Viimeinen pari

Ruth Ware: Viimeinen pari

Otava 2025

alkup. One Perfect Couple, 2024

suomentanut Elina Koskelin

Ruth Ware on epäilemättä suosikkijännärikirjailijani, vaikka edellinen teos, Nollapäivä, olikin ennalta-arvattavuudessaan pettymys. Viimeinen pari sen sijaan on tutun terävää jännitystä, jonka yllättävät käänteet saavat kääntämään sivuja kiihtyvällä tahdilla. Tämä on mielestäni Waren parhaita teoksia!

Tutkijana työskentelevä Lyla suuntaa poikaystävänsä kanssa kohti Intian valtamerellä sijaitsevaa yksinäistä saarta, jossa on määrä kuvata uutta tosi-tv-realitya. Poikaystävä toivoo ohjelmasta uutta nostetta näyttelijänuralleen ja Lyla lupautuu mukaan lähinnä tukeakseen kumppaniaan.

Uuteen ohjelmaan osallistuu 5 toisilleen entuudestaan tuntematonta paria. Puitteet hiljattain rakennetussa luksuslomakohteessa ovat hulppeat ja saarelle saavuttuaan Lylakin alkaa rentoutua. Hänen on tarkoitus hengailla saarella pari viikkoa ja tiputtautua sitten pois kilpailusta palatakseen oman uransa pariin. Luonnonvoimat kuitenkin puuttuvat peliin ja muuttavat luksuskohteen hetkessä selviytymistantereeksi. Äärimmäisissä olosuhteissa eristyksiin jääneistä pariskunnista alkaa paljastua piirteitä, jotka luovat jännitteitä ja synnyttävät konflikteja.

Warella on taito keksiä aina vain uudenlaisia aiheita jännäreihinsä. Tässäkin teoksessa miljöö on aivan omansa, samoin tosi-tv-asetelma. Suljetun paikan trillerit ovat Waren vahvuuksia ja Viimeinen pari on mielestäni lajin tyylipuhdas edustaja, joka kylmää ja kauhistuttaa mutta saa silti roikkumaan kiinni pelastautumisen toivossa. Teos tuo mieleeni paitsi lajityypin klassikon eli Agatha Christien jännärin Eikä yksikään pelastunut mutta myös William Goldingin Kärpästen herran. Vahva suositus!

Lumimyrsky

Ruth Ware: Lumimyrsky

398 s., Otava 2020

alkup. One by One, 2020

suom. Antti Saarilahti

kannen suunnittelu: Dan Mogford

Ruth Ware on suosikkijännityskirjailijani ja olenkin kuunnellut tai lukenut kaikki hänen teoksensa. Hänen teostensa taso on hieman vaihdellut, mutta pääsääntöisesti olen jokaisesta kirjasta pitänyt. Suosikkini on jo pitkään ollut Valhepeli, mutta Lumimyrsky taisi nyt kuitenkin kiilata edelle.

Huippusuositun musiikkisovellus Snoopin avaintiimi matkaa Ranskaan paitsi viettämään aikaa yhdessä lasketellen ja ylellisestä alppimajasta nauttien myös päättääkseen yhtiön tulevaisuudesta. Tiimi on saanut tarjouksen, johon tarttuminen tekisi omistajista miljonäärejä, mutta toisaalta vaakakupissa painaa myös perustajajäsenien tuntema kiintymys omaa tuotettaan kohtaan. Tilanne aiheuttaa konflikteja, ja kun lumimyrsky vielä saartaa porukan alppimajaan ja katkaisee yhteydet muuhun maailmaan, alkaa tilanne käydä jopa vaaralliseksi.

Lumimyrskyssä jännitys todella kantaa teoksen loppuun asti. Yhtenä iltana huomasin olevani siinä ikävässä tilanteessa, että en olisi millään voinut jättää kirjaa kesken, koska halusin hermostuneena tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta samaan aikaan en olisi uskaltanut jatkaa lukemista yöunien menettämisen pelossa. Jännitys tiivistyy todella hiuksianostattavaksi ja suorastaan pelottavaksi, kun eristyksen jatkuessa alppimajan olosuhteet muuttuvat koko ajan äärimmäisemmiksi. Kun myrsky lopulta on ohi, kaikki eivät ole selvinneet sen yli hengissä.

Lumimyrsky on mielestäni todella onnistunut suljetun paikan draama ja jännitysnäytelmä. Se on tunnelmaltaan mielestäni Waren vahvin taidonnäyte, ja vaikka aluksi tuumin, että vastaavanlaisia suljetun paikan draamoja häneltä on jo nähty, oli tämä kuitenkin selkeästi oma teoksensa eikä vanhojen ideoiden kierrättämistä. Suosittelen!

