Hämeen linnan Kerttuli

U.M. Susimetsä: Hämeen linnan Kerttuli

Karisto 2025

äänikirjaksi lukeneet Linda Wiklund ja Panu Vauhkonen

U.M. Susimetsä on kirjailijapariskunta Ulla ja Marko Susimetsän pseudonyymi

Historia ja viihde ovat suosikkigenrejäni, joten historiallista viihdettä edustavan Hämeen linnan Kerttulin voisi ajatella olevan minulle mitä sopivinta luettavaa. Uuden sarjan avaavassa teoksessa onkin paljon hyvää ja onnistunutta, mutta minut tämä kuitenkin jätti jotenkin kylmäksi. Jos olisin lukenut tämän itse, kuten alunperin suunnittelin, olisin luultavasti jättänyt tämän kesken.

Hämeen linnan Kerttuli piirtää yksityiskohtaista ajankuvaa 1600-luvun Suomesta. Kuninkaan asemiehet hyökkäävät nuoren Kerttulin kotiin jättäen jälkeensä silmitöntä tuhoa. Perheensä menettänyt ja vain täpärästi pelastunut Kerttuli saa piian paikan Hämeen linnasta. Siellä vankkojen muurien suojissa Kerttuli on turvassa mielivallalta eikä uuttera työntekokaan ole hänelle vierasta. Elämä kuitenkin järkkyy toistamiseen, kun linnaan saapuu kuninkaan asiamies, vapaaherra Karl Ulvhufvud.

Vapaaherra Ulvhufvud on velvollisuudentuntoinen mies, joka ottaa tehtävänsä tosissaan. Hämeessä rehottava taikausko ja korruptio pöyristyttävät kuninkaan miestä, mutta hänkään ei ole immuuni kevätyön taianomaiselle tunnelmalle. Karlin ja Kerttulin kohtaaminen johtaa epäsäätyisen rakkauden roihahtamiseen, mutta asian ilmitulo voisi olla jopa vaarallista heille kummallekin.

Tarina on kaikkea muuta kuin vain rakkaustarina. Ajankuva on todella yksityiskohtaista. Linnat olivat aikanaan kuin pienoiskokoisia yhteiskuntia, ja miljöövalinnan kautta lukijalle muodostuukin selkeä käsitys 1600-luvun Suomen yhteiskunnallisista tuulista ja elämänmenosta. Minusta kaikki se oli hyvin mielenkiintoista ja olin tähän hetkeen kaivannutkin historian pyörteisiin uppoutumista. Siinä tämä siis toimi hyvin.

Se mistä en pitänyt, oli viihdekirjallisuudelle tyypillisen huolettomuuden puuttuminen. Juonittelua, väärinkäsityksiä ja salailua kyllä riittää, mutta missä on se hetki, kun lukija voi edes hetkeksi heittää huolensa päähenkilön kohtalosta? Jos kirjaa kustantajankin toimesta luonnehditaan "historiallisen viihdesarjan avaukseksi", niin oletan sellaisia hetkiä tulevan. Kaipasin sitä oikein todella ja samaan aikaan turhauduin suuresti siitä, miten niin Kerttulin kuin Karlinkin elämä on täynnä jos jonkinlaisia mutkia ja äkkikäännöksiä.

Olisin niin kovasti halunnut pitää tästä kirjasta enemmän, mutta niin ei nyt käynyt. Koska toinen mielipide ei ole koskaan pahasta, suosittelen lukemaan Kirsin kirjanurkan perusteellisen tekstin koskien niin tätä kirjaa kuin Susimetsien aiempaa Kuninkaan rakuunat -sarjaa.

Kaukaiset hetket

Kate Morton: Kaukaiset hetket

727 s., Bazar 2015

alkup. The Distant Hours 2010

suom. Natasha Vilokkinen

kansi: Getty Images & Satu Kontinen

 

Kun alkukesästä hoksasin, että syksyllä on tulossa uusi suomennos Kate Mortonin teoksesta, olin ihan täpinöissäni. On mahtavaa, että Mortonin teoksia on nyt havahduttu suomentamaan, sillä Paluu Rivertoniin ilmestyi suomeksi vuonna 2011 ja seuraavaa suomennosta saatiinkin sitten odottaa vuoteen 2014, jolloin Hylätty puutarha ilmestyi. Pidin niistä kummastakin paljon, eikä tämä tuore suomennos Kaukaiset hetket muodostanut siihen mitään poikkeusta. Kate Morton on todellakin lumonnut minut.

