Brita-Kajsa

Katja Kettu: Brita-Kajsa

Otava 2026

Tuoreimmassa romaanissaan Katja Kettu antaa äänen Lars Levi Laestadiuksen vaimolle Brita-Kajsalle, joka hiihti miehen perässä Karesuandoon ja vaati tätä vihille ollessaan kuudennella kuulla raskaana. Brita-Kajsa oli sitkeä ja voimakas, vaikka vuodet Lars Levin rinnalla eivät aina olleet kevyitä kulkea.

Lars Levi Laestadius tunnetaan Lapin herättäjänä, mutta hänen vaimostaan ei ole jäänyt historiankirjoihin juuri muuta tietoa kuin 15 raskautta. Karesuandossa ja myöhemmin Pajalassa pappina toiminut mies viipyi pitkiäkin aikoja milloin saarnamatkoillaan ja milloin tutkimassa luontoa. Matkoilta löytyi lämmittäjiä, kun Brita-Kajsa jäi pitämään huolta lapsista ja kodista.

Brita-Kajsa on mielenkiintoinen hahmo. Hän ei ole saanut samanlaista koulusivistystä kuin miehensä, mutta tuntee yrtit ja parantamisen tavat, mikä tekee hänet ihan omalla osaamisellaan ja persoonallaan elinpiirissään merkittäväksi henkilöksi. Ketun romaanissa hän ei typisty vain tunnetun miehen petetyksi vaimoksi, vaan on tunteissaan palava ja tahdossaan vahva persoona.

Katja Ketun käyttämä kieli on hänelle ominaiseen tapaan väkevää ja verevää, ja samanlaisena koin myös Ketun kuvaaman miljöön. Maisema ja aika olivat välillä aika karujakin, mutta silti jotenkin voimakkaita, ihan kuten Brita-Kajsakin oli voimakas. Itse koin pohjoisen murteen aluksi aika hankalaksi lukea, koska se ei ole minun murrettani, mutta kun rytmiin pääsi kiinni, alkoi lukeminen sujua joutuisammin.

Brita-Kajsan tarina on mukaansatempaavaa luettavaa. Se kiinnittyy historiallisiin tosiasioihin, joita kerätessään Kettu on tehnyt ison työn. Loppu on kirjailijan vapautta, yksi ajatus siitä, millainen oli Brita-Kajsa. Olen lukenut yhtä vaille kaikki Ketun romaanit ja mielestäni tämä on niistä kenties paras. Mielenkiintoista nähdä millaisia palkintoehdokkuuksia tämä saa, sillä uskon niitä taatusti olevan tulossa.

Sana, jota en näköjään voi olla toistelematta tätä teosta kuvatessani: voimakas. Mutta siihen sanaan tämä teos mielestäni parhaiten kiteytyy.

Rocky ja kivikasvot

Hanna Kökkö: Rocky ja kivikasvot

Rocky, osa 2

Kustannus-Mäkelä 2021

kansi: Tanja Mitchell

Luin viime vuonna kesälomalla Hanna Kökön Rocky-sarjan avausosan Rocky, Rauha ja rakkaus. Tänä kesänä halusin kesälomallani lukea sarjan jatko-osan Rocky ja kivikasvot, minkä myös tein. Aika näyttää tuleeko kolmas osa luetuksi kenties ensi vuonna kesälomalla vai jo aiemmin, mutta luetuksi sekin varmasti tulee.

Rockyn peruskoulu on päättymässä, mutta päättäjäisriemua varjostaa synkkä tieto. Paikalliselta kivilouhokselta on löytynyt nuoren ruumis eikä vielä tiedetä oliko kyseessä traaginen onnettomuus vai onko putoamista edeltänyt kamppailua.

Tapaus järkyttää Rockya itseäänkin, mutta hän haluaa silti olla myös muiden tukena. Sitä hän lupaa myös rinnakkaisluokkalaiselle Salmelle, mutta ei aavista minkälaisiin perhekiemuroihin joutuu mukaan. Rauhan kanssa sentään menee hyvin, vaikka tunnelma paikkakunnalla kiristyy ihmisten eläessä epätietoisuudessa kuolemantapauksen syistä. Vain seuraukset ovat läsnä, eivätkä ne päästä ketään helpolla.

