torstai 17. huhtikuuta 2025

The Strawberry Patch Pancake House

Laurie Gilmore: The Strawberry Patch Pancake House
Dream Harbor 4
Harper Collins 2025
äänikirjan lukijana Regina Reagan

Laurie Gilmoren Dream Harbor -sarja on edennyt jo neljänteen osaansa. Tästä tuli oitis minun suosikkini koko sarjasta, ja se johtuu ihan siitä, että tässä kirjassa on maailman valloittavin 5-vuotias Olive. Hän sulatti sydämeni oitis olemalla niin reipas, ponteva ja iloinen tenava. Kieltämättä kaikki muut kuviot tässä olivat välillä melkein toissijaisia, kun halusin niin paljon kuulla nimenomaan Oliven edesottamuksista.

Maailmallakin menestyksestä uraa kokkina luonut Archer on hiljattain asettunut Dream Harboriin ja opettelee olemaan isä tyttärelleen Olivelle, jonka olemassaolo tuli hänelle yllätyksenä. Elämä pannukakkuravintolan kokkina ja vastuullisena vanhempana ei millään mittarilla ole sitä, mitä Archie on elämälleen kaavaillut, mutta vähitellen hän alkaa pitää elämästään pikkukaupungissa. Suinkaan vähäisin syy sille ei ole Iris, jonka Archer palkkaa Oliven lapsenvahdiksi.

Iris sen enempään kuin Archerkaan ei koe olevansa omalla maaperällään lasten kanssa. Hän kuitenkin onnistuu houkuttelemaan Oliven ulos kuorestaan ja todella pitävänsä tehtävästään Oliven lapsenvahtina. (Ja kuka nyt ei pitäisi, koska Olive on ihana!!!) Iris huomaa pitävänsä todella myös pomostaan Archerista, mutta yhtälö tuntuu liian monimutkaiselta. Tunteiden tukahduttaminen käy kuitenkin koko ajan vaikeammaksi.

Pidän Dream Harborin yhteisöllisestä pikkukaupungista, jossa riittää monenlaisia persoonia ja heille kaikille on siellä sijansa. Tässä kirjassa kaupungin elämänmeno saa uusia sävyjä, kun kuvioihin lisätään yhdeksi päähenkilöksi lapsi. Mielestäni toimiva ratkaisu, jotta kirjat eivät ala toistaa liikaa samoja kuvioita.

Syksyllä ilmestyy seuraava osa, ja aion kyllä jatkaa sarjan parissa. Huomasin myös, että tämän sarjan ensimmäinen osa ilmestyy tänä vuonna suomeksi Gummeruksen kustantamana. Mielenkiintoista nähdä millaisen suosion sarja saavuttaa sen myötä Suomessa.


keskiviikko 16. huhtikuuta 2025

Taskupainos: Anna-Leena Härkösen elämästä

Katja Kallio (kirj.) ja Anna-Leena Härkönen (haastateltava): Taskupainos - Anna-Leena Härkösen elämästä
Otava 2025

Anna-Leena Härkönen on kuulunut suosikkikirjailijoideni joukkoon jo ainakin 15 vuotta ja pidempäänkin, vaikka hänen viimeisimmät romaaninsa eivät olekaan olleet oikein minun makuuni. Muistan hänet jo lapsuudestani Liisa Metsolan roolista, ja se hänen rooleistaan on minulle edelleenkin tutuin, kun olen sarjan niin monta kertaa katsonut. Härkönen on monipuolinen taiteilija, sillä rooleja on riittänyt ja kirjoja on julkaistu tasaista tahtia.

Taskupainos on muistelmateos, jonka Katja Kallio on kirjoittanut Härkösen kanssa käymiensä keskusteluiden pohjalta. On hämmästyttävää miten selkeästi Härkösen oma ääni kuuluu tästä. Lukiessani saatoin hyvin kuvittelemaan hänet viereiseen nojatuoliin kertomaan tarinaansa minulle ääneen.

Heti ilmestymisen jälkeen ainakin iltapäivämediassa tästä tunnuttiin maalailevan jonkinlaista paljastuskirjaa ja revittiin lööppiotsikoita, joten itseäni kieltämättä pelotti sellaistako on luvassa. Mielestäni niin ei kuitenkaan käynyt. Sisältö on avointa ja suoraa, kuten Härkösen omissakin teksteissä yleensä, mutta asioita ei jäädä mässäilemään tai ketään ei ryvetetä tarkoitushakuisesti. Asiat vain kerrotaan siten kuin ne on koettu, toisinaan jopa hakien ymmärrystä muita ihmisiä ja omaa nuorta itseään kohtaan.

