Syksy

Ali Smith: Syksy

Vuodenaikakvartetti 1

Kosmos, 2022

alkup. Autumn, 2016

suom. Kristiina Drews

Bongasin jokin aika sitten Ali Smithin Vuodenaikakvartetin ensimmäisen osan, Syksyn, kirjagramista. Kiinnostukseni heräsi, vaikka olen sarjaan törmännyt lukuisia kertoja työssäni kirjastossa ja aina ajatellut, että eipä kiinnosta yhtään. Kirjagramin kautta tuli kuitenkin kuultua vähän jotain sisällöstäkin, joten luin kirjan. Oloni jäi hieman hämmentyneeksi, mutta myös ihastuneeksi. Haluaisin lukea koko sarjan.

100-vuotias Daniel elää hoitokodissa unen ja valveen rajamailla. Pitkä elämä on saapumassa päätepisteeseensä, ihan kuten vuodenkiertossa kasvuvoima ehtyy syksyllä ja luonto laskeutuu lepäämään. Danielin entinen naapuri, kolmekymppinen Elisabeth, vierailee hänen luonaan hoitokodissa. Ikäerostaan huolimatta he ystävystyivät jo Elisabethin ollessa lapsi.

Syksy liikkuu ajan kerroksissa, polveilee ja palaa taas nykyhetkeen. Brexit jakaa Britanniaa ja nykyhetki näyttäytyy välillä lähes hullunkurisena. Kumpikin elää omia muistojaan, joista osa on yhteisiä. Heidän ystävyytensä on vahva, vaikka Elisabethin äiti ei sitä aina voikaan ymmärtää. Äiti-tytär-suhteessa on myös omat haasteensa, mutta teoksen keskeisin ihmissuhde on kyllä Danielin ja Elisabethin ystävyys, jossa vallitsee suorastaan sanaton ymmärrys.

Syksyä lukiessa ei voi oikeastaan lainkaan tietää mihin ollaan seuraavaksi menossa. Kerronta polveilee ja välillä se ainakin minut lähes eksyttää joukostaan. Silti kuitenkin pidin tästä rönsyilevästä, yllättävästä, kielellisesti kauniista kirjasta. Harmittaa, että en ymmärtänyt poimia osuvimpia kohtia ylös ennen kuin palautin kirjan. Ehkä siis vielä joskus palaan tähän.

Viimeinen ilta - Pumpkinheads

Rainbow Rowell (teksti) & Faith Erin Hicks (kuvitus): Viimeinen ilta - Pumpkinheads

209 s., Karisto 2020

alkup. Pumpkinheads, 2019

väritys: Sarah Stern

suom. Taina Wallin

 

Minulla ehti olla jo aika pitkään lainassa Rainbow Rowellin ja Faith Erin Hicksin sarjakuvaromaani Viimeinen ilta ennen kuin lopulta aloin lukemaan sitä. Tarina sijoittuu syksyyn, kekrin aikaan ja kurpitsafestivaaleille. Silloin olisikin ehkä miljöön fiilistelyn kannalta otollisin aika lukea tämä, mutta viihdyin tämän parissa kyllä hyvin näin keskellä talveakin.

 

Deja ja Josiah ovat jo vuosien ajan työskennelleet syksyin kurpitsafestivaaleilla muhennosmajassa. Nyt on vuorossa heidän viimeiset kurpitsafestivaalinsa ainakin näissä merkeissä, sillä seuraavana syksynä kumpikin olisi tahoillaan opiskelemassa eikä mahdollisuutta festareilla työskentelyyn olisi. Vuosien aikana ystävystyneet nuoret suhtautuvat asiaan hieman eri tavalla, sillä siinä missä Deja suunnittelee innoissaan tekevänsä viimeisestä kerrasta ikimistoisen, on Josiah puolestaan haikea. Kun Deja ottaa ohjat, on vuorossa monin tavoin ikimuistoiset festarit.

 

Pidin tästä sarjakuvasta kovasti. Juoni kulkee sujuvasti, siinä on hauskoja käänteitä mutta myös vakavampiakin hetkiä. Deja ja Josiah ovat kumpikin hahmoina kivoja, mutta Dejan reipas päättäväisyys ja iloinen välittömyys antaa tarinalle enemmän potkua. Jos tapaisin Dejan livenä, uskon, että pitäisin hänestä! Deja on tekijänaisia, joten tietyllä tavalla myös samaistun häneen. Hahmojen ja juonen lisäksi pidin niin miljööstä kuin piirrostyylistäkin. Mukavan selkeä tyyli, jossa kuitenkin on yksityiskohtia ja syvyyttä. Myös värimaailma on todella onnistunut. Mielelläni lukisin lisääkin tällaisia sarjakuvia.

