perjantai 12. maaliskuuta 2021

Keskiyön kirjasto

 

Matt Haig: Keskiyön kirjasto
e-äänikirja, 9 h 29 min.
Aula & Co, 2020
alkup. The Midnight Library
suomentanut Sarianna Silvonen
lukijana Krista Putkonen-Örn
 
Vaikka pidin Matt Haigin teoksesta Kuinka aika pysäytetään, en oikeastaan suunnitellut lukevani Keskiyön kirjastoa. Se kuitenkin tuli vastaan kirjaston e-äänikirjavalikoimaa selatessa, joten päätin ottaa teoksen kuunteluun. Onneksi tein niin, sillä viihdyin tarinan parissa todella hyvin.
 
Nora on 34-vuotias yksin asuva sinkkunainen, jonka elämässä oikein mikään ei tunnu menevän kovin vahvasti. Hän on juuri saanut potkut, ja kun hänen rakas kissansa löytyy kuolleena kadulta, kaikki tuntuu ylivoimaiselta. Kukaan ei enää tarvitse häntä mihinkään, joten miksi hänen enää pitäisi edes elää? Epätoivoissaan Nora päätyy yrittämään itsemurhaa, mutta hän ei kuolekaan, vaan päätyy elämän ja kuoleman väliseen rajatilaan, keskiyön kirjastoon. Keskiyön kirjastossa Noralla on mahdollisuus kokeilla kaikkia niitä elämiä, jotka olisi voinut elää.
 
Keskiyön kirjasto on hyvin ajatuksia herättävä kirja, rakentuuhan se teemoiltaan pitkälti valintojen ja kaduttamaan jääneiden asioiden varaan. Varmaan jokainen on joskus elämässään miettinyt, miten erilaista elämä olisi, jos olisi valinnut toisin tilanteessa X tai jos asiat olisivat sittenkin menneet toisella tavalla. Miten valita oikeat ihmiset ympärilleen, miten elää sellaista elämää, jota ei tarvitse myöhemmin katua? Näitä asioita Nora miettii, kun hän tutustuu vaihtoehtoisiin elämiinsä. Vähitellen hän oppii hyväksymään tekemänsä valinnat ja pääsee yli katumuksen tunteesta.
 
Haig on jälleen onnistunut luomaan mukaansatempaavan romaanin, joka suorastaan vaatii jatkamaan parissaan. Pidin siitä, miten Noran hahmo kasvaa ja hänen itsetuntemuksensa vahvistuu tarinan edetessä. Pidin myös Haigin tarjoamasta kiinnostavasta näkökulmasta asiaan. Keskiyön kirjasto on omaa luokkaansa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.