Nopeasti piirretyt pilvet

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet

334 s., Otava 2019

kansi: Päivi Puustinen

 

Paula Nivukosken esikoisteos Nopeasti piirretyt pilvet on noussut viime viikkoina useasti esiin blogeissa ja niiden Instagram-sivuilla. Kirjaa on kehuttu vuolaasti ja kyllä myös minun täytyy sanoa, että pidin kirjasta. En kuitenkaan pitänyt sitä mitenkään erityisen ihmeellisenä, vaikka sen lukeminen olikin mukavaa.

 

Nopeasti piirretyt pilvet sijoittuu Isoonkyröön vuosiin 1909-1926. Sen päähenkilönä nähdään Koskiluhdan Liisa, jota isä kuolinvuoteellaan pyytää yrittämään pitää tila suvussa. Liisa lupaa ja kaikin tavoin hän yrittääkin lupauksensa pitää, kiinnittää nuoren elämänsä Koskiluhtaan. Omalta kylältä löytyy puolisokin, Koiviston Kalle, joka tulee isännäksi Koskiluhdan tilalle. On Liisaa jo ennen rippikouluikää toinenkin kylän poika kosinut, mutta Kalle vei jalat alta. Siinä missä Liisa pitää isälleen antamansa lupauksen, ei Kalle pidä Liisalle antamaansa lupausta pysyä aina eikä koskaan hylätä. Mies lähtee Amerikkaan ja Liisa jää yksin lasten kanssa.

 

Paula Nivukoski on mielestäni lupaava uusi kirjailijanimi ja Nopeasti piirretyt pilvet on hyvä kirja. Pidin sen pohjalaismiljööstä ja -murteesta, sillä pohjalaisena ne ovat itselleni läheisiä. Pidin myös Liisasta, jossa on pohjalaisnaisen sitkeyttä ja vakautta. Muutkin hahmot on taitavasti tehty, mutta heihin en aina oikein saanut otetta. Tunteita herättävin hahmo itselleni oli epäilemättä Liisan äiti, joka ei kyllä olemuksellaan millään tavalla tukenut tytärtään.

Vaikka teoksen aihe, pohjalainen sinnikkyys, tilanpito ja amerikanleskeys, ovat itsessään kiinnostavia, ei teos kuitenkaan säväyttänyt minua mitenkään erityisesti. Jossain vaiheessa alkoi jopa tympiä se, että Liisan elämä oli todella yhtä sinnittelyä kaikin tavoin. Teoksen kaunis, hieman runollinen kielikään ei peitä sitä, että juoni ei lopulta oikein innosta. Täytyy kai vain todeta, että ei ollut oikein minun kirjani tämä, vaikka tällä ansionsa onkin. Ehkä myös muiden arvioiden lukeminen oli nostanut odotuksia hieman liian korkealle. Ihan jees kirja kuitenkin, ei harmita että luin.

♠♠♠½

Unikkoja ikkunassa

Enni Mustonen: Unikkoja ikkunassa

7 h 51 min., Otavan äänikirja 2019

alkup. 2002

lukija: Eva Lönnblad

 

Enni Mustosen Koskivuori-sarjan viimeinen osa Unikkoja ikkunassa oli mielestäni onnistunut päätös mukaansatempaavalle sarjalle. Alussa tosin tuntui, että kertojia olisi voinut olla vähemmän. Aiemmissa osissa keskiössä on ollut aina kaksi henkilöä, mutta nyt heitä on peräti neljä. Lopulta siihen kuitenkin tottui ja teos vei mennessään.

 

Unikkoja ikkunassa sijoittuu vuoteen 1968. Koivikon Sirkka on palannut Sahakylään teini-ikäisen tyttärensä kanssa jäätyään leskeksi. Hän asettuu asumaan kylän vanhaan kouluun, jonka tilaviin luokkahuoneisiin tehdään hänen omistamansa Koivuneuleen työtilat. Samaan aikaan Koskivuoren kartanossa Eeva Someri-Tibor yrittää kirjoittaa romaaniaan ja kasata itsetuntonsa rippeitä alkoholin voimalla. Heidän lisäkseen keskeisiksi hahmoiksi nousevat Eevan ylioppilaskirjoituksissa reputtanut serkku Satu, joka on Kristiinan tytär, sekä Sanna Harakka, joka Koivikon torppaan asettuneiden Hannan ja Paavon tytär.

 

Unikkoja ikkunassa sijoittuu vuosiin, jolloin hahmojen elämissä eletään monilla tavoin uuden kynnyksellä. Itse kukin joutuu pohtimaan omaa paikkaansa ja sitä, missä hän todella haluaa olla. Ja miten kehittyy Sahakylä? Koulu on jo lakkautettu, mutta onnistuvatko uudet yritykset, kuten Sirkan Koivuneule, puhaltamaan kylään uutta elämää? Hahmojen kohtalot ovat paikoin aika riipaiseviakin.

