sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Sahramisyksy

Maija Kajanto: Sahramisyksy
Kahvila Koivu, osa 3
223 s., WSOY 2023
kansi: Kaisu Sandberg
 
Maija Kajannon viihteellinen kahvila Koivusta kertova sarja kuljettaa lukijansa kolmannessa osassa syksyn maisemiin. Krisse on pyörittänyt mummo jalanjäljissä kahvilatoimintaa jo vuoden verran, laajentanut toimintaa hotellin puolelle ja uudistanut kahvilan ilmettä. Paljon on tapahtunut myös yksityiselämässä, sillä Tommi vaikuttaa tulleen jäädäkseen, mutta mummo sen sijaan näyttää irtautuvan enemmän omiin kuvioihinsa. Pyhävirtakaan ei ole entisensä, mitä Krisse hiljaa mielessään suree.
 
Sahramisyksy on mielestäni selkeästi aiempia osia synkkävireisempi. Pyhävirtaa piinaa tuhopolttojen sarja, joista kahvilakin saa osansa, vaikka pienin vahingoin selviääkin. Krisseä vaivaa alituinen huoli hotellista, sillä hän pelkää sen olevan seuraava kohde - ehkä jollakulla on jotain henkilökohtaista häntä vastaan? Kahvilan tutut rutiinit, taikinoiden sekoittaminen ja leivonnaisten kotoisa tuoksu luovat turvallisuudentunnetta, kun ympärillä kuohuu.
 
Sahramisyksy on edeltäjiensä tavoin nopealukuinen ja viihdyttävä kirja. Pidän tästä sarjasta, mutta en ole aivan varma pidänkö siitä, mihin suuntaan sarja tuntuu olevan menossa. Pyhävirta ei todellakaan ole entisensä, mikä saa Krissenkin miettimään erilaisia vaihtoehtoja. Itse en välttämättä kovin paljoa yllättyisi, jos Korvapuustikesä, Taatelitalvi ja Sahramisyksy saisivat seurakseen vielä keväisen jatko-osan, jonka jälkeen sarja päättyisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.