Ruoho on aina vihreämpää

Ruth Jones: Ruoho on aina vihreämpää

Bazar 2025

alkup. Never Greener, 2018

suomentanut Jade Haapasalo

Ruoho on aina vihreämpää on Ruth Jonesin uusin suomennettu romaani. Luin sen helmikuun alussa pikaista vauhtia, sillä kuten aikaisemminkin, Jonesin vetävä kirjoitustyyli vei mukanaan. Tarina etenee vauhdikkaasti, mikä todella viehätti minua hitaasti edenneen Ruth Waren jännärin Nainen huoneessa 11 jälkeen. Juonenkäänteissä sen sijaan on paljonkin sellaista, mikä kääntyy minulle aika vastenmieliseksi.

Kate Andrews on tunnettu näyttelijätär, joka tukahduttaa tunteitaan pakkomielteiseen liikuntaan. Hän ei ole täysin avoin edes puolisolleen, vaan heidän välillään tuntuu moniakin jännitteitä, varsinkin kun puoliso tietää Katen tavoista vältellä syömistä ja urheilla uupumukseen asti. Heillä on pieni tytärkin, mutta silti Katen mieli palaa aivan johonkin muualle kuin perheen pariin.

Callum on reilu viisikymppinen opettaja ja aikuistuvien lasten isä, jolla on takanaan pitkä avioliitto vaimonsa kanssa. Heillä on taustallaan vakava aviokriisi, joka johtui Callumin syrjähypystä kauan sitten. Määrätietoisesti Callum on keskittynyt perheeseensä ja päättänyt unohtaa... Katen.

Varoittamatta Katen ja Callumin tiet kohtaavat, kun Kate on kouluvierailulla vanhassa koulussaan. Tuo kohtaaminen johtaa toiseen ja taas kolmanteen. Kate on valmis riskeeraamaan kaiken Callumin vuoksi, eikä Callumistakaan ole vastustelemaan, vaikka järki sanoo toista. Kun kaikki paljastuu, ovat seuraukset peruuttamattomat.

Tykkäsin paljon nopeasti etenevästä juonesta, napakoista luvuista ja monet henkilöhahmotkin olivat varsin okei. Kuitenkin tällaisesta systemaattisesta pettämisestä lukeminen ei tuntunut mitenkään mukavalta. Ajattelin vain heidän puolisoitaan, jotka väistämättä tulisivat särkemään sydämensä, kun totuus selviäisi. Jones ei tee Katesta ja Callumista mitään yksiselitteisiä pahiksia, vaan heidän hahmoissaan todella on monenlaisia kulmia, mutta silti minun on vaikea löytää mitään puolustusta sille, että rikkoisi puolisoaan kohtaan tällä tavalla.

Jäi siis hieman ristiriitainen olo, sillä alussa olin tosi innoissani tästä ja sitten juonenkäänteet johtivat toisenlaisiin tunteisiin. Halusin kuitenkin koko ajan kuumeisesti tietää miten kaikki päättyy, joten tarina kyllä veti puoleensa loppuun asti.

Lukupiirikirja: Pikkupappilassa

Anni Swan: Pikkupappilassa

WSOY 1978

ensimmäinen painos julkaistiin vuonna 1922

Luimme tammikuun lukupiirikerralle vapaavalintaisesti jonkin Anni Swanin nuortenkirjoista. Tällaista vapaavalintainen kirja yhteiseltä kirjailijalta -teemaa oli toivottu, samoin Anni Swania. Itse valitsin hänen kirjoistaan teoksen Pikkupappilassa, jolle on olemassa jatko-osa nimeltä Ulla ja Mark. Senkin ajattelin jossakin kohtaa lukea.

Pikkupappilassa on perinteinen tyttökirja, jossa seurataan päähenkilön ja hänen perheensä arkista elämää. Takakansi sovittelee päähenkilön viittaa 12-vuotiaan Ullan harteille, mutta mielestäni yhtä keskeisiä ovat hänen sisarensa Minna, Martta, Liisi ja vieläpä pikkuinen Lottikin. He ovat keskenään erilaisia, mutta toimeliaita tyttäriä, joista on suuri apu perheen kotona pikkupappilassa.

