keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Lukupiirikirja: Pieni suklaapuoti

Joanne Harris: Pieni suklaapuoti
Suklaapuoti 1
413 s., Otava 1999
alkup. Chocolat, 1999
suom. Arja Gothoni
kansi: Katja Alanen

Lukupiirimme jäi joulutauolle suklaantuoksuisissa tunnelmissa, sillä vuoden viimeisessä kokoontumisessa keskustelimme Joanne Harrisin läpimurtoteoksesta Pieni suklaapuoti, tietysti suklaata syöden.

Olen lukenut tämän teoksen aikaisemminkin, joskus yli 10 vuotta sitten eli jo ennen blogiaikaa. Silloin mieleeni jäi, että elokuva oli jotenkin parempi. Aika näyttää tehneen teokselle hyvää, sillä nyt taidan olla toista mieltä.

Vianne Rocher saapuu tuulen kuljettamana pieneen ranskalaiseen kylään tyttärensä Anoukin kanssa. Kiertolaisen elämään tottunut, vahvasti ennusmerkkeihin ja arjen taikuuteen luottava Vianne perustaa kylään suklaapuodin, jonka vastaanotto on ristiriitainen. Ankaran katolisessa kylässä paaston aikaan toimiva heikkouteen houkutteleva suklaapuoti herättää pahennusta, mutta on myös niitä, jotka löytävät suklaapuodista elämäänsä sitä lämpöä ja inhimillisyyttä, jota ovat niin kovasti kaivanneet.

Lukupiirissä yleinen mielipide oli, että tämä oli ihan mukavaa ja mukaansatempaavaa luettavaa. Yllättävän paljon tästä löytyi keskusteltavaa, vaikka etukäteen olin ajatellut, että onko tämä liian kevyt lukupiirikirjaksi. Hahmojen väliset ristiriidat, suklaapuodin ja kirkon vastakkainasettelu ja miljöö pyörivät keskustelun keskiössä. Joku totesi hyvin, että suklaapuodin puitteet pehmensivät tarinaa paljon. Se on epäilemättä totta, sillä esimerkiksi Muscatien avioliitto ja jokilaivojen väkeä kohtaan kohdennettu epäluulo ja viha olisivat ilman lohdullista suklaapuotia ja sen inhimillistä omistajatarta olleet aika tavalla ankeampaa luettavaa. Olimme myös yhteisesti hyvin vaikuttuneita siitä, miten hienosti Harris saa välitettyä tuoksu- ja makuaistimukset lukijalleen.

Minulle jäi nyt lukemisen jälkeen sellainen olo, että haluan lukea myös tämän jatko-osat. Sitä en tiedä milloin se aika koittaa, mutta kyllä tästä sellainen kipinä jäi. Karamellikengät kuulostaa ainakin houkuttelevalta nimeltä!

maanantai 15. marraskuuta 2021

Rouva Einstein

Marie Benedict: Rouva Einstein
10 h 4 min., Sitruuna Kustannus Oy 2021
alkup. The Other Einstein, 2016
suom. Kaisa Haatanen
lukija: Ritva Holmström

Tutustuin Albert Einsteinin ensimmäiseen vaimoon Mileva Mariciin ensimmäisen kerran Liv Strömquistin sarjakuva-albumissa Einsteinin vaimo. Hänen persoonansa jäi mieleeni, joten päätin ottaa kuunteluun Marie Benedictin vastikään suomennetun Rouva Einsteinin. Vaikka kyseessä on kaunokirjallinen teos, pohjautuu se Milevan ja Albertin todelliseen tarinaan. Aiemmin en ole ollut oikeastaan mitään mieltä Albert Einsteinista, mutta tämän kirjan kuunneltuani päällimmäinen ajatukseni on: jukolauta mikä itsekäs ukko!

Milevan ja Albertin tiet kohtaavat ensikertaa, kun Mileva pääsee ainoana naisena opiskelemaan fysiikkaa Zürihin yliopistoon. Aina älyllisesti ja ammatillisesti hyvin kunnianhimoinen Mileva tuntee kohdanneensa miehen, jonka kanssa tasavertainen kumppanuus on mahdollista. Älyn ja sydämen liitto ole sellainen kuin Mileva odotti. Vuosi vuodelta hän jää yhä enemmän uraauurtavana fyysikkona mainetta niittävän miehensä varjoon.

