Sarviini puhkeaa lehti: Ihmeellinen Reidar Särestöniemi

Noora Vaarala: Sarviini puhkeaa lehti - Ihmeellinen Reidar Särestöniemi

Gummerus 2025

Kävimme puolisoni kanssa kesälomareissulla pohjoisessa ja päätimme käydä tutustumassa Kittilän Kaukosessa sijaitsevaan Reidar Särestöniemen museoon. Lainasin kirjastosta muutamia Särestöniemi-kirjoja ajatuksenani etukäteen hieman tutustua häneen ja hänen taiteeseensa. En osannut arvata kuinka voimalla tulisinkaan tempaistuksi mukaan hänen maailmaansa!

Luin ihan ensimmäiseksi selkokirjan Reidar Särestöniemen maailma (Särestöniemen museosäätiö 2019), joka synnytti halun lukea lisää. Selailin muutamia taiteeseen keskittyviä teoksia, mutta Noora Vaaralan kirjoittaman elämäkerran Sarviini puhkeaa lehti - Ihmeellinen Reidar Särestöniemi luin suurella mielenkiinnolla kannesta kanteen.

Reidar Särestöniemi (1925-1981) syntyi Kittilän Kaukosessa ja kasvoi perheensä nuorimpana lapsena, jolla oli taipumusta unohtua ihmettelemään luonnon hienoja yksityiskohtia ja keksiä hauskoja kujeita. Onnekseen hänen vanhempansa Matti ja Alma ymmärsivät jo varhain, että Reidarin piti saada olla oma itsensä ja toteuttaa taiteellisia pyrkimyksiään, vaikka heitä surkuteltiinkin siitä, ettei pojasta tullut kunnon työmiestä.

Varsinkin äiti oli sittemmin isosti myötävaikuttamassa siihen, että poika pääsi opiskelemaan kuvataidetta ja tavoittelemaan siitä itselleen elämänuraa. Ja sehän kannatti, sillä Särestöniemestä tuli yksi tunnetuimmista suomalaisista taiteilijoista.

Noora Vaaralan kirjoittama elämäkerta on aivan älyttömän mielenkiintoista luettavaa. Hän kirjoittaa Särestöniemestä paitsi taiteilijana myös ennen muuta persoonana, ihmisenä. Vaarala on tutustunut perusteellisesti aikaisempaan Särestöniemi-kirjallisuuteen, Reidarin henkilökohtaisiin kirjeisiin ja hänestä tehtyihin lehtihaastatteluihin sekä itse haastatellut hänet tunteneita ihmisiä. Median Reidar oli erilainen kuin todellinen Reidar.

Taiteellisia pyrkimyksiään edistääkseen Särestöniemi ryhtyi itsekin tietoisesti muokkaamaan julkisuuskuvaansa värikkääseen suuntaan, mikä on ehkä sittemmin jäänyt päällimmäiseksi kuvaksi hänestä.

Itselleni muodostui kuva Särestöniemestä rohkeana oman tiensä kulkijana, joka joutui kuitenkin julkisuudessa peittelemään todellista sisintä itseään, sillä homoseksuaalisuus oli vielä hänen elinaikanaan rikos (vuoteen 1971 saakka) ja sairaus. Kun katsoin kirjassa mukana olleita valokuvia hänestä, mietin, että hänellä oli todella ystävällisen näköiset silmät. Minulle jäi tunne, että hän taisi olla myös varsin kiltti ihminen.

Kaiken sen perusteella, mitä olen nyttemmin Särestöniemestä lukenut ja mitä sain omin silmin nähdä ja kokea Särestössä, olen todella vaikuttunut hänestä taiteilijana. Suosittelen tutustumaan tähän kirjaan ja Särestöniemen taiteeseen.

