Koiramäen Suomen historia

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia

80 s., Otava 2017

 

Mauri Kunnaksen iki-ihanat Koiramäki-kirjat saivat jatkoa viime vuonna, kun Koiramäen Suomen historia ilmestyi. Kirja ylsi myös tavoittelemaan Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiaa, mutta ei tullut palkituksi. Ansiokas teos tämä kuitenkin on eikä palkinnotta jääminen kerro teoksen loistavasta tasosta mitään, sillä jälleen kerran Kunnas tekee historiasta elävää ja kaiken ikäisiä kiinnostavaa.

 

Koiramäen Suomen historia kuvaa pääsääntöisesti maamme vaiheita osana Ruotsia 1500-luvulta alkaen. Myös Venäjään liittämistä kuvataan lopussa jonkin verran, vaikka pääpaino onkin Ruotsin vallan ajassa. Teos rakentuu siten, että siinä esitellään kuninkaita ja kuningattaria sekä muita merkittäviä henkilöitä omilla sivuillaan, jonka jälkeen kerrotaan jotain ajanjakson kannalta keskeistä. Teos etenee sujuvasti ja kuvitus on tuttuun tapaan yksityiskohtaista ja mielikuvituksekasta, mutta myös aidosti ajanjaksoa kuvaavaa. Teoksen alusta löytyy myös kartta ja aikajana, jotka helpottavat miljöön hahmottamista.

 

Minä pidin tästä kirjasta paljon. Aluksi rakenne tuntui hieman rikkonaiselta ennen kuin totuin edellä esiteltyyn tapaan kuljettaa tarinaa eteenpäin. Kerrontatyyli oli paikoin jopa hieman tarinoivan oloista, mikä miellytti minua ja sai minut viihtymään teoksen parissa paremmin kuin hyvin. Tekstissä pilkahtelee myös huumoria faktan seassa, joten historia todella herää eloon.

 

Suosittelen Koiramäen Suomen historiaa kaikille, jotka haluavat päivittää omia tietojaan historiasta, etsivät kirjaa yhdessä lapsen kanssa luettavaksi tai miettivät mitä kääriä lahjapakettiin lapselle (ja miksei myös aikuiselle, minä ainakin tykkäisin!). Minulle tämä nousi kyllä heti suosikki-Koiramäkien joukkoon.

 

♠♠♠♠♠

Heinäkuun luetut

Hei hei heinäkuu! Taakse jäänyt heinäkuu oli kyllä kelien puolesta paras pitkään aikaan ja vaikka helle tylstytti aivot, niin ainakin uiminen maistui. Myös lukeminen maistui kohtalaisesti ja ehdin lukemaan tai kuuntelemaan 6 kirjaa, mikä on helleaivoille oikein hyvä tulos. Kun heinäkuuta miettii nyt, päällimmäisenä tulee mieleen lähinnä tukahduttavat työolosuhteet (ilmastointiongelmia), uiminen ja kirjat, mutta tarkemmin ajateltuna tein vähän muutakin, kuten kävin kesäteatterissa, piipahdin Raippaluodon sillalla ja tein päiväreissun Tampereelle. Heinäkuu oli siis kokonaisuutena mitä mainioin niin aktiviteettien kuin säänkin suhteen. Nyt kun tätä kirjoittelen terassilla, tuntuu melkein kuin olisi kylmä, kun lämpötila on vain +20 ja tuulee. Niinpä, kohden ei ole koskaan.

Mitäkö siis luin heinäkuussa? Oikeastaan lukemani kirjat jakautuivat kahtia eli puolet oli äänikirjoja ja toinen puoli ihan tavallisia kirjoja. Äänikirjat tuntuvat valtaavan nykyään yhä isomman osan lukemieni kirjojen listalta ja aloinkin jo harkita tunnuksia esimerkiksi Storyteliin tai Bookbeatiin, kun tuntuu kuin Ellibsisin e-kirjastosta olisin jo kaikki kiinnostavat kuunnellut. Ajatus on vielä itämässä, mutta varmaan syksyn mittaan testaan sitten ilmaisjaksot ainakin.

