Paula Nivukoski: Kerran valo katoaa
414 s., Otava 2022
Luin Paula Nivukosken esikoisteoksen Nopeasti piirretyt pilvet aikoinaan ihan tuoreeltaan. Teos ei säväyttänyt minua mitenkään erityisesti, vaikka teoksella onkin ansionsa ja pidin Nivukosken tyylistä kirjoittaa. Jos ensikosketukseni hänen kirjoihinsa ei ollutkaan ihan ihastunein mahdollinen, niin tästä itsenäisestä jatko-osasta Kerran valo katoaa pidin todella paljon.
Tässä kirjassa palataan Koskiluhdan tilan maisemiin. Nyt eletään jatkosodan aikaa ja päähenkilönä on Kerttu, "Pilvien" vahvan päähenkilö Liisan tytär. Veljet Toivo ja Taisto ovat rintamalla, mikä tuo epävarmuutta ja pelkoa elämään, mutta muuten elämä Koskiluhdalla on kutakuinkin uomissaan. Hiljalleen kenttäpostin kuljettamien kirjeiden kautta syttyy myös rakkaus, kun sotamies Johannes Korpi uskaltautuu lähestymään Kerttua.
Pidin todella paljon tämän teoksen miljööstä. Koskiluhta, koko ympäröivä seutu ja ajankuva ovat onnistuneita. Pidin päähenkilö Kertun lempeydestä ja ystävällisyydestä, joka tuo kontrastia suvun vanhempien naisten voimakastahtoisuudelle ja päättäväisyydelle. Kerttu osoittaa, että pehmeäkin voi olla sinnikäs ja vahva. Teos etenee paikoitellen vauhdilla, ja tunsin lähes hengästyväni, sillä jokin siinä tai ehkä kaikki pakotti minut ahmimaan sivun toisensa jälkeen. Oikein todella nautin siitä, kun sain kiitää sivulta toiselle ja seurata koskiluhtalaisten vaiheita, jotka kyllä välillä kävivät sydämeen saakka.
Tietyt juonenkäänteet koin hieman ennalta-arvattaviksi, mutta se ei himmentänyt lukunautintoa mitenkään. Pikemminkin päin vastoin, etenkin yhden asian suhteen olin hyvin iloinen siitä, että vahva aavistukseni osui täysin oikeaan. Olisi kyllä kiva päästä vielä uudelleen Koskiluhdan maisemiin katsomaan millaiseksi heidän elämänsä sotien jälkeen muodostuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.