 

Kaukaiset hetket kertoo rapistuvassa Milderhurstin linnassa asuvien kolmen siskoksen tarinan. Percy ja Saffy Blythe ovat kaksoset, joista ensimmäinen on määrätietoisempi ja vahvempi, jälkimmäinen taas mukautuvampi ja pehmeämpi. Linnassa asuu myös heidän nuorempi sisarpuolensa Juniper Blythe, joka on menettänyt järkensä tultuaan nuorena kihlattunsa hylkäämäksi. Kaukaiset hetket kuvaa myös äidin ja tyttären suhteen vahvistumista ja lähentymistä. Meredith Burchill evakuoitiin nuorena tyttönä pois sodan jaloista ja hänet sijoitettiin Milderhurstin linnaan. Hänen tyttärensä Edith saa tietää asiasta vasta sitten, kun äidille saapuu 50 vuotta kadoksissa ollut kirje.

 

Sattuman oikusta Edith päätyy tutustumaan Milderhurstin linnaan ja sen talonväkeen, ja vähä vähältä hänen mielessään alkaa rakentua paitsi kuva sisaruksista ja heidän kuuluistasta isästään, joka kirjoitti Edithin lapsuuden suosikkikirjan, myös kuva omasta äidistään nuorena. Edithille alkaa valjeta, että jokaisella linnan asukilla tuntuu olevan omat salaisuutensa, joiden paljastumista he haluavat kaikin tavoin varjella. Helppoa ei ole myöskään ottaa kontaktia etäiseen äitiin, johon menneisyys on myös jättänyt jälkensä.

 

Kaukaiset hetket etenee siis kahdessa aikatasossa limittäin ja lomittain. Välillä kuvataan linnan vaiheita 1910-1940-luvuilla, välillä taas palataan teoksen nykyhetkeen eli vuoteen 1992. Kumpikin aikataso on yhtä kiehtova, mutta tuo 1910-1940-lukujen aikataso oli siinä mielessä kiinnostavampi, että sen miljöönä toimi lähes koko ajan Milderhurstin linna. Menneisyys ja sen näyttämönä toimiva mysteerinen linna on luonnollisesti kaltaiseni historiafanin mieleen.

 

Pidin kovasti tämän teoksen tunnelmasta. Vanhan linnan rapistuneisuudessa ja menneisyyttä varjelevassa ilmapiirissä oli tietynlaista romantiikkaa, joka vetoaa minuun. Ikivanhat kiviseinät ja se mitä kaikkea ne ovatkaan vuosien saatossa kuulleet ja nähneet, on kiehtova ajatus. Lisäksi menneisyyden arvoituksellisuus, jota valotetaan pala palata, tekee tästä todella ahmittavan teoksen, jota en meinannut malttaa laskea käsistäni. Salaisuudet ovat paljon isompia kuin arvasinkaan, ja niiden paljastuminen ja etenkin loppuvaiheen tapahtumien rakentuminen lähes hengästyttävän ja tuskastuttavan jännittävissä paloissa nappasi huomioni täysin. Morton osaa todellakin kuljettaa juonta!

 

Miljöön lisäksi henkilöhahmot olivat mielestäni kiehtovia. Erityisen kiehtovana koin Percy Blythen, jolle suvun linna tuntuu olevan rakkaampi kuin mikään muu asia maailmassa. Percylläkin on kuitenkin herkkä puolensa ja hänen suojeluviettinsä on välillä lähes hämmästyttävän voimakas. Pidin myös Edithin eli Edien hahmosta, sillä hän näyttäytyy jotenkin tasaisen vakaana hahmona, joka on kuin luotu ratkomaan arvoituksia. Ediessä on jotain hyvin miellyttävää.

 

Olen kyllä todella iloinen siitä, että olen jaksanut odottaa Mortonin teoksien suomentamista, sillä en ole ollenkaan varma, että olisin nauttinut näistä näin paljon, jos olisin ne englanniksi lukenut. Puhun ja kirjoitan suhteellisen sujuvaa englantia, mutta ainakin suomennoksen perusteella kuvittelisin, että jotain teoksen vivahteikkaasta kielestä olisi mennyt minulta hukkaan englanniksi luettuna. Kiitos siis myös suomentajalle, jonka työ osaltaan teki Kaukaiset hetket todella miellyttäväksi lukukokemukseksi.

