maanantai 11. helmikuuta 2019

Kätkössä rastaanmuna


Sesse Koivisto: Kätkössä rastaanmuna
276 s., Weilin+Göös 1988
Alma-Reetan elämä, osa 1
kansi: Leena Airikkala

Hieman reilu pari viikkoa sitten maakuntalehti Ilkassa oli juttua Jalasjärvellä sijaitsevasta Vuohiluoman pappilasta, joka on nykyään Juustoportin omistuksessa ja toimii juhlapaikkana. Samassa jutussa kerrottiin, että Sesse Koiviston romaanit Kätkössä rastaanmuna ja Viivy vielä leppälintu sijoittuvat kuvitteelliseen pappilaan, jonka esikuvana on juurikin tämä kyseinen Vuohiluoman pappila. Valitettavasti lehtijuttu ei ole ulottuvissani juuri nyt, mutta muistaakseni siinä kerrottiin, että Sesse Koivisto on jotain sukua Jalasjärvellä kirkkoherrana olleelle Nikolai Blomille. Vuohiluoman miljöö on siis Koivistolle tuttu ja kirjan rovasti Hannes Lundin esikuvana olisi Nikolai Blom. Tarkistan lähipäivinä mitä lehdessä kerrottiin ja tarkennan kommenttikenttään.

Kätkössä rastaanmuna sijoittuu vuosiin 1938-1939. Tarinan päähenkilö on 8-vuotias vilkas ja alati hankaluuksiin joutuva Alma-Reetta eli Retu, joka on rovasti Lundin tyttärentytär. Kesäisin ja joulun aikaan koko suku kokoontuu Lumiluoman pappilaan Etelä-Pohjanmaalle viettämään lomiaan ja sukuloimaan. Retu joutuu useasti ankarien ja kieltämättä myös epäreilujen ja kohtuuttomien moitteiden kohteeksi, vaikka etenkin pappilan Iita-piika on Retulle ilkeä. Pappa Hannes Lund, jäyhä ja uskossaan vahva rovasti, on suvun keskushenkilö ja Retulle rakas. Hannes on leskimies, sillä myös hänen toinen vaimonsa kuoli lastensa ollessa vielä pieniä. Retun Oili-äiti ja pappilassa asuva Sanelma-täti kilvoittelevat pappilan emännyydestä. Mukana kuvioissa ovat myös enot Kaarlo, Jalmar, Mikael ja Kristian, joista kaksi jälkimmäistä tuntuvat ymmärtävän vallatonta Retua paremmin kuin muut. Iloa keskiin tuo myös pappilan vuokratalon lapset.

Kätkössä rastaanmuna on teos, jota voisi luonnehtia monella tavalla. Toisaalta se on kevyehkö, ehkä jopa viihteellinen romaani. Samalla se on ihmissuhderomaani, joka kuvaa pappilan perheen kovin kireitä ja mutkikkaitakin keskinäisiä suhteita. Teoksessa on uskonto ja uskokin niin vahvasti läsnä paitsi miljöön myös henkilöhahmojen kautta, että sen voisi toisaalta miltei sijoittaa uskonnollisten kirjojen genreen. Sotakin koskettaa myös pappilan väkeä, mikä tuo uskonnolliselle pohdinnalle oman kulmansa. Kirja on sekoitus kaikkea edellä kuvattua. Se on kiinnostava tarina ja miljöö todellisen esikuvan kautta vielä kiinnostavampi. Henkilöhahmoissa sen sijaan on paljon sellaista, mistä en pitänyt. Retun kohtelu oli ikävää, Sanelma ja Iita ilkeämielisiä ja välillä jopa vanhuutensa päiviin ehtinyt Hannes näyttäytyi ikävässä valossa, vaikka muuten hän tuntuikin avomieliseltä ja viisaalta.

