Nainen huoneessa 11

Ruth Ware: Nainen huoneessa 11

Otava 2026

alkup. The Woman in Suite 11

suom. Antti Saarilahti

Ruth Waren kaikki (suomennetut) jännärit lukeneena olen tullut siihen tulokseen, että hänen teostensa taso on varsin vaihteleva. Osa niistä on hyvinkin nerokkaita ja piinallisen jännittäviä, osa taas joko ennalta-arvattavia ja/tai tylsiä. Nainen huoneessa 11 kuuluu jälkimmäiseen ääripäähän, mistä minun ei sinänsä pitäisi olla yllättynyt, sillä onhan se jatkoa yhdelle hänen heikoimmista teoksistaan.

Nainen hytissä 10 ei minua aikanaan siis erityisesti vakuuttanut eikä siitä tässä vaiheessa ollut enää minkäänlaista muistijälkeä, joten Nainen huoneessa 11 tuli luettua aika puhtaalta pöydältä omana teoksenaan. Perusteellisesti Ware palautteleekin lukijan mieleen aikaisempia tapahtumia, joten varsinaisen jännärijuonen alkua saa odotella pitkään.

Lo Blacklock on viettänyt viime vuodet kotona lastensa kanssa. Hän on kyllä yrittänyt paluuta työelämään ja etsinyt toimittajantöitä, edes keikkaluontoisia, mutta huonolla menestyksellä. Viimeisin hitti oli hänen kirjansa kohtalokkaan risteilyn tapahtumista, mutta paikallaan polkemisen tunne vaivaa jo vähitellen Lota. Kun hän saa kutsun luksushotellin avajaisiin Sveitsiin, tuntuu tuo uskomattomalta mahdollisuudelta palata toimittajantöiden pariin. Pienen epäröinnin jälkeen hän päättää tarttua tilaisuuteen, mutta melko pian Lo saa huomata, että häneltä halutaan ihan jotain muuta kuin huippureportaasia hotellin avajaisista.

Nainen huoneessa 11 on yksinkertaisesti tylsä kirja. Liikaa sivuja ja aikaa tuhlataan vanhan kertaamiseen, kun pitäisi jo kiireen vilkkaa olla punomassa todellista jännityksen verkkoa. Omat tukalat käänteensä tässä toki tulee ja Lo joutuu vaikeisiin tilanteisiin, mutta niistäkin tuntuu lopulta puuttuvan terävin kärki. Luin kirjan loppuun oikeastaan lähinnä siksi, että olen kaikki muutkin Waren kirjat lukenut.

Minua hämmästyttää suuresti tämä Waren tuotannon vaihteleva taso. Miten on mahdollista, että välillä ulos pääsee suoranaisia huteja? Ehkä Waren kustantaja uskoo, että huipputeokset korvaavat kyllä nämä lipsahdukset, pääasia että uutta tulee tasaista tahtia? En tiedä, mutta olen hämmentynyt, koska en keksi yhtäkään toista kirjailijaa, jonka kohdalla olisin törmännyt näin selkeään tasovaihteluun.

Kadonnut sisar

Lucinda Riley: Kadonnut sisar

Seitsemän sisarta, osa 7

Bazar 2021

alkup. The Missing Sister

suomentaneet Hilkka Pekkanen ja Tuukka Pekkanen

Luin tammikuun suur-urakkana Lucinda Rileyn Kadonneen sisaren, jonka lainasin jo viime kesän lomalukemiseksi, mutta se sitten jäi. Tammikuun pakkasilla oli kyllä mukava käpertyä viltin alle takan ääreen ja antaa tarinan viedä. Kadonnut sisar on mielestäni ehkä jopa sarjan heikoin osa, mutta kyllä tämäkin vei mennessään.

Papa Saltin kuoleman vuosipäivä lähestyy ja D'Aplièsen sisarukset yrittävät löytää puuttuvan seitsemännen sisarensa kutsuakseen tämän mukaan isänsä muistoksi järjestettävään tilaisuuteen. He saavat isänsä lakimieheltä vihjeen, jonka mukaan puuttuva sisar löytyisi Uudesta-Seelannista. CeCe tapaakin sikäläisellä viinitilalla nuoren Mary-Katen, joka ikänsä puolesta sopisi heidän sisarekseen. Mary-Katen äiti ei kuitenkaan tunnu haluavan kertoa enempää tyttärensä syntyperästä. Kerta toisensa jälkeen hän muuttaa suuntaa, kun joku siskoksista yrittää tavoittaa häntä.