Mielestäni Swan ottaa tässä teoksessa enemmän tai vähemmän näkyvästi yhteiskunnallisesti kantaa sääty-yhteiskuntaan ja rikkaiden ja köyhien vastakkainasetteluun. Henkilöhahmoista moni on kärjistetysti hyvä tai epämiellyttävä, ja usein juuri hyväosaiset näyttäytyvät epämiellyttävinä ja ystävällisyytensä unohtaneina, kun taas köyhät ovat sydämeltään hyviä ja ystävällisiä.

Arkisen elämän mausteeksi Swan on kirjoittanut niin rakkautta kuin tuhkimotarinaakin. Tapahtuu kihlaus, syrjitty löytää paikkansa ja menetetty sukukartanokin pääsee taas hyviin käsiin kuin ihmeen kaupalla. Tällaista kirjaa on siinä mielessä rentouttavaa lukea, että voi koko ajan luottaa asioiden kääntyvän parhain päin. Se on tässä ajassa aika kutsuva ajatus.

Tätä kirjaa lukiessani löysin siitä vaikutteita niin L.M. Alcottin Pikku naisista kuin myös L.M. Montgomeryn Runotytöistä ja ehkä Anna-sarjastakin. Mielleyhtymä tulee paitsi Ullan sisarussarjasta, jossa on samanlaisia persoonia kuin Pikku naisten katraassa, mutta myös perheen hyväntahtoisuudesta ja taloudellisesta tilanteesta. Tuhkimotarinat, unelmointi ja monin paikoin tunnelmakin muistuttavat Montgomeryn tuotannosta. Ilmeisesti Swan todella piti heitä esikuvinaan, joten vaikutusten näkymistä ei voine välttää.

Kaiken kaikkiaan Swan oli mukavaa lukemista lukupiirin joulutauolle. Jokainen esitteli lukemansa kirjan ja summasimme yhteen niiden aiheita ja tunnelmia. Kivan erilaista keskustelua.

Nainen huoneessa 11

Ruth Ware: Nainen huoneessa 11

Otava 2026

alkup. The Woman in Suite 11

suom. Antti Saarilahti

Ruth Waren kaikki (suomennetut) jännärit lukeneena olen tullut siihen tulokseen, että hänen teostensa taso on varsin vaihteleva. Osa niistä on hyvinkin nerokkaita ja piinallisen jännittäviä, osa taas joko ennalta-arvattavia ja/tai tylsiä. Nainen huoneessa 11 kuuluu jälkimmäiseen ääripäähän, mistä minun ei sinänsä pitäisi olla yllättynyt, sillä onhan se jatkoa yhdelle hänen heikoimmista teoksistaan.

Nainen hytissä 10 ei minua aikanaan siis erityisesti vakuuttanut eikä siitä tässä vaiheessa ollut enää minkäänlaista muistijälkeä, joten Nainen huoneessa 11 tuli luettua aika puhtaalta pöydältä omana teoksenaan. Perusteellisesti Ware palautteleekin lukijan mieleen aikaisempia tapahtumia, joten varsinaisen jännärijuonen alkua saa odotella pitkään.

Lo Blacklock on viettänyt viime vuodet kotona lastensa kanssa. Hän on kyllä yrittänyt paluuta työelämään ja etsinyt toimittajantöitä, edes keikkaluontoisia, mutta huonolla menestyksellä. Viimeisin hitti oli hänen kirjansa kohtalokkaan risteilyn tapahtumista, mutta paikallaan polkemisen tunne vaivaa jo vähitellen Lota. Kun hän saa kutsun luksushotellin avajaisiin Sveitsiin, tuntuu tuo uskomattomalta mahdollisuudelta palata toimittajantöiden pariin. Pienen epäröinnin jälkeen hän päättää tarttua tilaisuuteen, mutta melko pian Lo saa huomata, että häneltä halutaan ihan jotain muuta kuin huippureportaasia hotellin avajaisista.

Nainen huoneessa 11 on yksinkertaisesti tylsä kirja. Liikaa sivuja ja aikaa tuhlataan vanhan kertaamiseen, kun pitäisi jo kiireen vilkkaa olla punomassa todellista jännityksen verkkoa. Omat tukalat käänteensä tässä toki tulee ja Lo joutuu vaikeisiin tilanteisiin, mutta niistäkin tuntuu lopulta puuttuvan terävin kärki. Luin kirjan loppuun oikeastaan lähinnä siksi, että olen kaikki muutkin Waren kirjat lukenut.