Kävin kuvaamassa kirjan Lumiluoman esikuvan miljöössä, Vuohiluoman pappilalla. Tuohon pappilaan liittyy monenlaisia tarinoita, kummitusjuttujakin olen kuullut siihen liitettävän. Ehkä sattumalta tai niistä ammentaen myös Sesse Koivisto on tarttunut kummitteluhuhuihin. Teosta lukiessa olikin kiinnostavaa ajatella mikä kaikki voisi olla ammennettu todellisista tapahtumista, kun kerran miljöölläkin on esikuvansa. Siinä minulle suurimmaksi osaksi piileekin tämän teoksen viehätys, sillä kirjallisilta ansioiltaan se ei mielestäni ole kovinkaan erityinen. Teksti on kyllä pääosin sujuvaa, mutta paikoin itse tarinan eteneminen on hieman kömpelöä. Pidin tästä kirjasta kuitenkin siinä määrin, että ajattelin jossain vaiheessa lukea myös sen jatko-osan.

lauantai 9. helmikuuta 2019

Vetää kaikista ovista

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista
äänikirja kolmessa osassa:
1/3 kesto 6 h 29 min.,
2/3 kesto 6 h 50 min., 
3/3 kesto 6 h 40 min.
lukija: Liisamaija Laaksonen
WSOY äänikirjat 2011-2012
alkup. 1974
 
Lukupiirimme kokoontuu tulevana maanantaina keskustelemaan Eeva Joenpellon teoksesta Vetää kaikista ovista. Joenpeltoa toivottiin aiheeksi ja päädyin valitsemaan teoksista yhteisesti luettavaksi Lohja-sarjan avausosan, koska sitä on kehuttu niin paljon. Toki hyvää kerrotaan myös sarjaan kuulumattomista teoksista, kuten Elämän rouva, rouva Glad ja Tuomari Müller, hieno mies. Valinta osui oikeaan sikäli, että ainakin minä pidin tästä ja koen, että tästä löytää keskusteltavaa. Aluksi teos tosin lähti hieman hitaasti liikkeelle, joten saa nähdä onko kuinka moni jättänyt teoksen kesken.
 
Vetää kaikista ovista sijoittuu 1920-luvun Lohjalle, vaikka tapahtumapaikkaa ei suoraan sanotakaan. Sisällissota on jakanut kansan kahtia. Teoksen keskushenkilöinä nähdään kauppias Hännisen perhe, johon kuuluu muualta paikkakunnalle vakiintunut Hänninen itse, tämän paikkakuntalainen vaimo Salme sekä aikuisuuden kynnyksellä olevat tyttäret Inkeri ja Anja. Lisäksi keskeisiksi hahmoiksi muodostuvat Salmen serkku, punaleski Grönrooska, ja tämän poika, hädintuskin vankileiriltä selvinnyt Vieno. Myös Inkeriä liehittelevä kiertelevä kauppamies Matti Reima, Anjan kanssa seurusteleva suojeluskuntalainen Lauri Julin ja varakas isä-Julin ovat keskushahmoja.
 
Mielestäni Kirsi kirjoittaa Kirsin kirjanurkassa hyvin, kun hän sanoo, että teosta on "turha lukea kovin juonipainotteisesti, vaikka juoniakin siinä on. Kyse on paljon enemmästä. Joenpelto kuvaa tässä sarjassa muutaman uusmaalaisen pikkukaupunkilaisperheen kautta suomalaisuuden historian kipupisteitä". Mielestäni tuo toteamus kiteyttää teoksen hyvin. Vaikka teos käsittää parin vuoden ajanjakson ja teoksessa tietysti on juonenkulkuakin, on teos enemmänkin tunnelmien ja henkilöhahmojen varaan rakentuva.
 
Sisällissodan kipupisteet tulevat tässä hyvin esiin lapsuudenaikaisten ystävysten, Salmen ja Tilda Grönroosin kautta. Eri puolille jääneiden ystävysten väliin on kasvanut juopa, ja samanlainen jakaa koko paikkakuntaa. Julinien ja paikkakunnan kermaan pyrkivän Hännisen suojeluskuntalaisuus, heidän kokemansa aatteen oikeamielisyys sävähdyttää. Hännisen Anjasta näyttää kuitenkin kasvavan nainen, joka ymmärtää toistakin puolta. Ajankuva on kauttaaltaan mielestäni oikein onnistunutta ajan aatteineen ja ilmiöineen. Koneellistuva Suomi, kieltolaki, edistykselliset kodinkoneet ja muoti pääsevät teoksessa esiin etenkin Inkerin ja Matti Reiman kautta.
 