Lämpöä ja valoa: Runoja iltojen hämärään

Anna-Mari Kaskinen: Lämpöä ja valoa - Runoja iltojen hämärään

kuvitus: Minna L. Immonen

48 s., Kirjapaja 2006

Anna-Mari Kaskisen vuonna 2006 ilmestynyt runoteos Lämpöä ja valoa - Runoja iltojen hämärään kuvaa nimensä mukaisesti tätä hämärää vuodenaikaa, jota nyt elämme. Kirjan tunnelma on ehkä enemmän syksyinen kuin talvinen, mutta lumettomana ja koleana joulukuun alun iltanakin tämä on erinomainen luettava. Minna L. Immonen on luonut runoille tunnelmallisen kuvituksen, joka ei paremmin voisi tähän kirjaan sopia.

Kaskisen runot käsittelevät monenlaisia asioita, kuten ystävyyttä, luontoa, lapsuutta, ikävää ja surua sekä toivorikkautta. Minua eniten puhutteli runo Kynttilän liekki kertoo sivulta 15. Kyseinen runo kuvaa sitä kaipuuta ja rakkautta, jota me tunnemme edesmenneitä läheisiämme kohtaan. Runon tunnelma on samalla kertaa hauras ja vahva, se viipyilee muistoissa mutta katsoo myös tulevaan.

Kaskinen käsittelee aiheitaan hänelle tunnusomaisen herkästi. Välillä runoissa häivähtää surumielinen tunnelma, toiset runot taas ovat valoisampia ja eräällä tavalla ponnekkaampia. Kaskinen osaa pienillä sanavalinnoilla ja rytmiikan keinoilla luoda runoihinsa hyvin erisävyisiä tunnelmia, mikä on mielestäni rikkaus. Vaikka Kaskisen runot eivät kaikki olekaan perinteisen loppusoinnullisia runoja, pidän niistä kokonaisuutena. Hänen runojaan on helppo tulkita, vaikkei olisikaan mikään runouden asiantuntija. Itse arvostan sitä, miten Kaskinen pystyy luomaan helppotajuista lyriikkaa, jota samalla voi myös tulkita ja tutkiskella yksityiskohtaisestikin.

Pidin valtavasti viime vuonna lukemastani Kaskisen runoteoksesta Hehkuvin värein. Tämä kokoelma yltää mielestäni samalle tasolle kuin Hehkuvin värein, ja olen iloinen siitä, että Kaskisen runot ovat selkeästi tasaisen hyviä. Tästä kokoelmasta löytyi myös yksi sama runo kuin edellä mainitusta kokoelmasta, joten ihmekös tuo jos tunnelma tuntuu tutulta.

♠♠♠♠

Syysmaa 6: Matkalaiset

Holopainen, Anu: Syysmaa 6 -Matkalaiset

367 s., Karisto 2012

Hei vaan taas kaikille! Olenpas pitänyt pitkän hiljaisuuden, mikä ei johdu lukemattomuudesta kylläkään. Minulta on tulossa tämän kuun aikana pari yhteispostausta, joita varten on vielä osa lukematta, joten ei ole ollut siinä mielessä mitään kirjoitettavaa.

Sitten siis. Olen lukenut Anu Holopaisen koko Syysmaa -sarjan ja ensimmäiset kolme osaa useampaankin otteeseen. Olen jotenki alusta lähtien pitänyt sarjasta kovasti, mutta viimeiset osat ovat hieman tökkineet. En tiedä johtuuko se omasta varttumisestani vai ehkä jopa siitä, että sarjan terä on tylstynyt ihan oikeasti (ainakin minun silmissäni). Matkalaiset on sarjan päätösosa.

Matkalaisissa pääosaan nousevat "uusi sukupolvi" ja sarjan entiset päähenkilöt (Zara, Adaira, Sissa jne.) jäävät taka-alalle. Kaipasin vanhojen päähenkilöitä etualalle, sillä mielestäni ei ole järkeä laittaa "uusia" henkilöitä yhteen teokseen päähenkilöiksi. Nuoret haluavat koetella siipiään, mutta sillä on vakavia seurauksia: Yvana kaapataan ja hänen lapsena saamansa merkki alkaa vaiva; merkki joka vaikuttaa muihin ihmisiin eikä kovin positiivisesti.

Tarinan loppuosa etenee aika nopeasti ja ennalta-arvattavasti. Jotenkin loppuhuipennukselta menee se korkein huippu, jos tietää, että "tämä on sarjan viimeinen osa ja kaikki menee kuitenkin hyvin lopuksi". Lisäksi en oikein enää nauttinut lukemisesta, koska olen pitänyt sarjassa paljon juuri rehevän syksyisen luonnon kuvaamisesta ja puiden palvonnasta (uskonnoista) ja nyt ne ovat siirtyneet pienemmiksi elementeiksi.

♠♠♠