä on jotain lumoavaa, mutta sinänsä juoni on aika ennalta-arvattava eikä välttämättä mitenkään erityislaatuinen.

 

♠♠♠½

Appelsiinin tuoksu

Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu

476 s., Otava 2002

alkup. Five Quarters of the Orange, 2001

suom. Sari Karhulahti

Kyselin taannoin erään postaukseni yhteydessä mitä kannattaisi Harrisilta lukea, sillä minun pitää jokin hänen teoksensa lukea huomiseen kirjallisuuspiiriin. Minulle ehdotettiin Herrasmiehiä ja huijareita, Karamellikenkiä ja Sinisilmää (Pienen suklaapuodin olen lukenut muutama vuosi sitten), mutta kirjastossa heti houkuttelevimmalta ja omimmalta tuntui Appelsiinin tuoksu. Valitsin ilmeisesti oikein, sillä luin tämän parissa päivässä enkä olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni.

Appelsiinin tuoksu sijoittuu toiseen maailmansotaan, pieneen ranskalaiseen kylään, jossa asustaa Dartigenin perhe. Isä on kuollut sodassa ja kontrollifriikki äiti kasvattaa lapsiaan ankaruudella ja kovuudella uhraten kaiken rakkautensa ja huolenpitonsa vain puutarhalleen ja ruoilleen. Lapset Cassis, Reinette ja Framboise kaipaavat epätoivoisesti lähelleen aikuista ihmistä, jolle kertoa suurista saavutuksistaan ja jonka kanssa jutella. Sellaisen he saavat nuoresta saksalaisesta sotilaasta Tomasista, joka tuo lapsille tietoja vastaan milloin mitäkin hienoa tai hyvää: suklaata, kahvia, lehtiä, kosmetiikkaa tai appelsiineja.

Loppujen lopuksi kaikki kääntyy kamalaksi murhenäytelmäksi, jonka uhreiksi joutuvat viattomat sivulliset ja Dartigenin perhe lähtee kotikylästään pois. Vasta aikuisena, palattuaan kotitaloonsa ja luettuaan äitinsä muistikirjaa, Boise alkaa ymmärtää millainen ihminen Mirabelle Dartigen oikein oli ja miksi hän toimi niin kuin toimi. Oma lapsuudenkoti on Boiselle ihmeellinen voimanlähde, josta hän saa varmuutta ja oivallusta.

Tämä kirja on kirjoitettu uskomattoman sujuvasti ja houkuttelevasti, se on todellista "aistien juhlaa", kuten Literary Reviewiä on siteerattu takakannessa. Kuvaukset hajuista, tuoksuista ja mauista tuovat kirjan tunnelman uskomattoman lähelle lukijaansa. Appelsiinien tuoksu on yksi tämän teoksen vahvimpia elementtejä. Miljöön kuvaus on toteutettu onnistuneesti, se antaa lukijalle tilaa, mutta myös luo vahvat raamit ajalle ja paikalle. Teksti on niin vaivatonta, että yhtäkkiä huomaa uppoutuneensa kirjaan ihan täysin ja lukeneensa sata sivua tuosta vain.

Juonen kuljetuksessa ainut miinus on se, että välillä pompahdetaan liian äkkinäisesti menneeseen tai nykyisyyteen, ikään kuin ei anneta tarpeeksi tilaa viipyä tietyssä tunnelmassa, vaan syöksytään päätä pahkaa eteenpäin. Toisaalta se ei haittaa, koska muuten siirtymät on toteutettu sujuvasti, välillä vain toivoisi saavansa kuulla lisää kaiken alusta ja sitten palataankin nykyisyyteen liian nopeasti. Kahden ajan kuljetus rinnakkain on kuitenkin hyvä ratkaisu, koska silloin on helpompi ymmärtää menneisyyttä ja nykyisyyttäkin, on helpompi ymmärtää eri ihmisten ratkaisuja.

En osaa kuvailla juonta kovin hyvin paljastamatta siitä liikaa, mutta voin sanoa sen verran, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Onko mikään loppujen lopuksi vilpitöntä, onko mikään puhdasta ja aitoa? Loppu on todellinen yllätys, odotin menneisyydestä paljastuvan jotakin muuta. Ratkaisun hetkillä kuitenkin jo oivalsin miten tulee tapahtumaan, mutta se ei onneksi latistanut tunnelmaa. Tämä on hieno kirja, jota suosittelen vilpittömästi. Pidin tästä paljon enemmän kuin aikoinaan Pienestä suklaapuodista, ja mielestäni tämä ansaitsiskin saada Harrisin tuotannosta suurempaa näkyvyyttä. Pisteet ovat nyt kumminkin näin:

 ♠♠♠♠½