Vaihtokauppa

 

Beth O'Leary: Vaihtokauppa

14 h 19 min., WSOY 2021

alkup. The Switch

suom. Taina Wallin

lukijat: Kati Tamminen ja Eeva Eloranta

Voi että mikä ihana hyvänmielenkirja tämä olikaan! Kuuntelin tämän äänikirjana maaliskuun alkupuolella, mutta juoni on jäänyt tosi hyvin mieleen kahdestakin syystä. Ensinnäkin tietysti ihan itsensä takia, sillä pidin ideasta ja tarinankerronnan tyylistä paljon. Toisekseen äänikirjatoteutus oli ihan loistava, kun Kati Tamminen antoi äänensä tyttärentytär Leenalle ja Eeva Eloranta isoäiti Aileenille.

Leena Cottonin elämä Lontoossa tuntuu ajautuvan umpikujaan ja hän kaipaa maisemanvaihdosta. Sitä kaipaa myös pikkukylässä asuva isoäiti Eileen, jonka elämä tuntuu menevän samoja tuttuja uria eikä elämässä tapahdu oikein mitään jännittävää. Naiset päättävät vaihtaa asuntoja muutamaksi viikoksi päikseen, Leena saapuu pikkukylään irrottautumaan kuluttavasta oravanpyörästä ja Eileen lähtee Lontooseen etsimään säpinää elämäänsä.

Vaihtokaupan jotkin juonenkäänteet ovat hieman ennalta-arvattavia, mutta hahmot ja tarina itsessään ovat niin mukavia, että se ei oikeastaan haittaa. Tähän äänikirjaan oli mahdollisuus kääriytyä kuin lämpimään peittoon ja unohtaa ulkopuolinen maailma. Leena ja Eileen ovat hahmoina mahtavia, sellaisia aikaansaavia tahtonaisia, joista löytyy myös lämpöä. Heidän seurassaan on helppo viihtyä, samoin kuin muun värikkään hahmokaartin kanssa. Eileen lienee kuitenkin suosikkihahmoni, sillä elämänjanossaan hän on huikea! Hän mm. rekisteröityy deittisovellukseen ja elää muutenkin aktiivista elämää.

Pidin tästä teoksesta jopa enemmän kuin O'Learyn esikoisteos Kimppakämpästä. Toivottavasti hän kirjoittaa vielä lisääkin, sillä O'Learyn tyylissä ja juoni-ideoissa on jotain mukavan tuoretta ja omanlaista. Mielelläni lukisin tai kuuntelisin samanlaisia hyvänmielenkirjoja jatkossakin.

Late - Suomen pelätyimmän rikollisen tarina

 

Jarkko Sipilä & Lauri Johansson: Late - Suomen pelätyimmän rikollisen tarina

7 h 48 min., Docendo 20201

lukija: Jari Nissinen

Kuuntelin joskus maaliskuussa tunnetun suomalaisen rikollisen Lauri Johanssonin tarinan äänikirjana. Johansson on yksi rikollisliiga Natural Born Killersin perustajajäsenistä, ja tuomioita hän on saanut huumausainerikoksista ja henkirikoksista. Vankilassa ollessaan Johansson tuli uskoon ja jätti rikollisen polun taakseen.

Late - Suomen pelätyimmän rikollisen tarina on mielenkiintoista mutta ei kovin mukavaa kuunneltavaa. Teos on todella suora, siinä ei kierrellä ja kaarrella, vaan asioista kerrotaan suoraan. Värikynää tarinalle on kuitenkin varmaan jonkin verran näytetty, vaikka värikästä Johanssonin elämä tuntuu muutenkin olleen. Rikolliselle tielle ajautuminen alkoi Johanssonin kohdalla jo varhain, eikä kierrettä ollut helppo katkaista. Useaan otteeseen vankilassa istunut mies ei paljon uusia tuomioita pelännyt, vaan otti vastaan mitä tulossa oli. Elämästä vankilassa kerrotaan myös suorasti. Aika raadollinen maailma, jos kaikki pitää paikkansa.