Tavallisesti käy niin, että jonkin sarjan avausosan luettuaan haluaa lukea koko sarjan. Sellaisiin tuumiin minäkin jäin tämän sarjan kohdalla. Vetää kaikista ovista on vakuuttava avaus ja henkilöhahmojen tulevat vaiheet jäi kiinnostamaan, vaikka en voi sanottavammin pitäneeni heistä yhdestäkään. Heissä on kuitenkin kiinnostavia kulmia, kuten esimerkiksi Anjan taipumus auttamispyrkimyksillään aiheuttaa lähinnä ongelmia. Palaan sarjan pariin varmasti jossain vaiheessa, vaikka vielä en tiedä milloin.

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Tammikuun luetut

Tammikuu meni vikkelästi ja ennen kaikkea kirjallisissa tunnelmissa. Koin oikean lukuinnostuksen kipinän, joka tosin tuntuu nuutuneen klassikkohaastetta varten työläästi luetun Fanny Hillin myötä. Vaan jospa se tästä. Olen viettänyt nyt pitkää viikonloppua, sillä olin jo perjantain vapaalla. Viikonloppuna olen katsonut Hovimäkeä pitkästä aikaa ja neulonut monenlaisia juttuja, joitakin valmiiksikin asti. Tämän päivän lumimyräkkä onkin antanut mitä oivallisimmin hyvän syyn istuskella sohvalla kudin kädessä.

Koen, että tammikuun lukuinnostukseen on vaikuttanut instagram kirjakuvineen sekä kiinnostavat lukuhaasteet, joihin olen ryhtynyt. Erityisesti Seinäjoen kirjaston nojatuolimatkailuhaaste on vienyt mennessään ja olen saavuttanut siinä jo neljä maata: Suomen, Ruotsin, Iso-Britannian ja Yhdysvallat. Tammikuun kirjoja leimaakin olennaisesti se, että olen lukenut paljon sellaista, mitä en tavallisesti lue. Tammikuun listalta löytyykin paitsi käännöskirjallisuutta myös jännitystä ja dekkareita. Yhteensä luin ja kuuntelin peräti 9 kirjaa, mihin olen enemmän kuin tyytyväinen. Toisaalta kyllä kirjoista noin puolet ei juurikaan puhutelleet minua.

Sarah Crossan: Yksi
Jyri Paretskoi: Nimetön
Jari Järvelä: Kosken kahta puolta
Jessica Fellowes: Mitfordin murhat

Näin ihanan värinen taivas oli yhtenä päivänä töistä tullessa!
Tammikuu oli kiva kuukausi. Opiskelut tosin ovat edenneet aika hitaasti, mutta eiköhän se tästä taas. Olen kuitenkin nyt alkuvuonna oppinut uusia asioita ihan ilman opiskeluakin. Olen esimerkiksi oppinut pitämään vauvaa sylissä ja vaihtamaan hänet toiselta kädeltä toiselle! Pieni tyttönen asettaa kummitätinsä uusien haasteiden äärelle. :-D Kaikkia taitoja ei opita koulun penkillä. :)

Helmikuulle en ole tehnyt ihmeempiä suunnitelmia lukemisen tai muunkaan suhteen. Mennään eteenpäin samalla tavalla kevyen letkeästi kuin tammikuussakin, niin hyvin näyttää menevän. Nojatuolimatkailuhaastetta olen kyllä kuitenkin kieltämättä hieman miettinyt, että mitä lukisin siihen seuraavaksi. En tosin välttämättä lue mahdollisia vaihtoehtoja helmikuussa tai välttämättä koskaan. Katsotaan miten saadaan lukeminen käyntiin, nyt en ole Fanny Hillin jälkeen kuin vähän raottanut jotain kirjaa. Toivottavasti into palaa pian.