Heinäkuu oli siitä jännä kuukausi, että minun ei poikkeuksellisesti tarvinnut kiirehtiä mitään varauskirjojen palautuksia ja sain lukea hyvin pakottomasti juuri niitä teoksia, jotka minua sillä hetkellä kiinnostivat. Ainoastaan yhden lukemiselle oli tietty määräaika, sillä osallistuin Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen. Siihenkin tosin sai valita itse mitä lukee. Heinäkuussa koin siis monta hyvää ja rentouttavaa kirjahetkeä näiden teosten parissa:

Reijo Mäki: Gekko 

Tarja Tuulikki Laaksonen: Kuka keksi haarukan 

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka 

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu 

Aino Kallas: Sudenmorsian 

Anni Swan: Iris rukka 

Katsotaan miltä elokuun lista tulee näyttämään. Yksi kirja ainakin on jo luettuna ja ehkä ehdin tällä viikolla kirjoitella useammastakin, sillä vietän ainokaista kesälomaviikkoani ja lukemista ainakin on varattuna vähän liiankin kanssa. Hauskaa ja kesäistä elokuuta kaikille!

 

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 7: Iris rukka

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on täällä taas! Mietin melko pitkään minkä kirjan valitsisin tällä kertaa luettavakseni, sillä mitään tiiliskiviä en jaksanut lähteä kahlaamaan ja lisäksi minulla on niin sanotusti "klassikkotausta" eli nuorempana luin paljon klassikoita ja monta tunnettua ja haasteeseenkin ilmeisen sopivaa on jo tullut luettua. Viime kesänä luin haasteeseen Anni Swanin teoksen Ollin oppivuodet ja tuumin, että Swanin kirjoja voisi lukea vielä lisääkin. Niinpä päätin valita tämän kesän haasteeseen jonkin hänen tuotannostaan, ja tällä kertaa valinta osui Iris rukkaan.

***

Anni Swan: Iris rukka

185 s., WSOY 1970, 15. p.

ilmestynyt ensikerran 1916

Iris on 12-vuotias luonnonlapsi, joka asustelee syrjäisellä Metsäpirtin tilalla yhdessä äitinsä sukulaisten Seren ja Tanelin kanssa. Iriksen äiti on kuollut ja isä kiertelee soittoniekkana pitkin maailmaa, mutta tyttärensä luona hän ei ole käynyt vuosiin. Sere ja Taneli pyrkivät kasvattamaan Iristä parhaan kykynsä mukaan, mutta lopulta Iriksen tulee aika lähteä kaupunkiin saamaan koulusivistystä. Helsingissä on vastassa eno Heinosen keskiluokkainen hienostoperhe, johon kuuluu viisi lasta ja palveluskuntaa.

Helsingissä Iris tuntee olevan kaikkea muuta kuin kotonaan. Hienostelevat serkut Elin, Ester, Elsa ja Aksel tekevät maalaismaisesti puetusta ja kömpelöstä serkustaan jatkuvasti ilkeääkin pilaa. Ainoastaan perheen nuorimmainen, Sissi, tuntuu pitävän serkustaan. Tarinassa on todellisia tuhkimotarinan piirteitä, sillä avoin ja aito Iris sulattaa joidenkin ihmisten sydämet, saa ystäviä ja saapa hän ihan oman hyväntekijänkin, joka pyrkii mahdollistamaan Iriksen unelmia. Kohtalo kuitenkin kolhii Iristä monessa kohtaa, vaikka elämä lopulta tuntuukin kääntyvän parhain päin.

Kirjaa lukiessa usein päällimmäinen tunne oli sääli puoliorpoa ja koti-ikävää potevaa Iristä kohtaan. Samalla mietitytti miten julmasti toiset lapset voivatkaan erilaista lasta kohdella. Se on teema, joka on edelleen ajankohtainen, sillä erilaisuudella päätyy usein silmätikuksi. Swanin kirja on siis tietyiltä osin melko ankea, vaikka on siinä ilon pilkahduksiakin, kun Iris tuntuu löytävän oman paikkansa yhteisössä.

