Lukupiirikirja: Ei enää Eddy

Édouard Louis: Ei enää Eddy

Tammi 2019

alkup. En finir avec Eddy Bellegueule, 2014

suomentanut Lotta Toivanen

Luimme maaliskuun lukupiirikirjana Édouard Louisin omaelämäkerrallisen romaanin Ei enää Eddy. Se näkyi suomeksi ilmestyttyään paljonkin minun somesyötteissäni samoin kuin Louisin myöhemmin ilmestyneet teokset, mutta ei ole kyllä tullut ennen tätä tutustuttua yhteenkään niistä. Tämän kirjan perusteella voisin lukea häneltä muitakin teoksia, mutta en ihan heti perään. Ei enää Eddy ei nimittäin päästä lukijaansa helpolla.

Kyseessä on siis omaelämäkerrallinen romaani, joka kuvaa nuoren Eddyn kasvuvaiheita lapsesta teini-ikäiseksi. Teos lähtee liikkeelle kiinnostavasti, oikein nykäisee mukaansa. Teksti on hyvää ja alun teemat todella kiinnostavia. Eddy kokee jo varhain erillisyyttä omasta perheestään, sillä hänen arvomaailmansa on rakentumassa aivan toisenlaiseksi. Perhe elää köyhyydessä ja niin heitä kuin muitakin ihmisiä Eddyn lähipiirissä vaivaa tietynlainen näköalattomuus. Ylisukupolviset taakat estävät tavoittelemasta toisenlaista elämää. Kouluttamattomuus ja raskas tehdastyö ovat edessä jokaisella.

Eddy kokee erillisyyttä muista myös orastavan homoseksuaalisuutensa vuoksi. Se on tärkeä teema, mutta minun mielestäni seksuaalisen heräämisen kuvaus oli paikoin liiankin räikeää ja tarpeettoman suoraa ja yksityiskohtaista. Lukupiiriläisistä moni sanoi kokeneensa samoin. Nuori Eddy tekee kaikkensa "parantuakseen" homoudesta, mutta ei se tietenkään auta. Yksi lukupiiriläisistä totesi todella osuvasti, että tämä kirja pitäisi luetuttaa kaikilla niillä, jotka ajattelevat, että homoseksuaalisuus on asia, josta voi jotenkin parantua. Olen samaa mieltä.

On helppo nähdä miksi tämä teos on ollut niin kohuttu ja ravisteleva, mutta muuten tämä ei suinkaan ole mikään helppo lukupala. Alle 200 sivua, mutta niin mieleenpainuva ja ajatuksia herättävä. Minua kiinnostaisi kyllä lukea ainakin Louisin isästään ja äidistään kirjoittamat teokset.

Varastettujen hetkien puutarha

Liina Putkonen: Varastettujen hetkien puutarha

Kielokoski 2

Tammi 2024

Luin syksyllä 2023 Liina Putkosen Kielokoski-sarjan avausosan Unohdettujen unelmien kirjasto, jossa pidin erityisesti miljööstä, kyläläisten keskuuteen muodostuvat yhteishengestä, kirjallisuuden ja kirjojen vahvasta läsnäolosta sekä menneisyyden palapelistä, joka päähenkilö Ainalla oli ratkottavanaan. Nyttemmin tuntuu ehkä hieman käsittämättömältä, että miten tulin tarttuneeksi sen jatko-osaan vasta nyt!

Varastettujen hetkien puutarha viehättää samoista syistä kuin edeltäjänsä, mutta kieltämättä tässä oli sellaisia juoniasetelmia, jotka sätivät minua keskushermostoon melko tavalla. Ainan hankala ihmissuhdetilanne Maunon kanssa ja miehen jopa syyllistävä ja epäreilu käytös häntä kohtaan ottivat oikein tosissaan pattiin.

