perjantai 12. maaliskuuta 2021

Keskiyön kirjasto

 

Matt Haig: Keskiyön kirjasto
e-äänikirja, 9 h 29 min.
Aula & Co, 2020
alkup. The Midnight Library
suomentanut Sarianna Silvonen
lukijana Krista Putkonen-Örn
 
Vaikka pidin Matt Haigin teoksesta Kuinka aika pysäytetään, en oikeastaan suunnitellut lukevani Keskiyön kirjastoa. Se kuitenkin tuli vastaan kirjaston e-äänikirjavalikoimaa selatessa, joten päätin ottaa teoksen kuunteluun. Onneksi tein niin, sillä viihdyin tarinan parissa todella hyvin.
 
Nora on 34-vuotias yksin asuva sinkkunainen, jonka elämässä oikein mikään ei tunnu menevän kovin vahvasti. Hän on juuri saanut potkut, ja kun hänen rakas kissansa löytyy kuolleena kadulta, kaikki tuntuu ylivoimaiselta. Kukaan ei enää tarvitse häntä mihinkään, joten miksi hänen enää pitäisi edes elää? Epätoivoissaan Nora päätyy yrittämään itsemurhaa, mutta hän ei kuolekaan, vaan päätyy elämän ja kuoleman väliseen rajatilaan, keskiyön kirjastoon. Keskiyön kirjastossa Noralla on mahdollisuus kokeilla kaikkia niitä elämiä, jotka olisi voinut elää.
 
Keskiyön kirjasto on hyvin ajatuksia herättävä kirja, rakentuuhan se teemoiltaan pitkälti valintojen ja kaduttamaan jääneiden asioiden varaan. Varmaan jokainen on joskus elämässään miettinyt, miten erilaista elämä olisi, jos olisi valinnut toisin tilanteessa X tai jos asiat olisivat sittenkin menneet toisella tavalla. Miten valita oikeat ihmiset ympärilleen, miten elää sellaista elämää, jota ei tarvitse myöhemmin katua? Näitä asioita Nora miettii, kun hän tutustuu vaihtoehtoisiin elämiinsä. Vähitellen hän oppii hyväksymään tekemänsä valinnat ja pääsee yli katumuksen tunteesta.
 
Haig on jälleen onnistunut luomaan mukaansatempaavan romaanin, joka suorastaan vaatii jatkamaan parissaan. Pidin siitä, miten Noran hahmo kasvaa ja hänen itsetuntemuksensa vahvistuu tarinan edetessä. Pidin myös Haigin tarjoamasta kiinnostavasta näkökulmasta asiaan. Keskiyön kirjasto on omaa luokkaansa!

sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Viimeinen ilta - Pumpkinheads

Rainbow Rowell (teksti) & Faith Erin Hicks (kuvitus): Viimeinen ilta - Pumpkinheads
209 s., Karisto 2020
alkup. Pumpkinheads, 2019
väritys: Sarah Stern
suom. Taina Wallin
 
Minulla ehti olla jo aika pitkään lainassa Rainbow Rowellin ja Faith Erin Hicksin sarjakuvaromaani Viimeinen ilta ennen kuin lopulta aloin lukemaan sitä. Tarina sijoittuu syksyyn, kekrin aikaan ja kurpitsafestivaaleille. Silloin olisikin ehkä miljöön fiilistelyn kannalta otollisin aika lukea tämä, mutta viihdyin tämän parissa kyllä hyvin näin keskellä talveakin.
 
Deja ja Josiah ovat jo vuosien ajan työskennelleet syksyin kurpitsafestivaaleilla muhennosmajassa. Nyt on vuorossa heidän viimeiset kurpitsafestivaalinsa ainakin näissä merkeissä, sillä seuraavana syksynä kumpikin olisi tahoillaan opiskelemassa eikä mahdollisuutta festareilla työskentelyyn olisi. Vuosien aikana ystävystyneet nuoret suhtautuvat asiaan hieman eri tavalla, sillä siinä missä Deja suunnittelee innoissaan tekevänsä viimeisestä kerrasta ikimistoisen, on Josiah puolestaan haikea. Kun Deja ottaa ohjat, on vuorossa monin tavoin ikimuistoiset festarit.
 