Muistan Johanssonin rikoksiin liittyviä kohuotsikoita, joten ennen teoksen aloittamista tiesin kenestä ja millaisia rikoksia tehneestä henkilöstä on kyse. Teos valikoitui kuitenkin kuunneltavakseni enemmänkin sattumalta, kun se oli saatavilla kirjaston Ellibsistä. Äänikirjatoteutuksen kohdalla mietin, että se olisi voinut olla vielä kiinnostavampi, jos Johansson olisi itse omalla äänellään lukenut teoksen äänikirjaksi. En oikein ymmärrä miksi näin ei ole toimittu tämäntyyppisen teoksen kohdalla.

Merkitsen tällä kohdalla Seinäjoen kirjaston lukuhaasteesta kohdan 16. rikollinen.

Aina tytär, aina äiti

 

Kirsi Hiilamo & Heli Pruuki: Aina tytär, aina äiti - Aikuisen naisen suhde omaan äitiin

184 s., Kirjapaja 2020

kansi: Sanna-Reeta Meilahti

Olen etenkin viime vuosina pohtinut paljon omaa äitisuhdettani ja samalla laajemminkin paikkaani sukupolvien ketjussa. Millainen äiti minut on kasvattanut, entä hänet? Minkälainen elämänpolku oli isoäitini isoäidillä? Itse en ole äiti, mutta luulen, että jokainen kasvattaja kantaa mukanaan kaikuja jopa sukupolvien takaa. Ei niitä välttämättä mitenkään tunnista, mutta jokainen kasvattaja jättää jälkensä. Jokainen poimii omaan tekemiseensä vaikutteita omista kokemuksistaan, hyvistä ja huonoista - mikä oli hyvin, mitä itse ei halua toistaa.

Kun tämä Hiilamon ja Pruukin teos aikuisen naisen äitisuhteesta ilmestyi, kiinnostuin aiheesta oitis. Oma äitisuhteeni ei aina ole helpoin mahdollinen. Olemme äitini kanssa ihmisinä hyvin erilaisia, mikä osaltaan aiheuttaa kitkaa. Parhaiten meillä menee, kun ei nähdä liian usein, sillä muuten voi puhjeta myrsky. Vuosien varrella on puolin ja toisin tapahtunut asioita ja sanottu sanoja, jotka ovat loukanneet ja haavoittaneet. Kuitenkin etenkin lapsuudestani muistani paljon hyviä hetkiä, miten hauska ja kekseliäs ja elämäniloinen äiti oli. Niistä hetkistä olen kiitollinen. Äitisuhde, samoin kuin muutkin ihmissuhteet, muuttuu ja muovautuu elämän varrella, ja se pitää vain hyväksyä.

Aina tytär, aina äiti herätti minussa valtavasti ajatuksia, sillä äitisuhteen moninaisuus on kuvattu tässä teoksessa mielestäni todella hyvin. Kantava ajatus on äitisuhteen erityisyys, se, että suhde omaan äitiin on yksi naisen elämän keskeisimpiä ihmissuhteita. Äitisuhde vaikuttaa monesti muihin ihmissuhteisiin mutta myös omaan identiteettiin. Tunnistan sen omalla kohdallani ainakin osittain. Näistä asioista olisin mielelläni lukenut laajemminkin, sillä alle 200 sivua käsittävä kirja jää ehkä tietyllä tavalla hieman suppeaksi. Tuntuu, että tässä vasta raapaistaan pintaa.

Aina tytär, aina äiti on sujuvalukuinen ja kiinnostava teos. Se sopii mielestäni hyvin työkaluksi oman äitisuhteen tarkasteluun, mutta myös luettavaksi ihan muuten vain.

