lauantai 3. syyskuuta 2016

Elokuun luetut

Elokuu, minne se meni? Tänä vuonna elokuu tuntuu olleen minulle nyt eniten sellainen kuukausi, että en voi uskoa joutuneeni jo kääntämään kalenterin syyskuun puolelle. Lukemaan olen ehtinyt tosi paljon ja välillä olen joutunut miettimään, että miten oikein ehdin kirjoittamaan kaikesta lukemastani, kun on kaikkea muutakin puuhaa. Lisäksi kävin luovuttamassa verta reilun puolentoista vuoden tauon jälkeen (edellisestä kerrasta seurasi pitkittynyt anemia), mikä veti taas hieman vireystasoa alemmas. Mutta se meni tärkeään asiaan ja saanpahan hyvällä omallatunnolla rullautua vilttiin ja ottaa kirjan käteen tai laittaa elokuvan pyörimään. :-) Tänään olen elänyt jännittäviä aikoja, sillä kolmas kissa muutti taloon ja taisin jännittää kolmikon ensitapaamista enemmän kuin arvasinkaan, mutta kaikki on ainakin toistaiseksi sujunut ihan hyvin.

Elokuussa kirjoitin 13:sta teoksesta, joista yksi on jäätelöohjekirja, jota en luonnollisestikaan lukenut kannesta kanteen. Äänikirjojakin tuli kuunneltua peräti 5, ja niistä löytyy yksi kuukauden parhaista kirjaelämyksistäni eli Kristiina Vuoren Kaarnatuuli. Elokuussa minua sykähdytti erityisesti myös Paula Havasteen Veden vihat ja Takashi Hiraiden Kissavieras. Elokuun kirjalista näyttää kokonaisuudessaan tältä:

Paula Havaste: Veden vihat
Sari Luhtanen: Tähtirooli
Jujja Wieslander ja Sven Nordqvist: Lisää vauhtia, Mimmi Lehmä!
Inka Nousiainen: Karkkiautomaatti
Kristiina Vuori: Kaarnatuuli
Virpi Mikkonen ja Tuulia Talvio: Hyvän olon jäätelökirja
Aale Tynni: Tarinain lähde
Takashi Hiraide: Kissavieras
Peter Franzén: Samoilla silmillä
Jarkko Sipilä: Kylmä jälki
Ivan Turgenev: Ensirakkaus

Yleensä aina syksyn hiipiessä maisemiin mietin syksyn ja talven lukusuunnitelmia, jotka harvoin sitten toteutuvat. Olen aina pitänyt erilaisista listoista ja siitä syystä tykkään listata edes mielessäni niitä kirjoja, joita tahtoisin pimeänä vuodenaikana lukea. Tänä vuonna en ole oikeastaan sellaisia suunnitelmia tehnyt, vaan yritän taas kerran antaa mennä enemmän fiilispohjalla. Kate Mortonin uusimman kävin kuitenkin tilaamassa kirjakauppaan, kun ei sitä valikoimassa juuri sillä hetkellä ollut. Sain keväällä lahjakortin ja päätin, että käytän sen johonkin sellaiseen kirjaan, joka todella haluan lukea ja omistaa - ja uusi Morton vaikuttaisi sellaiselta. Olin itse asiassa haaveillut, että pääsisin jo tänä viikonloppuna sitä lukemaan, mutta täytyy nyt vielä malttaa odotella! Vaan onpa minulla melkoinen kirjapino muutenkin lainassa ja omassa hyllyssä monta lukematonta teosta, joten luettava ei pääse loppumaan. :)

Palataan, kun saan taas jotain luetuksi asti. Hyviä lukuhetkiä!

 

4 kommenttia:

  1. Minäkin odotan uutta Mortonia. Hitsit, nyt aloin miettiä, että pitäisikö sittenkin hakea se omaksi vai odottaa, että kirjaston varaus saapuu... hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle kävi nyt niin, että kirja olisi ollut eilen noudettavissa kirjakaupasta, mutta minäpä olin viiteen töissä ja kauppa meni kiinni silloin. Eli vieläkin odotus jatkuu! :D

      Poista
  2. Minäkin ehdin lukea loppukesästä enemmän normaaliin tahtiini nähden (en kuitenkaan niin montaa kirjaa kuin sinä, vau!) eikä blogikaan enää pysynyt lukuvauhdissa mukana, kun sattui ja tapahtui kaikenlaista muutakin, ja bloggamattomien kirjojen jono vain kasvoi. Onneksi olen saanut nyt urakoitua sitä eteenpäin, enää kaksi jäljellä!

    Lukusuunnitelmien teko on ihanaa, mutta taidan minäkin jatkaa kesällä hyväksi koettua rentoa ja fiilispohjaista menoa.

    Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuo luettujen kirjojen lista kasvaa nopeasti jo ihan senkin takia, että kuuntelen työmatkoilla lähes aina äänikirjaa, ja kun viettää autossa päivittäin 1½ h, niin äkkiähän kirjat tulee kuunneltua. :-)

      Mukavaa syksyä sinullekin! :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.