tiistai 30. kesäkuuta 2020

Viimeiset

Salla Simukka: Viimeiset
179 s., WSOY 2005
kansi: Elina Warsta
 
Salla Simukka on minulle tuttu kirjailija jo ihan teinivuosien ajalta, mutta olen lukenut hänen kirjojaan aika harvakseltaan. Lainasin kesälomalle luettavaksi muutamia nuortenkirjoja ja niiden joukkoon valikoitui Simukan varhaisempaan tuotantoon kuuluva Viimeiset. Se kertoo 18-vuotiaista kaveruksista, jotka tekevät yhteisen sopimuksen: neitsyydestä on päästävä eroon jouluun mennessä.
 
Teoksen päähenkilöt Rauha, Venla ja Milja ovat keskenään niin erilaisia, että ihme kun he ylipäätään ovat kavereita keskenään. Rauha on nimensä vastakohta, menevä ja rohkea, eräänlainen nuori kapinallinen. Venla on  harkitsevainen järjestöaktiivi, fiksu ja aikaansaava. Milja on älykäs lukutoukka, jolle sosiaaliset tilanteet ja lähelle päästäminen ovat vaikeita. Erilaisuudestaan huolimatta nämä kolme ovat lukiossa löytäneet toisensa ja muodostaneet tiiviin kolmikon. Yhteinen haaste alkaa kuitenkin tehdä juopaa heidän välilleen, sillä kukin tahoillaan joutuu pohtimaan omaa identiteettiään ja seksuaalisuuttaan. Voiko tällaiseen haasteeseen edes ottaa osaa ja voiko sanoa ääneen, että ei pidä sitä hyvänä ideana?
 
Viimeiset nostaa esiin erilaisten nuorten äänet hyvin todentuntuisesti. On helppo uskoa, että tällaisia pohdintoja varmasti käydään läpi. Aihepiiri on sinällään tärkeä, sillä neitsyyden menettämisen ei pitäisi olla sellainen päätösasia, josta jos ei nyt suoranaisesti lyödä vetoa niin tehdään haaste. Simukka kirjoittaa aiheesta luontevasti ja vaikka teos on ilmestynyt jo 15 vuotta sitten, tuntuu se silti olevan ajan hermolla ja istuvan myös tämän hetken maailmaan.

maanantai 29. kesäkuuta 2020

Normaaleja ihmisiä

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä
264 s., Otava 2020
alkup. Normal People 2018
suom. Kaijamari Sivill
kansi: Henn Kim & gray318
 
Sally Rooney on ampaissut nopeasti kirjailijaksi, jonka teokset näkyvät Instagram-postauksissa tiheään tahtiin. Jo hänen teoksensa Keskusteluja ystävien kesken herätti kiinnostukseni, mutta aloitin kuitenkin tällä uudemmalla teoksella Normaaleja ihmisiä. Itselleni jäi hieman ristiriitainen olo tästä kirjasta. Toisaalta pidin tästä paljon, mutta jotenkin jäi sellainen olo kuin jotakin puuttuisi - enkä edes tiedä mitä.
 
Normaaleja ihmisiä kertoo Connellista ja Mariannesta. Connell on suosittu nuori ja taitava jalkapalloilija, mutta kukaan ei ehkä oikein kunnolla tunne häntä. Marianne on hyljeksitty varakkaan perheen tytär, joka on kaikessa rauhassa sitä mitä on. Hän ei näytä välittävän muiden mielipiteistä. Connell ja Marianne ovat päällepäin epätodennäköinen pari, mutta heidän välilleen kuitenkin muodostuu kaikilta salaa vahva yhteys. Yliopistossa osat vaihtuvat. Mariannesta tulee häikäisevän suosittu ilman sen kummempia kikkailuja, kun taas Connell on vain yksi muiden joukossa. He kohtaavat muita ihmisiä, mutta heidän välisensä yhteys vetää heidät toistensa pariin kerta toisensa jälkeen.
 
Kirjan takakannessa sanotaan, että tämä on "haikea valssi". En oikein etukäteen tiennyt miten suhtautua luonnehdintaan, mutta nyt kirjan luettuani voin todeta, että se on aika osuva määritelmä. Teoksessa tuntuu koko ajan olevan tietynlainen haikeuden ja luopumisen tunnelma, jota tehostaa se vetovoima, joka tuo Connellin ja Mariannen jatkuvasti takaisin toistensa luo. Tämä eipäsjuupastelu heidän välillään tekee teoksesta toisaalta hyvin ennalta-arvattavan, mutta jotenkin mielenkiinto pysyy kuitenkin yllä. Ehkä se johtuu siitä, että tästä teoksesta henkii tietynlainen nuoruuden raikkaus, toiveikkuus ja toisaalta epävarmuuskin.
 