Onneksi Ainan ympäriltä kuitenkin löytyy myös niitä ihmisiä, joihin hän voi tukeutua. Suru äidin kuolemasta on hänen elämässään edelleen läsnä, vaikka hän on mennyt askel kerrallaan eteenpäin. Uusiakin tuulia puhaltaa, kun paikkakunnalle ilmestyy henkilö, joka voi auttaa ratkomaan samaan menneisyyden palapeliä, jonka ratkaisemiseksi myös Ainan äiti jätti vihjeen.

Olin jotenkin unohtanut, miten isosti äidin menetys on Ainan elämässä läsnä. Se on tietysti hyvin ymmärrettävää, mutta kun on itsekin joutunut hyvästelemään äitinsä äkillisesti ja tuntee saman kipeän kohdan itsessään, niin asiaan törmääminen kevyeksi ja rentouttavaksi aiotussa lukuhetkessä ei ole se mitä ensimmäisenä odottaa. Putkonen kuitenkin käsittelee asiaa kauniisti ja mielestäni myös samaistuttavasti, mikä tuntui minusta hyvältä.

Haluan jatkaa tämän sarjan parissa ja sijoittaa loputkin palaset paikoilleen, mutta se saa odottaa ainakin loppuvuoteen. Hiljaisten tarinoiden tupa nimittäin sijoittuu talviselle Kielokoskelle, eikä minua juuri nyt kevään koittaessa talvimaisemat houkuta. 

Vaikka henki menisi

Holly Jackson: Vaikka henki menisi

Tammen äänikirja 2026

alkup. Not Quite Dead Yet

suomentanut Leena Ojalatva

äänikirjan lukijana Anna-Riikka Rajanen

Kun luin viimeisen osan Kiltin tytön murhaoppaasta, olin lähes mykistynyt. Kiltti tyttö, kohta kuollut oli huikean hyvä, looginen, oivaltava ja todella jännittävä. Se alkoi olla jännärinä jo niin tiivistä kamaa, että lähtökohtaisesti aikuisille suunnatun jännärin kirjoittaminen tuntui olevan Jacksonilta vain ajan kysymys. (Ja sanottakoon, että mielestäni Kiltin tytön murhaoppaat sopivat myös erinomaisesti aikuisille, vaikka ne mm. kirjastoista löytyvät monesti nuorten aikuisten hyllystä.)

Vaikka henki menisi on todella mukaansatempaava kirja. Se koukuttaa heti ensi sivuilta alkaen niin, että pitkästä aikaa minun piti oikein keksimällä keksiä itselleni sellaista puuhaa, jonka kanssa pystyisin jatkamaan äänikirjan kuuntelua. Kirjan alkuasetelma on hätkähdyttävä: Halloweenin iltana 27-vuotiaan Jet Masonin kimppuun hyökätään hänen omassa kodissaan, minkä seurauksena hän saa vakavan päävamman. Lääkärit toteavat, että Jet tulee kuolemaan viimeistään viikon kuluttua päävammansa komplikaatioihin. Leikkaus olisi riskialtis ja lopputulos luultavasti sama kuin ilman leikkausta. Niinpä Jetillä on 7 päivää aikaa ratkaista oma murhansa, sillä murhaksi tapaus muuttuu, kun hän kuolee.

En muista aikaisemmin törmänneeni tällaiseen juoniasetelmaan, mutta hurja miten vangitseva se onkaan! Jet on mielenkiintoinen hahmo, sillä hän on toisaalta hyvin määrätietoinen, mutta kuitenkin samaan aikaan hänen on vaikea saada asioita valmiiksi asti. Siksi hänelle on erityisen tärkeää hoitaa edes yksi asia loppuun asti ennen kuin hän kuolee, jotta hän saisi tuntea saaneensa jotakin aikaan. Jetin hahmo paljastuu kirjan myötä koko ajan monisyisemmäksi.