The Daisy Chain Flower Shop

Laurie Gilmore: The Daisy Chain Flower Shop

Dream Harbor 6

HarperCollins 2026

äänikirjan lukijoina CJ Bloom & Teddy Hamilton

Laurie Gilmoren Dream Harbor -sarjan kuudes osa The Daisy Chain Flower Shop tutustuttaa lukijat kukkakauppias Daisyyn, joka pyörittää sukunsa kukkakauppaa jo kolmannessa polvessa. Daisyn bisnekset eivät vain suju samalla tavalla kuin aikaisemmilla sukupolvilla, sillä kaupunkilaiset uskovat enemmän tai vähemmän tosissaan, että Daisy on kirottu rakkaudessa.

On totta, että Daisylla on ollut epäonnea rakkausrintamalla. Sekin on totta, että ne hääparit, joiden häiden kukista Daisy vastasi, ovat eronneet melko pian. Mutta että hän olisi kirottu? Taikauskoiset ainakin pitävät mahdollisena, että Daisyn kirous vaikuttaa myös häneltä kukkia tilanneiden parien rakkauteen.

Eräänä päivänä sattumalta ja kuitenkin täydellisellä hetkellä Elliot astuu sisälle kukkakauppaan ja päätyy esittämään Daisyn poikaystävää. Hänelläkin on ollut epäonnea rakkaudessa ja perhepiiri on jo ollut hieman huolissaan hänestä. Feikkisuhde sopii siis myös hänen kuvioihinsa paremmin kuin hyvin, sillä se on omiaan karistamaan huolestuneet sukulaiset pois hänen kimpustaan.

Vaan sitten käy tietysti klassisesti. Daisy ja Elliot alkavat tuntea vetoa toisiaan kohtaan, mutta pelkäävät heittäytyä oikeasti. Feikistä aidoksi oli kiva trooppi (onko se edes trooppi?) ja taas vähän uutta sarjaan. Tykkäsin myös päähenkilöistä ja heidän ratkomastaan Daisyn isotäti-Daisyn rakkausjutusta.

Teos päättyi vähän hassusti tarjoten kurkistuksen ajassa eteenpäin noin parinkymmenen vuoden päähän. Tiedän, että ainakin yksi osa on vielä tulossa, mutta se on aiemmin ilmestynyt rajoitetusti vain tietyissä maissa jo ennen Daisyn kirjaa. Mietinkin siis onkohan Gilmore kenties lopettelemassa Dream Harbor -sarjaa.

Lääkkeeksi määrätään kissa

Sho Ishida: Lääkkeeksi määrätään kissa

Gummerus 2026

alkup. 2023

suomentanut Raisa Porrasmaa

Japanilainen kissakirja? Se on luettava! Olen vuosien mittaan lukenut muutamia japanilaisia kirjoja, joissa kissat ovat olleet keskeisissä rooleissa, ja oikeastaan kaikissa niissä on ollut jotakin minulle mieluista. Ylipäätään tykkään japanilaisesta kerronnasta ja omaleimaisuudesta, vaikka muuten aika harvakseltaan japanilaisia teoksia luen.

Lääkkeeksi määrätään kissa kuvaa kirjan nimenä täydellisesti mistä on kyse. Ihmiset hakeutuvat kuuluisalle kiotolaiselle klinikalle, jolla aina jonkun tutun tuttu on käynyt ja saanut sieltä avun. Avunhakijat tosin yleensä hämmästyvät, sillä olipa syy vastaanotolle hakeutumiseen mikä tahansa, hoitokeino on aina kaikille sama: lääkkeeksi määrätään kissa.

Ennen kuin potilas ehtii kissaakaan (hehheh) sanoa, kiikuttaa hoitaja hänelle tarvikekassin ja kissan kantokoppineen. Hämmentynyt potilas ohjataan ulos ja neuvotaan noudattamaan ohjeita. Ja yleensä, jos ohjeita noudattaa, kissalla tosiaan on kuin onkin hyvää tekevä vaikutus. Heidän elämästään tulee parempaa kissan kanssa.

Lääkkeeksi määrätään kissa on aika veikeä kirja. Itse tykkäsin, sillä tässä kyllä näkyy paljonkin siitä, millaista elämä kissan kanssa on: hauskaa ja täynnä ehdotonta rakkautta, vaikka joskus hermot olisivatkin koetuksella tai sydän huolesta syrjällään.

