Ennen lintuja

Merja Mäki: Ennen lintuja

416 s., Gummerus 2022

ennakkokappale kustantajalta

Kun ennakkokappale Merja Mäen romaanista Ennen lintuja tupsahti postilaatikkooni, olin iloisesti yllättynyt. Olin jo ennättänyt varata kirjan kirjastosta, sillä ennakkotietojen perusteella tarina vaikutti kiinnostavalta. Ja voi kyllä, tämä kirja jäi sydämeeni.

Alli on Sortavalan lähellä sijaitsevan Haavuksen saaren kasvatti ja kalastajan tytär, joka kokee Laatokan aaltojen silittävän hänen sieluaan. Alli haluaisi itsekin kalastajaksi, mutta hänet on lähetetty parantajan oppiin, sillä eihän tytär voi periä paikkaa venekunnasta. Sodassa pienen ihmisen toiveilla ei kuitenkaan ole väliä ja taakse jää niin omat haaveet kuin parantajan oppikin. Kotitanhuvat jäävät rajan taakse, ja Allin on lähdettävä evakkomatkalle kohti Seinäjokea. Siellä on isän kotitalo ja erilaiset tavat, eikä kunnon järveä missään.

Takakannessa romaania kuvaillaan koskettavaksi ja sitä se todella oli. Tästä romaanista tunteet todella välittyvät. Itkin ja nauroin, olin Allin puolesta ahdistunut ja vihainenkin. Miten epäreilusti jotkut häntä kohtelivat, miten ilkeä hänen äitinsä osasi olla! Ja taas toisaalta oli kerta kaikkiaan sydäntälämmittävää huomata, miten lämpimästi hänet otettiin vastaan tilalla, jonne hän meni talkooavuksi. Hänet nähtiin ihmisenä, eikä hänen erilaisia tapojaan katsottu pahalla, vaan pikemminkin häneen suhtauduttiin suurella ymmärryksellä ja ystävällisyydellä.

Ennen lintuja on kaunis ja mieleenpainuva romaani. En ole aiemmin lukenut yhtä koskettavaa kuvausta evakkomatkasta. Allin tarinaan mahtuu monenlaista irrallisuutta ja oman paikan etsintää, ja on ilahduttavaa huomata hänen löytävän oman paikkansa. Tämä teos sai sydämeni pakahtumaan niin monta kertaa, että ei ole mikään ihme, että se jäi sinne edelleen.

Swipe Right

Stephie Chapman: Swipe Right

10 h 56 min., Saga Egmont 2021

lukija: Emma Carter

Etsin kirjaston e-kirjastosta uutta kuunneltavaa ja bongasin sattumalta tämän Stephie Chapmanin teoksen Swipe Right, jonka kerrottiin olevan juuri sopiva kirja Mhairi McFarlanen ystäville. Hieman arvelutti, että noinkohan selviydyn englanninkielisestä äänikirjasta, mutta kokemus oli siltäkin osin oikein positiivinen.

Swipe Right kertoo Franista, joka tapaa työhaastattelussa Ollien. He kilpailevat samasta työpaikasta, mutta ovat molemmat niin hyviä, että firma palkkaa molemmat. Fran ei alkuun voi sietää kaikkitietävältä vaikuttavaa Ollieta, mutta kun heistä tulee työtovereita, heidän välilleen muodostuu ystävyyssuhde, jonka kipinät eivät jää kollegoilta huomaamatta. Siitä huolimatta he pysyttelevät vain ystävinä, vaikka Franin parisuhde päättyy  eikä Ollie pidä ajatuksesta, että Fran aloittaa deittailun uudelleen ja vieläpä kirjoittaa siitä anonyymia blogia.

Swipe Right on kertakaikkiaan mukaansatempaava kirja. Teosta kuunnellessa tulee hyvä fiilis ja muutaman kerran hyrähtelin naurusta, sillä Fran on sangen kipakka tapaus. Tätä ei vain voi jättää kesken, vaan kuuntelua on päästävä jatkamaan aina kun tilanne sen sallii. Juoni tuntuu raikkaalta, ja vaikka se on osin ennalta-arvattava, seuraa Franin ja Ollien tilanteen kehittymistä silti hieman jännityksellä. Itse pidin tästä kirjasta todella paljon ja voin myös suositella tätä McFarlanen lukijoille. Chapman voitti minut puolelleen siinä määrin, että aion kuunnella pian myös hänen toisen teoksensa Call Me, Maybe.

