Lumenlaulaja

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

Teos 2025

Bloggaamattomien kirjojen jono on kasvanut siihen mittaan, että edelleen bloggaan lokakuussa luetuista kirjoista. Emmi Itärannan hieno teos Lumenlaulaja kertoo Kalevalan tarustosta tutun Louhen syntytarinan. Aluksi minun oli vähän vaikea tempautua mukaan tarinaan, mutta tästä kehkeytyi lopulta todellinen lukusukkula, jonka miljööstä pidin paljon. Mielessäni epäilin, että tämä voisi olla joka Finlandia-ehdokkaana, mutta ei sitten kuitenkaan ollut.

Kalevalasta tuttu Louhi, Pohjolan emäntä, kuvataan yleensä ilkeäksi ja ulkonäöltään epämiellyttäväksi hahmoksi. Itärannan teos kertoo oman versionsa siitä, miten Lauhasta tuli tarujen pahamaineinen Louhi. Teos rakentuu kahteen aikatasoon, joista toinen kuvaa Pohjolan kansan kohtalonhetkiä kaukana menneisyydessä ja toinen kulkee Elias Lönnrotin matkassa lapsuudesta kuolinvuoteelle saakka. Sinä teit minusta sen, millaisena minut nyt tunnetaan, mutta et kertonut mitä todella tapahtui, Louhi puhuu ajatuksissaan Eliakselle.

Lauha elää lapsuuttaan vahvojen naisten hallitsemassa Pohjolassa, jossa taikavoimat ja loitsuhahmot lyövät kättä arkisen aherruksen kanssa. Elämässä vallitsee sopusointu kaiken elollisen välillä, kunnes rauha rikkoutuu ja vieras heimo hyökkää Pohjolaan. Pohjolan kansa hajoaa, osa pakenee ja osa alistuu miehittäjien valtaan. Lauha, hänen äitinsä ja kaksi nuorempaa sisartaan pakenevat, ja Lauha päätyy turvaan Metsänpeiton naisyhteisöön.

Lauha viettää monta vuotta hiljaiseloa, kunnes traagisten tapahtumien painolasti sysää hänet puolustamaan syntyoikeuttaan Pohjolan tyttärenä. Hän haluaa ottaa kotinsa takaisin, koota kansansa taas yhteen ja tehdä Pohjolasta entisen kaltaisen yhteisön. Karhuemon lailla omiaan puolustavasta Lauhasta tulee Louhi, monen pelkäämä nainen. Asema ajaa kohti valintoja, joilla on kohtalokkaita seurauksia. Tästä syntyy Pohjolan emännän myytti.

Tykkäsin tosi paljon siitä, miten Itäranta ammentaa tarinansa suomalaisesta mytologiasta. Se on mielestäni todellinen kulttuuriteko, joka saattaa jopa innostaa lukijoita kansantarujen pariin. Olen itse Kalevalan joskus kauan sitten lukenut ja tarinan pääkohtia on tietysti tullut tankattua jo peruskoulussa, mutta Lumenlaulaja iski kipinää ajatukselle lukea tai kuunnella Kalevala uudemman kerran.

Olen Itärannan tuotannosta aiemmin lukenut Teemestarin kirjan ja Kudottujen kujien kaupungin, joista molemmista olen pitänyt. Teemestarin kirja on yksi väkevimmin mieleeni painuneista lukukokemuksista ja ajattelen sen tarinaa aika useinkin. Lumenlaulaja taitaa jäädä samalla tavalla sydämeen ja mieleen asumaan.

Kudottujen kujien kaupunki

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

334 s., Teos 2015

kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen

 

Emmi Itärannan toinen teos Kudottujen kujien kaupunki lumosi minut täysin. Osasin Teemestarin kirjan perusteella odottaa mukavaa lukukokemusta, mutta siitä huolimatta olen yllättynyt miten totaalisesti tämä scifiä edustava teos veti minut mukaansa, sillä suosikkejanihan ovat realistiset ja historiaan sijoittuvat teokset. Itärannan teosta lukiessa ei kuitenkaan kiinnitä niinkään huomiota genreen, vaan itse tarinaan, joka antaa myös ajattelemisen aihetta.

 

Kudottujen kujien kaupunki kertoo lähes kokonaan muusta maailmasta eristyksissä sijaitsevasta saaresta, jota hallitsee Neuvosto. Tarinan päähenkilö on hieman yli 20-vuotias Eliana-niminen kutoja, joka löytää Seittien Talon pihasta pahoinpidellyn nuoren naisen, jota kukaan ei tunnu tuntevan. Naisen henkilöllisyyden paljastuttua alkaa pala palalta paljastua myös isompi kuvio, jonka Eliana huomaa ulottuvan nykyhetkestä saaren menneisyyteen saakka. Elianalle paljastuu myös uutta tietoa unista, jotka saarella ovat kiellettyjä ja jotka takaavat näkijälleen menolipun Tahrattujen Taloon.

 

Itärannan luoma toisenlainen todellisuus on kerrassaan kiehtova arvoituksineen. Pidin myös tarinan miljööstä paljon, sillä se luo tarinalle juuri oikeanlaisen, arvoituksellisuutta henkivän tapahtumapaikan. Kuten Teemestarin kirjassa, myös tässä teoksessa minusta tuntui toisinaan, että ajassa ei ollakaan menty eteenpäin vaan taaksepäin. Ilmagondolit ja vesilennättimet tietysti luovat kuvaa tulevaisuudesta, mutta vanhat mustekorttelit ja erilaiset käsityöläisammatit mestareineen taas tuovat mieleen kuvan ajasta, jolloin ammatteihin kouluttauduttiin kisällivaiheen kautta.