Pidin tästä kirjasta todella paljon. Jossakin kohtaa arvasin syyllisen, mikä hieman latisti jännitystä, vaikka motiivia en arvannutkaan. Pikkukaupungin salaisuudet ja kuoleman kanssa kilpajuoksua käyvä nuori nainen tekevät tästä kuitenkin yhden mieleenpainuvimmista jännäreistä, jonka olen koskaan lukenut. Vahva suositus niin Jacksonin aiempien kirjojen ystäville kuin jännityksennälkäisillekin!

Aaveiden Rauma

Saana Jaakkola & John Swallow: Aaveiden Rauma - Kummitustarinoita pitsikaupungista

kuvittanut Suvi Kari

Haamu 2021

mainos, kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta vuonna 2021

Sain vuonna 2021 Haamu-kustannukselta arvostelukappaleen Saana Jaakkolan ja John Swallow'n kirjoittamasta kirjasta Aaveiden Rauma: Kummitustarinoita pitsikaupungista. Kirja odotteli kuitenkin lukemistaan aina tähän vuoteen asti, vaikka muuten olen kyllä kaikki Haamu-kustannuksen julkaisemat "aavekaupunkikirjat" lukenut. Ehkä se johtuu siitä, että Rauma on minulle vieras kaupunki. Tiesin etukäteen lähinnä pitsit ja Rauman Lukon, mutta tämän kirjan jälkeen kaupunki on minulle hieman tutumpi.

Aaveiden Rauma esittelee 10 kohdetta, joissa perimätiedon mukaan kummittelee. Joidenkin kohteiden historia yltää jopa satojen vuosien taakse, mutta on mukana uudempiakin rakennuksia, joiden vaiheisiin liittyvät ihmiset eivät ole osanneet päästää niistä irti. Osa kummittelukokemuksista on aivan viime vuosilta, joten näyttää siltä, että jotkut eivät ole saaneet rauhaa vieläkään.

Raumalla on pitkä historia merellisenä kauppakaupunkina, mikä tulee selkeästi ilmi myös monista tähän kirjaan valikoituneista kohteista. Vaikka minua kiinnostaakin rajatieto ja erityisesti aaveet, pidän näistä aavekaupunkikirjoista erittäin paljon myös siksi, että niiden kautta perimätieto pysyy muistissa ja pääsee kurkistamaan kohteiden menneisyyteen. Historian kannalta pidänkin näitä kirjoja luotettavina, koska lähteet mainitaan kirjojen lopussa. Aaveista jokainen voi ajatella haluamallaan tavalla.

Erityisen kiinnostavia kummittelukohteita Raumalla ovat tämän kirjan perusteella mielestäni Pyhän Ristin kirkko, kaupparakennus Iso-Tolwane sekä Rustilan kartano. Minua kyllä todella kiinnostaisi käydä kurkistamassa kauppapuotiin ja tunnustella pystynkö itse aistimaan jotakin erikoista, vaikka samaan aikaan ajatus tuntuukin hieman hyytävältä. Kenties vielä joskus suuntaan kesälomareissulle ihmettelemään Raumaa ja sen historiallisia kohteita!

Pariisin ihanin suklaakauppa

Jenny Colgan: Pariisin ihanin suklaakauppa

Gummerus 2025

alkup. The Lovelies Chocolate Shop in Paris

suomentanut Laura Ekberg

Kuuntelin ennen joulua Jenny Colganilta ihanan jouluisen kirjamysteerin Täydellisen joulukirjan metsästys, jonka innoittamana päätin kuunnella myös Pariisin ihanimman suklaakaupan. Tämä oli ihan kiva kuunneltava, vaikkakaan ei erityisen mieleenpainuva.

