Nolo elämäni: Olisinpa suosittu

Rachel Renée Russell: Nolo elämäni - Olisinpa suosittu 

283 s., WSOY 2020 (Sanoma Magazines Finland Oy 2012)

alkup. Dork Diaries, Tales from a Not-So-Fabulous Life, 2009

suom. Jani Bohm

Olen viime viikkoina kiertänyt töissä kirjavinkkaamassa monella koululla. Olen täydentänyt 5.-6. luokkien vinkkilistaani, ja vaikka en yleensä postaakaan kirjavinkkausta varten lukemistani kirjoista, niin tästä Nolo elämäni -sarjan avauksesta halusin kuitenkin kirjoittaa.

Nikki Maxwell aloittaa uudessa hienostokoulussa vapaaoppilaana ja joukkoon sulautumista helpottaakseen hän toivoo vanhempiensa ostavan hänelle uuden älypuhelimen. Valitettavasti vanhemmilla ei ole minkäänlaista tilannetajua, ja he ostavat tyttärelleen kuolettavan nolon ja vanhanaikaisen päiväkirjan. Alkujärkytyksestä selvittyään Nikki huomaa, että päiväkirjaan riittää sittenkin kirjoitettavaa. Keskiössä on uuden koulun oppilashierarkia, kouluarki ylipäätään sekä teini-ikäisen tytön haaveet ja pelot.

Nolo elämäni -sarja on tämän ensimmäisen osan perusteella eräänlainen tyttöpäähenkilöllä varustettu vastine Neropatin päiväkirjoille. Siinä yhdistyy samalla tavalla sarjakuva, romaanikerronta ja päiväkirja. Sarjojen huumori tuntuu hyvin samanlaiselta, on tilannekomiikka, loistavaa ylidramaattisuutta ja itseironiaa. Itse viihdyin tämän kirjan parissa todella hyvin ja monen monta kertaa nauroin ihan ääneen asti hulvattomalle kerronnalle. Erityisesti kirjastonhoitoon liittyvät kommentit olivat huvittavia näin kirjastoammattilaisen näkökulmasta.

Vaikka tämä kirja olikin päällisin puolin tosi hauska, on siinä myös vakavampi puoli. Nikkin joutuminen jos ei nyt suoranaisesti kiusatuksi mutta ainakin jonkinlaiseksi silmätikuksi koulun suosituimman tytön toimesta tuntuu välillä hyvin tukahduttavalta. Koulumaailman  hierarkia tuntuu epäreilulta, vaikka Nikki käsitteleekin asiaa pitkälti huumorin kautta ja sisukkaasti päättää myös seurata omia haaveitaan, vaikka hänen olonsa yritetäänkin tehdä kurjaksi.

Ansioistaan huolimatta tämä kirja ei ole mielestäni kestänyt aikaa kovin onnistuneesti. Julkisuuden henkilöihin liittyvät viittaukset eivät esimerkiksi välttämättä ihan aukea tämän päivän teineille eikä teoksessa esitelty teknologia nykyään ole ihan kuuminta hottia. Sinänsä on harmi, että teos on sellaisilla asioilla sidottu vähän liikaakin tiettyyn aikaan, sillä sisältönsä puolesta teos tuskin muuten vanhenee.

Lukupiirikirja: Piiraan maku makea

Alan Bradley: Piiraan maku makea

Flavia de Luce 1

389 s., Bazar 2014

alkup. The Sweetness at the Bottom of the Pie, 2009

suom. Maija Paavilainen

kansi: Satu Konttinen

Meidän lukupiiri aloittaa huomenna jo viidennen lukuvuotensa. Näiden vuosien aikana on ehditty lukemaan monenlaisia kirjoja, vaikka välillä kokoontumiset joutuivat tauolle koronan takia. Viides vuosi aloitetaan Alan Bradleyn dekkarin parissa. Piiraan maku makea tuli ehdotuksena piiriläiseltä, mutta itsellänikin on ollut jo vuosia aikeena tutustua tähän sarjaan.