Tykkään erityisesti tämän sarjan nuorista päähenkilöistä Rockysta ja Rauhasta, jotka ovat fiksuja tyyppejä. Erityisesti Rockyn huomaa olevan vielä nuori, joten voi sanoa Kökön onnistuneen kuvaamaan kasvuikäistä nuorta osuvalla tavalla.

Jännärijuoneltaan tämä kirja ei ole ihan niin vangitsevaa luettavaa kuin edellinen osa, mutta sitäkin enemmän jännitteitä löytyy ihmissuhteiden kiemuroista erityisesti Salmen perheessä, jossa vanhempien parisuhdeongelmat heijastuvat koko perheeseen. Mielenkiinnolla odotan millaisiin aiheisiin kolmannessa osassa sukelletaan. Kirjan nimi ainakin kuulostaa jännittävältä: Rocky, Rauha ja Surmalammen yö.

Kesäkämppikset

Jenni Multisilta: Kesäkämppikset

Mökki Kahvilahdessa 1

Otava 2026

Kun ulkona vihmoo vettä, on kiva siirtää ajatukset lämpimämpinä kesäpäivinä luettuun kesäkirjaan. Jenni Multisilta on minulle tuttu nimi, mutta silti uusi tuttavuus kirjailijana. Kesäkämppikset aloittaa Mökki Kahvilahdessa -nimisen sarjan, joka sijoittuu Merenkurkun saaristoon.

Omaa neulekirjaansa työstävä Serena on vuokrannut kesäksi mökin Kahvilahdesta. Tarkoituksena on viimeistellä tekeillä oleva kirja, unohtaa hetkeksi rahahuolet ja irtaantua suhdesotkuista sekä tietysti nauttia saaristomaisemista. Saaristomaisemiin on suuntaamassa myös triatlonia varten tavoitteellisesti treenaava Leo, joka odottaa kesältään ennen kaikkea mahdollisuutta keskittyä treenaamaan ilman häiriötekijöitä.

Häiriötekijöiltä ei kuitenkaan kumpikaan voi välttyä, sillä tuplabuukkauksen vuoksi heille kummallekin on vuokrattu sama mökki. Muut majoitusvaihtoehdot ovat jo aikaa sitten varattu täyteen eikä kotiinpaluukaan tunnu kummankaan mielestä vaihtoehdolta. Ainoaksi mahdollisuudeksi jää jakaa mökki kesäkämppiksinä.

Minä ihan tykkäsin tästä asetelmasta, jossa kaksi epätodennäköistä henkilöä huomaavatkin yhteiselon sujuvan lopulta varsin hyvin. Kumpikin saa rauhassa tehdä omia juttujaan ja kämppäkaveruuden etuna ruoanlaitto- ja tiskivuorot saa kätevästi jaettua. Kaiken kaikkiaan pidin niin päähahmoista kuin saariston paikallisväestäkin.

Vaikka meri ei ole minun vesistöni eikä saaristo mitenkään erityisen lähellä sydäntäni, niin odotin miljöön nousevan esiin väkevämpänä. Kun tapahtumapaikka on näinkin tarkkaan määritelty kuin tässä kirjassa, niin saaristoluonto ja -maisemat olisivat saaneet näkyä vahvemminkin. Periaatteessa tapahtumat olisivat voineet nyt suurelta osin tapahtua muuallakin kuin meren rannalla, niin etäälle saaristolaismiljöö mielestäni jäi.

Lukiessani minua hieman alkoi ahdistaa se, miten koko ajan tuntui nousevan esiin kesän vääjäämätön eteneminen. Kohta vuokrasopimus loppuisi ja mökiltä olisi lähdettävä, kirjaprojektikin vielä vaiheessa ja arki häämöttää. Kyse on toki varmasti ennen kaikkea minusta itsestäni, sillä jos olisin lukenut kirjan jonakin muuna vuodenaikana, en ehkä olisi kokenut tällaista "lomanloppumisahdistusta", jota tämä kirja minussa herätteli. Hahmojen puolesta voisin hyvinkin kuvitella jatkavani sarjan parissa, mutta aika näyttää.