Saarretut

Karin Erlandsson: Saarretut

212 s., Kustantamo S&S 2018

alkup. Pojken

käsikirjoituksesta suom.: Laura Varjola

kansi: Sanna Mander

 

Käsittelimme lukupiirissä huhtikuussa Karin Erlandssonin Kuolonkieloja. Sen innoittamana päätin lukea myös trilogiaksi kasvavan tarinan toisen osan, joka ilmestyi hiljattain. Saarretut kuvaa tapahtumia muutama kuukausi Kuolonkielojen tapahtumien jälkeen. Siinä missä Kuolonkielot oli mielestäni enemmänkin henkirikoksen ympärille punoutuva romaani kuin varsinainen rikosromaani, mutta Saarretuissa päästiin maistamaan jo selkeämmin ahdinkoa ja jännitystä.

 

Saarretuissa tarinan keskiöön nousee selkeästi Kuolonkieloissa kuolleen Monikan perhe. Miten selviytyvät aviomies Krister ja lapset Jonas ja Kajsa? Huonosti, jotenkuten. Sekä Krister että Jonas eristäytyvät, mutta Kajsa yrittää jatkaa eteenpäin huolimatta siitä, että hänet on suljettu kaiken ulkopuolelle. Perhe tuntuu olevan saarroksissa surunsa keskellä. Myös paikkakunnalle kesän kynnyksellä muuttanut toimittaja Sara Kvistin elämänpiiri on rajoittunut, sillä seurustelusuhteen lopussa tapahtuneet asiat ovat jättäneet hänen mieleensä pelon. Koko kaupunki tuntuu uinuvan kesäisen kuolemantapauksen jälkimainingeissa, kun hurja lumimyräkkä iskee kaupunkiin ja tukkii tiet saartaen kaupungin. Samaan aikaan löytyy kirje, joka kärjistää asioita äärimmilleen. Tunnelma saarroksiin jääneessä kaupungissa tihenee entisestään.

 

Mielestäni Saarretut on vetävästi kirjoitettu kirja ja tähänkin pystyy uppoutumaan ihan samalla tavalla kuin Kuolonkieloihin. Talvinen miljöö ei ehkä näin alkukesästä ole se kutsuvin ympäristö, mutta siitä huolimatta tarina vei mukanaan. Jos kaipaat luettavaksesi jotain helppoa ja jännittävää, valitse silloin tämä. Itse jään odottamaan trilogian päätöstä, jota toivottavasti ei tarvitse odottaa kovin kauan.

 

♠♠♠♠

Let it snow

Let it snow - Kolme talvista rakkaustarinaa

kirjoittaneet Maureen Johnson: Jubilee Express (suom. Inka Parpola),

 John Green: Lumienkeli-ilmiö (suom. Helene Bützow) 

ja Lauren Myracle: Sikojen suojelupyhimys (suom. Kaisa Kattelus)

312 s., WSOY 2016

alkup. Let it snow, 2008

 

Let it snow sisältää kolme tarinaa, joiden aluksi kuvittelin olevan toisistaan irrallisia kertomuksia. Kun olin lukenut niistä ensimmäisen eli Jubilee Expressin ja aloittanut Lumienkeli-ilmiötä, tajusin kertomusten linkittyvän toisiinsa. Niissä esiintyvien hahmojen elämät sivuavat toisiaan ja tapahtuma-aika ja -paikka ovat samat kaikissa tarinoissa. Vaikka tarinoilla on eri kirjoittajat, on tämä teos mielestäni todella tasalaatuinen kokonaisuus eikä tyyli vaihtele kovinkaan paljon eri kirjoittajien välillä - Greenin tekstissä on tosin eniten huumoria. 

 

Jubilee Ecpress kertoo Jubilee-nimisestä tytöstä, jonka vanhemmat joutuvat kahakkaan joulun alla jahdatessaan keräilyharvinaisuuksiin kuuluvaa esinettä miniatyyrijoulukyläänsä varten. Jubilee päätetään lähettää junalla isovanhempiensa luokse, sillä vanhemmat joutuva viettämään joulupyhänsä telkien takana. Jubilee pakkaa turtana tavaransa, sillä hänen oli tarkoitus viettää joulua osittain poikaystävänsä kanssa. Kaikkien aikojen lumimyräkkä tekee tuloaan, kun Jubilee lähtee matkaan. Kesken kaiken junan matka katkeaa Gracetowniin lumikinosten vuoksi ja Jubilee hyppää koleasta junasta suunnaten läheiseen Waffle Houseen. Siellä hän tapaa jonkun, joka muuttaa hänen elämäänsä.

 

Lumienkeli-ilmiössä kolme ystävystä viettää jouluna rauhallista iltaa katsellen James Bond -elokuvia Tobinin kotona. Hänen vanhempansa ovat joutuneet lumimyrskyn saartamiksi työmatkallaan eivätkä pääse lentämään kotiin. Kesken illanvieton Waffle Housessa työskentelevä kaveri Keun soittaa ja pyytää Tobinia tulemaan paikalle niin pian kuin mahdollista: kahvila täyttyy chearleadereista, joiden juna on saarroksissa. Tobin riemastuu ajatuksesta heti, samoin JP, mutta Herttua (joka on tyttö) ei ole järin innoissaan. Kaverukset lähtevät kuitenkin auraamattomille kaduille Tobinin vanhempien autolla. Matkalle sattuu monta mutkaa ja lopuksi nähdään vielä todellinen kilpajuoksu, kun pari muutakin tyyppiä pyrkii kohti Waffle Housea eikä Keun työkavereineen aio päästää sisään enää kuin yhden porukan! Matka lumituiskussa avaa Tobinin silmät näkemään muutakin kuin huolellisesti ehostetun julkisivun.

