Elämä kaukana kaikesta

M.L. Stedman: Elämä kaukana kaikesta

Kariston äänikirja 2026

alkup. A Far-flung Life, 2026

suomentanut Leena Ojalatva

äänikirjan lukijana Laura Hänninen

M.L. Stedmanin esikoisteos ilmestyi suomeksi vuonna 2013 ja luin kirjan silloin ihan tuoreeltaan. Valo valtameren yllä oli niin upea lukukokemus, että se on säilynyt vahvana mielessäni kaikki nämä vuodet. Muutaman vuoden ajan jopa tarkistin säännöllisesti verkkokirjastosta, että onko Stedmanilta ilmestynyt jotain uutta. Pitkä odotus palkittiin vihdoin tänä vuonna, kun Elämä kaukana kaikesta ilmestyi.

Tai no, odotuksen palkitsemisesta voi olla montaa mieltä. Tämä kirja ei nimittäin onnistunut lumoamaan minua, vaan välillä pikemminkin turhauduin kaikesta siitä, miten vastoinkäymiset toisensa jälkeen seurasivat MacBridejen perhettä ja kipeät salaisuudet ja niiden paljastumisen vaara painoivat yhden jos toisenkin perheenjäsenen tai perhetutun harteita. Olenkin elokuussa kirjoittanut lukupäiväkirjaani lyhyesti: "Yhtä sekamelskaa, asiat meni koko ajan solmuun".

Tarina alkaa dramaattisesti, kun Australian syrjäseudulla lammasfarmia pyörittävä Phil MacBride poikineen joutuu auto-onnettomuuteen. Phil ja vanhempi pojista menehtyvät onnettomuudessa ja nuorempi pojista loukkaantuu vakavasti. Toipuminen on hidasta eikä takapakeiltakaan vältytä. Äiti Lorna sekä sisar Rosie yrittävät parhaansa mukaan tukea Mattin toipumista, vaikka heidän kaikkien elämät ovat muuttuneet peruuttamattomasti.

Ensinnäkin minun on sanottava, että en pitänyt suurimmasta osasta kirjan hahmoista. Osa jäi etäisiksi, osa lähinnä ärsytti uteliaisuudellaan ja osasta en edes osaa sanoa. Lempihahmoni taisi olla tilan luotettu kengurunmetsästäjä, joka oli oman tiensä kulkija, mutta kuitenkin perheen uskollinen ystävä. Myös nuoresta Andysta pidin.

Australian luonto on toki kaunis ja antaa upeat puitteet koko tarinalle. Kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 1958 ja olosuhteet syrjäseudulla ovat monin tavoin karut. Etäisyydet ovat pitkiä, yhteydet heikkoja ja sääolosuhteet haastavia. Kuivuus, jopa suoranainen vesipula, ovat todellisuutta, mutta sään toisetkaan äärilaidat eivät ole vieraita.

Vaikka tämä kirja jäi lukukokemuksena mielestäni keskiverron tasolle, jättää tämä mieleen paljon pohdittavaa. Ihan kuten aiemmassakin romaanissaan, saattelee Stedman nytkin lukijansa moraalisten pohdintojen äärelle. Hetket ovat usein niin kovin ohikiitäviä, mutta niiden seuraukset sitäkin kauaskantoisempia.

Villinä viety

Annukka Salama: Villinä viety

Villi sydän 1

Otava 2026

Annukka Salaman countryromanssi Villinä viety taisi olla kesän 2026 kirjatapaus, tai ainakin siltä tuntui, kun selasi Instagramissa kirjayhteisön julkaisuvirtaa. Itsekin odotin tätä kirjaa todella paljon, vaikka en ollut lukenut Salamalta aiemmin mitään. Pääsin kirjan pariin elokuussa, mutta kai nyt marraskuussakin on vielä ihan okei kirjoittaa kesällä luetuista kirjoista...