Minua hämmästyttää suuresti tämä Waren tuotannon vaihteleva taso. Miten on mahdollista, että välillä ulos pääsee suoranaisia huteja? Ehkä Waren kustantaja uskoo, että huipputeokset korvaavat kyllä nämä lipsahdukset, pääasia että uutta tulee tasaista tahtia? En tiedä, mutta olen hämmentynyt, koska en keksi yhtäkään toista kirjailijaa, jonka kohdalla olisin törmännyt näin selkeään tasovaihteluun.

Kadonnut sisar

Lucinda Riley: Kadonnut sisar

Seitsemän sisarta, osa 7

Bazar 2021

alkup. The Missing Sister

suomentaneet Hilkka Pekkanen ja Tuukka Pekkanen

Luin tammikuun suur-urakkana Lucinda Rileyn Kadonneen sisaren, jonka lainasin jo viime kesän lomalukemiseksi, mutta se sitten jäi. Tammikuun pakkasilla oli kyllä mukava käpertyä viltin alle takan ääreen ja antaa tarinan viedä. Kadonnut sisar on mielestäni ehkä jopa sarjan heikoin osa, mutta kyllä tämäkin vei mennessään.

Papa Saltin kuoleman vuosipäivä lähestyy ja D'Aplièsen sisarukset yrittävät löytää puuttuvan seitsemännen sisarensa kutsuakseen tämän mukaan isänsä muistoksi järjestettävään tilaisuuteen. He saavat isänsä lakimieheltä vihjeen, jonka mukaan puuttuva sisar löytyisi Uudesta-Seelannista. CeCe tapaakin sikäläisellä viinitilalla nuoren Mary-Katen, joka ikänsä puolesta sopisi heidän sisarekseen. Mary-Katen äiti ei kuitenkaan tunnu haluavan kertoa enempää tyttärensä syntyperästä. Kerta toisensa jälkeen hän muuttaa suuntaa, kun joku siskoksista yrittää tavoittaa häntä.

Toisessa aikatasossa seurataan irlantilaisen Nuala Murphyn vaiheita. On vuosi 1920 ja vapaudenkaipuu laittaa irlantilaiset toimimaan. Nualan kotitalo on IRA:n salainen turvatalo, mikä asettaa heidät kaikki suureen vaaraan. Aate on kuitenkin pelkoa vahvempi, mutta Nualan maailmankuva saa uusia sävyä, kun hänet palkataan avustajaksi brittiperheen sodassa vammautuneelle pojalle.

Pidin tässä kirjassa erityisesti Nuala Murphyn vaiheiden seuraamisesta ja ylipäätään menneisyyden aikatasoista. Kokonaisuudessa olisi kuitenkin ollut paljonkin tiivistämisen varaa, kun sisarukset jahtaavat Mary-Katen äitiä ympäri maailmaa vastausten toivossa. Tuo koko kuvio tuntui lähinnä typerältä ja mielenkiinto siihen hiipui nopeasti, vaikka sinänsä Rileyn ratkaisu kirjoittaa teoksensa vuorotellen kaikkien sisarusten ja muutaman muun hahmon näkövinkkeliin oli ihan kiinnostava.

Luettuani kirjan loppuun, olin hieman typertynyt. Blaah, tässäkö tämä oli? Onneksi tulin lukeneeksi kirjan siinä vaiheessa, kun on jo varmaa, että tämä on saanut jatkoa. Työkaveri lohdutti, että vaikka tämä hänenkään mielestään ei ole sarjan parasta antia, niin Papa Saltin tarina tulee korvaamaan kaiken. Ripustaudun tähän toivoon ja aion vielä tämän vuoden aikana lukea sarjan loppuun.

Varkaat

Taina Niemi: Varkaat

Otava 2025

Vuoden ensimmäisenä kirjana luin tänä vuonna Taina Niemen nuortenromaanin Varkaat. Pidin Niemen aiemmasta nuortenromaanista Ämpärikesä, joten halusin lukea tämänkin. Varkaat on tiivistunnelmainen romaani, jossa kahden erilaisen nuoren maailmat törmäävät.

