Vaihteeksi vapaalla

Veera Vaahtera: Vaihteeksi vapaalla

214 s., Tammi 2021

kansi: Emmi Kyytsönen

Jos Veera Vaahteran edellinen teos Vedet silmissä ei ollutkaan mielestäni ihan täysosuma, niin tämä Vaihteeksi vapaalla kyllä yllätti siihen nähden positiivisesti. Pidin päähenkilö Unnan hahmosta, joka oli yllättävänkin samaistuttava, vaikka onkin lähtökohtaisesti olennaisimmilta piirteiltään hyvin erilainen kuin minä.

Unna on viettänyt teini-iästä lähtien suurimman osan elämästään parisuhteessa. Aina suhteen päättyessä hän on ripeästi etsinyt rinnalleen uuden ihmisen, mutta nyt kun pitkä parisuhde Jeren kanssa päättyi, Unna on ensimmäistä kertaa päättänyt pysytellä sinkkuna ja opetella selviytymään omillaan. Prosessiin kuuluu kipuilua ja isojakin oivalluksia, sillä yksinolo mahdollistaa asioiden käsittelyn ihan uudella tavalla. Yllättäen "vapaalla" onkin mukavampaa kuin Unna osasi ajatellakaan. Itsetuntemus kasvaa ja oma suunta alkaa löytyä paremmin.

Vaikka Vaihteeksi vapaalla onkin viihdekirja, ei se ole mitään kevyintä höttöä. Huumoria kyllä riittää ja kirja on viihdyttävää luettavaa, mutta sen alla on vakavampaakin pohdintaa. Mielestäni tasapaino säilyy hyvin, ja näin tuoreeltaan sanoisin, että minulle tämä on Vaahteran parhaimpia teoksia. Otin jopa parista tekstinpätkästä itselleni kuvat muistiin, sillä ne tuntuivat itselle niin osuvilta. Pari viimeisintä teosta (Sopivasti sekaisin ja Vedet silmissä) olivat pettymyksiä, mutta nyt Vaahtera näyttää jälleen saaneen kunnon vireen ylle.

Määmatka ja muita sinkkuelämän ihmeitä

Henriikka Rönkkönen: Määmatka ja muita sinkkuelämän ihmeitä

190 s., Atena 2020

kansi: Sanna Mander

 

Henriikka Rönkkösen sinkkuelämää suorasukaisesti käsittelevät Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita sekä Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja ovat herättäneet minussa kahtalaisia fiiliksiä. Mielikuvituspoikaystävä oli mielestäni hieman kohahduttamishaluinen teos, mutta Bikinirajatapauksessa puhutteli minua vakavilla sinkkuuspohdinnoillaan. Lähdinkin lukemaan Määmatkaa tietoisena siitä, että vastassa saattaa olla mitä tahansa. Ilokseni huomasin, että Määmatkan kirjoittanut Henriikka Rönkkönen on selvästi kasvanut ihmisenä paljon sitten Mielikuvituspoikaystävän.

 

Määmatkalla sukelletaan Tinder-deittailun maailmaan, kohdataan pettymyksiä ja tavataan uusia kiinnostavia ihmisiä. Rönkkönen kirjoittaa eloisasti ja viihdyttävästi eikä tekstistä enää välity kohahduttamisen halu. Tätä lukiessa tuli tunne, että Rönkkönen on oppinut tiedostamaan omat rajansa ja asettamaan itsensä etusijalle miellyttämishalun sijaan. Se jotenkin kolahti minuun, sillä ise olen viime kuukausina pohtinut paljon omia rajojani suhteessa muihin ihmisiin yleensä, ei vain parisuhdemarkkinoilla. Pohdinnat parisuhdemarkkinoiden karikoista ja kutkuttavan jännittävistä innostuksen hetkistä tuntuvat niin ikään aidoilta.

 

Luin Määmatkan jo heinäkuussa enkä tehnyt kirjasta sen tarkempia muistiinpanoja, mutta voin kuitenkin sanoa pitäneeni tästä kirjasta. Ihan hirveän tarkasti tämä ei mieleen jää pyörimään, mutta mukaansatempaava kirja tämä kuitenkin oli ja tuntui sopivan kevyeltä kesäkirjalta minulle. Voisin rohkaisuksi sanoa niille, jotka ovat pitäneet etenkin Mielikuvituspoikaystävää liian roisina kirjana, että ei kannata sen perusteella suoraan tyrmätä Määmatkaa.