Parikymppisen Violan asiat ovat menneet Brysselin jetset-piireissä niin solmuun, että hän katsoo parhaaksi jättää Belgian taakseen ja suunnata koti-Suomeen nuolemaan haavojaan. Särkyneen sydämen hoivaaminen kummitädin luona Vehnälaakson rauhassa tuntuu parhaalta ratkaisulta, etenkin kun siellä tuskin voisi joutua uusiin ongelmiin.

Vaan vähänpä Viola tiesi siitä, keneen hän Vehnälaaksossa tulisi törmäämään. Naapurissa asuva Luka on komea, kätevä ja ärsyttävän puoleensavetävä tapaus, jonka vuoksi Violan on vaikea pitäytyä suunnitelmassaan pysyä erossa miehistä.

Kirjan kuvaustekstin perusteella olisi mielestäni voinut olettaa, että Violalla on luvassa kaikkien aikojen tulinen maalaiskesä, johon ei muuta mahdukaan kuin chiliä ja hehkuvan kuumaa hekumaa. Tulisuutta kyllä riitti, mutta sitä sai kyllä odotella melko pitkään. Minua se ei kuitenkaan haitannut, sillä pidin Salaman luomista hahmoista ja ihmissuhdekuvioista siinä määrin, että olisin pärjännyt vähemmälläkin tulisuudella.

Luen harvoin mitään tulisempaa kirjallisuutta, viime vuosina oikeastaan vain Laurie Gilmoren Dream Harbor -sarjaa, mutta aina se on kivaa vaihtelua. Villissä sydämessä pidin paljon myös suomalaisesta maaseutumiljööstä, joka on minulle niin koettuna kuin kulttuurin kautta välittyvänä erityisen mieluisa. Voisin jatkaa sarjan parissa sitten, kun seuraava osa ilmestyy.

Olga Temonen - Aika jonka sain

Anneli Juutilainen & Olga Temonen: Olga Temonen - Aika jonka sain

WSOY 2026

Kirja, jonka palavasti halusin lukea. Kirja, jonka luettuani en pitkään aikaan pystynyt juurikaan lukemaan, koska se osui niin kovaa. Sellainen on Anneli Juutilaisen ja Olga Temosen yhteistyönä syntynyt teos Olga Temonen: Aika jonka sain. Kirja kertoo hänen elämästään ennen ja jälkeen aivosyöpädiagnoosin. Sen piti ilmestyä alunperin syksyllä 2025, mutta julkaisua siirrettiin Olgan tilanteen heikennyttyä. Tarina sai toisenlaisen lopun, sillä hän menehtyi marraskuussa 2025.

Seurasin aikanaan Olgan omaa Olgan kotona -kotoilusarjaa, luin hänen blogiaan ja testailin hänen reseptejään. Hänen jutuistaan tuli aina hyvä mieli, sillä Olga oli mielestäni hyvin valovoimainen ja elämänmyönteinen persoona. Tuo sama elämänjano välittyy myös tässä teoksessa, ja juuri siksi se niin ihon alle meneekin. Voi, miten täynnä toivoa hän oli, miten kovasti hän halusi vielä jäädä. Vakavan sairauden varjossakin hän osasi löytää onnellisia hetkiä. Vaikka hänelle ei annettu enempää aikaa, hän eli jokaisen hetken uteliaana elämälle.

Tämä on sellainen kirja, jonka pystyy lukemaan nopeasti, mutta jota jää prosessoimaan pitkäksi aikaa. Toivoa täynnä olevan ihmisen poismeno koskettaa syvästi. Ainakin jokainen itse suuren surun läpi käynyt tietää, minkälaisten asioiden kanssa silloin joutuu kohdakkain. Lukiessani ajattelin paljon Olgan läheisiä, jotka elivät hänen rinnallaan kaikki ne hetket, jotka kirjan sivuiltakin koskettavat.