 

Teos oli muuten oikein mukavaa kuunneltavaa, mutta muutama asia särähti pahasti korvaan. Ensinnäkin Leo Somerista käytettiin Satuun nähden isoisään viittaavaa sanaa, vaikka hän on Satun Anna-tädin mies. Lisäksi Sannan kertojaosissa Satun veljestä Ilmari Pirttisalon sukunimi muuttui (muistaakseni) Pirttivuoreksi tai joksikin vastaavaksi. Mustonen on kompastunut vastaaviin juttuihin mm. Pohjatuulen tarinoissa. Ehkä itse takerrun liiaksi tällaisiin virheisiin, mutta kyllähän ne hieman antavat kömpelön kuvan.

 

Koskivuori-sarja on kokonaisuutena ollut mukava sarja, jonka parissa olen viihtynyt hyvin. Se on toisinaan liikuttanut minua jopa siinä määrin, että kyyneleitä on kihonnut silmiin. Kiitos siitä kuuluu myös lukija Eva Lönnbladille, joka on tulkinnut tekstiä mielestäni hyvin onnistuneesti.

 

♠♠♠½

Poltetun miehen tytär

Tapio Koivukari: Poltetun miehen tytär

282 s., Johnny Kniga 2018

kansi: Martti Ruokonen

 

Kysyin lukupiiriläisiltä aihetoiveita ja yksi ehdotuksista oli Tapio Koivukarin tuotanto. Se sai kannatusta, joten päätin valita kirjan hänen tuotannostaan. Valitsin meille luettavaksi Poltetun miehen tyttären, koska sitä oli helposti saatavilla ja aiempien aiheiden (Ulla-Lena Lundbergin tuotanto ja Sally Salmisen Katrina) vuoksi en halunnut taas ottaa saaristolaiskirjaa. Jotkut olivat jättäneet kirjan kesken, kuten melkein arvasin aloitettuani itse kirjaa lukemaan, mutta saatiin aikaan kiinnostavaa keskustelua kuitenkin.

 

Poltetun miehen tytär sijoittuu 1600-luvun Islantiin. Se kertoo Hyväniemen talon Manga-tyttärestä sekä hänen isästään Thórdurista, joka sai noituussyytteen ja joutui roviolle. Pirunkujeet eivät kuitenkaan päättyneet Thórdurin kuolemaan, joten katseet kääntyivät Mangaan. Jos on noidan tytär, täytyy olla noita itsekin, pääteltiin yleisesti. Myös hänet haluttiin oikeuden eteen tuomittavaksi.

 

Poltetun miehen tyttären luettuani minulle jäi hieman ristiriitainen olo. Toisaalta pidin kirjasta, toisaalta taas en. Kyseessä on hidaslukuinen, sillä teksti vaatii paljon keskittymistä ja rönsyilee. Vieraan tuntuiset islantilaiset nimetkin tuntuivat aluksi hankalilta ja olivat vaarassa sekoittua toisiinsa. Kuitenkin teksti on jollain tavalla myös nautinnollista luettavaa, sillä sen kielessä on runollisuutta ja kauneutta. Teos on myös tempoltaan hidas ja aihekin tuntuu jäävän valjuksi, sillä asioissa ikään kuin venytään ja vanutaan ja kaikki virtaa ilmeettömänä eteenpäin. Olisin kaivannut hieman räväkämpää otetta, sillä teoksen aiheesta voisi ammentaa jotain säväyttävämpääkin.

Poltetun miehen tyttären hahmot jäivät minulle aika kasvottomiksi. Juuri kenestäkään heistä ei oikein missään vaiheessa paljastu mitään kovin henkilökohtaista eikä heitä esimerkiksi juurikaan kuvailla sen enempää ulkonäön kuin luonteenkaan osalta. Pienet muruset kerätään itse tarinasta. Hahmoihin on vaikea samaistua, koska heiltä tuntuu puuttuvan kaikenlaiset tunnereaktiot: missä on ilo, riemu, suru ja pelko? Tuntuu, että hahmot alistuvat kaikessa korkeampaan tahtoon täysin turtina. Esimerkiksi Manga ja hänen sisaruksensa tuntuvat pitävän ihan selvinä, että heidän isänsä onkin yhtäkkiä noita ja vastuussa oudoista tapahtumista. Hahmojen tekemisissä riittäisi paljonkin pohdittavaa, mutta en halua niistä tässä kirjoittaa, etten spoilaa ketään.