Prinssi Charlesin tunne

 

Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne

132 s., Sammakko 2017

alkup. Prins Charles känsla, 2010

suom. Helena Kulmala

Olen lukenut aiemmin Liv Strömquistin sarjakuvateoksen Einsteinin vaimo, jonka lukemisen jälkeen tiesin heti haluavani lukea vielä lisääkin hänen teoksiaan. Prinssi Charlesin tunne on ollut minulla kesken jo hyvän aikaa, sillä olen lukenut sitä pätkän silloin ja toisen tällöin.  Tässä sarjakuva-albumissa on kymmenen sarjakuvaa, joissa Strömquist pohtii vastausta kysymykseen "mitä rakkaus on". Pohdintansa lomassa hän heittää ilmoille myös muita kysymyksiä, kuten "mitä mustasukkaisuus on". Keskeisen tarkastelun alla on parisuhde, romanttinen rakkaus ja avioliitto.

Samoin kuin Einsteinin vaimo, myös Prinssi Charlesin tunne sai minut samalla kertaa hieman mietteliääksi ja naurahtelemaan ääneen. Strömquistilla on sana hallussaan ja hän kuvaa asioita riemastuttavan nasevasti ja kyseenalaistaen. Strömquist kuljettaa teoksessaan läpi historian ja kulttuurien tehden koko ajan oivallisia huomioita. Ihailen hänen kykyään ulottaa havaintonsa eri aikoihin ja kulttuureihin. Hänellä on selvästi laaja-alainen näkemys aiheestaan. Hyvin nautittavaa luettavaa sisällön puolesta siis, mutta paikoitellen tässäkin albumissa hyvin pieneksi käyvä fontti hieman latistaa tunnelmaa.

Lukupiirikirja: Rouva Fortunan tytär

Isabel Allende: Rouva Fortunan tytär

367 s., Otava 2000

alkup. Hija de la fortuna, 1999

suom. Sulamit Hirvas

Huhtikuun lukupiirikirjana luimme Isabel Allenden teoksen Rouva Fortunan tytär, joka on ollut ilmestymisvuonnaan maailman toiseksi myydyin romaani. Aikamoinen meriitti kirjalle, ajattelimme. Kyllähän tässä paljon hyvää olikin, mutta olisi tämä voinut olla parempikin.

Teos sijoittuu 1800-luvun puolivälin Chileen. Tapahtumien keskiössä on aluksi Valparaison englantilainen siirtokunta. Siellä Sommersin naimattomien sisarusten huomassa varttuu orpotyttö Eliza, josta kehittyy rohkeasti omia unelmiaan tavoitteleva nuori nainen. Jo lapsena Eliza viihtyi paremmin intiaaninaisen tarinoiden ja oppien parissa kuin kasvattiäitinsä Miss Rosen pianotunneilla. Epäsovinnaisesti hän myös rakastuu köyhään vallankumoukselliseen, jonka perässä Eliza matkaa salamatkustajana Kaliforniaan. Apunaan hänellä on Valparaisossa tavattu kiinalainen lääkäri Tao Chi, jonka kanssa hän ystävystyy.

Alkuasetelmaltaan Elizan tarina kuulostaa huikelta seikkailulta, mutta kesti melko pitkään ennen kuin seikkailun makuun todella päästiin ja tarina tempaisi minut kunnolla mukaansa. Lukupiiriläisten kanssa oltiin lähes yhtä mieltä siitä, että tarina lähtee liikkeelle hitaasti ja teoksessa kuvaillaan paljon myös juonen kannalta sivuseikoiksi jääviä asioita varsinaisen juonenkuljetuksen sijaan. Kun seikkailu todella lopulta alkaa, on se kyllä kiinnostavaa luettavaa. Matkan varrella paljastuu myös mielenkiintoisia ja yllättäviäkin asioita Sommersin perheestä.

Pidin Elizan hahmosta, kuten yleensäkin pidän vahvoista ja päämäärätietoisista naishahmoista. Hänestä kehkeytyy todellinen seikkailija (Seinäjoen lukuhaaste, kohta 17), jonka muuntautumis- ja sopeutumiskyky on huikea. Tapahtumien sijoittuminen kultakuumeen aikaan luo kiinnostavan miljöön Elizan seikkailulle hänen etsiessään rakastaan Kalifornian kultamailta. Myös Tao Chi'en hahmo on sellainen, josta on helppo pitää. Hän on vakaudessaan Elizan vastakohta, mutta hänenkin hahmoonsa kätkeytyy monia sävyjä.

