sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Lady Churchill

Marie Benedict: Lady Churchill
10 h 53 min., Sitruuna Kustannus Oy 2022
lukija: Hannamaija Nikander
alkup. Lady Clementine, 2020
suom. Hanni Salovaara

Kuuntelin noin vuosi sitten Marie Benedictin ensimmäisen suomennetun teoksen Rouva Einsteinin. Oli kiinnostavaa kurkistaa todellisuudessa eläneen ihmisen tarinaan ja Benedict oli mielestäni onnistunut juonellisesti oikein hyvin. Kun silloin tutkin Benedictin tuotantoa, oli ilo huomata, että hän on kirjoittanut useampiakin teoksia. Toivottavasti niitäkin suomennetaan, sillä Lady Churchill oli Rouva Einsteinin tavoin kiehtova kirja.

Lady Churchill kertoo Winston Churchillin Clementine-vaimon tarinaa. Esiin piirtyy kuva määrätietoisesta ja vahvasta naisesta, jolla myös oli epävarmuutensa etenkin äitiyteen liittyen. Hän taisteli naisen roolin kapeutta vastaan kulkemalla rohkeasti miehensä rinnalla kaikista puheista ja kuiskutteluista huolimatta. Hän tuki miestään täysin, joskus jopa äitiyden kustannuksella, mutta hän ponnisteli myös muiden asioiden puolesta. Erityisesti heikompiosaisten puolustaminen oli Clementine Churchillin sydäntä lähellä.

Marie Benedictillä on taito kirjoittaa historia eläväksi. Lukija pääsee sukeltamaan Britannian poliittisen ilmapiirin keskiöön Clementinen ja hänen miehensä kautta, ennen kaikkea kuitenkin Clementinen näkökulmasta, mikä oli todella kiinnostavaa. Erityisen hyvä juttu on juurikin tuo naisnäkökulma, kun hieman varjoon jäänyt nainen saa suunvuoron ja hänen todellinen vaikutuksensa tulee huomatuksi.

sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Lautapalttoo

Anna Englund: Lautapalttoo
5h 57 min., Siltala 2022
lukijat: Riitta Havukainen & Karoliina Kudjoi

Anna Englundin esikoisromaani Lautapalttoo on kertomus rajoja koettelevasta rakkaudesta. Eletään 1930-luvun Pohjanmaalla, jossa Elena tekee työtä puolisonsa rinnalla suvun arkkuverstaalla. Kuolema on arkinen kumppani, alati läsnä. Elena kohtaa surevia lähes päivittäin. Kun helsinkiläinen Lydia saapuu ostamaan enolleen arkkua, järkkyvät Elenan arjen perustukset paikoiltaan.

Lydia vetää Elenaa puoleensa tavalla, jollaista Elena ei ole aiemmin kokenut. Riski tuntuu ottamisen arvoiselta, ja Elena tempautuukin mukaan uudenlaiseen maailmaan, jossa rakkaus tai himo ei katso sukupuolirajoja.

Kuuntelin Lautapalttoon äänikirjana, jonka lukivat Karoliina Kudjoi Elenan ja Riitta Havukainen anoppi Mantan roolissa. Kahden lukijan vuorottelu toimii hyvin, antaa sävynsä kerrontaan. Kumpikin tulkitsee osansa ilmeikkäästi ja luulen, että se on suurimpia syitä sille, miksi kuuntelin kirjan loppuun. Sinänsä juonikin on ihan hyvä, mutta ei mielestäni mitenkään erityisen kiinnostava tarina ole kyseessä. Muutamia kuolemaan ja elämän rajallisuuteen liittyviä kohtia tässä kuitenkin oli sellaisia, jotka kolahtivat siinä mielessä, että ne olivat niin tosia. Sitä aihettahan tässä olen viime kuukausina paljon käynyt läpi.


keskiviikko 5. lokakuuta 2022

Lukupiirikirja: Ei enää mitään

Tommy Orange: Ei enää mitään
9h 8min., Aula & Co 2020
alkup. There There, 2018
suom. Jussi Korhonen
lukijat: Martti Ranin & Tuija Kosonen
kansi: Sanna-Reeta Meilahti

Lokakuun ensimmäisessä lukupiirikokoontumisessamme käsittelimme Tommy Orangen esikoisteosta Ei enää mitään. Hän kuvaa teoksessa modernien city-intiaanien elämää. Teos on moniääninen, sillä Orange halusi antaa intiaaneista mahdollisimman monipuolisen kuvan ja vastustaa yksioikoista tapaa nähdä intiaanit.

