Jos olisit tässä

Jojo Moyes: Jos olisit tässä

450 s., Gummerus 2016

alkup. After You, 2015

suom. Heli Naski

 

Luin viime kesänä Jojo Moyesin jättisuosion saavuttaneen teoksen Kerro minulle jotain hyvää, ja yllätyin kovasti siitä miten monipuolinen teos oli ja miten "omalta" kirjalta se tuntuikaan. Siitä syystä oli selvää, että halusin lukea myös kyseisen kirjan jatko-osan Jos olisit tässä. Saavutin jälleen kerran todellisen lukuflown ja viihdyin edelleen Louisan kanssa hyvin, mikä osoittaa, että Jojo Moyesin suosio ei ole tullut tyhjästä.

 

On kulunut jo reilu vuosi siitä, kun Louisa Clarkin ja Will Traynorin tiet erkanivat lopullisesti. Vaikka Louisa oli luvannut Willille toteuttaa unelmansa ja seurata omaa tietään, ei hän ole onnistunut kovin hyvin. Louisa tuntuu osittain palanneen lähtöpisteeseen, sillä hän on taas päätynyt epämielekkääseen työhön ja elämään tuo työn lisäksi sisältöä lähinnä viinin juonti iltaisin. Tälläkin kertaa kuvaan kuitenkin astuu käänteentekevä yllätys, jonka Will vielä kerran hänelle järjestää. Tuosta alkaa Louisan ryhtiliike, joka saa hänet ajattelemaan taas muutakin kuin omaa kurjuuttaan. Hän oppii kiintymään ihmisiin uudelleen, löytämään omat todelliset unelmansa, päästämään irti menneestä ja uskaltamaan tehdä niin kuin sisimmässään haluaa.

 

Jos olisit tässä osoittautui yhtä monipuoliseksi kirjaksi kuin edeltäjänsäkin: tässä oli huumoria, haikeutta, rohkeutta, pelkoa, hätää, ystävyyttä ja ihastumista juuri sopivassa suhteessa. Erityisen hauskaa oli huomata, että vaikka Louisa onkin kokenut suuria, hänen "uusi" elämänasenteensa ja ironisen hauska huumorintajunsa ovat edelleen tallella, vaikka etenkin ensimmäisen ilmentyminen vaatii hieman aikaa. Louisan ohella pidin paljon myös Samin hahmosta, ja miehessä onkin tietyllä tavalla paljon samaa kuin Willissäkin, sillä molemmat ovat fiksuja ja tunneälyltään tarkkoja miehiä, joissa on kuitenkin myös särmää. Tässäkin teoksessa henkilöhahmot tuntuvat helposti lähestyttäviltä ja erityisesti Loun perhe aiheutti naurunhyminää.

 

Mielestäni on mukavaa, että Moyes ei päättänyt Louisan tarinaa siihen mihin tämän ja Willin yhteinen tie päättyi, sillä oli mielenkiintoista nähdä miten Lou jatkaa elämäänsä eteenpäin ja millaisia uusia vaiheita hän kohtaa ja miten Will onnistui häntä muuttamaan. Jotenkin Louisan tarina osoittaa, että jokaisella on oikeus ottaa oma aikansa surra menetystään niin kauan kuin itsestä siltä tuntuu, sillä yleensä jossain vaiheessa elämään astuu kuitenkin jotain sellaista, joka tuo surun tilalle iloakin. Louisa osoittaa, että suuresta menetyksestä huolimattakin elämä voi jatkua. Se on lohdullista se.

 

♠♠♠♠♠

Kerro minulle jotain hyvää

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

476 s., Gummerus 2015

alkup. Me Before You, 2012

suom. Heli Naski

 

Sormeni tuntuvat pysähtyneen näppäimistön ylle toviksi jos toiseksikin. En tiedä mitä kirjoittaisin kirjasta, josta on jo hyvin tyhjentävästi kirjoitettu muissa blogeissa ja joka teki minuun niin suuren vaikutuksen, että sanat tuntuvat kadonneen. Nyt ymmärrän hyvin tämän teoksen saaman suosion ja ylistävät arviot, vaikka alunperin en oikein odottanut mitään tavanomaista romanttista hömppää kummempaa. Mutta Kerro minulle jotain hyvää olikin kaikkea muuta kuin tavanomaista romanttista hömppää: yllätyksellinen, hienovireinen, nauruhermoja kihelmöivä ja koskettava romaani, jonka loppuratkaisu hätkähdyttää.

 

Lou Clark jää useiden työvuosiensa jälkeen työttömäksi eikä hänen kahvilatyökokemuksensa oikein anna kovinkaan kummoista meriittiä, joka auttaisi saamaan uuden työn. Kun Lou pääsee työhön neliraajahalvaantuneen Willin "seuraneidiksi", hänen tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin saman tien - hoitotyö ei houkuttele eikä Will ole helpoin ihminen kohdattavaksi. Perheensä taloustilanteen vuoksi Lou kuitenkin pysyttelee työssään ja yllättäen tuo määräaikainen kuuden kuukauden pesti muuttaa koko hänen ajatusmaailmaansa, minäkuvaansa ja elämäänsä.

 

Will osoittautuu alun jälkeen oikein hurmaavaksi nuoreksi mieheksi, joka ei millään tahdo sopeutua elämäänsä neliraajahalvaantuneena. Minä tykästyin Williin ihan valtavasti, sillä hänen hahmonsa on hauska, älykäs ja hienostunut. Hänen hahmossaan on jotakin kertakaikkisen vastaansanomatonta, joten enpä ihmettele yhtään miksi Loukin loppujen lopuksi kiintyi Williin kovasti.

 

Loun perhe sekä Lou itse ovat hahmoina helposti lähestyttäviä. Pidin kovasti etenkin Loun isästä, joka saattaa sanoa mitä sattuu ja milloin sattuu, mutta myös Lousta, jonka ironinen huumorintaju, realistisuus ja vähitellen kukkaan puhkeava luotto omiin kykyihin tulivat hahmossa hyvin esille. Ironia ja musta huumori niin Loun kuin Willinkin taholta sai minut nauramaan ääneen monta kertaa. En todellakaan osannut odottaa tämän kirjan olevan niin hauska!

 

Pidin siitä, että tämä kirja ei noudattanut kliseistä "happy ending" -kaavaa, vaan kulki täysin omaa tietään kohti eräänlaista onnellista loppua. Sellainen tässä kirjassa on, vaikka aluksi, kun loppuratkaisu alkoi hahmottua, tuntui se kaikkea muuta kuin onnelliselta. Mutta suurinta rakkauttahan kai onkin päästää irti itsekkäistä toiveista ja tehdä kaikkensa rakkaansa onnen eteen. Kerro minulle jotain hyvää oli todella hieno ja koskettava lukukokemus.

 

♠♠♠♠♠