Pidin tästä sarjakuvasta kovasti. Juoni kulkee sujuvasti, siinä on hauskoja käänteitä mutta myös vakavampiakin hetkiä. Deja ja Josiah ovat kumpikin hahmoina kivoja, mutta Dejan reipas päättäväisyys ja iloinen välittömyys antaa tarinalle enemmän potkua. Jos tapaisin Dejan livenä, uskon, että pitäisin hänestä! Deja on tekijänaisia, joten tietyllä tavalla myös samaistun häneen. Hahmojen ja juonen lisäksi pidin niin miljööstä kuin piirrostyylistäkin. Mukavan selkeä tyyli, jossa kuitenkin on yksityiskohtia ja syvyyttä. Myös värimaailma on todella onnistunut. Mielelläni lukisin lisääkin tällaisia sarjakuvia.

maanantai 1. maaliskuuta 2021

Kuuluisan kuoleman varjo: Miksi Kyllikki Saaren murha ei unohdu?

Juho Saari: Kuuluisan kuoleman varjo - Miksi Kyllikki Saaren murha ei unohdu?
310 s., Gaudeamus 2020
kansi: Jussi Jääskeläinen
 
Suomalaisen rikoshistorian kuuluisimpiin tapauksiin kuuluu epäilemättä isojokelaisen Kyllikki Saaren murha toukokuussa 1953. 17-vuotiaan Saaren ruumis löydettiin etsinnöistä huolimatta vasta syksyllä haudattuna matalaan suohautaan. Syyllistä ei koskaan saatu tuomiolle, mutta monenlaisia teorioita syyllisestä ja tapahtumaketjusta on esitetty.
 
Kyllikki Saaren murhan pääpiirteet ovat olleet minulle tuttuja monenkin eri lähteen ansiosta vuosien varrella. Olen itsekin kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, joten tällä alueella isojokelainen tapaus on ehkä erityisellä tavalla tunnettu. Viime syksynä vierailin Saaren suohaudan paikalle pystytetyllä muistomerkillä. Se tuntui surumieliseltä mutta toisaalta myös hieman aavemaiselta paikalta. Väkisinkin siinä miettii, mitä Saarelle oikein tapahtui toukokuisena iltana vuonna 1953.
 
Kuuluisan kuoleman varjo - Miksi Kyllikki Saaren murha ei unohdu? ei tarjoa vastauksia kysymyksiin syyllisestä tai siitä, miten kaikki todella tapahtui. Sen sijaan Juho Saari (joka nimestään huolimatta ei ole sukua Kyllikki Saarelle) on ottanut teoksensa näkökulmaksi Kyllikki Saaren murhan tarttumisen kansakuntamme kollektiiviseen muistiin. Teoksessa pohditaan sitä, mitkä seikat ovat vaikuttaneet siihen, että Saaren murha puhuttaa edelleen vuosikymmenienkin päästä. Oma osuutensa on tietysti sillä, että tapaus jäi selvittämättä. Teoksessa kuitenkin tarkastellaan asiaa myös jaetun kokemuksen kautta ja kulttuurisena ilmiönä, joka on tarttunut kolletiiviseen muistiin.
 
Jos tähän kirjaan tarttuu sillä ajatuksella, että luvassa on jotain mehukasta luettavaa Saaren tapauksesta, niin joutuu luultavasti pettymään. Kyseessä on hyvin asiallinen ja asiapitoinen selvitys siitä tapahtumaketjusta, joka johti Kyllikki Saaren katoamiseen ja lopulta löytymiseen murhattuna suohaudasta. Selvitys perustuu KRP:n esitutkinta-aineistoon. Pidin teoksen neutraalista ja tosiasioihin perustuvasta analyyttisyydestä. Teos myös tarjosi minulle uutta tietoa Saaren murhaan liittyen. Aiempi tietoni on perustunut lähinnä lehdiartikkeleihin, joissa kieltämättä nousee esille aina samat asiat. Juho Saari toki itse toteaa, että tapaukseen syvällisemmin perehtyneille teos tuskin voinee tarjota uutta tietoa. Siihen teos ei kuitenkaan pyri, sillä kuten hän myös toteaa, hän olisi voinut ottaa kollektiivista muistia käsittelevän teoksensa aiheeksi minkä tahansa muun yhtä tunnetun tapauksen. Kyllikki Saaren murha ei siis häntä itseään kiinnosta mitenkään erityisesti.
 
Lukiessani yllätyin siitä, miten paljon nautin tämän teoksen lukemisesta. Itse murhatapauksesta lukeminen ei kyllä ole mitenkään mieltä ylentävää, mutta luin kiinnostuneena kollektiivisen muistin mekanismeista. Tuntui hyvältä lukea tällaista tieteellistä kirjaa, joka kuitenkin oli hyvin kansantajuinen. Minulle tuli lukiessa ehkä jopa hieman sellainen olo, että ikävöin yliopiston kursseja. En tiedä mistä se johtuu, liekö aika jo kullannut muistot tässä vajaassa vuodessa, vai onko jokin osa minusta kuin kotonaan akateemisessa yhteisössä. Hyvin kiinnostava kirja joka tapauksessa!