Pidin tästä kirjasta paljon. Tämä oli mukaansatempaava, kiinnostava ja monipuolinen teos. Vaikka olen Härkösen uraa jollakin tasolla seurannut jo pitkään, niin paljon oli uuttakin. Härkönen ei myöskään pelkää laittaa itseään likoon tai peittele omia pelkojaan tai herkkyyksiään, mikä tekee tästä mielestäni hyvin helposti lähestyttävän ja inhimillisen kokonaisuuden.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2025

Lukupiirikirja: Margarita

Anni Kytömäki: Margarita
Gummerus 2020
Finlandia-palkinto 2020
äänikirjaksi lukeneet Ville-Veikko Niemelä, Mirjami Heikkinen ja Aarne Linden

Anni Kytömäen Finlandia-palkittu romaani Margarita on odottanut hyllyssäni lukemistaan jo Helsingin kirjamessuista 2021 saakka. Olen iloinen, että lopultakin tähän kirjaan tuli tartuttua, sillä pidin tästä valtavasti. Luin osan kirjasta itse ja osan kuuntelin äänikirjana. Molemmat formaatit toimivat hyvin.

Luimme Kytömäen esikoisromaanin Kultarinta lukupiiriin talvella 2021. Olen aiemmin pitänyt kiinni ajatuksesta, että emme käsittele saman kirjailijan teoksia kuin kerran, koska maailmassa on niin valtavan paljon hyviä ja kiinnostavia kirjailijoita. Päätin luopua periaatteestani, koska uskoin, että lukupiirissä tästä voisi kehkeytyä antoisaa keskustelua.

Margarita kertoo Sennistä, joka työskentelee Kankariston kylpylässä hierojana. Se kertoo myös sotamies Mikko Kilkkaniemestä, arkeologi Aaro Kuusilehdosta sekä kylpylän kesävieras Einar Kairamaasta perheineen. Yksi keskeinen hahmo on myös helmisimpukka, Margaritana Margaritifera. Simpukka nostetaan muiden hahmojen rinnalle inhimilliseksi, tuntevaksi olennoksi, mikä toimii hyvänä rinnastuksena Sennin hahmolle. Tapahtumat sijoittuvat pääosin 1950-luvulle, osin myös sotavuosiin.

Margarita nousi uudelleen ajankohtaiseksi teokseksi syksyllä 2024, kun Hukkajoen raakkutuhosta uutisoitiin laajasti. Kun Kytömäki kuvaa tässä kirjassa helmisimpukoita, niihin kohdistuvaa piittaamattomuutta ja häikäilemätöntä oman edun tavoittelua, ei voi välttyä ajattelemasta, että maailma ei ole siltä osin muuttunut miksikään. Sellaista ei osata arvostaa, joka ei pidä ääntä itsestään.

Margarita on muutenkin yhteiskunnallisesti tarkkanäköinen romaani. Ihmiset yritetään sovittaa heille ennalta asetettuihin muotteihin, naiset etupäässä äideiksi ja mielellään vähintään kuudelle lapselle. Sodasta kärsineen valtion etu on suuri syntyvyys paikkaamaan menetyksiä. Onhan nykyajankin synnytystalkoista kuultu, joten ei niin kaukainen asia ole tämäkään.

Kerronta etenee monen näkökulman kautta. Hahmoja on paljon, niin keskeisiä kuin sivuhenkilöitäkin, mutta heidät oppii nopeasti tuntemaan ja erottamaan toisistaan. Kaikki juonisäikeet yhdistyvät luontevasti osaksi samaa tarinaa ja onnistuvat jopa yllättämäänkin. Jouduin kirjan päätyttyä selaamaan ja etsimään ne kohdat, jotka vihjasivat yllätyksestä, mutta joita en heti tajunnut. Teksti aukeni uudella tavalla ja entistä hienommaksi.

Pidin paitsi Kytömäen tekstistä ja juonenkuljetuksesta myös miljööstä. Aivan kuten Kultarinnassakin, on miljöö upea. Luonto on monipuolinen ja kaunis, niin hyvin kuvattu, että metsän ja joen voi nähdä silmissään ja lähes haistaa niiden tuoksun. Kankariston kylpylä on idyllinen keskuspaikka, vaikka tie viekin Sennin sieltä toisaalle.