Moniääninen tämä kirja todella on, mutta en lopulta ole ihan varma pystyykö Orange antamaan intiaaneista niin monipuolisen kuvan kuin on tarkoittanut. Mielestäni tässä teoksessa aika monen hahmon elämä tuntui olevan päihteiden leimaamaa, vähävaraisuudessa kitkuttelua ja oman identiteetin etsintää. Kuvaus on lopulta omalla tavallaan hyvin yksipuolista mielestäni.

Ei enää mitään on kuitenkin siinä mielessä ravisteleva kirja, että se saa näkemään asioita eri valossa. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon Yhdysvalloissa kiitospäivän viettoon liittyvät perinteet, joihin liittyy intiaanien historian kannalta omat synkät sävynsä. Intiaanien historiaan ja kulttuurin liittyvät viittaukset ja yhteydet olivat mielestäni tämän teoksen kiinnostavinta antia, ei niinkään hahmojen nykyhetki, joka voisi hyvin kuvata jotain muutakin syrjittyä ja alistettua ryhmää. Toisaalta, kuten lukupiirissä keskustelimme, urbaanin ihmisen elämä on luonnollisistakin syistä erilaista kuin perinteinen elämänmuoto, joten ei sitä voi miinukseksi tälle kirjalle laskea. Pohdimme myös, että miksi alkuperäiskansojen jäsenien usein oletetaankin olevan oman kansansa äänitorvia ja elävän perinteisten arvojen mukaan ja omaa kulttuuriaan ilmentäen koko ajan. Emmehän mekään saapastele Jussi-paidoissa ja helavyöt helisten, vaikka eteläpohjalaisuus suonissamme virtaisikin. Rinnastus ehkä hieman ontuu, mutta siinä on totuuden siemen: miksi ulkopuolelta asetamme heille sellaisen roolin? Ja miksi hämmästelemme, jos näin ei ole?

Moniäänisyyden vuoksi Ei enää mitään toimii paremmin itse lukien, sillä äänikirjassa on välillä vaikea pysyä selvillä henkilöhahmoista. Piiriläiset kyllä kommentoivat, että niin oli paperikirjankin kanssa. Itse kuuntelin teoksen äänikirjana. Ehkä toinen kuuntelukerta auttaisi huomaamaan nekin juonilinjat, jotka ehkä nyt hieman jäivät hämärän peittoon. Lukupiirin keskustelua se seikka ei kuitenkaan haitannut, sillä teoksen yleiskuva herätti jo itsessään keskustelua ja pohdintoja.

maanantai 26. syyskuuta 2022

Sininen huvila

 Eva Frantz: Sininen huvila
7h 42 min., Kustantamo S&S 2018
suom. Ulla Lempinen
lukija: Anna Saksman

Kuuntelin loppukesästä lomalla olessani jonkin verran äänikirjoja, joista en ole vielä kirjoittanut blogiini. Yritän purkaa sumaa nyt syksyn mittaan.

Sininen huvila on ensimmäinen Frantzilta lukemani/kuuntelemani aikuisille suunnattu jännäri. Se avaa komisario Anna Gladista kertovan sarjan, mitä en itse asiassa etukäteen tiennyt tai ollut noteerannut. Kuuntelin kirjan aika nopeaan tahtiin, joten tietyllä tavalla se piti minut otteessaan, vaikka ei kiehtonutkaan samalla tavalla kuin nuorille suunnatut Ruukin salaisuus ja Osasto 23.

Becca on suosittu bloggaaja, joka kirjoittaa lifestyle-blogia nimeltä Sininen huvila. Suosiolla on kääntöpuolensa, sillä myös vihapostin määrä on valtaisa. Kun Beccan pieni Bruno-poika löydetään harhailemasta keskellä yötä autiolla tiellä, löytävät häntä kotiin saattavat nuoret Beccan vakavasti pahoinpideltynä ja henkitoreissaan keittiön lattialta. Poliisikomisario Anna Glad saa tapauksen selvitettäväkseen.

Sininen huvila on dekkari, joka sai ainakin minut kuuntelijana pohtimaan tapausta Anna Gladin mukana ja miettimään mahdollista motiivia. Loppuratkaisu yllätti, vaikka teos lopulta jäikin jotenkin etäiseksi. Luultavasti en tule tämän sarjan parissa jatkamaan, mutta nuortenkirjoja voisin kyllä lukea lisääkin.

tiistai 20. syyskuuta 2022

Lukupiirikirja: Silloin en koskaan ole yksin

 Merete Mazzarella: Silloin en koskaan ole yksin - Lukemisen taidosta
272 s., Tammi 1999
alkup. Där man aldrig är ensam. Om läsandets konst, 1999
suom. Kaarina Sonck

Merete Mazzarellan teos Silloin en koskaan ole yksin - Lukemisen taidosta oli syyskuun lukupiirikirjamme ja samalla uuden "lukuvuoden" aloituskirjamme. Mazzarella tuli toiveaiheena piiriläiseltä ja valitsin hänen tuotannostaan tämän, koska ajattelin, että minulla ei välttämättä ole ohjaajana paljon annettavaa ikääntymistä käsitteleviin kirjoihin liittyen. Menetyksistä kertovia kirjoja taas en oman elämäntilanteeni takia halunnut lukea.

