Simonin kissa: Tuplasuperjättipakkaus

Simon Tofield: Simonin kissa - Tuplasuperjättipakkaus

404 s., Gummerus 2013

 

Simonin kissa on yksi suosikkisarjakuvistani, ja olen kirjoittanut melkein kaikista aikaisemmista albumeista tänne. Tämä Tuplasuperjättipakkaus sisältää parhaita paloja näistä albumeista, mutta myös uusiakin juttuja löytyy. Eikä kyllä haittaa ollenkaan, vaikka jonkin jutun olisi jo useampaankin otteeseen "lukenut", sillä Simonin kissa jaksaa hymyilyttää yhä uudelleen.

 

"Lukenut" on lainausmerkeissä siksi, että tässä sarjakuvassa ei ole varsinaista tekstiä ollenkaan, vaan kaikki perustuu piirroksiin. Olen jo aikaisemmista albumeista kirjoittaessani todennut, että Tofield onnistuu hienosti luomaan pienillä jutuilla ilmeikkäitä ja eloisia kuvia, jotka kertovat todella paljon. Tätä asiaa en voi olla ihmettelemättä ja ihastelematta joka kerta, kun albumin avaan.

 

Simonin kissa on tuttuine ja uusine temppuineen yhtä hauska kuin aina ennenkin, siitä ei pääse mihinkään. Mielestäni aikaisemmista albumeista oli koottu melkoisen hyvä kokonaisuus, joka etenee hieman aihepiireittäin, vaikka selkeää jakoa ei olekaan tehty. Erityisesti minua huvittivat mahdollisimman aidot, vaikkakin toki kärjistetyt ja huumorilla väritetyt tosielämän kuviot: mitä kaikkea kissa keksiikään huomiota saadakseen tai ihan vaikka kiusatakseen. Joitakin tosielämässä koettuja juttuja (kuten että kissa varastaa ruokaa lautaselta, koettu on) oli kehitelty hyvin eteenpäin ja saatu hyvin hauskoiksi ja humoristisiksi tempauksiksi, mikä kyllä kertoo Tofieldin idearikkaudesta.

 

Simonin kissan parissa viihtyisin edelleen, joten toivottavasti albumeita tulisi vielä lisääkin.

 

 ♠♠♠♠½

Lisää Simonin kissaa blogissani: Simonin kissa, Simonin kissan pentu, Simonin kissa vs. maailma

Simonin kissa vs. maailma

Simon Tofield: Simonin kissa vs. maailma

71 s., Gummerus 2013

alkup. 2012

 

Simonin kissan tempausten seuraaminen jatkuu nyt toistaiseksi viimeisen Simonin kissa vs. maailma -nimisen albumin kanssa. Tämä albumi on ihan erilainen kuin muut sarjan albumit, sillä tässä ei ole totuttuun tapaan koko kirjan läpi kulkevaa kohtalaisen yhtenäistä tarinaa, vaan yksi sivu kertoo yhden tarinan periaatteella "Simonin kissa vastaan jokin asia".

Simonin kissaa vastustaa lähes koko maailma linnunpöntöistä ulkoiluun ja seeprasta pennunhallintaan ja pyöräretkiin. Niin kyllä vastustaa itse Simoniakin lähes kaikki mikä kissaakin, sillä Simonhan melko usein saa tuntea nahoissaan seuraukset, vaikkakaan ei ihan aina. On hauska katsella näitä yhden sivun kuvia Simonin kissan elämästä, sillä kuvissa on tuttuun tapaan aimo annos selkeälinjaisuutta ja samalla ilmeikkyyttä ja hauskuutta. Tämä albumi on lisäksi värikuvitettu, mikä tekee tästä todella upean verrattuna aikaisempiin albumeihin, sillä onhan värikuvitus aina kuitenkin ilmeikkäämpi kuin mustavalkoinen.

 

Tämä kirja on taatun hauskaa kissameininkiä, joka todella naurattaa kovasti. Näistäkin tarinoista löytää hieman totuuksia oikeasta kissanomistajuudesta ja omien kissojen sielunelämästä, mutta kuitenkin hieman kärjistäen ja liioitellen: ja se juuri tekee näistä sarjakuvista niin hauskoja! Toivon todella, että näitä albumeita tulisi vielä lisääkin.

 

♠♠♠♠½

Simonin kissa: Simonin kissan pentu

Simon Tofield: Simonin kissa - Simonin kissan pentu

238 s., Gummerus 2012

 

Kirjoitin tammikuun lopulla ensimmäisestä Simonin kissa -albumista, josta pidin kovasti. Tämä Simonin kissan pentu ei tee poikkeusta sääntöön, jonka mukaan pidän kovasti tästä sarjakuvasta. Simonin kissa on hieman pahankurinen ahmatti, joka aiheuttaa omistajalleen harmaita hiuksia ja jännittäviä hetkiä. Nyt kissan pasmat menevät pahemman kerran sekaisin, kun isäntä löytää ulkoa kissanpennun, jonka hän tuo asumaan heidän luokseen. Kissa ei voi sietää pentua ja vanhemman oikeudella rohmuaa pienen ruuat ja tekee tälle jäynää.

