torstai 11. huhtikuuta 2024

Lukupiirikirja: Islantilainen voittaa aina

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina - Elämää hurmaavien harhojen maassa
WSOY 2015

Luimme huhtikuun lukupiirikirjana Satu Rämön teoksen Islantilainen voittaa aina - elämää hurmaavien harhojen maassa. Kirjassaan Rämö kertoo islantilaisesta yhteiskunnasta ja ihmisistä sekä tietenkin siitä millaista elämä on Islannissa ollut. Sain lukiessani aika nopeasti huomata, että en todella tiennyt Islannista juuri mitään. Kaikki uusi tieto ja mielenkiintoiset yksityiskohdat virittivät lukupiirissämme vilkkaan keskustelun, jossa nostettiin esille myös teoksen kirjalliset ansiot. Teksti on miellyttävää luettavaa ja kokonaisuus on hyvin jäsennelty, joten lukeminen oli ilo.

Rämö kertoo elämästä Islannissa eri osa-alueiden kautta, mutta kuitenkin yhtenäisenä kokonaisuutena. Hän kuvaa ihmisiä ja sosiaalisia normeja, työkulttuuria ja yhteiskuntaa, taloutta, luontoa ja vapaa-aikaa. Minusta oli hyvin kiinnostavaa kuulla, että Islannissa kirjallisuudella on vahva asema ja muihin taiteisiin nähden jopa jonkinlainen erityisasema. Siinä missä Suomessa kirjakauppaverkko sen kuin harvenee, on Islannissa ainakin kirjan kirjoitusaikaan kirjakaupat olleet tyypillisesti auki jopa iltakymmeneen. Kirjastot mainittiin lähinnä sivulauseessa ja olisikin ollut mielenkiintoista kuulla millainen on kirjastolaitoksen rooli Islannissa.

Kirjasta piirtyy kuva Islannista maisemallisesti upeana kohteena, mutta samalla myös vaarallisena. Tulivuorenpurkaukset harvemmin aiheuttavat isompia ongelmia, mutta jyrkänteiset kalliot ja arvaamattomat jäätiköt voivat koitua kokemattoman retkeilijän kohtaloksi. Yllättävää kyllä Islannin pelastustoimi on kokonaan vapaaehtoisvoimin järjestetty eikä valtion ja kuntien järjestämä, sillä harvaan asutussa maassa sellainen kävisi liian kalliiksi.

Islantilaiset ovat ihmisinä kovin toisenlaisia kuin suomalaiset ainakin siinä, että heillä on rajaton usko onnistumiseen ja omiin kykyihinsä, kun taas suomalaisten peruspessimistisyys laittaa epäilemään vähän kaiken sujumista. Islantilaiset ovat lapsirakasta kansaa ja lapset kulkevat mukana melkein missä vaan, kun taas Suomessa on ehkä hieman maltillisempi suhtautumistapa. Islantilaisten vanhempainvapaat ovat yhteiskunnallisesti kiinnostavia, sillä niillä on työmarkkinoihin tasa-arvoistava vaikutus: lapsen syntymää seuraa pakollinen 3 kuukauden mittainen isyysloma siinä missä äitiyslomakin. Ei ole siis sen suurempi riski palkata hedelmällisessä iässä olevaa naista kuin ihan minkä tahansa ikäistä miestäkään. Aika metkaa!

Näiden lisäksi kirjassa oli monta muutakin mielenkiintoista faktaa, joten suosittelen kyllä tämän kirjan lukemista. Itse ainakin aion lukea seuraavatkin islantilaista elämää kuvaavat kirjat Islantilainen kodinonni ja Talo maailman laidalla.

torstai 4. huhtikuuta 2024

Olipa kerran

Kiyash Monsef: Olipa kerran
WSOY 2023
Once There Was, 2023
suomentanut Riina Vuokko

Nappasin viime syksynä lainalle Kiyash Monsefin fantasiakirjan Olipa kerran, mutta lukeminen sai odottaa maaliskuulle asti. Ilmeisesti Olipa kerran on saanut hyvän vastaanoton maailmalla ja sitä on kehuttu paljon, minkä saatoin aluksi allekirjoittaa. Tarina lähti viemään mennessään, mutta jossain kohtaa juoni alkoi tuntua hiukan sirpalemaiselta.

