maanantai 20. helmikuuta 2017

Minne tytöt kadonneet

Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet
9 cd-levyä, 11 h 11 min
Tammen äänikirja 2010
lukija: Henna Hyttinen

Bloggaustahtini laahaa pahasti luku-/kuuntelemistahtini jäljessä, mutta yritän saada luettuja siirrettyä tänne blogiin vähitellen! Kuuntelin hiljattain Leena Lehtolaisen Minne tytöt kadonneet, sillä innnostuin taas Maria Kallio -dekkareista kuunneltuani Väärän jäljillä äänikirjana. Minne tytöt kadonneet ei kuitenkaan ollut mielestäni oikein sujuva kirja, sillä siinä on paljon sivujuonteita ja vaikka osasta niistä rakentuu yhteinen päätarina, niin jotkut sivujuonteet olivat ihan irrallisia ja näin ollen mielestäni tarpeettomia. Kuunteluintooni vaikutti kuitenkin vielä tuota seikkaa enemmän äänikirjan lukija, sillä koko teksti on pajatettu käytännöllisesti katsoen yhteen pötköön eikä mitään pieniä pausseja kappaleiden välillä tai dialogien kohdalla puhujan vaihtuessa oikeastaan ole. Lisäksi dialogin tulkinta on hyvin eleetöntä ja välillä on vaikea pysyä kärryillä kuka milloinkin puhuu.

Tarina alkaa Maria Kallion Afganistaninmatkasta. Kansainvälisen yhteistyön tuloksena perustetun poliisikoulun avajaisiin matkanneen Marian ja tämän kollegoiden saattueeseen osuu autopommi, jonka seurauksena Marian saksalainen kollega ja ystävä kuolee. Maria palaa Suomeen saatuaan runsaasti uutta perspektiiviä näkökulmiinsa. Koska kansainvälisen yhteistyön projekti on nyt saatettu loppuun, Mariaa pyydetään johtamaan omaa epätyypillisten rikosten jaosta Espoon poliisiin. Ensimmäisenä tehtävänä on selvittää minne ovat kadonneet kaksi maahanmuuttajatyttöä. Kun kolmas tyttö löydetään kuristettuna, jaos alkaa haravoida kahta muuta juttua vielä entistäkin tarkemmin. Muita murhia ei enää saa tulla!

Niin, mielestäni tuo Marian Afganistanin kuvio on hieman ylimääräinen tässä kirjassa, sillä loppujen lopuksi sillä tai millään siihen liittyvällä ei ole oikeastaan mitään tekemistä Kallion johtaman jaoksen ja sen tutkimien rikosten kanssa. Ehkä siitä syystä tarina ei lähtenyt heti vetämään kovinkaan voimakkaasti ja lisäksi tällaisen ylimääräisen kuvion kuljettaminen mukana ei mitenkään paranna teoksen sujuvuutta. Välillä tuntuu myös, että tähän teokseen on valittu kolme maahanmuuttajatapausta, jotta saadaan annettua kerralla mahdollisimman laaja kuva erilaisista kulttuurivaikuttimista ja toimintatavoista sekä perhemalleista. Tässä kohtaa olen hieman sitä mieltä, että vähempi parempi, vaikka sinänsä Kallion jaoksen tutkimuksia olikin ihan kiinnostavaa seurata.

Tällä teoksella on siis puolensa ja puolensa. Aion kyllä lukea tai kuunnella loputkin sarjan teokset jossain vaiheessa, vaikka tämä Minne tytöt kadonneet ei taas Lehtolaisen kirkkainta osaamista minun silmissäni edustakaan. Huomasin muuten taannoin, että minulla on tämän jälkeen enää kolme varsinaista Maria Kallio -dekkaria lukematta. Niin vain yhtäkkiä salavihkaa on tullut selvitettyä monta juttua Kallion, Koivun, Puupposen ja muiden tuttujen tyyppien kanssa!

♠♠♠

2 kommenttia:

  1. Olen sitä mieltä, että näistä Maria Kallio-dekkareista voisi jättää sen dekkariosuuden pois kokonaan ja keskittyä vain Marian ja kumppaneiden perhe- ja työsuhteisiin jotka ovat paljon uskottavampia kuin ne varsinaiset rikokset :) Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen ajatus, enpä olekaan koskaan ajatellut niin päin! :D Olisi kyllä aika metkaa lukea kokonainen kirja ihan Marian perusarjesta. Jotenkin noissa rikostapauksissa häiritsee aina se, että joka ikinen kerta Maria tuntuu joutuvan johonkin vaaratilanteeseen, joten hieman samaa kehääkin nuo rikoskeissit kiertävät.

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.