 

Minua nauratti monta kertaa tätä lukiessani (tai oikeastaan selatessani, sillä tässähän ei ole tekstiä ollenkaan). Mieleeni muistuivat elävästi ajat, kun nuorempi kissani tuli taloon. Ai että vanhemmalla oli sulattelemista, ja voisin hyvinkin kuvitella, että kissani olisivat tehneet toisilleen samalla tavalla kiusaa kuin nämä Simonin kissat tässä toisilleen tekevät. Kiusanteko on lopuksi aika harmitonta ja hauskaa, ja aika paljon siitä voisi tapahtua ja tapahtuukin myös tosielämässä. Lopussa pentu osoittaa Kissalle olevansa oikeaa aineista, mikä sangen hellyttävästi johtaa ystävyyteen ja avunantoon.

 

Simonin kissan pentu on sangen höppänä tapaus, joka ei ole ihan penaalin terävin kynä. Pentu kuitenkin oppii ja ottaa mallia isosta kaveristaan, ja on hauskaa seurata miten pikkukisu oppii elämästä koko ajan uutta. Nämä kaksi kissaa tuovat hieman mieleen parivaljakon Karvinen ja Osku, sillä Karvinen ei näennäisesti yhtään pidä Oskusta, mutta pitää kumminkin. Hieman samanlainen asetelma on tässäkin.

 

Kuten jo tammikuussa kirjoitin, Tofield osaa uskomattoman vähäeleisesti luoda eläviä ja aitoja kuvia, jotka todella kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Kuten jo tuolloin tammikuussa totesin, sanat voisivat olla tässä jopa liikaa. Nyt kuvat saavat yksinoikeudella koko huomion ja lukija pystyy tulkitsemaan niitä ihan miten tahtoo. Tätä kirjaa selaa läpi yhä uudelleen ja uudelleen samalla mielenkiinnolla kuin ensimmäiselläkin kerralla.

 

Simonin kissan pentu on mielestäni todella hyvä kokonaisuus, mutta kyllä siinäkin välillä on jotain sellaisia kohtia, että en ihan tajua miksi ne on piirretty mukaan. Nämä liittyvät ulkokohtauksiin, jossa kuvaan astuu muitakin eläimiä kuin vain nämä kissat. Siinä Tofield lyö mielestäni hieman yli ja alkaa liioitella hieman liikaa, mutta muuten hän vie tarinaa eteenpäin onnistuneesti.

♠♠♠♠½

Simonin kissa

Simon Tofield: Simonin kissa

? s., Gummerus 2010

 

En mitenkään malttanut pitää sormiani erossa tästä ale-löydöstäni, Simonin kissa -sarjakuvateoksesta. Tarkoitus oli blogata tästä vasta myöhemmin, mutta minkäs teet. Osallistun tällä teoksella myös sarjishaasteeseen. Olen selaillut tätä nyt jo moneen kertaan ja kerran mennyt oikein järjestelmällisestikin läpi. Tässä teoksessa ei siis ole luettavaa tekstiä, vain kuvia. Minun oli tarkoitus ottaa kuvia sisällöstäkin, mutta en huomannut tehdä sitä valoisaan aikaan. Esimakua saatte esimerkiksi YouTubesta kirjoittamalla hakusanaksi "Simon's cat".

 

Tämä sarjakuva toteuttaa mielestäni hyvin periaatetta "kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa". Tämä ei edes kaipaa sanoja, sillä kuvat ovat suoraviivaisesta tyylistään huolimatta hyvin eläviä ja aitoja, herättävät tunteita (naurattaa!) ja hykerryttävät mieltä. Tässä kerrotaan tarinaa ja viedään sitä eteenpäin hyvin hauskasti kuvan keinoin, ja sanat olisivat jopa liikaa. Tofieldilla on hyvä mielikuvitus.

 

Tämä on jokaisen kissanomistajan must-teos, ja uskallan väittää, että jokaiselle kissanomistajalle on tullut esiin teoksessa humoristisesti esitettyjä tilanteita. Tietysti tässä on käytetty hyvin liioittelevaa ja kärjistävää tyyliä, joka tehoaa hyvin, mutta ainakin minun mielikuvitukseni voisi kuvitella omat kissani esimerkiksi tekeytymään lintulaudaksi, jos se vain olisi mahdollista. :D Yleensä itsekin keksin kaikkia hauskoja tarinoita ja seikkailuja, joihin kissani ovat päivän aikana muka joutuneet, joten kaipa tämä siksikin iskee huumorintajuuni täysin.

 

Mielestäni tämä sarjakuva on tietyllä tavalla sukua Karviselle, sillä tämäkin kissa on ruoan perään ja tekee tempauksia omistajalleen, joka tuntuu aina vetävän lyhyemmän korren. Silti tästä ei jää tunnetta, että Karvista olisi jotenkin matkittu, päin vastoin. Ideaa on jalostettu pidemmälle ja saatu toimivaksi, tässä on erilaista tempoa ja "uskottavuutta": esimerkiksi kissan tempaukset voivat olla todellisia, kuten vaikkapa säikäyttäminen hyppäämällä sohvansarjalle kesken jännittävän elokuvan, eikä mitään lumiukon viemistä sänkyyn. Hauskaa sekin kyllä ja Karvinen on edelleen suosikkisarjakuvani, mutta kyllä tämä yltää ihan samalle tasolle ja onkin Karvisen rinnalla suosikkejani.

 

Tämä teos mielestäni on myös kunnianosoitus kissoille, merkki siitä että niiden äly, tietynlainen viekkaus ja vallaton mielikuvitus on tiedostettu.

 

♠♠♠♠♠