Aika jonka sain muistuttaa siitä, miten arvaamatonta elämä lopulta on. Luultavasti myös siksi tämä teos salpaa lukijalta hengen. Kyyneleet tulivat väkisinkin, kun sairaus alkoi saada yliotteen Olgasta. Hätä, pelko ja luopumisen suuri tuska tulevat lähelle. Lukukokemus oli minulle niin järisyttävä, että sen jälkeen sain kahdessa kuukaudessa itse luetuksi vain kolme teosta. Se on minulle todella vähän, vaikka äänikirjoja olenkin kuunnellut useamman. Lukulamaannuksesta huolimatta suosittelen tätä kirjaa, sillä se on upea ja mieleenpainuva, aivan kuten Olgakin.

Paperipalatsi

Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi

Tammen äänikirja 2022

alkup. The Paper Palace, 2021

suomentanut Tuulia Tipa

lukijana Krista Kosonen

Kuuntelin heinäkuun lopussa Miranda Cowley Hellerin Paperipalatsin, joka oli jotenkin paljon parempi kuin olin ajatellutkaan. Se näkyi ilmestymisensä aikoihin paljon sosiaalisen median uutisvirrassani ja tuntui silloin keräävän kehuja, mutta jäi minulla jonnekin lukulistan "ehkä joskus" -kategoriaan. Kannatti nostaa se sieltä "nyt" -kategoriaan.

Elle viettää perheensä kanssa kesää Cape Codin kesäkodissaan, kuten joka vuosi. Paperipalatsiksi kutsuttu paikka on kuulunut hänen suvulleen jo pitkään, joten sinne liittyy paljon muistoja, eivätkä ne kaikki ole pelkästään hyviä ja mukavia. Cape Codin miljöö ja Paperipalatsin nukkavieru kodikkuus luovat kiehtovan tunnelman tapahtumille, jotka Ellen on lopulta kohdattava.

Tarina lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa Elle on juuri pettänyt miestään nuoruudenrakkautensa kanssa. Tämäkin on tahollaan naimisissa, eikä heidänkään liitossaan ole sinänsä mitään vikaa. Toteutumaton rakkaus  vetää kuitenkin puoleensa niin häntä kuin Elleäkin, sillä aikanaan tapahtui jotakin sellaista, joka tuli heidän väliinsä. Takaumien kautta palataan heidän yhteiseen lapsuuteensa ja nuoruuteensa ja siihen, miten elämä heitä lopulta kuljetti.

Pettäminen on aiheena minulle melko vastenmielinen, mutta Paperipalatsin yleistunnelma on vangitseva. Puhumattomuuden ja yhteisten salaisuuksien verkko kiehtoo ja kietoo otteeseensa. Vaikenemisen ja virheellisten päätelmien vaikutukset ovat pitkävaikutteisia, osin jopa peruuttamattomia. Miten paljon helpompaa olisikaan, jos toiset olisivat osanneet kuunnella oikealla hetkellä ja toiset olisivat kokeneet turvalliseksi puhua. Suosittelen kaikille lukusukkulaa etsiville!

Kulkeva varjo

Bo Carpelan: Kulkeva varjo

Otava 1978

alkup. Vandrande skugga, 1977

suom. Kyllikki Villa

Ennen kesälomaani tein kokoelmatyötä kirjaston aineistovarastossa ja törmäsin moniin mielenkiintoisiin teoksiin. Yksi niistä oli Bo Carpelanin pikkukaupunkiin sijoittuva jännitystarina Kulkeva varjo, tai ainakin jännitystarinaksi tätä luonnehdittiin takakannessa. En itse tuota määritelmää osta, mutta viihdyin tämän kirjan parissa.

Kulkeva varjo kuvaa muutamaa hautovaa kesäpäivää pikkukaupungissa vuonna 1899. Kaupunki on jakautunut työläiskortteleiden köyhiin ja huviloitaan ja komeita kaupunkitalojaan asuttavaan parempaan väkeen. Kaupunkia kuohuttaa henkirikos, jonka uhrina on köyhä ja huonomainen Anna. Tutkimuksissa poliisimestari Fridille selviää, että Anna on viihdyttänyt monia kaupungin miehiä, myös varakkaita virkamiehiä ja muita silmäätekeviä.

