Minne virta kuljettaa

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

Otava 2023

alkup. Go as a River, 2023

suomentanut Jaakko Kankaanpää

äänikirjan lukijana Mirjami Heikkinen

Shelley Readin menestysromaani Minne virta kuljettaa on ollut jossain lukulistani uumenissa jo oikeastaan ilmestymisestään lähtien. Päätin kuunnella sen äänikirjana ja virta vei minut mennessään välittömästi. Muistan, että tämä herätti jonkin verran somehypeä ilmestyttyään, mutta ainakaan minun uutisvirrassani tämä ei ole pitkiin aikoihin näkynyt. Ihmettelen suuresti, sillä olen aivan lumoutunut siitä, miten valtavan ihan kirja tämä on!

Kirja sijoittuu 1940-luvun lopun Coloradoon. 17-vuotias Victoria asuu sukunsa persikkatilalla ja on äitinsä kuolemasta lähtien emännöinyt perheensä taloutta. Hän on perheensä ainoa nainen vaitonaisten ja synkkämielisten miesten keskuudessa. Victoria rakastaa persikkapuita ja kotitilaa eikä ennen Wilson Moonin kohtaamista osaa oikein edes unelmoida toisenlaisesta elämästä.

Wilson on alkuperäiskansaan kuuluva nuorukainen, jonka tyyni ja iloinen olemus saa Victorian rakastumaan hetkessä. Kaupunkiin ilmestynyttä muukalaista, varsinkaan alkuperäiskansaan kuuluvaa, ei katsota hyvällä. Nuoret yrittävät piilotella rakkauttaan, mutta sitten Wilson katoaa. Se saa Victorian lähtemään kotitilaltaan ja pakenemaan vuorille.

Minne virta kuljettaa on todella lumoava romaani. Se vie mennessään kuin pehmeästi virtaava vesi. Pidin suuresti kirjan miljööstä. Read kuvaa persikkatilaa niin hienosti, että hedelmien tuoksun voi suorastaan haistaa, maun maistaa ja tuntea kypsien hedelmien painon sadonkorjaajan käsissä. Luonto on tässä kirjassa niin upea, kuin yksi päähenkilöistä.

Henkilöhahmot ovat niin ikään onnistuneita. Lukija ei voi olla olematta Victorian puolella eikä ihailematta hänen sinnikkyyttään. Vaikka perheen miesväki ensivaikutelman perusteella onkin jokseenkin luotaantyöntävää, pilkahtelee ainakin isässä ja sedässä välillä myös sellaista lämpöä, joka ilahduttaa. Etenkin isää on helpompi ymmärtää, kun ymmärtää hänen sydämensä särkyneen pysyvästi vaimon kuoltua.

Pidin tästä niin paljon, että tekisi mieli vaan hehkuttaa ja ihkuttaa. Ei tämä tosin teemoiltaan pelkkää ihanuutta ollut, sillä niin paljon oli ennakkoluuloja ja kaltoinkohtelua. Kuitenkin jotakin niin lumoavaa on siinä, miten Victoria päättää selviytyä ja myös tekee sen, vaikka välillä pelottaa eikä suru Wilsonista jätä häntä milloinkaan. Tiivistäen: herkkävireinen lukusukkula.