Teos 2025
Bloggaamattomien kirjojen jono on kasvanut siihen mittaan, että edelleen bloggaan lokakuussa luetuista kirjoista. Emmi Itärannan hieno teos Lumenlaulaja kertoo Kalevalan tarustosta tutun Louhen syntytarinan. Aluksi minun oli vähän vaikea tempautua mukaan tarinaan, mutta tästä kehkeytyi lopulta todellinen lukusukkula, jonka miljööstä pidin paljon. Mielessäni epäilin, että tämä voisi olla joka Finlandia-ehdokkaana, mutta ei sitten kuitenkaan ollut.
Kalevalasta tuttu Louhi, Pohjolan emäntä, kuvataan yleensä ilkeäksi ja ulkonäöltään epämiellyttäväksi hahmoksi. Itärannan teos kertoo oman versionsa siitä, miten Lauhasta tuli tarujen pahamaineinen Louhi. Teos rakentuu kahteen aikatasoon, joista toinen kuvaa Pohjolan kansan kohtalonhetkiä kaukana menneisyydessä ja toinen kulkee Elias Lönnrotin matkassa lapsuudesta kuolinvuoteelle saakka. Sinä teit minusta sen, millaisena minut nyt tunnetaan, mutta et kertonut mitä todella tapahtui, Louhi puhuu ajatuksissaan Eliakselle.
Lauha elää lapsuuttaan vahvojen naisten hallitsemassa Pohjolassa, jossa taikavoimat ja loitsuhahmot lyövät kättä arkisen aherruksen kanssa. Elämässä vallitsee sopusointu kaiken elollisen välillä, kunnes rauha rikkoutuu ja vieras heimo hyökkää Pohjolaan. Pohjolan kansa hajoaa, osa pakenee ja osa alistuu miehittäjien valtaan. Lauha, hänen äitinsä ja kaksi nuorempaa sisartaan pakenevat, ja Lauha päätyy turvaan Metsänpeiton naisyhteisöön.
Lauha viettää monta vuotta hiljaiseloa, kunnes traagisten tapahtumien painolasti sysää hänet puolustamaan syntyoikeuttaan Pohjolan tyttärenä. Hän haluaa ottaa kotinsa takaisin, koota kansansa taas yhteen ja tehdä Pohjolasta entisen kaltaisen yhteisön. Karhuemon lailla omiaan puolustavasta Lauhasta tulee Louhi, monen pelkäämä nainen. Asema ajaa kohti valintoja, joilla on kohtalokkaita seurauksia. Tästä syntyy Pohjolan emännän myytti.
Tykkäsin tosi paljon siitä, miten Itäranta ammentaa tarinansa suomalaisesta mytologiasta. Se on mielestäni todellinen kulttuuriteko, joka saattaa jopa innostaa lukijoita kansantarujen pariin. Olen itse Kalevalan joskus kauan sitten lukenut ja tarinan pääkohtia on tietysti tullut tankattua jo peruskoulussa, mutta Lumenlaulaja iski kipinää ajatukselle lukea tai kuunnella Kalevala uudemman kerran.
Olen Itärannan tuotannosta aiemmin lukenut Teemestarin kirjan ja Kudottujen kujien kaupungin, joista molemmista olen pitänyt. Teemestarin kirja on yksi väkevimmin mieleeni painuneista lukukokemuksista ja ajattelen sen tarinaa aika useinkin. Lumenlaulaja taitaa jäädä samalla tavalla sydämeen ja mieleen asumaan.