Iriksen hahmossa on paljon klassisia tyttökirjan sankarittaren piirteitä, kuten reippautta ja lannistumattomuutta. Kirjassa on myös selkeästi vastakkainasteltu köyhät ja varakkaat, sivistymättömät ja sivistyneet. Jokaisesta hahmosta välittyy heti kumpaa hän edustaa, mutta kuten eräs ala-asteen opettajani joskus sanoi, todellinen sydämen sivistys on myös erittäin tärkeää. Sitä ei Iriksen kouluoppia saaneilla serkuilla tunnu olevan, mutta näennäisesti sivistymättömällä Iriksellä kyllä on. Lopussa toukasta kuoriutuukin perhonen, jolle löytyy oma paikka maailmassa ja asiat järjestyvät. Kurjuutta seuraa siis onni, mikä onkin sangen perinteinen asetelma kirjallisuudessa.

Sudenmorsian

Aino Kallas: Sudenmorsian - Hiidenmaalainen tarina

96 s., Otava 2007, alkup. 1928

grafiikka: Tiina Palokoski

Olen lukenut Aino Kallaksen pääteoksena pidetyn Sudenmorsiamen ensimmäistä kertaa 10 vuotta sitten tehdessäni yläasteella esseetä Aino Kallaksesta. Tehtävänä oli kertoa kirjailijan elämästä sekä yhdestä vapaavalintaisesta teoksesta. Sudenmorsian jäi lähtemättömästi mieleeni ja tuolloin minulla oli aluillaan klassikkokausi, joten teos osui juuri oikeaan saumaan. Olen jo muutaman vuoden halunnut lukea kirjan uudelleen, mutta lyhyydestään huolimatta en ole saanut tartuttua siihen. Nyt kuitenkin päätin ryhtyä tuumasta toimeen.

Sudenmorsian sijoittuu 1650-luvun Hiidenmaalle. Se kertoo metsävahti Priidikistä ja ennen kaikkea hänen vaimostaan Aalosta, mutta myös muista alueen ihmisistä. Heidän asuinalueellaan liikkuu melkoisesti susia ja eräänä päivänä niistä päätetään tehdä selvää. Sudenapeijaisissa Aalo kuulee ensimmäistä kertaa merkillisen kutsun, jota ajan myötä alkaa olla mahdoton vastustaa. Aalo muuttuu ihmissudeksi Metsän Hengen vaikutuksesta, mutta salaa tapahtuneen ja elää Priidikin rinnalla kuten ennenkin. Miten käy, kun salaisuus paljastuu?

Sudenmorsian on mielestäni kiehtova kertomus, johon sekoittuu paitsi vanhaa kansanuskoa ja yliluonnollisuutta myös rakkaustarinan aineksia. Pieni kirja kätkee sisälleen isoja käänteitä ja erityisesti kirjan loppuratkaisu on vahva ja vaikuttava. Aikoinaan minuun teki vaikutuksen myös teoksen vanhahtava kieli, joka on Kallakselle tunnusomaista. Pidin siitä edelleen, vaikka aluksi se tuntuikin oudoksesta hieman vaikeaselkoiselta.

Sudenmorsian on klassikko, jonka selättämistä sanoisin helpoksi. Jos siis haluaisit lukea klassikon, suosittelisin tätä. Myös muut Surmaava Eros -trilogiaan kuuluvat sinänsä itsenäiset teokset Reigin pappi ja Barbara von Tisenhusen ovat niin ikään tutustumisen arvoisia ja tekivät Sudenmorsiamen tavoin minuun vaikutuksen 10 vuotta sitten. Joskus varmasti luen nekin vielä uudelleen!

♠♠♠♠♠

Musta kuin eebenpuu

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu

e-äänikirja, 3 h 55 min., Tammi 2014

lukija: Anna Saksman

Lumikki-trilogia, osa 3.

 

Nyt olen kuunnellut koko Salla Simukan Lumikki-trilogian. Ensimmäinen osa oli hieno jännitystarina, toinen osa tuntui hieman epätodelliselta ja tämä kolmas oli jotain siltä väliltä. Kiinnostavinta tässä oli se, että Lumikin perheen salaisuus paljastuu hänelle vihdoin. Kokonaisuutena luonnehtisin Lumikki-trilogiaa mainioksi jännityssarjaksi, jonka kaikkien osien parissa viihtyy.