Tässä teoksessa on kiinnostavaa muinaisten uskomusten ja kristinuskon rinnakkaiselo. Myös Islannin historia ja kulttuuri välittyi teoksesta mukavasti, vaikka miljöö jäikin muuten hieman ohueksi. Koivukari kuitenkin selvästi tuntee Islannin ja teos tuntuu aidolta. Jotkut piiriläisistä ovat aiemmin lukeneet muita Koivukarin kirjoja ja heidän mukaansa tämä on hänen teoksistaan rankimmasta päästä. Ehkä jonain päivänä testaan jotain muutakin Koivukarilta, sillä ainakin Ariasman: Kertomus valaanpyytäjistä jäi kiinnostamaan, kun tässä kirjassa sivuttiin sen aihetta lyhyesti.

Poltetun miehen tytär muissa blogeissa: Kirja vieköön!, Annelin lukuvinkit ja Kirjat kertovat.

Tämän kirjan parissa saavutin Islannin Seinäjoen kirjaston nojatuolimatkailuhaasteessa.

Joko taas, Stella

Niina With: Joko taas, Stella

219 s., Myllylahti 2014

kansi: Satu Kontinen

 

Luin noin puolitoista vuotta sitten Niina Within Stella-kirjoista ensimmäisen Taisit narrata, Stella. Vaikka silloin minua hieman tympi Stellan ajautuminen valheiden verkkoon, pidin kuitenkin Within humoristisesta tavasta kirjoittaa ja Stellasta hahmona, sillä toheloinnin ohella hän on myös fiksu, sydämellinen ja hauska tyyppi. Hauskoja käänteitä on luvassa tässä jatko-osassa Joko taas, Stella. Tällä kertaa Stella kehittelee itselleen uutta harrastusta ja pyrkii näyttämään kyntensä työprojektissa, jossa hänet näyttää syrjäyttäneen freenä työskentelevä Jari.

 

Stellan elämä on suht koht mallillaan. Hän on alkanut seurustelemaan naapurissa asuvan komean lentäjä-Markuksen kanssa. Elämä näyttää loksahtaneen paikoilleen ja valheiden verkosta on päästy pois. Työpaikalla tosin näyttää siltä, että Stellan pomo Petri Puumala yrittää kostaa heidän eronsa syrjäyttämällä Stellan tärkeästä Espanjan projektista. Ja sehän ei käy laatuun! Stella päättää toimia omin päin ja matkustaa salaa Espanjaan tapaamaan asiakkaita. Samaan aikaan hän kokeilee siipiään erilaisten blogien parissa. Hän ehtii aloittaa mm. ruokablogin ja kirjablogin, lopettaa kummatkin ja ryhtyä mammabloggaajaksi, vaikkei hänellä edes ole lapsia.

 

Kaiken minkä Stella tekee, hän tekee perusteellisesti ja niin hyvin kuin pystyy. Olipa kyseessä sitten blogin yhteistyökumppaneilta saatujen lastenruokien testaaminen, lastenvaatteiden laadun arviointi tai luoviminen salaisissa bisnestapaamisissa, Stella antaa kaikkensa. Siitä tosin seuraa jos jonkinlaisia kommelluksia, selittelyä ja tilannekomiikkaa, mutta sehän on lukijalle oikein herkkua. Jälleen kerran Stellan tempauksille sai oikein tyrskähdellä nauruun, vaikka ehkä kuitenkin pidin ensimmäisestä Stella-kirjasta hieman enemmän.

 

♠♠♠♠

Metsäkukkia asvaltilla

Enni Mustonen: Metsäkukkia asvaltilla

9 h 41 min., Otavan äänikirja 2019

alkup. 2001

 

Metsäkukkia asvaltilla on Koskivuori-sarjan neljäs osa. Jos edellinen osa olikin lievä notkahdus, niin tämä teos onnistui jälleen herättämään tunteita liikutuksesta huvittuineisiin hymähdyksiin. Tässä osassa on isoja käänteitä ja vaikka en erityisesti pitänyt kummastakaan kertojasta, tempauduin mukaan heidän elämiensä käänteisiin heti alkuminuuteilla.

 

Metsäkukkia asvaltilla kertoo Koskivuoren kartanon tyttärestä Eeva Somerista ja hänen ikätoveristaan Koivikon torpan Sirkasta. Eeva on päässyt yliopistoon opiskelemaan estetiikkaa ja hän on tottunut muutenkin saamaan elämässään kaiken mitä haluaa. Kuitenkin hänelläkin on omat polkunsa raivattavana, ihan kuten Sirkallakin. Sirkalla tosin on koko elämä ollut tien raivaamista, onhan hän paennut Karjalasta sodan jaloista sukulaisten luo Suomeen äidin jatkaessa matkaa Ruotsiin ilman ainoaa lastaan. Nyt Sirkkaa odottavat uudet haasteet hattuliikkeen harjoittelijana Helsingissä.

