sunnuntai 20. huhtikuuta 2025

Tripsteri Praha

Siru Valleala ja Antti Helin: Tripsteri Prsha matkaopas
Readme 2019

Olimme puolisoni kanssa maaliskuussa kevätlomalla Prahassa ja kiertelimme autolla myös lähikaupunkeja. Matkakohteeksi Tsekki valikoitui puolisoni toiveesta. Valmistauduin matkaan lukemalla Siru Vallealan ja Antti Helinin Praha-matkaoppaan, joka on ilmestynyt Tripsteri-sarjassa. On pakko myöntää, että en ennen tätä kokemusta tiennyt, että matkaoppaita voi todella lukea sytemaattisesti kuin mitä tahansa muuta tietoteosta. Avartava kokemus siis kaikin puolin.

Tämä matkaopas osoittautui todella hyväksi paketiksi. Saimme tästä ideoita mm. ruokapaikkoihin ja käyntikohteisiin sekä passelin määrän tietoutta matkakohteesta. Kuten kuvasta näkyy, laputin kirjaa ahkerasti niiltä kohdin, jotka kiinnostivat matkan kannalta. Kirja on kuitenkin julkaistu jo 6 vuotta sitten, joten osa suositelluista kohteista oli jo ehditty sulkea pysyvästi. Siispä heitän vinkin Readmelle: ottakaa tästä uusi, päivitetty painos. Edelleen on meitä, jotka arvostavat sitä, että saavat kantaa kirjaa mukanaan.

Suuret turistimassat eivät olleet vielä saapuneet maalikuisen matkamme aikana, joten kaupungilla liikkuminen oli suhteellisen vaivatonta. Muutama kirjassakin suositelluista kohteista oli mielestäni suuresti yliarvostettuja, kuten esimerkiksi Prahan Juutalainen hautausmaa ja Kutna Horassa sijaitseva Sedlicen luukirkko, joka oli mielestäni lähinnä jokseenkin inhottava kokemus. Sen sijaan tuskin olisimme löytäneet Prahassa sijaitsevaa todella mielenkiintoista Alkemiamuseota ilman tätä matkaopasta, joten vähän tuntemattomampia vinkkejä oli löytyi yhtälailla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.