Flavia de Luce on eversti de Lucen kolmesta tyttärestä nuorin. Hän on vasta  11-vuotias, mutta siitä huolimatta hän on paitsi sangen nokkela myös todella taitava kemisti. Hän on myös tyttäristä älykkäin, ainakin omasta mielestään. Kun Flavia löytää heidän kotikartanonsa kurkkupenkistä ruumiin, tuntuvat poliisit suhtautuvan häneen melko alentuvasti, mikä loukkaa hänen älyään. Hän ei ole mikään lapsellinen pikkutyttö, ja sen Flavia päättää näyttää myös poliiseille. Hän ryhtyykin myös selvittämään kurkkupenkin vainajan tapausta.

Kirjan takakannessa sanotaan, että tarina on kuin tehty Agatha Christien ja Viisikkojen lukijoille. Allekirjoitan tämän, sillä kyseessä on todellakin dekkari perinteiseen makuun. 1950-luvun miljöö tarjoaa kiinnostavat puitteet ja ihan omanlaisensa tunnelman tälle tarinalle. Tietynlaista kartanomystiikkaa, maalaisidyllin romuttumista ja poliiseja nokkelampi maallikko, siinäpä hyvä ja perinteinen yhdistelmä dekkarin pohjaksi.

Minä pidin tästä kirjasta monestakin syystä. Tietysti miljöö on yksi syy, mutta Flavian pikkuvanha ja hivenen näsäviisaskin hahmo on sangen kiinnostavaa seuraa. Myös juonenkuljetus on onnistunutta ja perinteisestä sankaritar joutuu vaaraan -juonikuviosta huolimatta loppuvaiheessa myös oikeasti aika jännittävää. Kaikkein eniten taisin kuitenkin pitää kirjan kielestä, sillä se on ihastuttavan nokkelaa ja leikittelevää, paikoitellen oikeasti todella hauskaakin. Niin mainioita vertauksia ja kielikuvia, Flavian ajatusten sävystä nyt puhumattakaan. Aluksi ihan merkkailin post it -lapuilla näitä kohtia kirjaan, mutta sitten juoni vei niin mennessään, että se ihan unohtui. Teoksen kieli on joka tapauksessa todella nautittavaa luettavaa. Suomentaja on tehnyt tässä todella hyvää työtä.

Agnes ja unien avain

Tuutikki Tolonen: Agnes ja unien avain

183 s., WSOY 2020

kuvitus: Kati Vuorento

kannen suunnittelu: Riikka Turkulainen

Olipas kerta kaikkiaan ihastuttava kirja! Mukaansatempaava, kiehtovasti historian havinaan kietoutuva ja miljööltään ja tunnelmaltaan kutsuva ja ihana tarina, kokolailla nappiosuma. Voin heti sanoa, että aivan varmasti tulen lukemaan myös teoksen jatko-osan Agnes ja huvilan salaisuus.

Agnes on alakoulun kuudennelle luokalle menevä nokkela ja sujuvasanainen tyttö. Hän on juuri muuttanut äitinsä kanssa Harmalan pikkukaupunkiin, sillä äiti on saanut sieltä töitä. Agnes tutustuu tienooseen paitsi lenkittämällä naapurin Ossi-koiraa myös äitinsä työtoverin pojan kanssa. Pullaksi kutsutun pojan kanssa Agnes alkaa selvittää Harmalan vanhalta hautausmaalta löytämänsä vauvan haudan arvoitusta. Sukunimeä vailla oleva hauta jää nimittäin vaivaamaan Agnesia, sillä hautakiven mukaan siihen haudatulla vauvalla on paitsi lähes tismalleen sama nimi kuin Agnesilla myös sama syntymäpäivä, vaikkakin toki vuosikymmenien erotuksella.

Pidin siitä miten tässä teoksessa oli monenlaisia aineksia. Siinä kerrotaan tavallisesta arjesta, perhesuhteista ja ystävyydestä, mutta mukana on myös kiehtovalla tavalla historian mysteerien selvittämistä ja Agnesien unien kautta myös ripaus maagista realismia. Erityisesti mysteerin selvittämisestä teki kiehtovaa se, miten siinä hyödynnettiin tiedonhakutaitoja ja erilaisia lähteitä lehtiarkiston aarteista kirjaston kokoelmiin ja netin syövereihin. Tiedonhakutaidot näyttäytyvät hyödyllisenä ja omalla tavallaan coolina taitona.