Toisessa aikatasossa seurataan irlantilaisen Nuala Murphyn vaiheita. On vuosi 1920 ja vapaudenkaipuu laittaa irlantilaiset toimimaan. Nualan kotitalo on IRA:n salainen turvatalo, mikä asettaa heidät kaikki suureen vaaraan. Aate on kuitenkin pelkoa vahvempi, mutta Nualan maailmankuva saa uusia sävyä, kun hänet palkataan avustajaksi brittiperheen sodassa vammautuneelle pojalle.

Pidin tässä kirjassa erityisesti Nuala Murphyn vaiheiden seuraamisesta ja ylipäätään menneisyyden aikatasoista. Kokonaisuudessa olisi kuitenkin ollut paljonkin tiivistämisen varaa, kun sisarukset jahtaavat Mary-Katen äitiä ympäri maailmaa vastausten toivossa. Tuo koko kuvio tuntui lähinnä typerältä ja mielenkiinto siihen hiipui nopeasti, vaikka sinänsä Rileyn ratkaisu kirjoittaa teoksensa vuorotellen kaikkien sisarusten ja muutaman muun hahmon näkövinkkeliin oli ihan kiinnostava.

Luettuani kirjan loppuun, olin hieman typertynyt. Blaah, tässäkö tämä oli? Onneksi tulin lukeneeksi kirjan siinä vaiheessa, kun on jo varmaa, että tämä on saanut jatkoa. Työkaveri lohdutti, että vaikka tämä hänenkään mielestään ei ole sarjan parasta antia, niin Papa Saltin tarina tulee korvaamaan kaiken. Ripustaudun tähän toivoon ja aion vielä tämän vuoden aikana lukea sarjan loppuun.

Varkaat

Taina Niemi: Varkaat

Otava 2025

Vuoden ensimmäisenä kirjana luin tänä vuonna Taina Niemen nuortenromaanin Varkaat. Pidin Niemen aiemmasta nuortenromaanista Ämpärikesä, joten halusin lukea tämänkin. Varkaat on tiivistunnelmainen romaani, jossa kahden erilaisen nuoren maailmat törmäävät.

15-vuotias Luka käy koulua ja työskentelee ostarilla burgerinpaistajana. Yksinhuoltajaäidin talous on tiukilla, joten taloudellinen apu on tarpeen. Samalla Luka pystyy välillä tarjoamaan pikkusiskolleen jotakin spesiaalia, burgerin aina silloin tällöin. Timanttiinsa hioutuneet rutiinit kuitenkin sotkeutuvat, kun työpaikalla aloittaa uutena työntekijänä Amanda. Hemmoteltu ja mukavaan elämään tottunut tyttö ei tunnu tajuavan mitään todellisesta elämästä.

On Amandallakin kipupisteensä. Mikään ei oikein tunnu miltään ja jännitystä haetaan välillä kyseenalaisin keinoin. Kaikkein rakkainta on oma koira Pablo, joka ainoana tuntuu todella ymmärtävän häntä. Yllättäen Amanda huomaa, että Lukan kanssa syntyy yhteys, jollaista ei muiden ihmisten kanssa synny. Luka ei ehkä olekaan ihan niin outo hiippari kuin Amanda on olettanut.

Tykkäsin tosi paljon tästä kirjasta, mutta kylläpä se verkko, johon Lukakin tahtomattaan sotkeutuu, oli ahdistavaa luettavaa. Ei siis mikään juuri ennen nukahtamista luettavaksi sopiva teos ainakaan minulle. Pidin kuitenkin ihmissuhteiden kuvauksesta, olkoonkin, että osa ihmissuhteista ei ollut välttämättä hyväksi kaikille osapuolille. Niemi kuvaa taitavasti tuntoja ja sosiaalisia kohtaamisia.

Varkaat on mieleenpainuva romaani nuorista, jotka etsivät paikkaansa maailmassa. Onneksi asiat kääntyivät lopulta parhain päin, mutta kyllä sydäntä välillä kylmäsi ja jäyti kovasti, kun asiat menivät oikein solmuun. Niemen seuraavia teoksia odotellessa!