 

Kudottujen kujien kaupungin yhteiskuntajärjestys näyttäisi olevan oligarkia, sillä Neuvosto päättää yksin kaikesta eikä Neuvoston uhmaamisesta seuraa mitään hyvää. Kuri on ankaraa ja jokainen varjelee salaisuuksiaan tiukasti, sillä kukaan ei halua joutua Neuvoston silmätikuksi tai lähetetyksi Tahrattujen taloon. Juuri tämänkaltainen yhteiskunnallinen järjestelmä pysäyttää minut kirjan kuin kirjan kohdalla ja laittaa ajattelemaan tuttuja asioita aina vain uudelleen. Jotta voisi vastustaa valtaapitävää eliittiä, vaaditaan valtavasti rohkeutta. Sitä kysytään myös Elianalta, kun hän ymmärtää mitä kaikkea saarella onkaan meneillään.

 

♠♠♠♠♠

Teemestarin kirja

Itäranta, Emmi: Teemestarin kirja
266 s., Teos 2012

Alunperin minulla ei ollut aikomustakaan lukea Itärannan Teemestarin kirjaa, mutta kun se nyt sattui olemaan uutuushyllyssä, niin nappasin sen mukaani kirjastosta. Syy suhtautumiseeni on niinkin yksinkertainen kuin se, että en vain lue scifiä. En ikinämilloinkaan. Paitsi nyt. Myönnän auliisti, että minulla on hieman väärä käsitys scifistä, sillä ensimmäinen mielikuva siitä on joku robotti-avaruusseikkailu.

Täytyy sanoa, että onneksi lainasin Teemestarin kirjan, sillä pidin siitä kovasti. Tässä sen näkee, että ennakkoluulojen takia voisi hyvä kirja jäädä suotta lukematta. Mutta tämä ei ollutkaan mikään avaruusseikkailu.

Teemestarin kirja sijoittuu ajallisesti muutaman sadan vuoden päähän tulevaisuuteen, jolloin maailmasta on loppumassa vesi. Tapahtumapaikka on Uusi Qian, joka sijaitsee jossain nykyisen Suomen alueella. Ruotsi ja Norja ovat menetettyjä maita, sillä maailmassa on tapahtunut jonkinlainen katastrofi, jonka laatua ei suoranaisesti kerrota. Itse käsitin asian siten, että ilmastonmuutos on nostanut merenpintaa ja ihmisen ahneudella on ollut osansa elinolojen heikkenemisessä.

Teemestarin kirjan päähenkilö on teemestareiden sukuun kuuluva Noria, joka valmistuu teemestarin ammattiin. Teemestarit ovat veden vartijoita, ja hänen edeltäjänsä ovatkin varjelleet tarkkaan salaisuutta: tunturissa Norian kotitalon takana sijaitsee salainen lähde. Kun maailmasta on loppumassa vesi, veden kätkeminen on ankarasti rangaistava rikos ja teemestari joutuu väkisinkin suurennuslasin alle.

Pidin teoksessa erityisesti siitä, että Itäranta on pystynyt luomaan melko lyhyessä sivumäärässä kiinnostavan maailman. Välillä tuli melkein tunne, että tapahtumat ovatkin menneisyydessä eikä tulevaisuudessa, koska maailma tuntui tietyiltä osin taantuneen: ihmiset esimerkiksi kirjoittivat oikealla musteella ja vaatteet tuntuivat olevan jotenkin vanhanaikaisia. Silti teos on helposti paikannettavissa tulevaisuuteen laitteineen ja tekniikkoineen.

Itäranta käyttää teoksessaan mielenkiintoista nimistöä: Noria, Sanja, Minja, Mikoa... Nimet viittaavat itään, mutta ovat kuitenkin suomalaisittainkin sopivia. Myös suurin osa paikannimistä, esimerkiksi Xinjing, viittaa itään, mutta silti teos sijoittuu mielestäni nykyisen Suomen paikalle. Itäranta on pystynyt yhdistämään melko onnistuneesti suomalaista ja itämaista kulttuuria. Itse en kuitenkaan tästä yhdistelystä erityisemmin pitänyt, mielestäni niitä ei vain pitäisi sekoittaa.

Teeseremonia-perinne on teoksessa melko olennaisessa osassa, mutta kuitenkaan sitä ei käsitteenä avata oikeastaan juuri lainkaan. Mielestäni asiaa olisi hieman voinut pohjustaa. Muutenkaan maailman tilasta ei kauheasti puhuta, sen verran saa selville, että on muodostunut jonkinlainen Skandinavian unioni ja osa maista on menetetty. Olisi ollut mielenkiintoista tietää lisää hallinnosta, esimerkiksi että kenelle armeija työskentelee loppujen lopuksi ja onko olemassa usempia valtioita vai vain yksi. Toisaalta tällainen rakenne jättää lukijan mielikuvitukselle mukavasti tilaa.

Kaikenkaikkiaan Teemestarin kirja on kelpo teos, enkä ihmettele että se on voittanut Teoksen romaanikilpailun. Tämä teos ehkä avasi hieman silmiäni enkä ole enää aivan niin scifi-kriittinen kuin aikaisemmin. Olen hyvin vaikuttunut teoksesta, vaikka siinä joitakin puutteita onkin. Jos Itäranta kirjoittaa joskus lisää tämäntyyppistä kirjallisuutta tai jopa jatko-osan Teemestarin kirjalle, tulen varmasti tarttumaan teokseen.

♠♠♠♠