Yacoubian-talon tarinat

al-Aswani, Alaa: Yacoubian-talon tarinat

286 s., WSOY 2009

suom. Sampsa Peltonen

alkup. Imarat ya'qubyan 2002

Olen viime aikoina keskittynyt aika paljon kotimaiseen kirjallisuuteen, joten nyt todella otin harppauksen pois mukavuusalueeltani: kyllä kai voin sanoa kotimaista kirjallisuutta mukavuusalueekseni, koska sitä mieluumin luen ja arvostan sen korkealle. Alaa al-Aswanin Yacoubian-talon tarinat pääsi lukuvuoroon nyt, koska kirjallisuuspiirin seuraavalle kokoontumiskerralle pitää lukea jokin Lähi-Itään sijoittuva teos.

Oikeasti voin heti avoimesti sanoa, että kyllä minä pitkin hampain tämän teoksen avasin, koska nyt tekee vaan koko ajan mieli lukea kotimaista kirjallisuutta. Ehkä tämä ennakkoasenne vaikutti siihen, että aluksi en tuntunut saavan tästä teoksesta mitään irti. Jossain vaiheessa kuitenkin pääsin vauhtiin ja kiinnostuinkin hahmojen elämäntarinoista ja kohtaloista, joten pakkopullaksikaan tätä ei voi ihan nimittää.

Yacoubian-talon tarinat sijoittuvat Kairoon, jossa 1950-luvun sotilasvallankaappaus jakoi väestöä ja aiheutti valtavia ristiriitoja: oikeuden vartijat ovat itse pahimpia pahantekijöitä, raha puhuu ja köyhien täytyy yrittää ansaita elantonsa jopa moraalikäsitystensä vastaisesti. Tarinan päähenkilöt ovat Yacoubian-talon asukkaita, jotka ovat eri elämäntilanteissa: yhdellä on rahaa, toinen on köyhä, yksi on vanha ja toinen on nuori. Päähenkilöitä oli jopa hieman liikaakin, koska välillä piti oikeasti palauttaa mieleen, että "kukas tuo taas olikaan". Toisaalta se mahdollistaa aika hyvän läpileikkauksen eri kansanosien elämästä, vaikka onkin samalla rasite. Takakansi toteaa näin "jokainen al-Aswanin luoma hahmo ruumiillistaa modernin Egyptin tabuja --", ja niin todella on. Teoksessa on myös melko vahvaa seksuaalisväritteisyyttä, joka nostaa esiin islamilaisen yhteiskunnan vallitsevat normit ja niistä poikkeamisen.

En oikeastaan tiedä mitä pidin tästä kirjasta, koska se oli paikoin jopa aika inhottava tarkkoine tapahtumien ja ihmistuntojen kuvauksineen, ehkä tietyllä tapaa voisi jopa varovaisesti käyttää sanaa inhorealistinen. En oikein osaa hakea siihen sen parempaakaan sanaa. Toisaalta realistisuus tuo tarinaan väriä ja eloa, mutta samalla puistattaa: mihin kaikkeen ihmiset ovatkaan valmiita.

♠♠♠

Tinka ja Taika

Isto, Sanna: Tinka ja Taika

176 s., WSOY 2011

kuvat: Julia Vuori

Palaan taas hetkeksi lastenkirjallisuuden pariin esittelemällä teille Sanna Iston teoksen Tinka ja Taika, jonka nätin kuvituksen on loihtinut Julia Vuori. Tämä on Iston esikoisteos, joka on minun ymmärtääkseni saanut ilmestymisensä aikoihin aika paljon mediahuomiota.

Tinka ja Taika kertoo siskoksista, joiden elämä muuttuu, kun mummo saapuu vuosien jälkeen tyttärensä perheen luo vierailulle. Mukanaan mummolla on salaperäinen arkku, joka ei ole ihan sitä miltä näyttää. Siitä seuraakin jännittäviä tapahtumia: miksi salaperäinen mies haluaa arkun itselleen, kaikki vaikuttaa taikuudelta ja arkun kautta voi päätyä vaikkapa saniaismetsään. Tinka on täysin vakuuttunut siitä, että mummo on noita.