Tähtihauta

Kristina Ohlsson: Tähtihauta

Hovenäsetin lapset 2

WSOY, 2025

alkup. Stjärngraven

suom. Pekka Marjamäki

Kristina Ohlssonin Hovenäsetin lapset -trilogia on nuorille suunnattua jännityskirjallisuutta, mutta toimii mainiosti myös aikuiselle lukijalle. Ensimmäisessä osassa koin jännityksen hieman lässähtävän loppuvaiheessa, mutta tämä toinen osa Tähtihauta kyllä pitää otteessaan loppuun asti. En kokenut tätä ihan niin jännittäväksi kuin Ohlssonin teokset osaavat olla, mutta pidin ratkottavasti arvoituksesta ja maagisesta realismista, jota sillä on tarjota reippaasti.

Alva asuu äitinsä ja pikkuveljensä kanssa vakituisesti leirintäalueella, joka hiljenee aina kesäkauden jälkeen muista asukkaista. Perhe on kohdannut pari vuotta aikaisemmin suuren menetyksen, kun Alvan isä on kuollut liikenneonnettomuudessa. Onnettomuus tuntuu Alvasta erikoiselta, jopa selittämättömältä, ja hän haluaa selvittää onnettomuuden syyt ja löytää ihmisen, joka ajoi hänen isäänsä päin. Ratkottavaksi tulee kuitenkin toinenkin arvoitus, kun leirintäalueelle ilmaantuu musta kissa ja vanhanaikaisesti pukeutunut pikkutyttö äiteineen.

Alvan luottoystäviä ovat jo trilogian ensimmäisestä osasta tutut Heidi ja Harry. Heidän kanssaan hän viihtyy äidin ostamalla rantamajalla, yrittää selvittää aina kuin tyhjästä ilmestyvän kissan ja pikkutytön arvoitusta ja lopulta jakaa heille myös salaisuutensa siitä, että haluaa selvittää isänsä kuolemaan johtaneet olosuhteet. He ovat neuvokas kolmikko, mutta tilanne kärjistyy silti vaaralliseksi. Joku tuntuu uhkaavan Alvaa, mutta miksi? Eihän hän tiedä mitään sellaista, mikä voisi olla kenellekään vaaraksi.

Tähtihauta kurottaa juurensa menneisyyteen ja paljastaa hyytäviä yksityiskohtia, jotka jäävät mieleen. Autio, marraskuinen leirintäalue on miljöönä mitä toimivin. Aion lukea myös trilogian päätösosan, kun se ilmestyy.

The Other Bennet Sister

Janice Hadlow: The Other Bennet Sister

Mantle, 2020

äänikirja

lukijana Kristin Atherton

Löysin joulukuussa sattumalta äänikirjapalvelusta Janice Hadlowin historiallisen romaanin The Other Bennet Sister, joka sijoittuu Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon maailmaan. Hadlow nostaa keskiöön Bennetin sisaruksista keskimmäisen, aina mitättömimpänä pidetyn Maryn. Aina nämä tuttuun tarinaan pohjaavat itsenäiset jatkot eivät ole kovinkaan onnistuneita, mutta tämä kyllä toimi. Mielestäni tämä tekee paitsi tarinaltaan myös tunnelmaltaan hienosti kunniaa Austenin alkuperäiselle tarinalle.

Millainen on arkipäiväisenä ja sisarussarjastaan vähiten viehättävänä pidetty Mary Bennet? Austen antaa hänestä omanlaisensa kuvan, mutta Hadlow menee pintaa syvemmälle. Hänen Mary Bennettinsä on järkevä ja miellyttävä nuori nainen, joka jää vilkkaiden ja seurallisten pikkusiskojensa sekä kauniiden ja viehättävien isosiskojensa varjoon. Täytyy sanoa, että minäkin olen pitänyt Marya heistä tylsimpänä, mutta nyt näen hänetkin eri tavalla.

The Other Bennet Sister mukailee aluksi hyvinkin uskollisesti Ylpeyden ja ennakkoluulon tarinaa. Pemberleyn tanssiaiset, mr. Collinsin saapuminen ja muut merkittävimmät tapahtumat kuvataan aivan kuten Austenkin niistä kertoi, mutta tällä kertaa keskeisenä kokijana on Mary. Tapahtumat saavat kokonaan uudenlaisen sävyn ja kokonaiskuva monipuolistuu. Tietysti myös hahmot näyttäytyvät uudessa valossa, ja erityisesti ihannoitu Elizabeth tuntuu minusta tämän jälkeen aivan erilaiselta.