Mileva Maricin roolista Einsteinin tunnetuimpien ja käänteentekevimpien teorioiden ja löytöjen taustalla on keskusteltu paljon. On sanottu, että todellisuudessa Mileva oli miestään älykkäämpi, ja 1800-1900-luvun miehisessä tiedeyhteisössä puoliso pääsi niittämään mainetta ja kunniaa pitkälti vaimonsa ansiosta. En tiedä mitä ajattelen tästä asiasta, mutta mielestäni on ilmeistä, että Albert ei kohdellut vaimoaan hyvin. Älykäs Mileva joutui käyttämään aikansa taloustöihin ja lastenhoitoon, kun puoliso lipui yhä kauemmas. Suuri rakkaustarina kääntyi surulliseksi.

Rouva Einstein on sujuvajuoninen ja kiinnostava romaani. Mielestäni Marie Benedict onnistuu kuvaamaan tiedeyhteisöä kiehtovasti, vaikka itse olenkin enemmän humanisti.

tiistai 9. marraskuuta 2021

Hieman hajalla - Ensirakkauden näytelmä

Emma Teräs: Hieman hajalla - Ensirakkauden näytelmä
86 s., LURRA Editions 2021
kansi: Kim Söderström & Rax Rinnekangas

Emma Teräksen esikoisrunokokoelma Hieman hajalla edustaa niitä pienilevikkisiä runokirjoja, jotka menevät helposti itseltä hieman ohi. Bongasin tämän Instagramissa @marjoreading -tilin postauksesta, jossa erityisesti kiinnitin huomioni luonnehdintaan "runoja sydänsuruisille". Tunsin kuuluvani juuri tuohon ryhmään, joten varasin kirjan kirjastosta.

Kun elämässä kohtaa jonkin suuren tunnemylläkän, olipa se sitten onnellinen tai surullinen, ihmisellä on kuulemma tapana etsiä tunteilleen sanoittajaa. Minun kohdallani se ainakin pitää paikkansa, ja usein sanoittajana toimii laululyriikat tai kirjallisuus. Hieman hajalla oli minulle juuri nyt sopiva kirja luettavaksi, sillä olen hiljalleen toipumassa siitä sydänsurusta, jonka keväällä kohtasin. Löysin tästä teoksesta monta runoa, jotka tuntuivat sanoittavan tunteitani ja ajatuksiani. Luinkin tätä kirjaa moneen kertaan, sillä tiettyihin runoihin halusin palata uudelleen.

Emma Teräksen runot ovat helppotajuisia ja selkeitä, kuten Marjokin niitä luonnehtii. Ne ovat helposti tulkittavissa ja otollisessa tilanteessa myös samaistuttavissa. Niissä ei ole haastavaa vertauskuvallisuutta, vaan ne ovat hyvinkin raikkaita avoimuudessaan ja helppotulkintaisuudessaan. Nopealukuinen, mutta puhutteleva kokonaisuus.

Minä päästin irti
En siksi, että olisin halunnut
Minä päästin irti
Koska minun piti

s. 52 

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Lukupiirikirja: Perno Mega City

Noora Vallinkoski: Perno Mega City 
359 s., Atena 2018, 2., tarkistettu painos
kansi: Jussi Karjalainen

Valitsin lukupiiriimme luettavaksi Noora Vallinkosken esikoisromaanin Perno Mega City, joka herätti ilmestyttyään paljon kohua. Saamieni tietojen mukaan teos vedettiin pois myynnistä vain pari päivää ilmestymisensä jälkeen. Muistin itsekin hatarasti, että kirjastoja pyydettiin poistamaan niteet kokoelmasta ja tilalle toimitettiin uudet, mihin sain myös vahvistuksen. Vaikka kyseessä on fiktiivinen teos, se poiki Vallinkoskea vastaan nostettuja syytteitä kunnianloukkauksesta ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Osan hahmoista koettiin olevan tunnistettavissa todellisiksi henkilöiksi nimiensä, asuinpaikkansa, taustansa tai jonkin todellisen tapahtuman perusteella. Tapaus ei lopultaa edennyt oikeuteen asti, sillä Vallinkoski ja neljä asianomistajaa pääsivät sopimukseen, jossa Vallinkoski sitoutui maksamaan yhteensä 5500 euroa korvauksia. Suomalaisittain ajatellen harvinainen tapaus, ja aikamoisen myllyn läpi joutui esikoiskirjailija menemään.