Ja kyllähän mummo on, sen kai voin paljastaa, kun teoskin ottaa asian heti esille. Tässä teoksessa on minun nähdäkseni aika klassinen rakenne siinä mielessä, että lapset päättävät ryhtyä selvittämään jotakin salaperäistä juttua ja siitä seuraa kaikenlaisia kommelluksia. Kommellukset ovat ihan jännittäviä ja hassujakin, mutta olen kyllä mielestäni parempiakin satukirjoja lukenut. 

Mielestäni tämä teos voisi sopia hyvin esimerkiksi iltasaduksi siten, että aina joka ilta luettaisiin kappale tai kaksi. Kappaleet eivät jää liian jännittäviin kohtiin eikä teos ole mitenkään pelottava, vaikka kaikkea ihmeellistä tapahtuukin. Lasten mielestä tämä on varmasti hauska kirja, mutta minuun tämä ei oikein täysin kolahtanut. Kuvitusta olisi myös mielestäni voinut olla hieman enemmän, se oli kyllä yksi teoksen parhaista jutuista.

♠♠♠

Elämä edestakaisin

Kilpi, Eeva: Elämä edestakaisin

393 s.,  WSOY 1981, 6. p.

1. p. 1964

Päätin tähän väliin lukea jonkin kirjan omasta hyllystäni, ja päädyin valitsemaan TBR100-listaltanikin löytyvän Eeva Kilven teoksen Elämä edestakaisin. Tämä on alunperin päätynyt hyllyyni äitini isovanhempien tavaroiden joukosta, oltuaan ensin lapsuudenkotini varastossa yli neljä vuotta. Olen kyllä nyt tämän luettuani aika iloinen, että tämä on minun oma kirjani, sillä jotenkin viehätyin tästä teoksesta yllättävän paljon.

Elämä edestakaisin kertoo sota-ajan naisista, jotka pitivät koteja pystyssä miten kukin parhaiten taisi. Tapahtumat sijoittuvat jatkosotaan ja miljöönä on Suomen ja Venäjän rajamaasto. Erityisesti tarinan keskiöön nousevat Helli ja Maila, äiti ja tytär, jotka eivät voi unohtaa kotiaan: sinne on vielä palattava. Mutta sitten tulee taas evakuoimismääräys ja koti on jätettävä.

Tämä teos on oikeastaan aika "hiljainen", suuretkin asiat kuvataan hyvin konstailemattomasti ja ehkäpä lähes eleettömästi: ja siltikin kaikki olennainen välittyy lukijalle. Teoksessa ei dramatisoida ja meuhkata turhia, on helppo uskoa ihmisten tuntemukset ja tapahtumien kulku. Henkilöhahmoihin on istutettu kaiken kauheudenkin keskellä taipumus toivoon ja uskoon paremmasta, siitä että kaikki kääntyy hyvin.

En oikeastaan tiedä mitä sanoisin tästä kirjasta. Ainakin sen voisin mainita, että aluksi tuntui hieman kankealta lähteä tätä lukemaan ja tekstiä oli hankalahko seurata, mutta kun pääsi vauhtiin, niin tarina piti otteessaan. Koko ajan odotin, että mitähän seuraavaksi tapahtuu ja kuinka heille käy. Tämä teos on muuten aika poikkeuksellinen, jos ajattelee sitä karjalaisten kuvauksena: useissa romaaneissa kun karjalaiset kuvataan oikein huumoriveikkoina sekä  iloluontoisina ihmisinä, mutta tässä se ei nouse niin selkeästi esiin, vaan luonteenlaatu on tuotu tietyllä tavalla pehmeämmin esiin.

Tämä on kyllä lukemisen arvoinen kirja, jossa on paljon viisautta ja ajattelemisen aihetta. Kilpi on taiten tuonut esiin hyviä ajatuksia sota-ajasta ja sen ihmisistä.

