Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet
334 s., Otava 2019
kansi: Päivi Puustinen
Paula Nivukosken esikoisteos Nopeasti piirretyt pilvet on noussut viime viikkoina useasti esiin blogeissa ja niiden Instagram-sivuilla. Kirjaa on kehuttu vuolaasti ja kyllä myös minun täytyy sanoa, että pidin kirjasta. En kuitenkaan pitänyt sitä mitenkään erityisen ihmeellisenä, vaikka sen lukeminen olikin mukavaa.
Nopeasti piirretyt pilvet sijoittuu Isoonkyröön vuosiin 1909-1926. Sen päähenkilönä nähdään Koskiluhdan Liisa, jota isä kuolinvuoteellaan pyytää yrittämään pitää tila suvussa. Liisa lupaa ja kaikin tavoin hän yrittääkin lupauksensa pitää, kiinnittää nuoren elämänsä Koskiluhtaan. Omalta kylältä löytyy puolisokin, Koiviston Kalle, joka tulee isännäksi Koskiluhdan tilalle. On Liisaa jo ennen rippikouluikää toinenkin kylän poika kosinut, mutta Kalle vei jalat alta. Siinä missä Liisa pitää isälleen antamansa lupauksen, ei Kalle pidä Liisalle antamaansa lupausta pysyä aina eikä koskaan hylätä. Mies lähtee Amerikkaan ja Liisa jää yksin lasten kanssa.
Paula Nivukoski on mielestäni lupaava uusi kirjailijanimi ja Nopeasti piirretyt pilvet on hyvä kirja. Pidin sen pohjalaismiljööstä ja -murteesta, sillä pohjalaisena ne ovat itselleni läheisiä. Pidin myös Liisasta, jossa on pohjalaisnaisen sitkeyttä ja vakautta. Muutkin hahmot on taitavasti tehty, mutta heihin en aina oikein saanut otetta. Tunteita herättävin hahmo itselleni oli epäilemättä Liisan äiti, joka ei kyllä olemuksellaan millään tavalla tukenut tytärtään.
Vaikka teoksen aihe, pohjalainen sinnikkyys, tilanpito ja amerikanleskeys, ovat itsessään kiinnostavia, ei teos kuitenkaan säväyttänyt minua mitenkään erityisesti. Jossain vaiheessa alkoi jopa tympiä se, että Liisan elämä oli todella yhtä sinnittelyä kaikin tavoin. Teoksen kaunis, hieman runollinen kielikään ei peitä sitä, että juoni ei lopulta oikein innosta. Täytyy kai vain todeta, että ei ollut oikein minun kirjani tämä, vaikka tällä ansionsa onkin. Ehkä myös muiden arvioiden lukeminen oli nostanut odotuksia hieman liian korkealle. Ihan jees kirja kuitenkin, ei harmita että luin.
♠♠♠½
Onhan se niin, etteivät kaikki voi innostua yhtä paljon kaikista kirjoista. Sekin tosiaan vaikuttaa, jos on jo kuullut jostain kirjasta hirveästi hehkutusta ja odotukset ovat kasvaneet kovin suuriksi. Itselleni tämä oli sellainen "elämää suurempi" kirja ja lukuelämys! Upean kuvan olet muuten ottanut! :)
VastaaPoistaAina sitä jotenkin miettii, jos kovasti hehkutetusta kirjasta ei itse niin pidäkään, että onko lukiessa missannut jotain olennaista. Mistä lienee sekin ajatusmalli kumpuaa.
PoistaKiitos, tämä on mun suosikkiotoksia kyllä!