Kielokoski 2
Tammi 2024
Luin syksyllä 2023 Liina Putkosen Kielokoski-sarjan avausosan Unohdettujen unelmien kirjasto, jossa pidin erityisesti miljööstä, kyläläisten keskuuteen muodostuvat yhteishengestä, kirjallisuuden ja kirjojen vahvasta läsnäolosta sekä menneisyyden palapelistä, joka päähenkilö Ainalla oli ratkottavanaan. Nyttemmin tuntuu ehkä hieman käsittämättömältä, että miten tulin tarttuneeksi sen jatko-osaan vasta nyt!
Varastettujen hetkien puutarha viehättää samoista syistä kuin edeltäjänsä, mutta kieltämättä tässä oli sellaisia juoniasetelmia, jotka sätivät minua keskushermostoon melko tavalla. Ainan hankala ihmissuhdetilanne Maunon kanssa ja miehen jopa syyllistävä ja epäreilu käytös häntä kohtaan ottivat oikein tosissaan pattiin.
Onneksi Ainan ympäriltä kuitenkin löytyy myös niitä ihmisiä, joihin hän voi tukeutua. Suru äidin kuolemasta on hänen elämässään edelleen läsnä, vaikka hän on mennyt askel kerrallaan eteenpäin. Uusiakin tuulia puhaltaa, kun paikkakunnalle ilmestyy henkilö, joka voi auttaa ratkomaan samaan menneisyyden palapeliä, jonka ratkaisemiseksi myös Ainan äiti jätti vihjeen.
Olin jotenkin unohtanut, miten isosti äidin menetys on Ainan elämässä läsnä. Se on tietysti hyvin ymmärrettävää, mutta kun on itsekin joutunut hyvästelemään äitinsä äkillisesti ja tuntee saman kipeän kohdan itsessään, niin asiaan törmääminen kevyeksi ja rentouttavaksi aiotussa lukuhetkessä ei ole se mitä ensimmäisenä odottaa. Putkonen kuitenkin käsittelee asiaa kauniisti ja mielestäni myös samaistuttavasti, mikä tuntui minusta hyvältä.
Haluan jatkaa tämän sarjan parissa ja sijoittaa loputkin palaset paikoilleen, mutta se saa odottaa ainakin loppuvuoteen. Hiljaisten tarinoiden tupa nimittäin sijoittuu talviselle Kielokoskelle, eikä minua juuri nyt kevään koittaessa talvimaisemat houkuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.