Olimme piirissä sitä mieltä, että kultakuumeesta, kultamaiden asuttamisesta ja ajan ilmiöistä olisi voinut olla kiinnostavaa lukea enemmänkin, sillä nyt ne tarjoavat lähinnä kehyksen Elizan sinnikkäälle rakkaudelle. Allende on sisällyttänyt teokseensa myös muita ajankuvaa ilmentäviä kulttuuriasioita, kuten kiinalaisen kauneuskäsityksen mukaiset kultaiset liljat (joiksi nimitettiin sidottuja jalkoja) ja ihmiskaupan uhriksi joutuneet sing song -tytöt. Nämä olivat meidän mielestä kiinnostavia yksityiskohtia.

Vaikka kirja ihan herätti myötämielistä suhtautumista, niin loppujen lopuksi mietimme, että miten tämä on ilmestymisvuonnaan ollut niin suosittu teos. Onko taustalla vaikuttanut Allenden aiempi kirjallinen ura vai kenties hänen sukulaisuutensa Salvador Allendeen, joka oli Chilen presidentti 1970-luvulla? Vaikea sanoa, vaikka on tässä toki omat kirjalliset ansionsakin. Allende on kirjoittanut tälle teokselle myös jatko-osan Auroran muotokuva, mutta itse tuskin tulen sitä lukemaan.

Keskiyön kirjasto

 

Matt Haig: Keskiyön kirjasto

e-äänikirja, 9 h 29 min.

Aula & Co, 2020

alkup. The Midnight Library

suomentanut Sarianna Silvonen

lukijana Krista Putkonen-Örn

 

Vaikka pidin Matt Haigin teoksesta Kuinka aika pysäytetään, en oikeastaan suunnitellut lukevani Keskiyön kirjastoa. Se kuitenkin tuli vastaan kirjaston e-äänikirjavalikoimaa selatessa, joten päätin ottaa teoksen kuunteluun. Onneksi tein niin, sillä viihdyin tarinan parissa todella hyvin.

 

Nora on 34-vuotias yksin asuva sinkkunainen, jonka elämässä oikein mikään ei tunnu menevän kovin vahvasti. Hän on juuri saanut potkut, ja kun hänen rakas kissansa löytyy kuolleena kadulta, kaikki tuntuu ylivoimaiselta. Kukaan ei enää tarvitse häntä mihinkään, joten miksi hänen enää pitäisi edes elää? Epätoivoissaan Nora päätyy yrittämään itsemurhaa, mutta hän ei kuolekaan, vaan päätyy elämän ja kuoleman väliseen rajatilaan, keskiyön kirjastoon. Keskiyön kirjastossa Noralla on mahdollisuus kokeilla kaikkia niitä elämiä, jotka olisi voinut elää.

 

Keskiyön kirjasto on hyvin ajatuksia herättävä kirja, rakentuuhan se teemoiltaan pitkälti valintojen ja kaduttamaan jääneiden asioiden varaan. Varmaan jokainen on joskus elämässään miettinyt, miten erilaista elämä olisi, jos olisi valinnut toisin tilanteessa X tai jos asiat olisivat sittenkin menneet toisella tavalla. Miten valita oikeat ihmiset ympärilleen, miten elää sellaista elämää, jota ei tarvitse myöhemmin katua? Näitä asioita Nora miettii, kun hän tutustuu vaihtoehtoisiin elämiinsä. Vähitellen hän oppii hyväksymään tekemänsä valinnat ja pääsee yli katumuksen tunteesta.

 

Haig on jälleen onnistunut luomaan mukaansatempaavan romaanin, joka suorastaan vaatii jatkamaan parissaan. Pidin siitä, miten Noran hahmo kasvaa ja hänen itsetuntemuksensa vahvistuu tarinan edetessä. Pidin myös Haigin tarjoamasta kiinnostavasta näkökulmasta asiaan. Keskiyön kirjasto on omaa luokkaansa!