Sain itse käsiini tästä kirjasta sekä tämän lukemani tarkistetun painoksen että ensimmäisen painoksen. Omien muistiinpanojeni pohjalta onnistuin jopa puoliksi sattumalta löytämään ne hahmot, joita oli jouduttu hieman muuttamaan nimen osalta tai muuten, mutta en lähde tässä erittelemään mistä hahmoista on kyse. Sen kuitenkin voin todeta, että itse en olisi osannut yhdistää syytteitä juuri näihin hahmoihin, mutta toisaalta se taitaa vain osoittaa sen, että muutokset tekivät hahmoista neutraalimpia. Toki ilman tätä kohua tuskin olisin pitänyt yhtään mitään hahmoa tunnistettavana. Asiaa oli kyllä kiinnostavaa tutkia kertojanvapauden näkökulmasta.

Perno Mega City kertoo Hannasta, joka syntyy duunariperheeseen ja viettää lapsuutensa ja nuoruutensa Pernon lähiössä Turussa. Tietyllä tavalla teos käsittelee huono-osaisuutta ja eräänlaista lannistuneisuutta, mutta ei se kuitenkaan ole millään tavalla ankea tai toivoton, vaan aina jostain pilkahtelee valoa. Elämässä on vakaita ja turvallisia jaksoja, ja erityisesti perheen isä tuo elämään sekä vakautta että turvaa, kun äiti meinaa upota punaisen hetekan syövereihin mielen sairastuessa. Tätä on luonnehdittu myös köyhyyden kuvaukseksi, mutta sitä se ei mielestämme ole, sillä perhe ei kärsi suoranaista puutetta mistään, heillä on oma auto, jonkinlainen kesämökkikin ja matkustavatpa he myös ulkomaille. Vanhemmat käyvät töissä ja ruokaa on aina, vaikka vaatteita ei pestäkään Omo Colorilla.

Perno Mega Citystä käyty keskustelu pyörii pitkälti oikeuskohun ympärillä, jolloin sekä teos itsessään että sen kirjalliset ansiot jäävät sivuosaan. Meidän piiriläiset olivat yleisesti pitäneet tästä teoksesta, ja hieman pohdittiinkin, että olisiko tämä voinut olla vielä parempi, jos sen olisi voinut lukea aidosti ja puhtaasti fiktiona ilman kohun lyömää leimaa, joka sai  väkisinkin tarkastelemaan teosta myös muussa valossa. Erityisesti pidimme Vallinkosken sujuvasta kerronnasta ja huumorin pilkahduksista. Itse naurahtelin ihan ääneen asti Vallinkosken nasevalle kerronnalle. Koimme myös, että hän on tavoittanut lapsen näkökulman todella aidosti ja onnistuneesti. Juuri se lapsen asiat asioina -katsantokanta toi oman huumorinsa teokseen. Toivoisin Vallinkosken kirjoittavan lisää, sillä hän on aidosti hyvä ja otteessaan pitävä kertoja. Toivottavasti Perno Mega Cityn nostattama myrsky ei ole lannistanut häntä.

maanantai 1. marraskuuta 2021

Lukupiiri: Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika

Kirsi Ranin: Lukupiiri - Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika
220 s., Nemo 2021

Lukupiiri on minulle monta. Vuosia se oli harrastus, sitten siitä tuli osa työtä. Lukupiirin ohjaaminen on yksi rakkaimmista työtehtävistäni, ja perustamassani lukupiirissä alkoikin tänä syksynä jo 5. lukuvuosi. Vaikka lukupiiri on nykyisin osa työtäni, on se edelleen hyvin lähellä harrastusta, sillä kirjojen lukeminen, kokoontumisten valmistelu ja keskustelun vetäminen on niin kivaa, että ei se välttämättä aina työltä tunnu. Lukupiiri antoi minulle myös aiheen graduuni, jossa tutkin kirjastokimppani avoimien ja maksuttomien lukupiirien merkitystä jäsenilleen.