Atlas: Papa Saltin tarina

Lucinda Riley & Harry Whittaker: Atlas - Papa Saltin tarina

Seitsemän sisarta, osa 8 

Bazar 2023

alkup. Atlas - Story of Pa Salt, 2023

suomentaneet Hilkka Pekkanen ja Tuukka Pekkanen

 

Luin tammikuussa Lucinda Rileyn Kadonneen sisaren. Se on mielestäni sarjan heikoin osa, sillä vaikka tarina veikin mennessään, olisi tiivistämisen varaa ollut paljon. Kirjan päättyessä olin myös hieman typertynyt ja ajattelin, että "tässäkö tämä nyt oli". Työkaveri lohdutti sanomalla, että Papa Saltin tarina tulee korvaamaan kaiken, joten olihan minun otettava asiasta selvää mahdollisimman pian.

 

Tämä teos on nimensä mukaisesti arvoituksellisen Papa Saltin tarina, jota seurataan hänen lapsuusvuosistaan aina viimeisiin elinpäiviin asti. Uskomattoman elämän elänyt Papa Salt kohtaa elämänpolullaan monia dramaattisia hetkiä, mutta vielä suurempi merkitys hänen elämänkululleen ovat ne lukuisat hyväsydämiset ja pyyteettömät ihmiset, joiden ystävällisyys mahdollistaa hänelle monta mahdottomalta tuntunutta vaihtoehtoa.

 

Papa Saltin tarina paljastaa myös, miten hän tuli adoptoineeksi juuri Maian, Allyn, Tähden, CeCen, Tiggyn ja Electran. Isän ja tyttärien ensikohtaamiset kerrotaan melko tiiviisti, mutta mikään ei lopulta ole sattumanvaraista ja jokaisesta heistä voi lukea lisää omista kirjoistaan.

 

Tämän kirjan myötä monet aiemmin heränneet kysymykset tai aukkopaikat saavat vastauksensa ja muutaman kerran ainakin itse yllätyin paljastuksista, mikä voi toki johtua omista unohduksistanikin, sillä olen lukenut tämän sarjan noin kirja per vuosi -tahtia ja aloittanut siis jo vuonna 2019.

 

Nyt lukemisen jälkeen on vähän tyhjä ja sanaton olo, kuten tämän postauksen hajanaisuudestakin voi päätellä. Vaikka olen sarjan lukenut hitaalla tahdilla, niin silti tuntuu, että miten tämä nyt jo loppui. Joitakin osia voisin kyllä lukea joskus uudelleen, mutta tuskin koko sarjan pariin enää palaan uudelleen. Vannomatta kuitenkin paras.

 

Papa Saltin tarina vei hyvin mukanaan enkä minä ainakaan huomannut mistään, että kirjan on Rileyn menehtymisen jälkeen saattanut valmiiksi hänen poikansa Harry Whittaker. Ihan yhtä sujuvaa, juonellisilta yksityiskohdiltaan huolellista työtä ovat kumpikin tehneet. Jännittävää nähdä millainen tulee olemaan Whittakerin kirjoittama Orlando, joka aloittaa Seitsemän sisaren maailmaan sijoittuvan uuden sarjan.

Tilinpäätös

Maija Kajanto: Tilinpäätös

Puistokadun pesula 2

WSOY 2026

 

Puistokadun pesula -sarja on saanut jatkoa. Tilinpäätöksessä päähenkilöksi nousee Assi, joka tutustui ja ystävystyi Inkan kanssa Pyykkipäivässä. Assi on nelikymppinen kirjanpitäjä, jonka elämä tuntuu olevan yhtä säntillisessä järjestyksessä kuin hänen laatimansa tilinpäätökset: on pitkä parisuhde, vakaa toimeentulo ja mieluisa koti paritalonpuolikkaassa. Kohdalle osuva lomautus kuitenkin tuo Assin elämään muutoksen, joka sysää hänet pohtimaan arkeaan ja unelmiaan uudelta kantilta.