♠♠♠½

Tarhapäivä

Hietamies, Eve: Tarhapäivä

447 s., Otava 2012

Vihdoin ja viimein sain tämän Eve Hietamiehen Tarhapäivän käsiini, on sitä odotettukin jo toukokuusta lähtien. En ole oikeasti ikinä joutunut kotikirjastossani jonottamaan teosta kahta kuukautta pidempään: niin paitsi tietysti nyt. Luin Yösyötön toukokuussa ja olin aivan myyty. Annoin sille silloin jopa viisi pistettä viidestä. Nyt minulla on sitten ongelma pisteytyksessä, sillä Tarhapäivä oli vielä parempi kuin edeltäjänsä!

Tarhapäivä kertoo Antti Pasasesta, 5-vuotiaan Paavon yksinhuoltajaisästä, jonka elämässä aina jokin asia aiheuttaa hankaluuksia. Kun Antti on nyt viimeinen saanut paletin suhteellisen toimivaksi kokonaisuudeksi, astuu kuvioon yllättävä lisätekijä: 5-vuotias Terttu muuttaa Pasasen poikien luo asumaan. Ja siitä sitten vasta seuraakin kaiken näköistä.

En oikeasti edes tiedä kuinka monta kertaa nauroin ääneen tätä lukiessani. En kyllä tiedä sitäkään, että mikä kirja olisi viimeksi naurattanut minua näin paljon. Vaikka Hietamies kirjoittaa vaikeistakin asioista, hän tekee sen taiten ja lempeästi huumorilla höystäen. Teoksessa on vakavampiakin pätkiä, mutta pääsääntöisesti sen yleisvire on huumorilla kuorrutettu. Vakavat pätkät tuovat teokseen uskottavuutta, kaikkea ei siis ole lyöty leikiksi ja asioihin osataan suhtautua niiden vaatimalla vakavuudella.

Mielestäni tämä teos on ehkä etäisesti sukua Tuomas Kyrön mielensäpahoittajille, sillä Antti Pasanenkaan ei itse huomaa olevansa hauska: hänelle vain aina sattuu ja tapahtuu. Hahmojen välillä on toki paljonkin eroa, mutta jokin niitä mielestäni yhdistää.

En usko, että Eve Hietamies enää jatkaa Pasasista kertovaa sarjaa, sillä kirjan loppu antaa mielestäni viitteitä siihen. Teoksen loppu on mielestäni hyvinkin vakavamielinen verrattuna sen yleisvireeseen, mutta samalla se vakuuttaa, että "kyllä Antti pärjää". Jos tästä jatko-osa vielä tulee, niin en tiedä miten suhtautua siihen: tämän paremmaksi kun ei mielestäni enää voi laittaa.

♠♠♠♠♠ + ♠ :)

Morsiuskesä

Mustonen, Enni: Morsiuskesä

255 s., Otava 2009

Ja toinen Mustonen heti perään! Muhun taisi iskeä oikein vimma lukea Mustosta, täytyy piakkoin varmaan lainata taas jokin teos hänen tuotannostaan. En pitänyt tästä Morsiuskesästä läheskään yhtä paljon kuin Maitotytöstä, mutta kyllä tämäkin ihan luettava oli.

Morsiuskesä kertoo Laura Suvelasta, joka saa yllättäen soiton autopommi-iskussa menehtyneen avopuolisonsa ex-vaimolta: hänen ohjaamansa televisiosarjan kuvaaja on katkaissut jalkansa ja uusi kuvaaja tarvitaan nopeasti. Niin vielä toipilaana oleva Laura (joka haavoitti samaisessa pommi-iskussa) matkustaa maalle kuvaamaan maajussien morsiantenetsinnästä kertovaa reality-sarjaa.

Aluksi tämä teos ei kauhean paljon houkutellut, mutta päätin sitten kuitenkin tämänkin lukaista, kun tämän olin äitiäni varten lainannut. Olihan tämä hyvä joo, mutta olisin toivonut hieman enemmän keskittymistä Lauraan ja hänen ihmissuhteisiinsa eikä niin paljon kuvauksiin ja työhön. Toki se liittyy olennaisena osana tähän teokseen, mutta kumminkin.