Lumimyrsky

Ruth Ware: Lumimyrsky

398 s., Otava 2020

alkup. One by One, 2020

suom. Antti Saarilahti

kannen suunnittelu: Dan Mogford

Ruth Ware on suosikkijännityskirjailijani ja olenkin kuunnellut tai lukenut kaikki hänen teoksensa. Hänen teostensa taso on hieman vaihdellut, mutta pääsääntöisesti olen jokaisesta kirjasta pitänyt. Suosikkini on jo pitkään ollut Valhepeli, mutta Lumimyrsky taisi nyt kuitenkin kiilata edelle.

Huippusuositun musiikkisovellus Snoopin avaintiimi matkaa Ranskaan paitsi viettämään aikaa yhdessä lasketellen ja ylellisestä alppimajasta nauttien myös päättääkseen yhtiön tulevaisuudesta. Tiimi on saanut tarjouksen, johon tarttuminen tekisi omistajista miljonäärejä, mutta toisaalta vaakakupissa painaa myös perustajajäsenien tuntema kiintymys omaa tuotettaan kohtaan. Tilanne aiheuttaa konflikteja, ja kun lumimyrsky vielä saartaa porukan alppimajaan ja katkaisee yhteydet muuhun maailmaan, alkaa tilanne käydä jopa vaaralliseksi.

Lumimyrskyssä jännitys todella kantaa teoksen loppuun asti. Yhtenä iltana huomasin olevani siinä ikävässä tilanteessa, että en olisi millään voinut jättää kirjaa kesken, koska halusin hermostuneena tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta samaan aikaan en olisi uskaltanut jatkaa lukemista yöunien menettämisen pelossa. Jännitys tiivistyy todella hiuksianostattavaksi ja suorastaan pelottavaksi, kun eristyksen jatkuessa alppimajan olosuhteet muuttuvat koko ajan äärimmäisemmiksi. Kun myrsky lopulta on ohi, kaikki eivät ole selvinneet sen yli hengissä.

Lumimyrsky on mielestäni todella onnistunut suljetun paikan draama ja jännitysnäytelmä. Se on tunnelmaltaan mielestäni Waren vahvin taidonnäyte, ja vaikka aluksi tuumin, että vastaavanlaisia suljetun paikan draamoja häneltä on jo nähty, oli tämä kuitenkin selkeästi oma teoksensa eikä vanhojen ideoiden kierrättämistä. Suosittelen!

Tammimäen Margareta

Ursula Pohjolan-Pirhonen: Tammimäen Margareta

8h 11 min., Word Audio Publishing International 2020

alkup. WSOY 1978

lukija: Erja Manto

Olen viime aikoina ollut taas valtavan innostunut äänikirjojen kuuntelusta, sillä kirjaston valikoimasta on nyt taas paljon kaikenlaista kuunneltavaa. Sieltä bongasin myös Ursula Pohjolan-Pirhosen Tammimäki-sarjan kirjoja, joten päätin tutustua aikansa suosikkiin ja kuunnella Tammimäen Margaretan.

Margareta on Tammimäen kartanon omistajan ainoa tytär, joka on syvästi kiintynyt niin kotiinsa kuin koko vanhaan seutuun ylipäätään. Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Margareta haluaisi vain viettää koko loppuikänsä sillä seudulla. Lähistöllä sijaitsevien Sudenpään ja Kesäniemen kartanojen väessä riittää hänelle kyllä seuraelämää, ja etenkin Sudenpään isäntä Klaus on Margaretalle mieleen.

Tammimäen Margareta on kevyt ja suurelta osin ennalta-arvattava teos, mutta lenkillä tai kotiaskareiden lomassa ihan kivaa kuunneltavaa kuitenkin. Erja Manto on suosikkilukijoitani, joten pitkälti hänen ansiostaan mielenkiinto pysyy hyvin yllä. Teoksessa kaikkein kiinnostavinta oli Sudenpään Klausin esi-isän vanha päiväkirja ja sitä kautta kerrottu osuus suvun historiasta. Sitä kuunnellessa suorastaan unohdin teoksen kevyen nykyhetken ja uppouduin sukuhistorian pauloihin niin intensiivisesti, että paluu toiseen aikatasoon yllätti: "ainiin, Margareta ja Tammimäki". Klausin esivanhempien tarinassa olisi mielestäni ollut ainesta ihan omaksi romaanikseen.

Margaretan synti

Jenna Kostet: Margaretan synti

287 s., Aula & Co 2021

kansi: Laura Noponen

Jenna Kostetin romaani Margaretan synti kertoo 1600-luvulla eläneestä turkulaisesta porvarisnaisesta Margareta Kittistä, joka tuomittiin kuolemaan hänen tehtyään aviorikoksen ja myrkytettyään miehensä kuoliaaksi. Henkilö tämän romaanihahmon taustalla on todellinen ja teoksen tarina nojaa Margaretan elämään.