Silloin en koskaan ole yksin on eräänlainen mietelmäteos, joka sisältää välillä hyvinkin tajunnanvirtaiselta tuntuvaa kirjallisuuspohdiskelua ja analyysiakin. Itse koin etenkin teoksen alkupuolen vaikeasti seurattavaksi, vaikka toisaalta juuri alkupuoleen kirjaan kiinnitin post it -lappusia muistuttamaan ajatuksia herättäneistä kohdista. Lukemista oli ollut helpompi jäsennellä ja luettua ymmärtää, jos teos olisi jaoteltu etenkin aihealueisiin. Loppupuoli tuntui kuitenkin selkeämmältä ja tekstin mukaan saattoi lähes uppoutua.

Minua hieman hirvitti saammeko tästä teoksesta kunnollista keskustelua aikaan, sillä pelkona oli, että muutkin ovat kokeneet tämän yhtä vaikeaselkoiseksi kuin minä. Niin kyllä olivatkin, mutta toisaalta jokainen oli löytänyt myös mieleenpainuvia kohtia ja ajatuksia herättäviä näkökulmia, joista keskustelu lähti rönsyilemään laajemminkin lukemisen ja kirjojen maailmaan. Lopulta kirjavalinta oli siis sangen hyvä, vaikka tämän kirjan lukeminen olikin hieman pakkopullaa.

ps. minulle ensikosketus Mazzarellaan tuli alakouluikäisenä Glorian Antiikki -lehden kolumnien kautta. En niistä paljonkaan ymmärtänyt, ja ehkä se mielikuva oli tietyllä tavalla edelleen minulla ennakko-odotuksena, kun tätä kirjaa lähdin lukemaan. Kyseisestä lehdestä sen sijaan pidin paljon ja pidän edelleenkin!

lauantai 17. syyskuuta 2022

Korvapuustikesä

 Maija Kajanto: Korvapuustikesä
320 s., WSOY 2022
kansi: Laura Noponen

Maija Kajannon romanttinen viihderomaani Korvapuustikesä avaa kahvila Koivusta kertovan sarjan. Avaus on mielestäni todella onnistunut, sillä vaikka kirjassa onkin viihderomaanin perinteisiä aineksia, onnistuu se yllättämään. Korvapuustikesässä nähdään kyllä onnellisia loppuja, mutta ei liian ilmeisellä tavalla.

Helsingissä asuva Kristiina Kivimaa saa tarpeekseen hektisestä arjesta ja työnantajansa alati kasvavista vaatimuksista, pakkaa laukkunsa ja matkaa mummonsa luo Pyhävirralle. Rakkaus hyvään ruokaan ja leivontaan on heille yhteinen piirre, ja pian Kristiina jo hääriikin mummonsa kahvilan tiskin takana. Pienen paikkakunnan tiivis yhteisö, lukiovuosien muistot ja kahvilan uudistaminen tempaavat Kristiinan mukaansa. Romantiikkaakin on ilmassa, mutta samalla pintaan alkaa nousta menneisyyden tapahtumat ja kipeät menetykset, joiden käsittely ei ole helppoa. Kun Kristiina saapuu Pyhävirralle, se on tarkoitus olla vain lyhyt piipahdus. Aika pian hän kuitenkin alkaa pohtia ruuhka-Suomesta irtautumista pysyvänä ratkaisuna

Korvapuustikesä on ihana kirja. Leppoisa, mukaansatempaava ja lempeä. Samalla kertaa se on myös syvällisempi kuin osasin odottaakaan, siinä käsitellään isojakin asioita Kristiinan etsiessä paikkaansa odotusten ja omien toiveiden ja pelkojen ristitulessa. Tarinankerronta on lämmintä ja inhimillistä. Pidin myös miljööstä. Tuli ihan tunne, että olisipas hauska piipahtaa Kristiinan ja mummon kahvilassa ja tutustua Pyhävirtaan. Onneksi sinne pääsee vielä uudelleen, kun Korvapuustikesälle joskus ilmestyy jatkoa!