15-vuotias Marjan perii isältään eläinlääkäriaseman ja liudan salaisuuksia. Isän kuolema on todettu murhaksi, mutta syyllisen jäljille ei tunnuta pääsevän millään. Etäiseksi jäänyt eläinlääkäri-isä tuntuu olleen tekemisissä mitä erikoisimpien tyyppien kanssa. Pian Marjan saa kutsun samanlaisiin tehtäviin, siis auttamaan erilaisia yliluonnollisia olentoja, vaikka ei hänellä ole minkäänlaista eläinlääkärin koulutusta.

Salaisuuksia, kaksi outoa ja toisistaan epämääräisen kuvan antavaa tahoa sekä mitä erikoisempia olentoja sijoitetaan reaalimaailmaan, jossa 15-vuotias Marjan asuu yksin holhoojanaan lähinaapuri. Koulunkäynnin kanssa on ollut isän kuoleman jälkeen vähän niin ja näin, mutta eläinlääkäriaseman asiat hän on pyrkinyt hoitamaan kirjanpitäjänsä tuella. Marjan on hahmona ihan kiva ja neuvokas, mutta minua häiritsi valtavasti hänen asemansa epärealistisuus. Kun tässä kuitenkin eletään ihan todellisessa yhteiskunnassa, ei tuollainen tunnu missään määrin realistiselta. Toki eiväthän yliluonnolliset olennotkaan ole todellisia, mutta tosiasioihin kaipasin realismia.

Juonessa kuljetaan vinhaa vauhtia sinne ja tänne. Välillä palataan isän kertomiin vanhoihin tarinoihin, jotka olivat mielestäni kiinnostavia ja sidottu hyvin pääjuoneen. Sen sijaan edestakaisin liikkuminen, jatkuvat epäilykset ja salaisuuksien verkko saivat kokonaisuuden tuntumaan kovin sirpalemaiselta. Tässä yksinkertaisesti tuntui olevan hieman liikaa kaikkea, vaikka ideana yliluonnollisia eläimiä hoitava eläinlääkäri on kyllä mainio.

tiistai 2. huhtikuuta 2024

Mustissa vesissä

Minna Mikkanen: Mustissa vesissä
Lind & Co:n äänikirja, 2023
lukija: Hannamaija Nikander

Olin tallentanut äänikirjasovellukseni kirjahyllyyn odottamaan Minna Mikkasen jännärin Mustissa vesissä. Valitsin sen kuunneltavakseni, vaikka sovelluksen kommenttikenttä antoi aika karua kyytiä tälle kirjalle. Alun perin tämä kirja on ilmestynyt Reunan kustantamana vuonna 2022.

Pihla ja Henri ostavat kesämökin idylliseltä vaikuttavasta pikkukylästä lammen rannalta. Mökki on Pihlan unelmien täyttymys, jonka laittamiseen oman maun mukaiseksi hän tarttuu innolla. Henri suhtautuu asioihin varovaisemmin, varsinkin kun käy ilmi, että mökkinaapurina heillä on häiriötä aiheuttava lihaskimppu. Kylällä asuva Aliina-mummo vihjaisee yli 20 vuoden takaisista synkistä tapahtumista, mutta ei sano enempää. Pian Pihlakin saa huomata, että alue ei tosiaankaan ole ihan niin idyllistä kuin hän haaveissaan luuli. Viimeisetkin luulot rapisevat erään hillaretken jälkeen, kun alueesta tulee yhtäkkiä rikostutkinnan keskus.

Miljöön idyllinen kesämökki, maalaismaisema ja luonto oli kuvattu mielestäni hienosti. Mukana oli sopivasti arvoituksellisuutta ja oikeasti jännittäviä ja hyytäviä käänteitä. Miljöön ja ydinjuonen puolesta tämä onkin varsin kelpo kesädekkari, mutta valitettavasti päähenkilö vie aika paljon huomiota kaikista ansioista. Päähenkilö Pihla on juuri niin typerä ja ajattelematon kuin mitä äänikirjasovelluksen kommenttikenttä antoi ymmärtää. Hän tunkee nenänsä joka asiaan ja vaikuttaa useimmiten lähinnä hysteeriseltä. En voi sanoa pitäneeni hänestä, mutta muut hahmot sentään jättivät neutraalimman maun.