Niin, minun mielestäni Kulkeva varjo ei ole varsinaisesti dekkari, vaikka siinä monia genreen sopivia asioita onkin. Itse luonnehtisin tätä enemmänkin psykologiseksi romaaniksi, joka porautuu ihmisen salaisimpiin haluihin ja heikoimpiin hetkiin, ylipäätään kaikkeen siihen, mitä ihminen yleensä haluaa pitää muilta piilossa. Psykologisena romaanina tämä on mielestäni oikein onnistunut.

Pidin pikkukaupunkimiljööstä, helteisestä kesästä, psykologisesta tunnelmasta ja kuin kaiken raikastavasta ratkaisun hetkestä. Kokonaisuudessaan tämä on mielestäni viehättävän vanhanaikainen romaani, jollaisen lukeminen kesäloman leppoisassa joutilaisuudessa on jotenkin erityisen mukavaa. Kiva löytää tällaisia helmiä! En ole Carpelanilta lukenut koskaan mitään muuta, mutta tämän perusteella voisin kyllä kokeilla.

Brita-Kajsa

Katja Kettu: Brita-Kajsa

Otava 2026

Tuoreimmassa romaanissaan Katja Kettu antaa äänen Lars Levi Laestadiuksen vaimolle Brita-Kajsalle, joka hiihti miehen perässä Karesuandoon ja vaati tätä vihille ollessaan kuudennella kuulla raskaana. Brita-Kajsa oli sitkeä ja voimakas, vaikka vuodet Lars Levin rinnalla eivät aina olleet kevyitä kulkea.

Lars Levi Laestadius tunnetaan Lapin herättäjänä, mutta hänen vaimostaan ei ole jäänyt historiankirjoihin juuri muuta tietoa kuin 15 raskautta. Karesuandossa ja myöhemmin Pajalassa pappina toiminut mies viipyi pitkiäkin aikoja milloin saarnamatkoillaan ja milloin tutkimassa luontoa. Matkoilta löytyi lämmittäjiä, kun Brita-Kajsa jäi pitämään huolta lapsista ja kodista.

Brita-Kajsa on mielenkiintoinen hahmo. Hän ei ole saanut samanlaista koulusivistystä kuin miehensä, mutta tuntee yrtit ja parantamisen tavat, mikä tekee hänet ihan omalla osaamisellaan ja persoonallaan elinpiirissään merkittäväksi henkilöksi. Ketun romaanissa hän ei typisty vain tunnetun miehen petetyksi vaimoksi, vaan on tunteissaan palava ja tahdossaan vahva persoona.

Katja Ketun käyttämä kieli on hänelle ominaiseen tapaan väkevää ja verevää, ja samanlaisena koin myös Ketun kuvaaman miljöön. Maisema ja aika olivat välillä aika karujakin, mutta silti jotenkin voimakkaita, ihan kuten Brita-Kajsakin oli voimakas. Itse koin pohjoisen murteen aluksi aika hankalaksi lukea, koska se ei ole minun murrettani, mutta kun rytmiin pääsi kiinni, alkoi lukeminen sujua joutuisammin.

Brita-Kajsan tarina on mukaansatempaavaa luettavaa. Se kiinnittyy historiallisiin tosiasioihin, joita kerätessään Kettu on tehnyt ison työn. Loppu on kirjailijan vapautta, yksi ajatus siitä, millainen oli Brita-Kajsa. Olen lukenut yhtä vaille kaikki Ketun romaanit ja mielestäni tämä on niistä kenties paras. Mielenkiintoista nähdä millaisia palkintoehdokkuuksia tämä saa, sillä uskon niitä taatusti olevan tulossa.

Sana, jota en näköjään voi olla toistelematta tätä teosta kuvatessani: voimakas. Mutta siihen sanaan tämä teos mielestäni parhaiten kiteytyy.