Keskustelu oli vilkasta ja mielestäni tämä kirja sopiikin mainiosti lukupiiriin käsiteltäväksi. Kuten eräs piiriläinen totesi, tässä on monta aika raskasta teemaa, mutta silti olo ei jää lannistetuksi. Minusta tuntuu, että keskustelusta huolimatta vielä jäi asioita oivallettavaksi ja kerroksia koettavaksi seuraavillekin lukukerroille.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2025

Kunnan jauhot

Kalle Päätalo: Kunnan jauhot
Juuret Iijoen törmässä 3
Gummeruksen äänikirja, 2022
ilmestynyt alunperin vuonna 1973
lukijana Toni Kamula

Matkani Iijoella eteni maaliskuussa jo kolmanteen osaansa. Teos sijoittuu 1930-luvun alkuun, jolloin Päätalojen perheessä ollaan lujilla. Herkko-isä sairastuu keuhkokuumeeseen, jonka jälkeen myös hänen mielenterveytensä alkaa järkkyä. Herkko kuvittelee Riitun olevan uskoton eikä juuri päästä vaimoaan silmistään. Ilmapiiri kotona on tukala isän luulottelujen suhteen, mutta myös taloudellinen ahdinko uhkaa, kun isä ei enää lähde savottoihin.

Isän sairaus vie hänet lopulta piirimielisairaalaan, mikä on raskas uutinen uittohommissa olevalle Kallelle. Isän sairaus on tehnyt hänestä 12-vuotiaana perheensä pääasiallisen elättäjän, ja aluksi uittotyömailla moni kohteleekin häntä hyvin ihan vain siksi, että hän on Päätalon Herkon poika. Isän sairauden jatkuessa ja uusien työmaiden alkaessa työnjohtajat vaihtuvat eikä Kalle pääse enää niin hyviin tienesteihin kuin aiemmin. Kunnan piirimiehen lupalapuilla perhe saa hakea jauhoja kaupasta. Äitikin tekee osansa kupparina, mutta perhe joutuu silti kerjäämään muista taloista apua.

Työnteon ohessa koulukin tulee käydyksi loppuun. Kalle aikuistuu vauhdilla, kun on pakko. Hän kokee niin isän sairauden kuin perheen taloudellisen tilanteenkin voimakkaasti. Aivan itseäkin alkoi ahdistaa silkasta myötätunnosta häntä ja koko perhettä kohtaan. Tuona aikana yhteisöllisyys oli vahvempaa kuin nykyään, ja nuo tilanteet tarkoittivat väistämättä perheen aseman heikentymistä yhteisössä muutenkin.

Mielestäni Päätalo kuvaa tarkkanäköisesti ja uskottavasti mielenterveyden järkkymisen vaikutuksia perheessä. Nuoren pojan mielenmaisema välittyy hyvin, varmasti juuri siksikin, että kyse on Päätalon omista kokemuksista kaunokirjallisuudeksi puettuna. Ajankuva on niin ikään onnistunut hyvin, kuten aiemmissakin osissa. On helppo siirtyä tarinan mukana Päätalojen pirttiin ja uittotyömaille. Katsotaan mihin seuraava osa kuljettaa!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2025

Hattaradilemma

Ulla Onerva: Hattaradilemma
Oikukkaiden romantikkojen piiri 1
Tammi 2025

Ulla Onervan esikoisteos Hattaradilemma on näkynyt isosti somesyötteissäni. Paljon on varmasti vaikutusta sillä, että Ulla ylläpitää suosittuja @tarinannuppuja -tilejä Instagramissa ja TikTokissa sekä samannimistä blogia osoitteessa tarinannuppuja.fi. Kirjayhteisö ottaa mielestäni aina ilolla siipiensä suojaan ne kirjat ja kirjailijat, jotka omista joukoistamme nousevat.

Hattaradilemma kertoo lukiossa abivuottaan viettävästä Emma Nuutisesta, joka on intohimoinen romanttisen kirjallisuuden lukija ja puolestapuhuja. Hän ei voi sietää sitä vähättelevää asennetta, joka romantiikkaa kohtaan yleisesti kohdistetaan. Siksi hän päättää ryhtyä tuumasta toimeen ja perustaa Oikukkaiden romantikkojen piirin, jonka päämääränä on asennemuutos romantiikkaa kohtaan.

Omassa elämässään Emmalla ei mene romantiikan saralla kovinkaan hyvin. Entisen poikaystävän kanssa välit ovat koleat, sillä hän jätti Emman vanhojentanssipäivänä ja särki samalla Emman sydämen. Abivuoden alussa kouluun ilmestyy uusi poika, jota kohtaan Emma tuntee outoa vetoa, vaikka poika vaikuttaa halveksivan hänen lempigenreään.