 

♠♠♠♠

Bikinirajatapaus

Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja

176 s., Atena 2018

kansi: Sanna Mander

 

Luin Henriikka Rönkkösen esikoisteoksen Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita kesällä 2016. Teos jätti hieman ristiriitaisen tunnelman, sillä löysin siitä huumoria, mutta samalla kuitenkin koin kirjan jonkinlaisena sinkkuuden valitusvirtenä. Niistä tunnelmista huolimatta tiesin heti Bikinirajatapauksen ilmestymisestä kuultuani haluavani lukea myös sen. Minulle Bikinirajatapaus toimi lukukokemuksena Mielikuvituspoikaystävää paremmin, joten olen tyytyväinen, että päätin antaa Rönkköselle uuden tilaisuuden.

 

Bikinirajatapauksen alussa kerrotaan hieman kuin Mielikuvituspoikaystävän tavoin, että kirjan tapahtumat ovat totta tai vielä enemmän totta ja tapahtuneet jos ei itselle niin kaverille sitten. Tämä teos etenee myös hieman novellimaisesti ja kuvauksen keskiössä on vuosia sinkkuna eläneen naisen ajatukset ja kokemukset. Bikinirajatapaus ei ole millään muotoa niin roisi kuin Mielikuvituspoikaystävä oli, mutta kaikenlaista näidenkin kansien väliin mahtuu.

 

Bikinirajatapauksessakin käsitellään paljon deittailua, mutta tällä kertaa näkökulma on enemmän pysyvän kumppanuuden löytämisessä kuin seksissä. Kirjassa pohditaan ihmissuhteiden vaikeuksia huumorinpilke silmäkulmassa, mutta samalla kokonaisfiilis sinkkuuteen on tyytyväisempi ja ikään kuin seestynyt, jos verrataan Mielikuvituspoikaystävän tietynlaiseen vimmaisuuteen. Enää ei jakseta välittää rehottavista karvoista, vaan pitää kelvata sellaisena kuin on.

Tässä kokoelmassa oli pari kertomusta, jotka puhuttelivat minua aika paljonkin. Ne erottuivat teemallaan humoristisemmista kertomuksista. Kyseiset kertomukset ovat Miksi kukaan ei kelpaa? ja Jokainen uusi tuttavuus on mahdollisuus, ja ne käsittelevät sinkkuuteen liittyviä ihmettelyitä ja muiden halua "pelastaa" sinkku keinolla millä hyvänsä.

"Miksi sinkkujen määrä kasvaa kaupungeissa?" minulta kysytään. Eikö kukaan kelpaa? Onko rima niin korkealla? -- 

Jos nirsous nähdään sellaisena, että pitäisi ryhtyä suhteeseen vain suhteen itsensä vuoksi välittämättä siitä, onko siinä kipinää ja kunnioitusta, niin kyllä osa ihmisistä sitten varmasti on nirsoja. -- 

Kysymyksenasettelu on outo ja alistava. Miksi on ongelma, että sinkkuja on paljon? (Miksi kukaan ei kelpaa, s. 48)

Jokainen uusi tuttavuus on mahdollisuus on oikeastaan hyvää jatkumoa edelliselle kertomukselle, josta yllä oleva tekstinäytekin on. Siinä tulee esille väsynyt puuskahdus siitä, miksi sinkkuutta pitää selittää. Se puhuttelee minua erityisesti siksi, että viime aikoina olen joutunut tavallista useammin selittämään, että viihdyn ihan hyvin yksin. Ihan hiljattain kuulin pitkästä aikaa jo vuosien takaa tutun kommentin "meidän pitää mennä joku kerta baanalle ja etsiä sulle joku mies!". Ei täydy. Kiitos, mutta ei todellakaan täydy.

Olin väsynyt siihen, että sinkuilla on sellainen leima otsassa, että he ovat vähän yksinkertaisempia rakkausrintamalla. Olin väsynyt siihen, että minulle ajatellaan riittävän vain joku random, jolla on muna ja vähän partaa. -- Olin väsynyt olemaan puheenaihe ja erityisesti ihmetyksen aihe sinkkuuteni takia. Olin väsynyt selittämään sinkkuttani. Jouduin joka kerta altavastaajan asemaan, josta piipitin jotain selityksiä sille, etten ollut suhteessa. (Jokainen uusi tuttavuus on mahdollisuus, s.55-56)

Mielestäni tässä kirjassaan Rönkkönen onnistuu antamaan äänen niille ihmisille, jotka ovat ihan tyytyväisiä sinkkuina, vaikka eivät olekaan heittäneet kirvestä kaivoon ja alkaneet kyynisiksi. Jotta en menisi nyt aivan paatokselliseksi omien tuntemusteni kanssa, niin mainittakoon, että tämä on myös viihdyttävä ja hyvin sujuvalukuinen kirja.

♠♠♠♠

Jos joku kaverini sattui lukemaan tämän postauksen, niin älkää huoliko, sillä tiedän ettette tarkoita mitään pahaa. Toivoisin kuitenkin, että minun tai yhdenkään muun sinkun ei tarvitsisi selittää mitään, sillä eihän parisuhteessa olevienkaan tarvitse selittää parisuhteessa oloaan tai yrittää aktiivisesti muuttaa tilannetta. Miksi sinkun sitten pitäisi?