Teoksen loppu on jotenkin aika ennalta-arvattava, mutta samalla myös hyvin miellyttävä ja siitä jää hyvä mieli. Loppujen lopuksi tapahtumat etenevät kovin nopeasti, mutta ehkä se nyt ei kauheasti haittaa. Olisin kuitenkin toivonut hieman enemmän suhteen syttymisen ympärille liittyvää kuvausta, nimenomaan Lauran ja "vastapuolen" tuntemuksia. Toivottavasti kukaan ei nyt spoilaantunut, sillä kyllähän aika moni tietää tai voi arvata Mustosta lukemattakin, että yleensä Mustosen kirjoissa "sankaritar" löytää lopuksi rakkauden.

♠♠♠

Maitotyttö

Mustonen, Enni: Maitotyttö

383 s., Otava 1995

isotekstinen

Maitotyttö on suositun viihdekirjailija Enni Mustosen esikoisteos vuodelta 1984. Minä luin sen nyt isotekstisenä versiona, jonka ensimmäinen painos on vuodelta 1995. Syy siihen miksi painos on isotekstisenä minulla, on se, että äitini kerrankin pyysi minua tuomaan jotakin luettavaa hänelle kirjastosta ja arvelin Mustosen toimivan sellaisellekin lukijalle, joka lukee todella vähän. Pitihän minunkin tämä nyt sitten lukea, ja juuri tähän väliin sopi tällainen rennompi kirjallisuus.

Maitotyttö kertoo työttömyyteen kyllästyneestä ylioppilasmerkonomi Liisa Huhtilasta, joka päättää lähteä maatalouslomittajaksi yksityiseen lomarenkaaseen. Eipä arvaakaan Liisa mitä kaikkea uusi työ tuo tullessaan. Hän kotiutuu hyvin syrjäkylille ja saa paljon ystäviä, mutta samalla myös ihastumista on ilmassa.

Lukukokemustani aluksi hieman häiritsi se, että luulin kirjan sijoittuvan 1990-luvun alkuun: minusta on hieman outo ratkaisu, että ensipainoksen ilmestymisvuotta ei ollut mainittu kirjassa lainkaan. Kun tapahtuma-ajan määreeksi ilmeni jotakin "teknistyvään" maanviljelykseen liittyvää, oletin vain itse tapahtuma-ajan olevan 1990-luvulla. En siis tosiaan tiedä juuri mitään maanviljelyksestä.

Minua ilahdutti jotenkin Liisan lannistumaton asenne, sillä hän ei antanut epäilyjen nujertaa itseään. Kuitenkin minua ärsytti se, että kaikki yllättävät tilanteet työssä sattuivat juuri Liisan kohdalle ja hän näytti sen takia aina alun alkaen taitamattomalta: todennäköisyys moiseen on kuitenkin aika pieni. Kutkuttavinta koko teoksessa oli Liisan ja tilan poikamiesisäntä Joukon asteittainen lähentyminen ja heidän välisensä kipinöinti: koko ajan odotti mitä seuraavaksi tapahtuu. En olisi eilen illalla millään malttanut edes ruveta nukkumaan, kun halusin vain lukea eteenpäin. Hihi! :)

Enni Mustosen kirjat (puhun tosi syvällä kokemuksella: neljä luettuna :D) ovat siitä hauskoja, että niitä lukee nopeasti ja niissä on jotakin kutkuttavaa, mikä pitää otteessaan: hyvinkin yksinkertainen juonikuvio voi napata lukijansa mukaansa täysin. Näin syksyn pimeydessä ja kylmyydessä on hauska lukea jotakin viihdyttävää ja piristävää, joten tämä ehkä siksikin upposi näin hyvin. Maalaisromantiikka on lisäksi aina uponnut minuun, ja olenkin todella iloinen, että olen löytänyt Mustosen kirjat: ennen kun en romanttisia kirjoja lainkaan lukenut.

♠♠♠♠

ps. jos jollakin on kertoa lukuvinkkejä erityisesti Mustosen yksittäisteoksista, niin kommentoikaa toki! :)