Minna Mikkaselta alkaa tänä vuonna ilmestyä uusi maalaisromanttinen Sydänmaalaiset-sarja, jolta uskallan miljöön puolesta odottaa hyvää, mutta henkilöhahmojen puolesta epäilyttää. Toivottavasti ne ovat onnistuneempia kuin tässä, sillä silloin lopputulos on luultavasti sangen hyvä.

lauantai 30. maaliskuuta 2024

Vapaaherratar

R.M. Rosenberg: Vapaaherratar
Hakoisten naiset 2
Tammen äänikirja 2024
lukija:  Sanna Majuri

Hakoisten kartanon tarina jatkuu Vapaaherrattaressa, joka on Hakoisten naiset -sarjan toinen osa. Kuten Hakoisten Annaa kuunnellessani, hurmioiduin myös Vapaaherrattaren seurassa vetävästä juonenkuljetuksesta ja hienosta ajankuvasta. Vapaaherrattaren mukana pääsemme kurkistamaan 1700-1800-lukujen taitteeseen, jolloin sota jälleen kerran kosketti suomalaisia.

Tarinan keskiössä on vapaaherratar Helena von Burghausen, jonka puoliso Erik Leijonhufvud palaa syksyllä 1790 kotiin Kustaan III:n sodasta muuttuneena miehenä. Kun Erik päättää ostaa Hakoisten kartanon ja suunnittelee sen myötä myös tulevaisuutta, Helena toivoo ja uskoo uuteen alkuun. Aika jossa he elävät on kuitenkin armoton. Idän suunnalta nousee uhka, joka tempaisee perheen ainoan pojan mukaan sotaan. Kotona Helena hoitaa omaisuuttaan määrätietoisesti ja pyrkii turvaamaan niin poikansa tulevaisuuden kuin myös omansa ja tyttäriensä, joita Leijonhufvudeille on siunaantunut neljä.

Tämän teoksen ajankohta on historiasta minulle paljon tutumpi kuin ensimmäisen osan, siitä on pitänyt etenkin Hovimäki-sarja hyvää huolta. Nautin, kun sain uppoutua Suomen historian pyörteisiin ja  kartanomiljööseen. Rosenberg on jälleen poiminut ajankuvaansa herkullisia yksityiskohtia muotisuuntauksista, lääketieteestä, seuraelämästä ja uusista hienouksista, joista yksi on perheen lemmikkilintu Papegoja-papukaija.

Vaikka Vapaaherratar on kaunokirjallisuutta, ovat sen keskeiset henkilöt todellisia ihmisiä ja olennaisimmat käänteet heidän elämässään tosia. Oman kiinnostavan säväyksensä antaa Rosenbergin kotikartanostaan Janakkalan Hakoisista sattumalta löytämät kirjeet, jotka on osoitettu Helena von Burghausenille hänen lapsiltaan. Niiden kirjeiden suomennoksia Rosenberg siteeraa teoksessaan suoraan. Ylen verkkosivuilla julkaistu uutinen näistä kirjeistä toimi itse asiassa minulle kimmokkeena näihin kirjoihin tutustumiseen.

Vapaaherratar on mielenkiintoinen ja todellisen kuunteluflow'n nostattava teos, jonka lukijana Sanna Majuri on kyllä aivan mainio. Odotan mielenkiinnolla millainen seuraava osa tulee olemaan. Siitä tulee ilmeisesti päätösosa trilogialle, mutta toivon todella Rosenbergin kirjoittavan vielä paljon lisää historiallisia romaaneja.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

Itki toisenkin

Merja Mäki: Itki toisenkin
Otava 2024
arvostelukappale kustantajalta, kiitos!

Merja Mäen Ennen lintuja on romaani, joka jäi sydämeeni. Se kosketti minua, nauratti ja itketti. Oli siis selvää, että halusin lukea kovasti odottamani Mäen uutukaisen Itki toisenkin, josta sain kustantajalta arvostelukappaleen. Kun on pitänyt jostakin kirjasta kovasti, asettaa väkisinkin kovia odotuksia seuraavalle teokselle, ja ne odotukset Itki toisenkin lunastaa kirkkaasti.

Itki toisenkin sijoittuu Aunuksen Karjalaan, Suurimäkeen. Larja on toiminut kotikylänsä arvostettuna opettajana, mutta kun suomalaiset joukot saapuivat alueelle, lähetetään Larja kanta-Suomeen opettajaleirille oppimaan uusia tapoja opettaa. Larjan palatessa kotikyläänsä kesällä 1942 on rakas isoäiti, Matja-buabo, kuolemansairas. Aiottu jatkoleiri saa jäädä, sillä Larjaa tarvitaan kotona, etenkin kun pikkusisko Polalla on omat tehtävänsä.

