perjantai 12. kesäkuuta 2020

Jylhäsalmen sydänkesä

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmen sydänkesä
263 s., Karisto 2020
kannen kuva: Petri Jauhiainen
kannen suunnittelu: Saana Nyqvist
Jylhäsalmi, osa 4
 
Kirsi Pehkosen ihana maalaisromanttinen Jylhäsalmi-sarja on edennyt jo neljänteen osaansa. Pidän tästä sarjasta todella paljon eikä tämäkään osa ollut pettymys. Jylhäsalmen sydänkesä on yksi eniten odottamistani kevään uutuuksista ja mielestäni tämä sarja onkin mitä oivallisinta kesälukemista. Jos et ole vielä lukenut, niin suosittelen tekemään sen!
 
Jylhäsalmella sijaitseva Reunamäen talo on ollut jo vuosikausia tyhjillään, sillä perikunta ei ole oikein päässyt sopimukseen siitä, mitä talolle tehtäisiin. Nyt jonkinlainen ratkaisu on syntynyt ja suvun nuoret naiset Maiju ja Henna lähetetään Reunamäelle raivaamaan paikkoja myyntiä varten. Serkusten urakka ei ole kuitenkaan todellakaan niin helppo kuin voisi olettaa, ja välillä mielenkiinto karkaa Reunamäen fiksauksesta kylän kesärientoihin ja etenkin kylän poikamiehiin.
 
Jylhäsalmen sydänkesän keskiössä on serkuksista tasaisempi ja harkitsevaisempi Maiju. Pidin hänen hahmostaan paljon ja oli jälleen mukava kuulla tuttujen jylhäsalmelaisten kuulumisia. Mikäli käsitin oikein ja muistan edellisen osan tapahtumat oikein, niin tämä kirja sijoittuu osittain samaan ajankohtaan sen kanssa. Aika kiinnostava veto ja toisaalta sarjan jatkokehittelyn kannalta ehkä myös jokseenkin tarpeellinen, jos ei haluta viedä (muissa osissa keskeisien) hahmojen asioita eteenpäin vauhdilla. Myös kerrontaratkaisussa oli sikäli uutta tyyliä, että tässä teoksessa oli kaksi aikatasoa, jotka punoutuivat yhteen ehkä hieman yllättävälläkin tavalla.
 
Jylhäsalmen kesä tempaisi minut jälleen mukaansa ja olisin mielelläni viipyillyt sen maisemissa pidempäänkin. Nyt ei auta kuin jälleen alkaa odottaa uutta kirjakevättä, jos silloin pääsisi taas palaamaan uusien kuvioiden myötä Jylhäsalmelle!
 
♠♠♠♠½

4 kommenttia:

  1. Jonna, kiitos vinkistä. Se menee luettavaksi. Tykkään kovasti Pehkosen kirjoitustyylistä.🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehkosella on kyllä sopivan viihdyttävä ja selkeä tapa kertoa tarinaa :)

      Poista
  2. Hei! Hienosti arvostelit tuon kirjan. Ja kaikki juonen käänteet saa jokainen itse löytää. Kirjassa on tosi hauskoja sattumuksia, joille hihittelin, kun niitä luin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tässä kirjassa on kyllä huumoria, joka huvitti minuakin. :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.