Päähenkilö on Anna Trent, joka työskenteli aikaisemmin englantilaisessa suklaatehtaassa ja oli erittäin hyvä työssään. Hänelle sattui kuitenkin traumaattinen onnettomuus, jonka vuoksi työ suklaatehtaassa ei enää ollut vaihtoehto. Sairaalassa ollessaan hän tapasi entisen ranskanopettajansa Clairen, jolla on suhteita pariisilaiseen suklaapuotiin. Kun Anna saa sieltä paikan, hän pakkaa tavaransa ja lähtee yrittämään uutta alkua.

Tässä kirjassa oikeastaan kaikki on ihan kivaa. Juoni etenee mukavasti, Pariisi on miljöönä toimiva, henkilöhahmoissa on väriä ja kyllä tämä tarjosi minulle myös sitä viihdettä, jota odotinkin saavani. Kuitenkin koen, että moni asia jäi tässä turhan ohueksi. Ehkä se johtuu siitä, että Colgan kuljettaa vuorotellen sekä Annan että Clairen Pariisiin, jolloin kummankaan tarinaan ei ehditä paneutua niin paljon kuin Colganin ripottelemat vihjeet ja koukut antaisivat olettaa.

Lukupiirikirja: Sudenraudat

Päivi Alasalmi: Sudenraudat

Gummerus 2021

Luimme helmikuun lukupiirikirjana Päivi Alasalmen historiallisen romaanin Sudenraudat, joka kertoo 1880-luvun traagisista tapahtumista, jolloin susi tai susipari surmasi 22 lasta Turun seudulla. Kirjavalinta osoittautui yllättävänkin ajankohtaiseksi siinä mielessä, että tammikuussa 2026 suden ympärivuorokautinen rauhoitus päättyi ja jo parin viikon aikana useat kiintiöt tulivat täyteen. Keskustelu sudenmetsästyksen sallimisesta, mittakaavasta tai tarpeellisuudesta on oma lukunsa, me keskityimme tähän romaaniin, vaikka toki keskustelussa tilanteet peilautuivat menneestä nykyisyyteen ja toisinpäin.

1880-luvun Suomi on aatteiden ja toiminnan aikaa. Sanomalehti toimittaa ajankohtaista tietoa kansalaisille välillä hyvinkin värikkäästi ja puolueellisesta näkökulmasta. Kuitenkin yksi asia yhdistää kansan kerrokset. Kun tietoja aina vain uusista suden surmaamista lapsista alkaa kuulua Turun seudulta, on yleinen mielipide selvä: jotain pitää tehdä, susista on päästävä eroon.

Torppareiden sudenmetsästysintoa ruokkii susista luvatut tapporahat, joiden turvin perhe pysyisi leivänsyrjässä pitkään. Kartanonisäntiä ja muita silmäätekeviä puolestaan ajaa enemmänkin halu tulla muistetuksi sankarina, joka lopettaa pelon aikakauden. Miehiä vilisee Mynämäen metsissä, mutta susi on ovelampi.

Alasalmi kirjoittaa erittäin onnistunutta ajankuvaa. On helppo mennä hahmojen nahkoihin ja elää heidän tuntojaan, mutta Alasalmi ei tee sudestakaan yksiselitteistä hahmoa. Kun jahti käynnistyy, sitä huomaa jännittävänsä yhtä paljon kummankin osapuolen puolesta. Ylipäätään tämä romaani oli mielestäni todella jännittävä, sillä Alasalmi osaa kyllä luoda mielikuvitusta ruokkivia kohtauksia metsätaipaleille ja pihan pimeisiin perukoihin.

Alasalmen romaani on todella mukaansatempaavaa, jännittävää ja ajatuksia herättävää luettavaa. Teos on tosipohjainen ja olen aikaisemmin lukenut juurikin näistä 1880-luvun tapahtumista Jouni Tikkasen tietokirjan Lauma, joten tietyt asiat olivat kyllä tiedossa. Romaani kuitenkin ehkä jopa hieman yllättää sillä, miten hienosti siitä välittyy erilaisia tunteita. Minulle Sudenraudat oli helmikuun (ja koko alkuvuoden) paras teos.