Yle Areenassa on tällä hetkellä katsottavissa tähän kirjaan perustuva sarja. Se on ilmeisesti noussut hyvin suosituksi ja olen itsekin ajatellut katsoa sen. En kuitenkaan taida aloittaa aivan heti, sillä jotenkin tämä Connellin ja Mariannen tanssima "haikea valssi" tuo sellaisen olon, että siitä pitää hetken vetää henkeä.

♠♠♠½

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Sisar hento Martikainen

Nelli Hietala: Sisar hento Martikainen
sarjan 4. osa
 193 s., Karisto 2020
kansi: Kati Rapia
 
Miia Martikaisesta kertova nuortenkirjasarja on edennyt jo neljänteen osaansa. Odotin tätä kirjaa paljon, sillä olen todella tykästynyt sarjaan ja Hietalan kirjoitustyyliin. Mukavan viihdyttävä tämä kirja olikin, vaikka mukana on tuttuun tapaan aineksia ja pohdintaa myös vakavammista aiheista.
 
Miia viettää välivuottaan ja on monenlaisten valintojen edessä. Pitäisi ratkaista mille alalle haluaisi hakeutua eli siis mihin kouluun hakisi opiskelemaan, mutta toisaalta pitäisi myös selvittää itselleenkin, millaiseksi haluaa suhteen Jereen muodostuvan. Onko kyseessä ihan oikea seurustelusuhde vai jotain vähemmän vakavaa? Miia suhtautuu elämään yleisesti letkeän avarakatseisesti, mutta tässä osassa on ehkä aiempaa enemmän vastuunkantoa ja aikuistumiseen liittyviä kysymyksiä kuin aiemmin.

Teoksen nimi Sisar hento Martikainen viittaa Miian löytävän kutsumuksensa hoitoalalta. Teoksessa on aika paljon pohdintaa ammattien samanarvoisuudesta, mikä on toisaalta aika kiinnostavaa, mutta en tiedä saiko se ehkä vähän liikaakin painoarvoa: en tiedä moniko nuori pohtii tienaamismahdollisuuksia ja ammatin kohtaamaa arvostusta hakiessaan kouluihin. Ammatillisten pohdintojen ohella Miia ottaa kantaa myös häirintään ja kiusaamiseen. Kokonaisuutta tasapainottaa teoksen humoristinen puoli, joka nousee esiin paitsi juonenkäänteissä myös Hietalan mainion kirjoitustyylin ansiosta. Odotan mielenkiinnolla vieläkö Hietala jatkaa tätä sarjaa. Itseäni ainakin kiinnostaisi lukea miten Miian tarina jatkuu.

♠♠♠♠

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Jylhäsalmen sydänkesä

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmen sydänkesä
263 s., Karisto 2020
kannen kuva: Petri Jauhiainen
kannen suunnittelu: Saana Nyqvist
Jylhäsalmi, osa 4
 
Kirsi Pehkosen ihana maalaisromanttinen Jylhäsalmi-sarja on edennyt jo neljänteen osaansa. Pidän tästä sarjasta todella paljon eikä tämäkään osa ollut pettymys. Jylhäsalmen sydänkesä on yksi eniten odottamistani kevään uutuuksista ja mielestäni tämä sarja onkin mitä oivallisinta kesälukemista. Jos et ole vielä lukenut, niin suosittelen tekemään sen!
 
Jylhäsalmella sijaitseva Reunamäen talo on ollut jo vuosikausia tyhjillään, sillä perikunta ei ole oikein päässyt sopimukseen siitä, mitä talolle tehtäisiin. Nyt jonkinlainen ratkaisu on syntynyt ja suvun nuoret naiset Maiju ja Henna lähetetään Reunamäelle raivaamaan paikkoja myyntiä varten. Serkusten urakka ei ole kuitenkaan todellakaan niin helppo kuin voisi olettaa, ja välillä mielenkiinto karkaa Reunamäen fiksauksesta kylän kesärientoihin ja etenkin kylän poikamiehiin.
 
Jylhäsalmen sydänkesän keskiössä on serkuksista tasaisempi ja harkitsevaisempi Maiju. Pidin hänen hahmostaan paljon ja oli jälleen mukava kuulla tuttujen jylhäsalmelaisten kuulumisia. Mikäli käsitin oikein ja muistan edellisen osan tapahtumat oikein, niin tämä kirja sijoittuu osittain samaan ajankohtaan sen kanssa. Aika kiinnostava veto ja toisaalta sarjan jatkokehittelyn kannalta ehkä myös jokseenkin tarpeellinen, jos ei haluta viedä (muissa osissa keskeisien) hahmojen asioita eteenpäin vauhdilla. Myös kerrontaratkaisussa oli sikäli uutta tyyliä, että tässä teoksessa oli kaksi aikatasoa, jotka punoutuivat yhteen ehkä hieman yllättävälläkin tavalla.
 
