torstai 21. elokuuta 2014

Fifty Shades: Sidottu

E.L. James: Fifty Shades - Sidottu
1271 s., MIKI-laitoksen 1.p., Otava
alkup. Fifty Shades of Grey 2011
suom. Riie Heikkilä

Kun ensimmäinen leffatraileri Fifty Shades of Grey -kirjasarjaan perustuvasta elokuvasta tuli julki, näkyi se välittömästi Facebookin uutisissani joidenkin kavereiden jakoina ja tykkäyksinä. Kirjastoissa työskennellessäni niin ikään olen päässyt toteamaan kirjasarjan olevan suosittu. Päätin ottaa selville, että mistä tässä on kyse.

Jostain alkukantaisesta häveliäisyydenvaistosta johtuen en kehdannut mennä lainaamaan tätä kirjaa kotikirjastostani. Aika naurettavaa, etenkin kun tiedän, että ei henkilökunta ehdi pällistelemään mitä kukakin lainaa. Nyt olen kuitenkin ensimmäisen Fifty Shadesini lukenut ja olen positiivisesti yllättynyt siitä miten hyvät kirjalliset ansiot tällä teoksella on. Enkä voi kiistää etteikö juonikin olisi ollut sangen koukuttava, vaikka se sisältääkin runsain mitoin seksikohtauksia ja pelkkiä viittauksia seksiin. Vaikka joskus genreluokittelu on hataralla pohjalla, tämän teoksen kohdalla ei ole epäilystäkään siitä, että kyseessä on eroottinen kirjallisuus. Tämä oli muuten ensimmäinen lukemani eroottinen romaani.

Sidottu on Fifty Shades -trilogian ensimmäinen osa, jossa kaikki saa alkunsa. Ana tapaa sattuman oikusta Christianin ja se on välitöntä vetovoimaa puolin ja toisin. Viileä ja itsevarma herra Grey saa kömpelön ja epävarman neiti Steelen täysin pauloihinsa, mutta ehkäpä jopa molempien yllätykseksi myös Christian tuntee vetoa Anaa kohtaan. Tästä alkaa seksisuhde kaikkine sääntöineen ja vaatimuksineen. Kumpikin haluaa enemmän kuin mitä toinen voi antaa, mikä lisää jännitettä entisestään. Dominointiin ja kurittamiseen mieltynyt Christian sekä rakkautta kaipaava ja seksuaalisesti tyystin kokematon Ana muodostavat mielenkiintoisen parin, jota intohimo pitää kasassa.

Teoksen juoni on hyvin koukuttava, sillä etenkin Christian Greyn hahmosta on vaikea ottaa selkoa ja koko ajan saa odottaa, että mitä hän seuravaaksi tekee ja miten hän mihinkin suhtautuu. Miehen mielialat vaihtuvat salamannopeasti, ja hulppea elämäntyyli luo mielenkiintoiset puitteet siihen miten mies kuvittelee hallitsevansa kaikkea. Epävarmassa Ana Steelessäkin on kuitenkin yllättävästi ytyä ja hän osaa vastustaa Christiania, mikä luo kipinöivää jännitettä heidän välilleen.

Koska kyseessä on eroottinen kirjallisuus, melkoisen yksityiskohtaisilta seksikuvauksilta ei voi välttyä. Viihdekirjallisuudelle tyypilliseen tapaan James luo tässä hyvin auvoisen kuvan Christianin ja Anan seksielämästä, mikä on kyllä välillä todella yliampuvaa. Erityisesti minua hieman huvitti, että Ana tuntuu olevan jokin luontainen seksin jumalatar ja täysin taitava kaikessa heti. Orgasminkin saa ilmeisesti miltei pelkästä katseesta. Hieman yliampuvaa ehkäpä, mutta toisaalta tämä ei haittaa. Perusrakenteeltaan juoni on kuitenkin koukuttava, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Tuntuu muuten hieman haastavalta kirjoittaa kirjasta, jonka aihe on seksi. Se on kuitenkin sen verran intiimi asia, että pitää miettiä pari kertaa miten sanansa asettaa. E.L. James ainakin on asettanut sanansa hyvin: juoni etenee jouhevasti, teksti on sujuvaa (suomentajalle kiitoksia!) ja vivahteikasta aihepiirin jonkintasoisesta yksipuolisuudesta huolimatta ja lukija pystyy antamaan juonen vain viedä mennessään. Kuten totesin edellä, yllätyin positiivisesti!

♠♠♠♠

7 kommenttia:

  1. Minä yritin tätä kerran lukea, mutta en päässyt alkua pidemmälle. Lukeminen ei vain edistynyt, joten jätin homman sikseen. Niinpä onkin kuvaa lukea arvio, jonka kirjoittaja on yllättynyt myönteisesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojuu, joskus se vaan on niin, että jokin teos ei kerta kaikkiaan nappaa. En tiedä lähtikö tämä viemään osittain siitäkin syystä, että halusin kovasti ottaa selvää mistä tässä oikein on kyse. :D

      Poista
  2. Olipa mukava lukea tästä välillä positiivinen arvio :) En ole tähän sarjaan itse tarttunut, mutta koskaan ei voi sanoa ei koskaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo minäkin olin ennemmin hieman että "no lukekoot muut, ei varmaan oo ihan mun juttu". Ja tässä sitä sitten ollaan. :D

      Poista
  3. Luin kaikki kolme, enkä kyllä noteeraa niitä kovin korkealle. Ehkä kirjat olisivat vaatineet enemmän työstämistä. Minua häiritsi kirjan loput, jotka venyivät. Olen kyllä lukenut eroottista kirjallisuutta ja ihmettelen näistä syntynyttä kohua. Ehkä nyt oli niiden aika.
    Vanhemmasta eroottisesta kirjallisuudesta varsinkin Fanny Hill on jäänyt mieleeni. Fannysta oli muistaakseni tv-sarja, joka jäi katsomatta. Ja jokainenhan muistaa eroottisen Angelika-sarjan, josta on myös tehty elokuvia. Emmanuelle-kirjoista on myös tehty elokuvia. Tässä muutama alkupala eroottisesta kirjallisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kirjan loppu oli kyllä todellakin hieman venytetty, mutta minua se ei pahemmin haitannut. Ehkä kohu syntyi siitä miten voimalla tätä lähdettiin markkinoimaan, ja nyt vielä visualisoimaan elokuvaksi. Mutta on kyllä todella mielenkiintoista huomata, että yhtenä aikana kohahduttaa toisenlaiset asiat kuin toisena.

      Itse varmaankin aion lukea kaikki tämän sarjan osat, mutta tuskin lähden sen syvemmin perehtymään eroottisen kirjallisuuden maailmaan. Kiitos kuitenkin vinkeistä, osaanpahan ainakin kirjastossa suositella, jos joku asiakas kysyy. :-)

      Poista
    2. Angelikat ja Emmanuellet ovat aika pehmeitä verrattuna seuraaviin kahteen Fifty Shade-kirjaan, mutta Fanny Hillista löytyy kaikenlaista ;)
      Markkinavoimilla on hurja voima ja näitä kirjojahan on myyty hurjat määrät.

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.