15-vuotias Luka käy koulua ja työskentelee ostarilla burgerinpaistajana. Yksinhuoltajaäidin talous on tiukilla, joten taloudellinen apu on tarpeen. Samalla Luka pystyy välillä tarjoamaan pikkusiskolleen jotakin spesiaalia, burgerin aina silloin tällöin. Timanttiinsa hioutuneet rutiinit kuitenkin sotkeutuvat, kun työpaikalla aloittaa uutena työntekijänä Amanda. Hemmoteltu ja mukavaan elämään tottunut tyttö ei tunnu tajuavan mitään todellisesta elämästä.

On Amandallakin kipupisteensä. Mikään ei oikein tunnu miltään ja jännitystä haetaan välillä kyseenalaisin keinoin. Kaikkein rakkainta on oma koira Pablo, joka ainoana tuntuu todella ymmärtävän häntä. Yllättäen Amanda huomaa, että Lukan kanssa syntyy yhteys, jollaista ei muiden ihmisten kanssa synny. Luka ei ehkä olekaan ihan niin outo hiippari kuin Amanda on olettanut.

Tykkäsin tosi paljon tästä kirjasta, mutta kylläpä se verkko, johon Lukakin tahtomattaan sotkeutuu, oli ahdistavaa luettavaa. Ei siis mikään juuri ennen nukahtamista luettavaksi sopiva teos ainakaan minulle. Pidin kuitenkin ihmissuhteiden kuvauksesta, olkoonkin, että osa ihmissuhteista ei ollut välttämättä hyväksi kaikille osapuolille. Niemi kuvaa taitavasti tuntoja ja sosiaalisia kohtaamisia.

Varkaat on mieleenpainuva romaani nuorista, jotka etsivät paikkaansa maailmassa. Onneksi asiat kääntyivät lopulta parhain päin, mutta kyllä sydäntä välillä kylmäsi ja jäyti kovasti, kun asiat menivät oikein solmuun. Niemen seuraavia teoksia odotellessa!

Tähtihauta

Kristina Ohlsson: Tähtihauta

Hovenäsetin lapset 2

WSOY, 2025

alkup. Stjärngraven

suom. Pekka Marjamäki

Kristina Ohlssonin Hovenäsetin lapset -trilogia on nuorille suunnattua jännityskirjallisuutta, mutta toimii mainiosti myös aikuiselle lukijalle. Ensimmäisessä osassa koin jännityksen hieman lässähtävän loppuvaiheessa, mutta tämä toinen osa Tähtihauta kyllä pitää otteessaan loppuun asti. En kokenut tätä ihan niin jännittäväksi kuin Ohlssonin teokset osaavat olla, mutta pidin ratkottavasti arvoituksesta ja maagisesta realismista, jota sillä on tarjota reippaasti.

Alva asuu äitinsä ja pikkuveljensä kanssa vakituisesti leirintäalueella, joka hiljenee aina kesäkauden jälkeen muista asukkaista. Perhe on kohdannut pari vuotta aikaisemmin suuren menetyksen, kun Alvan isä on kuollut liikenneonnettomuudessa. Onnettomuus tuntuu Alvasta erikoiselta, jopa selittämättömältä, ja hän haluaa selvittää onnettomuuden syyt ja löytää ihmisen, joka ajoi hänen isäänsä päin. Ratkottavaksi tulee kuitenkin toinenkin arvoitus, kun leirintäalueelle ilmaantuu musta kissa ja vanhanaikaisesti pukeutunut pikkutyttö äiteineen.

Alvan luottoystäviä ovat jo trilogian ensimmäisestä osasta tutut Heidi ja Harry. Heidän kanssaan hän viihtyy äidin ostamalla rantamajalla, yrittää selvittää aina kuin tyhjästä ilmestyvän kissan ja pikkutytön arvoitusta ja lopulta jakaa heille myös salaisuutensa siitä, että haluaa selvittää isänsä kuolemaan johtaneet olosuhteet. He ovat neuvokas kolmikko, mutta tilanne kärjistyy silti vaaralliseksi. Joku tuntuu uhkaavan Alvaa, mutta miksi? Eihän hän tiedä mitään sellaista, mikä voisi olla kenellekään vaaraksi.

Tähtihauta kurottaa juurensa menneisyyteen ja paljastaa hyytäviä yksityiskohtia, jotka jäävät mieleen. Autio, marraskuinen leirintäalue on miljöönä mitä toimivin. Aion lukea myös trilogian päätösosan, kun se ilmestyy.