Gradua työstäessä luin laajasti lukupiirejä käsittelevää kirjallisuutta, joten sen myötä sekä vuosien kokemuksen ansiosta lukupiiritoiminta on minulle läpeensä tuttua. Silti halusin lukea Kirsi Raninin Lukupiiri-kirjan, sillä pysyn mielelläni edelleen kartalla aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta. Kuten arvata saattoi, ei tämä kirja minulle uutta tietoa tuonut, mutta ihanan kotoisan lukuelämyksen tuttuakin tutumman aiheen äärellä, ja juuri sitä odotinkin. On ihanaa kietoutua tuttuuden peittoon ja muistella ja fiilistellä omia lukupiirikokemuksia ja graduprosessiakin.

Fiilistelyn ohella tässä kirjassa minulle olennaista oli loppupuolelle kootut 200 kirjavinkkiä eri aiheista. Olen monesti hyödyntänyt Kirsin Book Club -blogia, kun olen miettinyt luettavaa lukupiiriin, mutta jotenkin minulle silti on erityisen mieluisaa, että nyt hyväksi havaittuja ja lukupiiriin sopivia vinkkejä löytyy myös oikein paperilta. Aion kyllä käyttää listoja jatkossa suunnittelun tukena!

Pakko muuten sanoa myös vielä se, että tässä kirjassa on mielestäni todella onnistunut kansi, jotenkin elegantti ja kutsuva.

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Agnes ja huvilan salaisuus

Tuutikki Tolonen: Agnes ja huvilan salaisuus
186 s., WSOY 2021
kuvitus: Kati Vuorento
kannen suunnittelu: Riikka Turkulainen

Luin syyskuussa Tuutikki Tolosen kirjan Agnes ja unien avain, joka avaa arjen ja yliluonnollisen välimaastossa liikkuvan sarjan. Pidin kirjasta ihan valtavan paljon ja olen ottanut sen mukaan kirjavinkkauksiinkin - hyvällä menestyksellä - sillä selvästikin innostukseni kyseisestä kirjasta on tarttunut myös kuulijoihin. Nyt luin sarjan toissen osan Agnes ja huvilan salaisuus, joka vei mennessään ihan samalla tavalla. Tuskin maltan odottaa sarjalle jatkoa!

Agnes on perinyt äitinsä kanssa pitkään tyhjillään olleen Rauhalan huvilan isoisoäidiltään. Huvila kuului aikoinaan monia tragedioita kohdanneelle Brycknenin suvulle, johon isoisoäiti Agnes Mariakin kuului. Vanhassa huvilassa Agnes aistii välittömästi jotain selittämätöntä. Keskellä talvea ilmassa leijuu hento kesäkukkien tuoksu ja pianon kansi tuntuu aukeilevan kuin itsestään. Remontin keskellä talosta löytyy myös E-kirjaimella nimikoituja tavaroita, vaikka tiettävästi talossa ei ole asunut ainakaan ketään perheenjäsentä, johon kirjain voisi viitata. Kummallisuudet eivät lopu siihen, sillä huvilasta löytyy myös aikojen saatossa umpeen tapetoituja huoneita. Näyttää kovasti siltä, että Agnesilla ja hänen ystävällään Pullalla on jälleen arvoitus selvitettävänään.

Olen jälleen kerran niin innoissani lukemastani, että en oikein tiedä miten edes kuvailisin sitä riemua, jonka tämä kirja herätti, mutta yritetään nyt kuitenkin. Minä sitten pidän Rauhalan miljööstä. Se on täynnä ihanaa historian havinaa, kiinnostavia arvoituksia ja maagista realismia kutsuvimmillaan. Etenkin vanhan talon kätketyt salaisuudet kutkuttivat mielikuvitustani tässä tarinassa. Olen aina pitänyt vanhoista taloista, ja etenkin lapsena kartano- ja huvilarakennukset kiehtoivat minua erityisesti. Mitä kaikkea seinät ovat vuosien saatossa mahtaneetkaan nähdä ja kuulla? Kun miljööseen yhdistyy sujuva tarinankerronta ja nokkela ja sanavalmis päähenkilö, ei kirjan parissa voi olla viihtymättä.