Niin Larjalta kuin muiltakin suurmäkeläisiltä vaaditaan monenlaista sopeutumista. Epävarmuutta lisää, kun ei oikein tiedä kuka oikein on vihollinen ja mihin he kuuluvat, tuleeko vihollinen idästä vai lännestä. Se tuntuu hieman riippuvan siitä, mistä suunnalta asiaa katsoo. Larja elää läheisissä kosketuksissa kanta-Suomen väestöön, onhan hän ollut opettajaleirillä ja nyt saanut apulaisen paikan entiseltä koulultaan suomalaisten opettajien keskuudesta. Sotaväen postiautoa ajava Tuomas tuntuu ymmärtävän Larjaa paremmin kuin moni muu.

Mäki avaa romaanissaan erilaisen näkökulman sota-aikaan, sillä Larjan elämä on kirjaimellisesti tasapainoilua vanhan ja uuden rajalla. Kotikylässä suomalaisjoukot ovat miehittäjiä, joiden tapoihin on sopeuduttava. On riskinsä olla liian liki suomalaisia, sillä venäläiset joukot eivät saapuessaan katsoisi sitä hyvällä. Tämä on puoli, jota harvoin nostetaan esille historiankirjoituksessa, enkä itsekään ollut koskaan osannut ajatella asiaa niin pitkälle. 

Larjan sydämessä on myös kipeä epätietoisuus niin omien vanhempien kohtalosta kuin elämänkumppani Misan olinpaikastakin. Ammatillisestikin puhaltavat uudet tuulet. Matja-buabon jalanjäljissä Larjasta odotetaan itkijää, mutta hän ei ole varma onko hänestä sellaiseen tehtävään, sillä hän on kasvanut rooliinsa opettajana. Vastakkain ovat tunne- ja järkiroolit.

Merja Mäki kuvaa kyläläisten elämää koskettavalla tavalla, ja liikutuin ihan kyyneliin asti elämän epäreiluuden edessä. Nautin soljuvasta kielestä ja juonenkuljetuksesta niin, että olisin voinut kääntää sivuja vauhdilla, mutta samaan aikaan halusin lukea hitaasti ja jarrutellen, viipyillä miljöössä ja ihmisten parissa. Karjalan kunnaat kuvastuvat kotoisina ja kauniina. Minulle tuli tästä monella tavalla mieleen Laila Hirvisaaren tuotanto, josta niin ikään pidän kovasti.

torstai 21. maaliskuuta 2024

Hukkareissu

Beth O'Leary: Hukkareissu
WSOYn äänikirja 2023
alkup. The no-show, 2022
suomentanut Heli Naski
lukijoina Kati Tammensola, Karoliina Niskanen, Usva Kärnä ja Ilkka Villi


Olen kuunnellut jokaisen Beth O'Learyn kirjan. Osa niistä on ollut vahvempia, joku taas jätti hieman kylmäksi. Kaava on ollut pääsääntöisesti sama, tarina on edennyt kahden kertojan vuoropuheluna samoista tapahtumista. Hukkareissu onnistuu yllättämään nostamalla kertojiksi kolme naista, joille sama mies tekee oharit ystävänpäivänä.

Kolmea keskenään varsin erilaista naista, Shiobania, Mirandaa ja Janea, yhdistää pieleen menneet ystävänpäivätreffit. Joseph Carter tekee oharit kaikille kolmelle, joten heti herää kysymys kuka hän oikein on miehiään. Miksi hän sopii treffit kolmen eri naisen kanssa samalle päivälle tai miten hän ylipäätään edes ehtii pyörittää kolmea naista yhtä aikaa? On ilmeistä, että kovin kunnolliselta vaikuttavalla Josephilla on salaisuuksia.

Hukkareissu vaikuttaa aluksi aika klassiselta tapaukselta, mutta jossain vaiheessa palaset alkavat loksahdella kohdilleen ja kirja onnistuu jopa yllättämään. Teos osoittautui paljon syvällisemmäksi kuin osasin odottaa, vaikka O'Learyn kirjoissa monesti tapahtuukin henkistä kasvua ja henkilöt oivaltavat uutta, esimerkiksi laskevat suojaustaan ja oppivat antamaan anteeksi. Hukkareissussa kolmen naisen tarinat kohtaavat tavalla, jota pystyy jossain kohtaa jo hieman ennakoimaankin, mutta mielenkiinto säilyy kuitenkin koko ajan. Lopuksi ääneen pääsee itse Joseph, mikä sinetöi tarinan. Mielestäni tämä on O'Learyn parhaita.