Jylhäsalmen kesä tempaisi minut jälleen mukaansa ja olisin mielelläni viipyillyt sen maisemissa pidempäänkin. Nyt ei auta kuin jälleen alkaa odottaa uutta kirjakevättä, jos silloin pääsisi taas palaamaan uusien kuvioiden myötä Jylhäsalmelle!
 
♠♠♠♠½

maanantai 25. toukokuuta 2020

Kettumäki

Alice Hoffman: Kettumäki
271 s., Book studio 1998
alkup. Here on Earth, 1997
suom. Renne Nikupaavola
 
Käsittelimme Alice Hoffmanin Punaista puutarhaa lukupiirissämme reilut pari vuotta sitten. Tiesin jo tuolloin, että haluaisin lukea lisää hänen kirjojaan, ja vaikka lainasinkin Kettumäen jo edelliselle kesälomalleni, niin nyt vasta kirjaan tartuin. Tyyliltään Kettumäessä ei mielestäni ole Punaisen puutarhan upeaa taianomaisuutta, mutta pidin kyllä tästäkin teoksesta paljon.
 
March Murray on nelikymppinen nainen, joka palaa kotikaupunkiinsa osallistuakseen perheensä entisen taloudenhoitajan hautajaisiin oltuaan poissa 20 vuotta. Mukanaan hän tuo teini-ikäisen tyttärensä, joka tuntuu viihtyvän äitinsä kotikaupungissa oikeinkin hyvin. Entisessä kotitalossaan Kettumäessä majaileva March huomaa, että menneisyyttään ei lopulta pääse pakoon minnekään. Siellä hän kohtaa nuoruuden rakastettunsa ja lankeaa jälleen. Menneisyys ja intohimo pitävät Marchia otteessaan niin, että ympärille on vaikea nähdä.
 
Kettumäki valikoitui Hoffmanin tuotannosta luettavakseni melko sattumalta. Teos osoittautui tematiikaltaan hyvin kiinnostavaksi, sillä teoksessa käsitellään epäsovinnaista rakkautta useammallakin eri tavalla. Jotenkin teoksen miljöö ja hahmot vievät mennessään, vaikka suomennos onkin mielestäni paikoitellen hieman ontuvaa. Menneisyyden valinnoilla on huikean kauaskantoisia vaikutuksia myös niiden ihmisten elämiin, joihin yksittäiset asiat eivät suoranaisesti liity. Teoksessa on paljon synkkiä väreitä, mutta lopussa itää myös toivo paremmasta huomisesta.
 
♠♠♠♠

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Varotoimia

Nelli Hietala: Varotoimia
167 s., Karisto 2020
kansi: Emmi Kyytsönen
 
Odotellessani nuortenkirjasarja Miia Martikaisen uutta osaa, päätin lukea Nelli Hietalan uuden aikuisten romaanin Varotoimia. Se kertoo Taimista, joka varautuu elämässään kaikkiin mahdollisiin vaaroihin ja elää ainaisessa valmiustilassa. Vakuutusmyyjänä hän tietää kaiken riskeistä ja jakaa ihan mielellään vinkkejään eteenpäin.
 
Tarina alkaa, kun Taimi matkustaa bussissa takaisin kotiinsa vietettyään viikonlopun ystävänsä luona. Bussissa hänen viereensä istuutuu komea mies. Muuallakin olisi tilaa, joten Taimi ei voi olla miettimättä miehen motiiveja. Koska Taimi ei halua juuttua bussin ahtaaseen vessakopperoon, hän ryntää asemalla vessaan. Kun hän tulee ulos, bussi menee menojaan ja sekä hän että komea muukalainen ovat jääneet bussista. Siitä alkaa huikea seikkailu, johon riskeistä kaiken tietävä kaappaa miehen mukaansa suojellakseen tätä kamalalta kohtalolta.
 
Varotoimia oli ihan hyväntuulinen kirja, nopealukuinen ja paikoin hyvinkin hauska. Pidin siitä, miten varovainen Taimi lopulta alkaa uskaltautua heittäytymään. Jotenkin kuitenkin tämän yhden aikuisten kirjan perusteella haluaisin kyllä sanoa, että Hietala on vahvimmillaan nuortenkirjoissa. Tässä kirjassa oli kyllä jotain samaa henkeä kuin Miia-kirjoissa, mutta aikuiselämän kontekstiin siirrettynä Taimin purkkatemppu esimerkiksi tuntui lähinnä tosi typerä. Vähän siis jäi sellaiset fifty-fifty -fiilikset tästä kirjasta.
 
♠♠♠