Hilja Valtonen: Neiti Talonmies
349 s., Tammi 1986, 6.p., ISOTEKSTINEN
1.p. 1954 (1.-5.p. Otavan)
Hilja Valtonen on mielestäni tarinankertojana todella eläväinen ja reipas, ja hänen teoksiinsa, joita olen nyt lukenut kolme, tempautuu väkisinkin mukaan. Neiti Talonmies kertoo 15-vuotiaana orvoksi jääneestä Irja Sassista, joka kovalla työllä vie itseään eteenpäin ja kartuttaa paitsi maallista myös henkistä pääomaansa määrätietoisesti. Irja Sassi on persoonana samantyyppinen kuin Vaimokkeen ja Nuoren opettajattaren varaventtiilin päähenkilöt: itsenäinen, itsepäinen, sanavalmis ja kekseliäs.
Neiti Talonmies on päiväkirjaromaani, joka alkaa Irjan selvityksellä sukutaustastaan sekä omaisuudestaan. Tilikirjaansa hän ryhtyy kirjaamaan myös muita elämäntapahtumiaan "Koska erikoisluonteet pitävät päiväkirjaa ja tilikirjaa, niin minä myös pidän, että minusta täytyy kerran tulla sen ansiosta yhtä kunnioitettu ja jämerä ja rikas kuin Jykäräisen Tuomas-isäntä". Irja vaikuttaakin aluksi sellaiselta ihmistyypiltä, jota ajaa ennenkaikkea valtava halu nousta köyhyydestä ja muiden armoilta varakkaamman väen joukkoon, mutta pian selviää, että hänellä on myös tiedonjano ja halu selviytyä omillaan. Irja osoittautuu myös sangen vaatimattomaksi, sillä vuosikausia hän tyytyy siihen mitä on saanut ja hiljaa itsekseen säästää parempia aikoja varten.
Orvoksi jäätyään Irja päätyy Peräpellon koululle opettajaneidin kasvatiksi eli käytännöllisesti katsoen ilmaiseksi piiaksi, joka palkaksi saa hieman rahaa, ruuan, vaatteita ja asuinhuoneen entisestä komerosta, joka on kylmä kuin mikä. Irja on tyytyväinen, sillä opettajaneidin kotona hänellä on kuitenkin mahdollisuus sivistyä ja opiskella jopa kieliä, vaikka maallisen mammonan kannalta onkin vähän niin ja näin. On mielenkiintoista seurata Irjan kasvua opettajaneidin kodissa, josta hän sitten päätyy Papujoen koululle talonmieheksi. Palkka on toki parempi, mutta työtä hän joutuu tekemään lujasti ja taitamaan monenmoiset työt. Irjalla on kuitenkin kunnianhimoa, jonka seuraaminen muuttaa hänen elämäänsä lopullisesti.
Pidin tästä kirjasta paljon, ja loppujen lopuksi luin sen melkein yhdellä istumalla. Se oli sujuva, mielenkiintoinen ja hyvällä kertojaäänellä kuvattu. Jotenkin pidin tunnelmasta paljon, sillä työteliäs Irja oli hahmona miellyttävä ja hänen elinympäristönsä vaikutti kovasta työstä huolimatta mukavalta. Ainut mikä mielestäni rikkoi hieman tarinaa oli yhtäkillinen kirjeenvaihtoyhteys tuntemattomaan mieheen, jolle hänen piti sopimuksen mukaan laverrella jokin traaginen tarina, jonka vuoksi he eivät voisi olla yhdessä. Tarina oli sinänsä mielenkiintoisen kekseliäs, mutta toisaalta ei mielestäni yhtään sopinut tähän teokseen. Lopussa kyllä ymmärsin miksi tarina oli siihen ympätty, mutta mielestäni jokin muu ratkaisu olisi silti saattanut sopia kokonaisuuteen hieman paremmin. Lisäksi loppuratkaisu jäi hieman avoimeksi eli jäin pohtimaan antoiko vahvatahtoinen Irja sittenkin yllättäen periksi ja anteeksiantoiko hän eräälle henkilölle kaiken. Muutenkin lopun tapahtumat olivat hieman yllättäviä, joskin olin jotain jo aavistellut, mutta mielestäni ne todella olivat liian äkkinäisiä eikä niitä ollut riittävästi pohjustettu ennemmin, jotta käänne olisi ollut uskottava. Mutta siitä huolimatta Valtonen kirjoittaa hyvää viihdettä, siitä ei pääse mihinkään. Loppuratkaisun takia:
♠♠♠½
Tämä osuukin juuri sopivasti vastikään alkaneen Maalaismaisemia-lukuhaasteen ensimmäiseksi teokseksi minun osaltani!
