Lucinda Riley: Enkelipuu
602 s., Bazar 2018
alkup. The Angel Tree, 2015
suom. Hilkka Pekkanen
kansi: Laura Noponen
Lukupiiri palasi joulutauolta tammikuussa. Olen itsekin taas uutta lukuintoa täynnä, joten oli kiva päästä keskustelemaan yhteisestä kirjasta. Valitsin tammikuun kirjaksi Lucinda Rileyn Enkelipuun, sillä tauko oli hieman pidempi ja lukuaikaa siten enempi, joten paksummankin kirjan ehti hyvin lukea.
Olen aiemmin lukenut Rileyltä Seitsemän sisarta -sarjaa, joten oli ihan mielenkiintoista tutustua johonkin muuhunkin teokseen. Teoksen jälkisanoista sain selville, että Enkelipuu on itse asiassa kirjoitettu Rileyn (silloinen Edmonds) aiemmin julkaistun kirjan runkoon, mutta hahmoja uudistaen ja juonenkäänteitä muuttaen. Itse pidin tästä lukuromaanista, vaikka hahmoista valtaosa jäi etäisen tuntuisiksi tai en ainakaan pitänyt juuri kenestäkään.
Enkelipuu sijoittuu vuosiin 1945-1985 ja Rileylle varsin ominaisella tavalla juonessa siirrytään eri kertojien ja eri aikakausien välillä niin, että lopulta kokonaiskuva rakentuu ja hahmottuu ehjäksi. Teoksessa on paljon ennalta-arvattavia piirteitä ja stereotyyppisiäkin ratkaisuja, mutta siitä huolimatta sukutarina kartanomiljöineen vei mennessään varsin hyvin. Jotkut lukupiiriläisistä kommentoivat, että tarina tuntui todella epäuskottavalta, mikä on kyllä toisaalta ihan tottakin, mutta siitä huolimatta tarina vei minut mennessään. Rileyllä oli taito vangita lukijansa huomio ja kuljettaa juonta niin, että sivut kääntyivät kuin itsestään.
Enkelipuu oli paikoitellen yllättävänkin ahdistava ja epämiellyttävä kirja, vaikka sen parissa enimmälti viihdyinkin. Tietyt juonenkäänteet tuntuivat todella piinaavilta, kun tapahtumat alkoivat luisua kohti huipentumaansa. Mikään varsinainen hyvänmielen joulukirja tämä ei siis ollut, vaikka vähän niin kuvittelinkin alunperin.
Minulla on menossa Orkideatarha. Siinäkin äärimmäisen vakava lähtökohta päähenkilöllä, ei enää elämänhalua yms. Luen kyllä loppuun vaikka onhan Rileyn ote tosi kepeä. Mikä taas istuu huonosti yhteen vakavien puolien kanssa.
VastaaPoistaOlen kyllä samaa mieltä siitä, että Riley kirjoittaa vähän turhankin kepeästi vakavammista aiheista. Tässä kirjassa tunteet eivät välittyneet mielestäni niin hyvin kuin Seitsemän sisarta -sarjassa, jossa mielestäni vakavammat puolet on kuvattu taitavammin ja syvemmin. Eräs lukupiiriläinen oli muuten juuri ennen tätä kirjaa sattumalta kuunnellut Orkideatarhan eikä ollut juuri pitänyt siitä, mutta Enkelipuu oli kuulemma onneksi vähän parempi. :D
Poista