Margaretan tarina piirtyy esiin hänen puhuessaan kaupunginpalvelija Jakobille telkien takaa. Teoksessa vuorottelee Margaretan kertomus ja Jakobin ja tämän vaimon perhearki 1600-luvun Turussa. Margaretan kautta päästään näkemään porvariskodin yltäkylläisyyttä ja kaupunginpalvelijan talouden vaatimattomia puitteita. Oman yhteiskunnallisen kehyksensä kaikelle antaa Margaretan synti ja täytäntöönpanoa odottava kuolemanrangaistus, jotka kertovat sen ajan maailmankuvasta ja yhteiskuntajärjestyksestä karua kieltään.

Luin tätä kirjaa pitkään ja hitaasti, vaikka tarina onkin kiinnostava ja teksti sujuvalukuista. Ankeassa ja kylmänkostessa vankisellissä lojuvan Margaretan olosuhteet tuntuivat hiipivän sivuilta hieman liiankin konkreettisesti lukijalle, sillä viltin sisällä hytistessä tuli vain vieläkin viluisempi olo. Vaikuttavaa kuvailua siis, eikä ole tietenkään missään nimessä teoksen vika, että mukavuudenhaluinen lukija ei talven koleudessa pystynyt sitä kestämään. Jokin vetovoimatekijä tästä ehkä lopulta minun makuuni puuttuu, vaikka historialliset romaanit ovat lähtökohtaisesti minulle mieluisia.

Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi

Elina Jokinen: Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi

6h 55min., Tuuma-kustannus 2020

lukija: Mervi Takatalo

Täytyy myöntää, että tuskin olisin tullut tutustuneeksi Elina Jokisen esikoisromaaniin Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi, ellei se olisi voittanut Pohjalaista kirjallisuuspalkintoa viime vuonna. En tainnut aikaisemmin edes noteerata koko kirjan olemassaoloa.

Sain kirjan käsiini yhtä aikaa painettuna ja äänikirjana, ja päädyin kuuntelemaan äänikirjan. Aluksi tuntui, että o-ou, onpas sekavaa. Luulin jo hetken, että en ehkä saisi kirjaa kuunnelluksi. Sitten kaikki kuitenkin yhtäkkiä selkeni ja huomasin pitäväni kirjasta. Kieltämättä minulla on edelleen sellainen olo, että en pohjimmiltaan välttämättä ihan tiedä mistä kirja kaikkiaan kertoo, mutta pidin siitä silti.

Stella Julmalan elämä vaikuttaa olevan järjestyksessä. Hänellä on tutkijantyönsä, perheensä ja uskonnollisen taustan tarjoama maailmankäsityksensä, jotka luovat vakaan rungon hänen elämälleen. Kun Stella tulee jälleen raskaaksi ja menettää lapsen, hänen avioliittonsa alkaa rakoilla. Hän saa huomata, että ei tunne edes itseään niin kuin kuvitteli.

Stellan tarinan ohella mukana kulkevat edeltävien sukupolvien naiset. Isoäitin Maarian päiväkirjan kautta päästään näkemään miten tunnetun lestadiolaissaarnaajan vaimo kohtaa todellisuuden, jossa mies on ajanut sukutalon pahoihin velkoihin. Päiväkirjan kautta Stella huomaa, että keltaisessa talossa kaikki ei ole aina ollutkaan vain ruusuja ja päivänpaistetta, kuten hänen lapsuudenkesinään on tuntunut. Maarian kautta on helpompi ymmärtää myös Stellan Krista-äidin ratkaisuja ja halua raivata oma polkunsa muualle kuin sukutalon maille.

Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi on monitahoinen kirja. Saarnaaja Armas Julmalan tarina tuntuu lähes myyttiseltä, jotenkin voisi jopa sanoa kalevalaiselta, vaikka en osaakaan selittää mielleyhtymääni. En juuri Stellan hahmosta pitänyt, mutta muut keskushahmot toivat tarinaan kiinnostavuutta. Stella tuntui välillä todella itsekkäältä, ihan kuin muiden mielipiteillä ja toiveilla ei olisi väliä. Hän oppii kyllä näkemään ympärilleen ja häntä kohtaan alkaa tuntea myötätuntoakin, kun hän mielensä sairastuu, mutta päähenkilönä hän ei ole minulle mieluisa. Maarian ja Armaksen tarinaa sen sijaan olisin voinut kuunnella pidemmänkin tovin.