tiistai 9. helmikuuta 2016

DIMILY - Rakastan

Estelle Maskame: DIMILY - Rakastan
409 s., Gummerus 2016
alkup. Did I Mention I Love You?, 2015
suom. Sirpa Parviainen
 
Tammikuussa kuulin uudesta nuortenkirjatrilogiasta, joka on saavuttanut suurta menestystä maailmalla. Estelle Maskame aloitti trilogian kirjoittamisen 13-vuotiaana julkaisten tarinaa pala palalta netissä. Tarina saavutti nopeasti suosiota ja niin Maskame solmi kustannussopimuksen ja alkuperäistekstit poistettiin netistä. Kirjojaan varten Maskame on kirjoittanut tarinaa uudelleen.
 
Kuultuani tästä trilogiasta ajattelin aluksi, että ihan kiva, mutta ei varmaan minun juttuni. Päädyin kuitenkin nappaamaan avausosan lainalle ajatuksella "kokeilen tätä ekaa osaa", mutta en vieläkään uskonut tämän olevan minun juttuni. Kuitenkin melko nopeasti lukemisen aloitettuani tajusin, että nyt minulla on käsissä todella koukuttava nuortenkirja ja odotankin jo huhtikuuta, jolloin seuraava osa ilmestyy. Maskame yllätti minut täysin!
 
Teos kertoo 16-vuotiaasta Eden Munrosta, jonka vanhemmat ovat eronneet tytön ollessa 13-vuotias. Isä jätti vaimonsa ja tyttärensä Portlandiin ja lähti rakentamaan uutta elämää pitämättä lainkaan yhteyttä Edeniin. Yllättäen isä kutsuu Edenin viettämään kesää Santa Monicaan, jotta tämä voisi tutustua myös äitipuoleensa ja kolmeen velipuoleensa. Ajatus kesästä vihaamansa isän luona ei erityisemmin houkuttele Edeniä, mutta suostuttuaan tuumaan Eden huomaa, että tämä kesä todella muuttaa hänen elämänsä. Syynä on hänen vanhempi velipuolensa (avioliiton kautta) Tyler Bruce, joka on melkoinen öykkäri. Eden ei voi sietää Tyleriä ja tunne on molemminpuolinen. Yllättäen Eden huomaa ihastuneensa velipuoleensa, jonka kovan kuoren alla on myös herkempi puoli. Edenin täytyy todella hallita tunteensa paitsi "sukulaisuussuhteen" myös Tylerin tyttöystävän ja yleisen moraalikäsityksen vuoksi.
 
Mistähän minä nyt aloittaisin tämän positiivisten kommenttien tykityksen? Ensinnäkin mielestäni Maskamen teksti on todella hyvää (kiitos myös suomentajalle) ja sikälimikäli juoni noudattelee aiempia netissä julkaistuja tekstejä, niin hänellä on kyllä ollut jo 13-vuotiaana todella hyvä mielikuvitus. Itse hieman epäilin aluksi, että tämä on varmaan joku vähän kliseinen teiniräpellys, mutta olin väärässä, sillä teos on kyllä mielestäni laadukas ja onnistuu naulitsemaan myös aikuisen lukijan paikoilleen. Tietysti Tylerin hahmo on melko perinteisellä pahan pojan imagolla varustettu ja Edenin ihastuminen aluksi inhoamaansa tyyppiin myös melko nähty juttu, mutta uutta maustetta tuo velipuoli-sisarpuoli -asetelma. Opin itsekin pitämään Tylerista, mutta ennen kaikkea pidin lujasta ja päättäväisestä Edenistä, joka tuntuu kykenevän sopeutumaan melkein mihin tahansa. Eden on ihan yksinkertaisesti mukava likka.
 
Vaikka Maskame ei mielestäni juurikaan keskity kalifornialaisen miljöön kuvailemiseen vaan enemmänkin ihmissuhteisiin, niin mielestäni miljöö välittyy lukijalle hyvin. Minulle miljööstä tulee mieleen sekoitus hohdokkuutta ja uutuudenviehätystä, mutta myös kodikkuutta. Kodikkuuden tunne syntyy varmasti myös siitä miten yllättävän sopeutuvaisesti Eden solahtaa uuteen kotiinsa ja uuteen kaupunkiin. Itse alunperin epäilin myös hieman vierastavani rikkaiden kalifornialaisnuorten maailmaa, mutta viihdyinkin yllättävän hyvin, mikä varmasti johtuu myös Edenin "tavallisuudesta".
 
Kaikille varmaan kävi nyt selväksi, että pidin tästä kirjasta. Olen todella vakuuttunut tästä avausosasta ja iloinen siitä, että päätin päihittää ennakkoluuloni. Uskon kyllä, että tästä trilogiasta tulee hitti myös Suomessa, sillä kaikki ainekset siihen on olemassa: teoksessa on nuoruuden eloisuutta, kokeilunhalua ja ihastumista ja ne aiheet kiinnostavat yleensä nuoria. Ainut negatiivinen kommentti minulta tulee teoksen loppupuolelta, sillä silloin yhtäkkiä paljon tapahtumia vyöryi yli, myös Portlandin päässä kuohui ja kaikesta tunnemyrskystä huolimatta tunnelmasta tuli vähän turhan seesteinen. Onneksi ihan lopussa saatiin vinkki siitä, että pinnan alla kytee edelleen!
 
♠♠♠♠½

6 kommenttia:

  1. Tottakai minä pistin tämän kirjaston varauslistalle. Pitäähän sitä tietää mitä suositella nuorille lukijoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin samoin, että pitää vähän tietää mistä tässä on kyse, niin osaa sitten suositella (jos joskus vaikka saisi töitä ensin :D).

      Poista
  2. Mitenköhän tämä on mennyt minulta kokonaan ohi? Vaikka lukemiseni on alkanut painottua aikuisten kirjojen puolelle, luulin olevani hyvin perillä nuortenkirjallisuudesta... Joka tapauksessa, kuulostaa kiinnostavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni tämä ilmestyi kyllä vähän yllättäen ilman mitään näkyvämpää etukäteismainostusta. Tämä oli kyllä todella kiinnostava teos :)

      Poista
  3. Myönnän olevani hyvin epäileväinen. Jopa uudenlainen kielletty rakkaus on omalla kohdallani jo nähnyt, kun aikoinaan seurasin intensiivisesti Serranon perhettä ja sain todistaa pitkän ja hivuttavan kuvauksen Marcosin ja Evan kielletyistä tunteista.

    Nyt kyllä mietin, että olenko liian tuomitseva? Tyrmäänkö kirjan sen ulkoisten puitteiden takia? Kaikenlaista huonoa kirjallisuutta on julkaistu, mutta ehkä tämä ei ole sellainen?

    No, jos tästä tulee suurempi hitti, niin kai se pitää tarkastaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olet liian tuomitseva! :-D Nojoo, kyllähän minä itsekin epäilin tätä "kliseiseksi teiniräpellykseksi", kuten yllä kirjoitin. :D Mielestäni tämä ei kyllä ole huonoa kirjallisuutta, sillä tässä on sopivasti yllätyksellisyyttä ja hyvää juonenkuljetusta. Toki alkoholinkäyttöä ja muuta juhlintaa ilmenee aika paljon, mutta asenne ei kuitenkaan ole ihannoiva, vaan asia esitetään vain monien nuorten elämään kuuluvana "ajanvietteenä".

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.