 

Lumikki Andersson on palannut Tampereelle yllätyksellisen Prahan matkan jälkeen. Hänen elämänsä tuntuu olevan nyt mallillaan, opinnot jatkuvat ja vierellä kulkee poikaystävä Sampsa. Yllättäen Lumikki alkaa saada uhkaavia viestejä, jotka pakottavat hänet tottelemaan viestien lähettäjää. Lähettäjällä tuntuu olevan Lumikin menneisyydestä sellaisia tietoja, joita häneltä itseltään puuttuu. Lumikki haluaa selvittää asiansa, mutta samaan aikaan uhkaavien viestien lähettäjän virittämä silmukka kiristyy.

 

Tämän kolmannen kirjan kohdalla voin vain jälleen todeta saman kuin trilogian aiempienkin osien kohdalla: Simukka osaa kirjoittaa koukuttavaa jännitystä, joka tihenee hetki hetkeltä. Hienoista korkealentoisuutta oli tässäkin osassa, mutta nyt jännitys tuntui aidolta. Se saattaa johtua osittain miljööstäkin, sillä nyt liikuttiin kotimaan maisemissa, mikä tuo tapahtumat tavallaan lähemmäs lukijaa tai ainakin minua lukijana. En lainkaan ihmettele tämän sarjan hurjaa suosiota ulkomaita myöten!

 

♠♠♠♠

Silkkiäistoukka

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka

e-äänikirja

17 h 24 min., Otava 2014

alkup. The Silkworm

suom. Ilkka Rekiaro

lukija Eero Saarinen

 

Tuntuu, että olisin ihan vasta hiljattain kuunnellut Cormoran Strike -dekkarisarjan ensimmäisen osan Käen kutsu. Blogin tarkempi tarkastelu osoittaa, että siitähän on kohta kolme vuotta! Pidin kyseisestä J.K. Rowlingin salanimellä kirjoittamasta kirjasta paljon ja arvelinkin jo tuolloin jossain vaiheessa lukevani myös nämä tulevat osat. Nyt oli Silkkiäistoukan vuoro ja pidin kyllä tästäkin valtavan paljon. Cormoran Striken ja hänen apulaisensa Robinin matkaan oli helppo hypätä ja tapaus vei taas mennessään.

 

Dekkarisarjan toisen osan avaintapaus lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa kirjailija Owen Quinen vaimo pyytää Strikea selvittämään miehensä olinpaikan. Vaimo uskoo Owenin tehneen jälleen yhden katoamistempun, mutta etsiväntyö saa uusia käänteitä, kun Strike löytääkin miehen murhattuna. Pian hän saa selville Quinen kirjoittaneen vielä julkaisemattoman kirjan, jossa on säälimättömästi kuvattu monia kirja-alan silmäätekeviä ja Quinen omia läheisiä ja tehty heistä pilkkaa. Kaiken huipuksi Quine näyttää saaneen surmansa juuri kuten tuossa julkaisemattomassa kirjassa sanotaan. Kuinka moni on lukenut kirjan? Kuka voisi toteuttaa identtisen murhan?

 

Silkkiäistoukka on kiehtovasti rakennettu dekkari, jossa kulkee rinta rinnan paitsi Quinen tapaus myös muita Striken selvitettävänä olevia pienempiä juttuja. Työn ohella Strike yrittää selviytyä amputoidun jalan vihoittelusta, eksänsä aiheuttamista tuntemuksista ja tuttavien sitkeistä yrityksistä parittaa hänet milloin kenellekin. Striken apulainen Robin puolestaan järjestää häitään Matthewin kanssa ja yrittää saada miehen hyväksymään työnsä. Molemmilla päähenkilöillä on siis paljon meneillään, mutta Quinen tapaus vaatii vääjäämättä huomiota.

 

Silkkiäistoukka on todella nautittava dekkari, jota kuuntelee mielellään. Tarina vie nopeasti menneessään, se on sujuva, sopivan salaperäinen ja kuitenkin looginen kuvaus Striken etsiväntyöstä. Kuten kirjoitin Käen kutsun kohdalla: "Tapauksenselvittelyssä pidin kovasti siitä, miten tapaus ratkesi hitaasti mutta varmasti ilman mitään erityisen räväköitä käännekohtia: Cormoran Strike ei turhia hötkyile ja siksi hänestä onkin helppo pitää."

 

 ♠♠♠♠♠