Mika Waltari: Surun ja ilon kaupunki
WSOY 2008, alkup. 1936
Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisellä on tänä vuonna juhlavuosi, sillä sen ensi-ilmestymisestä on kulunut 80 vuotta. Olen Sinuhen ja muutamia muita Waltarin romaaneja lukenut nuorempana, mutta sittemmin on kulunut noin 15 vuotta vailla Waltaria. Sinuhen juhlavuosi innosti minut ottamaan meille lukupiirikirjaksi Waltarin Surun ja ilon kaupungin, sillä en halunnut kopauttaa piiriläisiä "järkäleellä päähän".
Surun ja ilon kaupunki kertoo huhtikuisesta päivästä Helsingissä. Keskiössä on joukko erilaisia ihmisiä, joiden lukija saa havaita liittyvän toisiinsa niin, että jokainen heistä kuuluu jollakin tavalla tuon päivän kohtaamisten ketjuun. Aamujunalla Helsinkiin matkustaa muukalainen, jonka tulee tehdä elämänsä uudelleen. Sairaalassa poika toipuu leikkauksesta ja odottaa kovasti kotiin pääsyä. Toisaalla vanhapiika tekee kuolemaa. Elämän ja kuoleman kirjo samassa kevätpäivässä.
Työväenluokkainen nuorimies on täynnä tunteen paloa, niin rakkautta kuin vihaakin. Herrasväkeen kuuluvaa neitoa hän rakastaa, mutta yhteiskunta itsessään synnyttää vihaa. Toinen nuorukainen on liikemiehen poika, jolla on kaikki maallinen hyvä, mutta joka on täynnä poliittista paloa. Isä on kuin irrallinen olento, viileän kohtelias ja alentuvan hyväntahtoinen mies, joka ei ymmärrä lapsiaan. Uskonnonopettaja Laurila sen sijaan tuntuu ymmärtävän opettamiaan nuoria, vaikka joutuukin punnitsemaan missä kulkee opettajan ja ystävän välinen ero.
On myös muuan kirjailija, jonka kirjoittaminen takkuaa. Kirjoituskoneen näppäimet tuijottavat takaisin eikä tekstiä synny. Kotona tunnelma on hieman kireä, mutta tytär ja pieni musta koira ovat täynnä innostusta. Tutkin lukupiiriä varten hieman Waltarin elämää ja minun tekisi mieli ehdottaa, että kirjailijan hahmo kuvaa jollakin tavalla Waltaria itseään.
Surun ja ilon kaupunki oli minulle mieluisa lukukokemus. Sen tunnelmassa on jotain kirkasta, mutta silti hahmojen kokemusten myötä kapeaa ja epätoivoista. Waltarin henkilökuvaus on tarkkaa. Monista hahmoista huolimatta jokainen painuu mieleen eikä sekoitu toisiinsa. Henkilöhahmojen moniulotteisuus, heidän haaveensa ja kipupisteensä, ovat onnistuneita. Teologinen ja yhteiskunnallinen kuvaus herättää 1930-luvun maailman yhä eloon.
Tutustu myös Sarin arvioon P.S. Rakastan kirjoja -blogissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.