Hiiriä ja ihmisiä

John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä

alkup. Of Mice and Men 1937

suom. Jouko Linturi

4 h 16 min, Tammi 2007, Keltainen äänikirja

lukijana Esko Salminen

Innostuin tutustumaan John Steinbeckin tuotantoon hieman lisääkin sen jälkeen, kun tammikuussa kuuntelin äänikirjana Helmen. Mielestäni Hiiriä ja ihmisiä osoittautui äänikirjatoteutukseltaan mukaansatempaavammaksi kuin Helmi, mikä johtuu varmasti suurelta osin Esko Salmisen erinomaisista ääninäyttelijän taidoista. Vau! Hiiriä ja ihmisiä on kuitenkin sellainen teos, joka mielestäni vaatii hieman enemmän pohdiskelua kuin Helmi: sinänsä teemat ovat selkeitä, mutta kuitenkin koko ajan tuntuu, että kaikkea ei kerrota suoraan.

Hiiriä ja ihmisiä kertoo Georgesta ja Lenniestä, jotka kuljeskelevat maatilalta toiselle tehden töitä aina hetken siellä ja toisen jo toisaalla. Miehet ovat kiintyneitä toisiinsa, joka George Lennieen, niin kuin tosiystävät vain voivat olla. Lenniestä on kyllä todellisuudessa Georgelle enemmän haittaa kuin hupia, sillä hidasjärkinen ja suurikokoinen Lennie tuntuu joutuvan aina vaikeuksiin tai mokaavan jotain, ja Georgen täytyy hänet siitä pelastaa. Miehillä on kuitenkin yhteinen unelma - oma pieni maatilkku ja talo - joka pitää heidät entistä varmemmin samassa porukassa.

Suoraan sanottuna ihmettelin monta kertaa, kun George raivosi Lennielle tai haukkui tämän pystyyn, miten ristiriitainen George on suhteessa Lennieen. Yhtenä hetkenä häneltä menee täysin hermot, mutta silti hän väsymättä jaksaa puolustaa Lennietä ja kulkea tämän mukana kuunnellen päivästä toiseen samoja höpinöitä. Se lienee merkki todellisesta ystävyydestä, mutta silti en voinut välillä olla ajattelematta, että ajaako Georgea sitten enemmän vastuuntunto kuin ystävyys. Ahneus ei ainakaan, sillä ei hän Lennien rahoja havitellut oman unelmansa mahdollistamiseksi.

Lennie taas turvaa Georgessa aivan kaikkeen, mikä oli mielestäni välillä todella ärsyttävääkin. On mielenkiintoista huomata, miten Lennietä pidetään niin tyhmänä, että hänelle uskotaan suurimpiakin salaisuuksia: eihän Lennie mitään ymmärrä. Todellisuudessa Lennie ei ehkä ole ihan niin yksinkertainen kuin välillä tuntuu, sillä aina hän jostain jutusta poimii jonkin tiedonmurusen ja alkaa toistella sitä. Mutta eihän kukaan Lennien horinoihin mitään huomiota kiinnitä, paitsi ehkä George, joten ei kukaan uskoisi, vaikka Lennie kertoisi kaiken kuulemansa.

Georgen ja Lennien ystävyys tiivistyy lopussa hienosti, sillä siinä toden totta mitataan todellinen ystävyys. Aluksi se tosin hieman hätkähdytti, mutta sitten ajattelin, että tässä todellakin laitettiin ystävä oman itsen edelle ja haluttiin hänelle vain parasta, vaikka se kuinka itseä satuttaisikin. Mielestäni tässä kirjassa ei ole keskeistä niinkään mikään muu kuin Georgen ja Lennien ystävyys, joten en sen tarkemmin lähde kuvaamaan tapahtumien kulkua.

Pidin tästä kirjasta, sillä tämä antaa ajattelemisen aihetta. Kuten äänikirjan takakansi lupaa "Steinbeckin myötätunto kaikkia osattomia kohtaan on saanut eheän ja kauniin ilmaisun". Se on mielestäni hyvin kiteytetty, sillä kyllä jo pelkästään teoksen kaikkia hahmoja miettimällä huomaa, miten Steinbeck on halunnut antaa äänen yhteiskunnan kaikkein heikoimmillekin osasille: onhan heilläkin tunteet ja haaveet.

♠♠♠♠½

Ihmettelin tovin, miksi George ja Lennie tuntuivat niin tutuilta hahmoilta. Sitten muistin lapsena katsoneeni Warner Brosin Speedy Gonzalesia, jonka yhdessä jaksossa olivat mukana juuri Georgen ja Lennien kaltaiset kissat: pieni, vikkelä ja ovela George sekä iso, hieman typerä ja alati mokaileva Benny. Asiaa tutkittuani totesin, että hahmot todella on tehty Steinbeckin Georgen ja Lennien pohjalta. En kyllä yhtään ihmettele, sillä onhan tämä parivaljakko todella mieleenpainuva!