torstai 6. syyskuuta 2018

Minä, plus size

Marjaana Lehtinen & Varpu Tavi: Minä, plus size
159 s., Docendo 2018
etukannen valokuva: Petri Mast
valokuvat: Petri Mast ja Lehtisen kotialbumi
 
Suomen ensimmäistä plus size -missi Marjaana Lehtistä haastateltiin taannoin Huomenta Suomessa. Keskustelun keskiössä oli hänen tuore kirjansa, jonka tekemisessä on ollut mukana kirjailija Varpu Tavi. Tavi on toiminut Marjaanan tarinan kirjurina. Keskustelu herätti mielenkiintoni kirjaa kohtaan, joten varasin sen. Teos on meidän alueen kirjastoissa sijoitettu terveyskirjallisuuteen luokkaan "59.3 henkilökohtainen terveydenhoito". Lukemisen jälkeen olen sitä mieltä, että tämä sopisi enemmänkin vaihtoehtoiseen luokkaansa elämäkertakirjallisuuteen, vaikka Lehtisen tarinassa terveysasiat ja elämänmuutos onkin vahvasti läsnä.
 
Marjaana Lehtinen on kahden lapsen äiti ja  vaimo, joka on tehnyt huikean elämänmuutoksen. Hän on laihduttanut 80 kiloa ja pienentynyt 9 vaatekokoa. Saavutus on todella kunnioitettava. Lehtinen valittiin vuonna 2017 Suomen ensimmäiseksi plus size -missiksi ja nykyisin hän toimii mallina ja puhuu kehopositiivisuuden puolesta. Teoksessa kuvataan Lehtisen tarinaa koulukiusatusta lapsesta unelmiensa toteuttajaksi. Hänen elämäänsä on mahtunut paljon isoja käänteitä, mutta loppujen lopuksi hän on selvinnyt niistä.
 
Mielestäni tämä teos on ennen kaikkea Marjaana Lehtisen tarina, mutta voi samalla toimia vertaistukena suuren elämänmuutoksen tehneille tai tsemppinä niille, jotka yrittävät muuttaa elämäänsä. Teoksesta jäi positiivinen ja hyvä fiilis. Myös kuvitus tukee tuota fiilistä. Lehtinen on kaikella tavalla kehopositiivisuuden puolestapuhuja, sen aistii kirjasta selvästi.

2 kommenttia:

  1. Kiitokset tästä postauksestasi! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos se ilahdutti. :) Nostan mielelläni blogissani esiin kaikenlaisia kirjoja, jotka suinkin minua jollain tavalla kiinnostavat (ja jotka olen luonnollisesti lukenut).

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.