Mielikuvituspoikaystävä

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita

205 s., Atena 2016

päällys: Sanna Mander

 

Henriikka Rönkkösen teos Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasiota on melkoisen rohkea teos. Hän kirjoittaa alkusanoissa, että tulee puhumaan suoraan muun muassa seksistä ja että kirjan tapahtumat ovat tapahtuneet hänelle itselleen tai joillekin hänen tuntemilleen ihmisille tai joka tapauksessa joillekin ihmisille. Nämä eri ihmisten kokemukset Rönkkönen on punonut yhden ihmisen tarinaksi, joka etenee hieman novellimaisesti.

 

Kirjan minäkertoja on eronnut pitkästä parisuhteestaan hieman yli parikymppisenä ja päätyy nyt ensimmäistä kertaa tilanteeseen, jossa hän asustelee yksin ja pääsee kokeilemaan villiä sinkkuelämää. Tosin kovin villiksi se ei kehkeydy, vaikka joitakin irtosuhteita löytyykin. Kertojaamme piinaa milloin hiiva, milloin klamydia ja jos ei muuta niin menkat sitten. Sydänsuruiltakaan hän ei välty, sillä miehiä on monenlaisia eikä toiveet välttämättä aina kohtaa. Rönkkönen kirjoittaa muun muassa seksistä satunnaisten tyyppien kanssa, dildoista, miesvihasta ja sydänsuruista.

 

Minä odotin tämän kirjan olevan ennenmuuta hauska lukukokemus, joka kevyesti ironialla kirjoittaisi sinkkuelämästä. Yllättäen tämä kirja olikin mielestäni melkomoinen tarina itsetutkiskelusta (niin henkisestä kuin vähän fyysisestäkin) eikä ollenkaan niin kepeä kuin oletin. Jotenkin jäi sellainen olo, että tässä nyt valitetaan sinkkuelämän kurjuutta ja kääntöpuolia, vaikka osittain kyllä ymmärsin kerronnassa pyrityn ironiaan. Vaikka ironia huumorin lajina on minulle läheinen ja osuva, ei se oikein auennut tässä teoksessa. Jotenkin vai jäi sellainen olo, että sinkkuelämä on kurjaa ja kiivaasti jahdattavana päämääränä on löytää vakituinen parisuhde, joka tekee elämästä mielekästä.

 

Mutta kyllä tässä kirjassa huumoriakin havaitsin ja erityisesti minua nauratti luku, joka oli otsikoitu: "Mies - jos vehkeesi toimisi kuin vagina". Se on todella ironisen hauskasti kirjoitettu kuvaus menkoista "istutettuna" miehen kehoon. Ai että nauratti! Ja teksti "Seurustelevien neuvot sinkuille" vuorostaan sai minut nyökyttelemään, sillä tosi on, että aina löytyy joku, joka keksii ihmetellä miksi olet sinkku ja eikö sulle nyt ketään löydy.

 

Mielestäni Rönkkönen kirjoittaa sujuvaa tekstiä ja suorin sanoin. Hiivatulehdus on hiivatulehdus ja suuseksi on suuseksiä, piste. Yhden kerran hän kyllä mielestäni osuu termivalinnassaan kunnolla huti. Kyseessä on teksti "Häpykarvahelvetti", jossa kuvataan erilaisten karvanpoistomenetelmien aiheuttamia miinuspuolia, kuten ihottumaa. Tässä tekstissä Rönkkönen kirjoittaa, miten vagina on ihan kamalan näköinen ja iho punoittaa. Hän viittaa suoranaisesti siihen, että karvoja poistettaisiin vaginasta. Sikälimikäli kuin minä jotain naisen anatomiasta näin naisena tiedän, uskaltaisin väittää, että harvemmin niitä karvoja emättimen puolella kasvaa. Tämä sanavalinnan virheellisyys oikeasti häiritsi kyseisen tekstin lukemista, en minä sitä muuten tässä esiin nostaisi!

 

Kokonaisuutena tämä teos oli siis ihan sujuvaa luettavaa ja Rönkkönen osaa kirjoittaa nasevasti ja turhia kainostelematta. Siitä huolimatta tämä ei tuntunut oikein minun kirjaltani ja toisinaan kaipasin tekstiin hieman vähemmän roisiutta, vaikka muuten arvostankin suoruutta enkä ole mikään kukkahattutäti (ainakaan pahasti! :D). Toisinaan kuitenkin tuli tunne, että suoruudella halutaan jopa hieman kohahduttaa lukijaa eikä vain ilmaista asioita. 

 

Ihan jees lukukokemus, mutta olen minä itselleni paremmin sopiviakin teoksia lukenut.

 

♠♠♠