Minulle jäi tästä kirjasta vähän kaksijakoinen olo. Pidin kirjan sujuvasta tekstistä ja hyvin etenevästä juonesta. Kietouduin mielelläni lämpimään tunnelmaan, joka tuntui niin kotoisalta ja itselle tutulta kirjallisuusviitteineen ja -keskusteluineen. Paljon oli siis hyvää ja mukavaa. En kuitenkaan pitänyt Emman hahmosta, joka on niin oman asiansa sokaisema, että tulee itse sortuneeksi samaan kuin mistä muita soimaa eli vähättelee ja halveksii toisenlaisia mielipiteitä ja mieltymyksiä.

Emma on niin nuori, että hänelle voi toisaalta helposti antaa anteeksi hänen ehdottomuutensa ja tietynlaisen kypsymättömyytensä. Kirjan edetessä hän mielestäni myös kasvaa henkisesti ja aikuistuu paljon. Konfliktit selvitetään ja omatkin ihmissuhteet alkavat selkiytyä, sillä joskus kunnon yhteenotto raikastaa ilmaa.

Oikukkaiden romantikkojen piiristä on kasvamassa trilogia, ja täytyy sanoa, että olen nauttinut Hattaradilemman somenäkyvyydestä ilmiönä kyllä paljon. Ainakin kirjailijan Instagramissa on julkaistu mm. ystäväkirjan sivuja päähenkilöistä ja muutenkin syvennetty kirjan maailmaa, joten kannattaa käydä kurkkaamassa. Itse en vielä tiedä tulenko jatkamaan sarjan parissa, mutta harkitsen sitä sitten aikanaan. Todennäköisesti kyllä jatkan.

maanantai 31. maaliskuuta 2025

Kirjeitä sotapäällikölle

Anja Snellman: Kirjeitä sotapäällikölle - Romaani eräästä katastrofista
WSOY 2024

Kollega vinkkasi minulle Anja Snellmanin romaanin Kirjeitä sotapäällikölle, jonka olin aiemmin ohittanut ottamatta edes tarkemmin selvää kirjan aiheesta. Kirja kertoo ison julkisuuden saaneesta Vastaamon tietomurrosta, joka osui kipeästi yli 33 000 ihmiseen, kun heidän henkilötietonsa ja potilasasiakirjansa vuodettiin julki.

Vaikka kyseessä on romaani eli fiktiivinen teos, kuvaa Snellman osuvasti niitä tuntoja, joita tapahtunut herätti. Snellman itse työskenteli Vastaamossa terapeuttina, joten hänellä on ensikäden kokemusta siitä epäuskosta, järkytyksestä ja huolesta, jotka tietomurto sysäsi liikkeelle.

Terapeutit saivat alkuun niukasti tietoja tietomurrosta, joten heidän oli vain pärjättävä ja yritettävä samalla pitää huoli asiakkaistaan, joista monet olivat joko peloissaan tai vihaisia tapahtuneesta. Selviytymiskeinonaan Snellman kirjoitti päiväkirjaa, josta myöhemmin syntyi idea kirjasta. Kirjeitä sotapäällikölle on sekoitus päiväkirjamerkintöjä ja kirjeitä. Nimensä kirja sai tapauksesta syytetyn ja tuomitun Julius Aleksanteri Kivimäen etunimistä, keisarillisia molemmat.

Vaikka teoksen ytimessä on pitkälti uhrien, joita myös työntekijät olivat, tunnot, pyrkii Snellman kuitenkin edes jollakin tasolla ymmärtämään ja löytämään syitä sille, miksi ihminen haluaa kohdistaa rikoksen nimenomaan haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin. Se ei ole helppoa, mutta terapeuttina hän haluaa yrittää.

Kokonaisuus on puhutteleva ja silmiä avaava, sillä vaikka tapauksesta uutisoitiin laajasti, tämä teos välittää aitoja tuntoja aivan toisella tavalla. Minun on myönnettävä, että en ollut osannut lainkaan ajatella kuinka monta asiaa uhrien oli tehtävä pelastaakseen tiedoistaan edes sen minkä voi. Esimerkiksi asettamalla itsensä vapaaehtoiseen luottokieltoon saattoi turvata taloutta, mutta juoksevien asioiden hoitaminen vaati peloissaan olevalta ihmiseltä paljon voimia.

Olen nuorempana lukenut Snellmanin kirjoja eivätkä ne ole oikein olleet minun juttuni. Tämä oli kuitenkin niin hyvä lukukokemus, että nyt aika saattaisi olla kypsä muillekin hänen teoksilleen. Ja voi että miten toivonkaan, että hän vielä joskus julkaisisi sen romaanin, joka jäi kesken ja karkasi käsistä, kun uutinen tietomurrosta tuli. Se vaikutti nimittäin todella kiinnostavalta.