Agnes on mielestäni hahmona mukava samoin kuin Pullakin. Heidän kanssaan on kiva selvittää vauvan haudan mysteeriä, vaikka tuo hauta on lähtökohtana surullinen ja haikea. Itseäni on kuitenkin aina kiehtonut niin historia kuin hautausmaatkin, sillä hautausmaiden rauha, vaienneet tarinat ja juurikin se historian havina tekevät niistä minulle kiinnostavia paikkoja. Pidin myös teoksen maagisesta realismista. Unimaailma on kiehtova asia ja unien kautta Agnesin saamat viestit tuntuvat jännittäviltä. Arvoituksellinen onkin yksi adjektiivi, jolla tätä teosta voisi kuvailla.

Jos olisin lukenut tätä kirjaa lapsena, olisin varmasti ollut enemmän kuin haltioissani, sillä juuri tämän tyyppisistä tarinoista pidin silloin erityisesti. Näin aikuisenakin pidin tästä teoksesta todella paljon, ja mielestäni tästä löytyy hyvin kerroksia myös aikuiselle lukijalle. Ehdottomasti suosittelen tutustumaan tähän kirjaan.

Vaihteeksi vapaalla

Veera Vaahtera: Vaihteeksi vapaalla

214 s., Tammi 2021

kansi: Emmi Kyytsönen

Jos Veera Vaahteran edellinen teos Vedet silmissä ei ollutkaan mielestäni ihan täysosuma, niin tämä Vaihteeksi vapaalla kyllä yllätti siihen nähden positiivisesti. Pidin päähenkilö Unnan hahmosta, joka oli yllättävänkin samaistuttava, vaikka onkin lähtökohtaisesti olennaisimmilta piirteiltään hyvin erilainen kuin minä.

Unna on viettänyt teini-iästä lähtien suurimman osan elämästään parisuhteessa. Aina suhteen päättyessä hän on ripeästi etsinyt rinnalleen uuden ihmisen, mutta nyt kun pitkä parisuhde Jeren kanssa päättyi, Unna on ensimmäistä kertaa päättänyt pysytellä sinkkuna ja opetella selviytymään omillaan. Prosessiin kuuluu kipuilua ja isojakin oivalluksia, sillä yksinolo mahdollistaa asioiden käsittelyn ihan uudella tavalla. Yllättäen "vapaalla" onkin mukavampaa kuin Unna osasi ajatellakaan. Itsetuntemus kasvaa ja oma suunta alkaa löytyä paremmin.

Vaikka Vaihteeksi vapaalla onkin viihdekirja, ei se ole mitään kevyintä höttöä. Huumoria kyllä riittää ja kirja on viihdyttävää luettavaa, mutta sen alla on vakavampaakin pohdintaa. Mielestäni tasapaino säilyy hyvin, ja näin tuoreeltaan sanoisin, että minulle tämä on Vaahteran parhaimpia teoksia. Otin jopa parista tekstinpätkästä itselleni kuvat muistiin, sillä ne tuntuivat itselle niin osuvilta. Pari viimeisintä teosta (Sopivasti sekaisin ja Vedet silmissä) olivat pettymyksiä, mutta nyt Vaahtera näyttää jälleen saaneen kunnon vireen ylle.

Kyllikki Saari: Mysteerin ihmisten historia

Teemu Keskisarja: Kyllikki Saari - Mysteerin ihmisten historia

357 s., WSOY 2021

kannen suunnittelu: Mika Tuominen

Kyllikki Saaren surma Isojoella keväällä 1953 on yksi Suomen rikoshistorian tunnetuimmista tapauksista. Olen itsekin Etelä-Pohjanmaalta kotoisin, joten tapaus on täällä ehkä erityisen tunnettu. Viime syksynä vierailin ensimmäistä kertaa Saaren suohaudalla, ja se oli kyllä sellainen paikka, että toista kertaa ei tarvitse mennä.

Ihmisten luonne on syntyjään sellainen, että selvittämättömät tapaukset puhuttavat ja mysteerit jäävät painamaan mieltä. Tässä teoksessa Teemu Keskisarja kirjoittaa Kyllikki Saaren mysteerin auki. Hän ei esitä tulkintaa murhaajasta, mutta hyvin perusteellisen kuvan hän tapahtuneesta ja tapauksen tutkimisesta antaa. Näitä seikkoja kuvatessaan Keskisarja kyllä kertoo seikat, jotka puhuvat epäiltyjen syyllisyyden tai syyttömyyden puolesta, mutta varsinaiset spekulaatiot hän jättää lukijalle itselleen.