Jos pidät Ylpeydestä ja ennakkoluulosta, suosittelen tutustumaan myös tähän kirjaan. On virkistävää palata tuttuun tarinaan, joka kuitenkin kehittyy omaan suuntaansa ja antaa omat vastauksensa sisaruksien myöhemmistä vaiheista. Äänikirjana tämä toimii mainiosti, mutta katsoin, että tätä on jonkin verran saatavilla myös kirjastoista paperikirjana.

Lukupiirikirja: Aavekaupunki

Kevin Chen: Aavekaupunki

Aula & Co., 2024

alkup. Kuei tifang, 2020

suom. Rauno Sainio

Luimme joulukuun lukupiirikirjana Kevin Chenin romaanin Aavekaupunki. Mielestäni tämä oli kyllä loistava valinta, sillä lukupiirissä syntyi vilkasta keskustelua ja itse myös pidin teoksesta paljon. Ihan kaikkien lemppari tämä ei ollut, mutta eri mielipiteet vain tekevät keskustelusta mielenkiintoisempaa.

Harmittaa, etten kirjoittanut tästä heti tuoreeltaan, sillä nyt ehkä terävin ajatus on jo vähän karkuteillä. Kaiken lisäksi kadotin muistiinpanoni, jotka tein tästä kirjasta lukupiiriä varten. Poiminkin nyt vain pari juttua, jotka erityisesti jäivät mieleen.

T'ien-hung on seitsenlapsisen perheen kuopus, joka kasvaa perinteisten arvojen, yhteisöllisyyden ja Taiwanin murroksen keskellä. Pikkukaupungin ja oman perheen ahdasmielisyys ajaa T'ien Hungin lopulta etsimään erilaista elämää aina Berliinistä asti. Teoksen toisessa aikatasossa hän palaa kotiseudulleen istuttuaan berliiniläisessä vankilassa miesystävänsä taposta. Kotiseutu ei ole entisellään, mutta ei ole T'ien-hungkaan.

Pidin todella paljon siitä mosaiikkimaisesta tavasta, jolla Kevin Chen on tarinansa kertonut. Ääneen pääsevät vuorotellen niin nykyhetken ihmiset kuin menneiden sukupolvien aaveet, jotka seuraavat jälkipolvien elämää ja muistelevat omaansa. Kerrontaratkaisu on toisaalta haastava, sillä kertoja vaihtuu välillä lähestulkoon vaivihkaa ja ihmisten nimissä on muistamisensa, mutta kerroksellisuus tekee tarinasta entistä kiinnostavamman. Kun alkaa hahmottaa yhteyksiä eri ihmisten, heidän valintojensa ja tekojensa välille, huomaa lukevansa todella taitavasti kirjoitettua romaania.

Pidin siitä, miten hahmojen kautta aukesi myös taiwanilaisen yhteiskunnan kehitys. Elämä maaseudulla on kovin erilaista kuin kaupungeissa, perinteiset arvot ovat maaseudulla lähempänä ja kaupungissa lähes unohdettuja. Aatemaailma, se mihin ihminen uskoo, muuttuu ajassa. Länsimaalaistuminen ei sivuuta taiwanilaisiakaan. Kevin Chen onnistuu pitämään tarinansa onnistuneesti kasassa, jokainen yksityiskohta tuntuu olevan juuri paikoillaan. Suomentaja Rauno Sainio tekee niin ikään ansiokasta työtä. 

Tällä teoksella Chen kirjoitti itsensä "tarkkailtavien kirjailijoiden listalleni" eli jään odottelemaan ilmestyykö häneltä vielä joskus jotakin sellaista, mitä minua kiinnostaisi lukea. Aavekaupunki ei ollut ilmiselvä lukuvalinta minulle, vaikka se löytyi omastakin hyllystäni saatuani sen arvontavoittona kirjagramista, mutta jälleen kerran lukupiiri vei uusille oville. Kuten monesti ennenkin olen saanut todeta, onneksi on lukupiiri!