 

Sikojen suojelupyhimyksessä Addie rypee itsesäälissä jouluna. Hän on mokannut suhteensa Jebiin eikä tämä ole saapunut jouluna Addien luokse, vaikka tämä on pyytänyt. Addien ystävät saapuvat lohduttamaan tätä, mutta kyllästyvät tämän itsekeskeisyyteen. Addie päättää näyttää ajattelevansa muitakin kuin itseään ja lupaa seuraavana päivänä työmatkallaan käydä hakemassa lemmikkieläinkaupasta Teganin teekuppipossun. Kiireinen päivä Starbucksin kassalla kuitenkin vie hänen huomionsa ja kun hän ryntää lopulta hakemaan possua, se on poissa. Addien on otettava kaikki keinot käyttöön saadakseen Gabriel-possun haltuunsa. Tapahtumat huipentuvat Starbucksiin, jonne saapunut Tobin tunnistaa Addien nimen ja kertoo tälle terveiset toiselta junamatkustajalta, jonka matka katkesi yhtä aikaa Jubileen kanssa.

 

Minä pidin eniten Jubilee Expressin tarinasta, vaikka en oikein osaakaan eriöidä miksi se oli mielestäni niin hyvä. Sen päähenkilöhahmot ainakin miellyttivät minua ja muutenkin tapahtumien kulku oli jotenkin mieluisa. Lumienkeli-ilmiössä taas on mielestäni eniten huumoria, mutta se taipuu välillä jo koheltamisen puolelle, mikä puolestaan hieman häiritsi minua. Sikojen suojelupyhimyksessä minua ärsytti Addien hahmon itsekeskeisyyden lisäksi myös hänen koko ajan kohtaamansa vaikeudet. Kaikissa tarinoissa kuitenkin oli jokin juju, joka sai minut lukemaan eteenpäin.

 

Tästä teoksesta on tekeillä elokuva ja sen pitäisi ilmestyä vielä  tämän vuoden aikana. Saattaa hyvinkin olla, että menen sen sitten katsomaan, sillä minua kiinnostaa nähdä miten tämä on valkokankaalle saatu siirrettyä. Mielestäni tämä teos on kokonaisuutena hyvin onnistunut kokonaisuus, jonka lukemista kyllä suosittelen. Vaikka Suomessa ainoastaan John Greenin nimi taitaa sanoa jotain, niin myös Johnson ja Myracle ovat Yhdysvalloissa tunnettuja kirjailijoita. Olisi kyllä mukavaa, jos heidänkin tuotantoaan alettaisiin suomentaa, sillä heillä tuntuu olevan sana hallussa.

 

♠♠♠♠

Elokuu

Sillanpää, F.E.: Elokuu

136 s., Otava 1963, 1. p. 1941

Olen oikeastaan jo hyvin pitkän aikaa pitänyt F.E. Sillanpään tuotannosta, mutta olen lukenut sitä sangen harvakseltaan. Jotenkin hänen kirjoissaan on kiehtovuutta, vaikka niissä ei mitään ihmeempiä tapahtuisikaan. Ehkä ne kiehtovatkin juuri siksi: yksinkertainen asia on maalailtu niin taitavasti ja monisyisesti, että niissä on jotakin hyvin mielenkiintoista.

Elokuu kertoo yhdestä elokuun päivästä, jolloin nousee ukkosmyrsky. Tapahtumat sijoittuvat lähinnä Kanavan vartijan taloon ja sen lähiympäristöön, kaikilla ihmisillä on jonkinlainen kosketus taloon ainakin välillisesti. Päähenkilöä en pysty nostamaan esiin, koska kaikkia on kuvattu hyvin yhtäläisesti. Monet eri ihmistarinat kulkevat rinta rinnan ja siinä onkin toinen asia mikä kiehtoo: se on erilaista, useinkaan ei moiseen törmää, vaan on olemassa yksi (tai useampi) päähenkilö.

Sillanpää on luonut ukkosmyrskystä hyvin keskeisen elementin teokselleen ja hän kuvailee sitä taiten osana tarinaa. Tätä teosta lukiessa tuli hyvin puhdistunut olo, samanlainen kuin oikean ukkostamisen jälkeen, niin hyvin Sillanpää kuvailuissaan onnistuu. Myrskyn ja sen jälkeisen raikkauden pystyy aistimaan.

Pidin tästä teoksesta paljonkin, se on yksinkertaisuudessaan monipuolinen teos.

♠♠♠♠