Keskisarja on historioitsija, ja sen kyllä tästä teoksesta huomaa. Tätä teosta oli ihan ilo lukea siinä mielessä, että Keskisarja on sujuvasanainen kertoja, joka osaa tehdä historiasta elävää. Keskisarja puhaltaa "mysteerin ihmiset" henkiin, tekee heistä läpeensä inhimillisiä. Historioitsijan ote ei ole mässäilevä, ehkä pikemminkin realistinen. Keskisarja on asiantunteva ja perustelee kerronnassa tekemänsä valinnat. Kaikki kirjan kirjoitusprosessissa tehdyt valinnat ovat perusteltuja eikä skandaalinkäryiseen mustamaalaamiseen sorruta, vaikka ihmisistä osittain puhutaankin ihan oikeilla nimillä.

Vaikka olen ajatellut, että Kyllikki Saaren tapauksen pääpiirteet ovat minulle läpeensä tuttuja, tuli tämän kirjan myötä minulle myös uutta tietoa. Toki tietoni tapauksesta perustuvat lähinnä samoja asioita toistelleisiin lehtijuttuihin, mutta jotenkin silti yllätyin uusista tiedoista. Keskisarja on kyllä tehnyt perusteellista työtä, mikä tekee tästä teoksesta todella kiinnostavaa ja jopa nautittavaa luettavaa, vaikka Kyllikki Saaren kohtalo onkin äärimmäisen surullinen. Monen elämä muuttui ratkaisevasti Kyllikin surman myötä eikä pieni Isojoki enää ollut entisensä.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

304 s., Gummerus 2018, oikolukematon ennakkokappale

kansi: Hilla Semeri

Sisko Savonlahden esikoisteos Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu ilmestyi vuonna 2018. Sain kirjan silloin ennakkokappaleena ja palan matkaa sitä luinkin, mutta jotenkin se jäi lukulistalle odottelemaan. Halusin lukea kesälomalla edes jonkin oman hyllyn kirjan, joten valitsin tämän. Aluksi olinkin innoissani, sillä tämä tuntui kolahtavan oikein todella. Teoksen edetessä innostus laantui ja ehkä hieman petyinkin, mutta ihan mukaansatempaavaa tekstiä tämä kyllä on.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu kertoo kolmekymppisestä helsinkiläisnaisesta, joka on jäänyt elämässään vähän jumiin. Hän makoilee parvekkeensa lattialla kuunnellen ihmisten kiljuntaa Linnanmäeltä ja miettii entistä poikaystäväänsä, josta hänen on vaikea päästä yli. Pitäisi nousta ylös lattialta ja henkisesti, etsiä töitä, tasapainottaa talous, rakastua, olla positiivinen.

Varmasti aika monen elämässä on ollut tärkeitä ihmissuhteita, joiden päättymisestä on vaikea päästä yli. Ainakin minun elämässäni on ollut, ja juuri se taitaa olla syynä siihen, miksi tämä kirja aluksi kolahti niin lujaa. Samaistuin päähenkilön kokemaan tunteeseen siitä, että jotain tärkeää ja olennaista puuttuu, elämässä on iso aukko eikä sitä niin vain täytetä. Mielestäni tämä eron käsittelyn kuvaus oli onnistunutta. Tykkäsin myös romaanin episodimaisesta rakenteesta ja Savonlahden tyylistä kirjoittaa. Huumorin ja melankolian toisiinsa kietoutuvat sävyt kuvastavat hyvin päähenkilön elämää.

Mikä sitten sai innostuksen laantumaan ja toi tullessaan pettymyksen tunteen? Ehkä se, miten päämäärätön päähenkilö välillä oli. Tuskastuin ja ahdistuin hänen ajelehtimiseensa ja eräänlaiseen huolettomuuteensa, siihen miten hän koko ajan oli pyytämässä taloudellista apua muilta yrittämättä kovin ponnekkaasti itse tehdä asialle mitään. Kun ihmisellä on murheita, ei maalliset asiat tietenkään välttämättä ole päällimmäisenä mielessä. Kuitenkin päähenkilö tiedostaa muutoksen tarpeen, haluaakin sitä, mutta ei vain meinaa oikeasti aikuistua. Vaikka kasvua lopussa tapahtuukin, se ei riittänyt minun kohdallani hälventämään tuota tuskastumisen tunnetta.