 

♠♠♠♠♠

Sydäntorni

Jennifer Egan: Sydäntorni

346 s., Tammi 2013

alkup. The Keep, 2006

suom. Heikki Karjalainen

Jennifer Eganin Sydäntorni todella vie mennessään. Kaksi iltaa vietin uppoutuneena Sydäntornin linnamaisemiin, joiden jännityksellä maustettu goottilaisuus piti minua otteessaan kuin pihdit. Lukemisen jälkeen olo on hieman hämmentynyt, sillä mielestäni loppuratkaisu tuntui lattealta kirjan muuhun tunnelmaan nähden.

Sydäntorni sijoittuu linnamiljööseen, jonka menneisyys ulottuu 900:n vuoden taakse. Itä-Euroopassa sijaitsevan linnan pihalla on neliskulmainen torni, sydäntorni, rakennettiin suojelemaan linnan asukkaita hyökkäyksiltä. Torniin onkin linnoittautunut omistajasuvun 98-vuotias edustaja, ylväs paronitar von Ausblinker, joka ei hyväksy hotellihanketta, jonka saksalaiset aloittivat ja jota Howard jatkaa. Tarinan keskeisimmäksi hahmoksi nousee kuitenkin Danny, Howardin huliviliserkku, joka kutsuttiin auttamaan linnan restauroinnissa. Taustalla on koko ajan tapahtuma, joka vuosia sitten tapahtui serkusten suvun piknikillä. Tarinaa kertoo vankilassa oleva Ray, joka todisti tapahtumia aitiopaikalta. Mutta kuka hän on ja kenet hän murhasi?

Jennifer Egan on saanut ympättyä teokseensa runsaasti herkullisia piirteitä, joista päällimmäisenä nousee esiin goottilainen jännitys, jota hän käyttää taitavasti. Vanhan linnan villiintynyt puutarha, ränsistyneet huoneet, odottamattomat salakäytävät ja ennen kaikkea omistajasukuun liittyvät tarinat ja legendat sekä yliluonnolliset ilmiöt saavat minut viihtymään ja virittävät välillä jännityksen äärimmilleen. Egan osaa luoda tunnelmaa hyvin taitavasti. Ripaus kauhukertomuksen piirteitä, dekkarimainen kehys ja viihdyttävä kerronta ovat onnistuneesti tasapainossa.

Vaikka Eganin kerronta onkin sujuvaa, minua häiritsi hieman se, miten hän kuvasti tapahtumia kahdessa ajassa. Asia sinänsä ei ole ongelma, mutta kun liikuttiin linnamiljöössä ja nautin täysin siemauksin, hän välillä rikkoi ihanan eheän kertomuksen palauttamalla sen yllättäen nykyhetkeen ja tuomalla kertojan ja hänen tilanteensa elävästi lukijan eteen. Toki se tuo linnakundin tekstiin "amatöörimäisyyttä", sitä kai Egan tuolla ratkaisulla hakee, mutta minun lukukokemustani se laimensi, sillä muutos ja muistutus olivat liian äkkinäisiä. Olisin halunnut lukea ehjää tarinaa ja palata sitten Rayn vankilamaailmaan omana kokonaisuutenaan, vaikka maailmojen välillä onkin linkkinä tämä tarina.

Loppuratkaisu on mielestäni jokseenkin lattea ja liian "helppo". Se jättää paljon aukkoja esimerkiksi Howardin ja paronittaren tarinoiden jatkumoon, vaikka jotakin voidaankin kuvitella. Olisin odottanut tiivistunnelmaisempaa loppua, jossa jännitys olisi saanut merkittävän roolin. Olen hieman pettynyt loppuratkaisuun, sillä mielestäni tunnelma romahtaa siinä täysin, vaikka tavallaan jokin ympyrä sulkeutuukin. Kokonaisuutena teos on kuitenkin melkoisen toimiva, jos pyrin ajattelemaan sitä irrallisena loppuratkaisusta.

♠♠♠♠