 

Tyhjentyneen kalenterin myötä Assi alkaa suorittaa vapaa-aikaansa. Hän haluaa täyttää päivänsä puuhilla osin siksi, että ei olisi etätöitä tekevän miehensä tiellä. Rahasta tarkka Olli ahdistuu taloudellisen tilanteen epävarmuudesta, mikä saa Assin etsimään hyödyllistä tekemistä päiviinsä. Assi ryhtyy tyhjentämään tuntemattomaksi jääneen isoisänsä kuolinpesää. Kun urakka lopulta tulee valmiiksi, on Assin mietittävä myös miten haluaa oman elämänsä jatkossa järjestää.

 

Kokemuksesta tiedän, että kuolinpesän tyhjennys ei ole mikään pikkujuttu, vaan oikeasti aikaa vaativa homma. Puhumattakaan sitten siitä tunnepuolesta, joka väistämättä astuu kuvaan, jos edesmennyt on ollut itselle läheinen. Vuosikymmeniä ajan kerrostumia ja esineitä joita joku muu on vaalinut ja kuljettanut mukanaan vuodesta toiseen tai unohtanut kaappien perukoille... Se todella laittaa pohtimaan omaa tavarasuhdetta aivan uudella tavalla. Mielestäni Kajanto kuvaa tätä kaikkea tarkkanäköisesti.

 

Tilinpäätös oli varsin mukaansatempaavaa ja viihdyttävää luettavaa, vaikka lomautukset ja kuolinpesät harvoin nostavat ilon ylimmilleen. Tämä sarja ei toistaiseksi ole ollut minulle Kahvila Koivun veroinen, mutta olen alkanut tykätä Harvelan pikkukaupungin miljööstä ja sarjan naisviisikosta, jotka erilaisista elämäntilanteistaan huolimatta pelaavat hyvin yhteen. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä kuka heistä on seuraavan osan päähenkilö, sillä ennustan, että jokainen heistä siihen rooliin vuorollaan pääsee. 

Unelmien talo Jylhäsalmelta

Kirsi Pehkonen: Unelmien talo Jylhäsalmelta

Karisto 2026

kannen kuva: Petri Jauhiainen 

 

Jylhäsalmi-sarjaan joka vuosi uskollisesti ilmestyvä uusi osa on minulle aina kevään/kesän odotetuimpia kirjoja. Tällä kertaa uusimman osan päähenkilö Pipsa ei asukaan Jylhäsalmella vaan Korkealan puolella, mutta kiinteistönvälitysfirman pyörittäminen tuo hänet kuitenkin tämän tästä lossimatkan yli ja tuttujen jylhäsalmelaisten persoonien pariin.

 

 Korkealasta kotoisin oleva Pipsa on paluumuuttaja, joka etsii vielä itsekin lopullista kotia paikkakunnalta. Työskentely perheyrityksessä on oivallinen tapa tutustua paitsi paikkakuntaan myös sen asukkaisiin. Eläköitymistä suunnittelevan isän kanssa yhteistyö sujuu, vaikka heillä onkin näkemyseroja välitykseen otettavista kiinteistöistä Jylhäsalmen osalta. Pipsa näkee potentiaalin, isä ei haluaisi edes ajaa kylän läpi.

 

Luottaessaan bisnesvainuunsa ja tutustuessaan paremmin kyläläisiin Pipsa alkaa ymmärtää, että Jylhäsalmella on paikkansa myös hänen perheensä historiassa. Isä ei kuitenkaan halua puhua ja hoivakodissa asuva dementoitunut äiti ei pysty enää vastaamaan. Pipsan seuratessa omia unelmiaan alkaa hänelle vähitellen selvitä mitä salaisuuksia Jylhäsalmelle kätkeytyy.

 

Tykkäsin tästä kirjasta, kuten olen tykännyt sarjan aiemmistakin osista. Jylhäsalmi on minulle yksi mieluisimmista paikoista kirjallisuudessa, sillä siellä kiteytyy kaikki se maalaisromantiikka ja Suomen kesän parhaat puolet, jotka väistämättä vetävät puoleensa. Ehkä olisin hieman enemmän kaivannut juuri sitä Jylhäsalmea, vaikka se toki nytkin oli keskeinen tapahtumapaikka.