 

Tässä kirjassa päähenkilöt pääsevät osallisiksi Helsingin olympialaisiin ja molempien tielle osuu olympiahumussa mies, jonka perässä he olisivat valmiita matkaamaan vaikka mihin saakka. Nuorilla naisilla on molemmilla tiensä raivattavana. Tavallaan Metsäkukkia asvaltilla on näiden keskenään kovin erilaisten naisten kasvutarina. Välillä heidän elämänpolkunsa kohtaavat ja välillä taas erkanevat.

 

Siinä missä sarjan aiemmissa osissa kertojat ovat tavallisesti olleet ystäviä tai ainakin läheisesti tekemisissä, on tämä osa erilainen. Eeva ja Sirkka eivät ole ystäviä, ja oikeastaan se on virkistävää vaihtelua. Sitä paitsi millä todennäköisyydellä jotkin suvut pitävät niin yhtä sukupolvesta toiseen? Eevan ja Sirkan erilaisuus tuntuu mahdollistavan tarinan kehittämisen laajemmille alueille. Etenkin Eevan rakastuminen unkarilaiseen mieheen vie tarinanpolkuja maailmalle. Mustonen kuvaa kiinnostavasti myös Unkarin poliittista kuohuntaa 1950-luvulla.

 

Metsäkukkia asvaltilla tuli kuunneltua nopeasti ja olenkin jo hyvässä vauhdissa sarjan päätösosan kanssa. Haikea ajatus, että pian matka koskivuorelaisten ja koivikkolaisten kanssa katkeaa.

 

♠♠♠♠

Maaliskuun luetut

Maaliskuu maata näytti, todellakin! Yhtäkkiä maaliskuun lopussa sitä vain huomasi, että lumet ovat yhtäkkiä kadonneet johonkin. Kevät on suonut ainakin täällä lakeuksilla hyviä säitä, sillä sadepäiviä ei ole juuri ollut. On ollut kiva käydä lenkillä tai kävellä töihin äänikirjaa kuunnellen. En ole aikaisemmin yhtään tykännyt nappikuulokkeista, mutta nyt otin ne käyttöön ja huomasin, että nehän on aika kätevät, jos vain pysyvät paikoillaan. Tämä uusi tapa ulottaa äänikirjat myös liikkumisen lomaan on lisännyt kuuntelemieni äänikirjojen määrää, sillä ehdin kuunnella maaliskuussa niitä peräti neljä.

Maaliskuu oli kirjasaldoltaan yllättävän hyvä kuukausi, sillä kuunneltujen kirjojen lisäksi luin 5 kirjaa. Maaliskuussa ryhdistäydyin taas myös opintojeni suhteen oikein toden teolla. Aloitin kurssin, jossa on viikkokohtaiset deadlinet ja se on kieltämättä aiheuttanut stressiä melko tavalla. Odotankin jo pääsiäistä, kun pääsee huilaamaan pitkän viikonlopun merkeissä. Tarkoitus on silloin kyllä myös vähän opiskella, mutta myös nollata päätä. Tiedä sitten miten aion nuo kaksi asiaa yhdistää.. Nukkua ainakin aion pitkään, ja se jos mikä rentouttaa.

Maaliskuussa koin useammankin mahtavan kirjaelämyksen. Loistavina mieleeni jäi heti alkukuussa luetut Rouva C. ja Piiat. Niiden lisäksi innostuin myös löydettyäni vetävän jännärin Rouva Westaway on kuollut, sillä jännityskirjallisuus ei ole yleensä oikein kolahtanut. Haastelukemiset edistyivät vain yhden kirjan verran, sillä valloitin uutena maana Venäjän Seinäjoen kirjaston nojatuolimatkailuhaasteessa. Huomattavaa kuitenkin on, että luin maaliskuussa peräti kaksi käännöskirjaa (niissä maissa siis olin jo haasteen tiimoilta käynyt) ja meikäläisen asteikolla se on paljon.

Maaliskuun luetut listana:

Minna Rytisalo: Rouva C.

Kathryn Stockett: Piiat

Enni Mustonen: Ruiskukkaseppele 

Minna Maijala: Punaiset kengät - Minna Canthista, rakkaudesta ja vallasta

Päivi Alasalmi: Riivatut

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut

Hannu Mäkelä: Krimiturkkinen karhu - Venäjää kotikäyttöön

Enni Mustonen: Kielon jäähyväiset

Reijo Mäki: Liian kaunis tyttö

  

Olen nyt alkuvuoden aikana ostanut poikkeuksellisen paljon kirjoja, jopa enemmän kuin yleensä koko vuoden aikana. Ajattelin kirjoittaa niistä erillisen postauksen lähiaikoina. Piakkoin on myös tulossa postaus Enni Mustosen Metsäkukkia asvaltilla -kirjasta, jonka ehdin jo kuuntelemaan äänikirjana nyt heti kuun alkuun. Palaillaan!