Mustat morsiamet

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet

288 s., Otava 1998

Sirpa Kähkösen Mustat morsiamet tai ylipäätään koko Kuopio -sarja on ollut sellainen, jonka olen halunnut lukea jo kauan. Nyt sain vihdoin aikaiseksi tarttua sarjan avausosaan, sillä kirjallisuuden genrejen kurssilla valitsin ryhmäni kanssa tämän vetämämme lukupiirin kirjaksi. Täytyy sanoa, että vaikka tämä kirja on jotenkin hyvin vähäeleinen, niin tämä vei ainakin minut täysin mennessään.

Mustat morsiamet sijoittuu 1920-1930-luvun Kuopioon. Päähenkilönä nähdään Anna, maalta kaupunkiin töiden perässä muuttanut nuori nainen. Anna ei odota tulevaisuudeltaan suuria, mutta sitten hän törmää Lassiin, mieheen jolla on kuumat kädet ja pikimustat silmät. Hän rakastuu, menee naimisiin ja huomaa, että mies on uskollinen muullekin kuin hänelle: kommunismille. Tuo aate vie Lassia ja muuttaa myös Annan elämän suuntaa.

Mustat morsiamet on mielestäni jotenkin vähäeleinen teos, vaikkakin tässä tapahtuu paljon. Tunnelma on jotenkin tiivis ja tarkasti tunnelmia luoden kirjoitettu, mistä johtuen vähäeleiseksi kuvaileminen tuntuu hieman ristiriitaiselta. Tapahtumien tiheys tuntuu puristavan kaiken kasaan ja välillä miltei salpaavan hengen, mutta samalla tarina etenee ja hengittää.

Tämä kirja on siitä erikoinen, että en oikein tiennyt mitä odottaa tältä. En osannut aavistaa mihin tarina etenee ja mitä kaikkea tulee tapahtumaan. Tässä kirjassa on myös niin monella tapaa vaitonaisia ja tummia hahmoja, että niiden sisään ei tahdo päästä. Sitä en kuitenkaan koe haitaksi tälle kirjalle, sillä vaitonaisuus sopii tähän kirjaan. Ehkä vähäeleisyyden vaikutelma tulee osittain juuri tuosta vaitonaisuudesta.

Odotan mielenkiinnolla seuraavan osan lukemista. Haluaisin lukea sen vaikka heti, mutta lienee parasta sulatella tätä kirjaa vielä hieman. Vaikka tämä kirja olikin sellainen tasainen ja kohtalaisen helppolukuinen teos, niin samalla tuntuu, että olen tietyistä tulkinnoistani hieman epävarma. Olen hyvin vakuuttunut Kähkösen kirjoittajankyvyistä ja varmasti jatkan tämän sarjan parissa ennemmin tai myöhemmin.

♠♠♠♠

Poika raidallisessa pyjamassa

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

206 s., Bazar 2008

alkup. The Boy in the Striped Pyjamas 2006

suom. Laura Beck

John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa on sellainen teos, josta on hyvin vaikea kirjoittaa mitään, sillä siitä ei halua paljastaa mitään ylimääräistä. Takakannessa sanotaan osuvasti, että "on tärkeää, että aloitat kirjan lukemisen tietämättä liikaa sen juonesta". Allekirjoitan tämän, sillä itselleni tämä teos ei noussut kovin huikeaksi lukukokemukseksi, sillä tiesin kirjan tapahtumat. En muista mistä ja kuinka onnistuin saamaan kirjan tapahtumat tietooni, mutta joka tapauksessa tästä kirjasta meni hieman tehot näiden tietojen takia. Uskon, että tämä kirja olisi huikaissut minut, jos olisin saanut aloittaa täysin tyhjästä lukemaan.

Kirja kertoo 9-vuotiaasta Brunosta ja hänen perheestään. En haluaisi oikeastaan kertoa juonesta mitään tämän enempää, joten siirryn kuvailemaan muita ominaisuuksia. Ensiksikin mielestäni Boyne onnistuu erinomaisesti katsomaan tapahtumia 9-vuotiaan silmin. Hän on kirjoittanut teoksensa hyvin taidokkaasti, sillä päähenkilöstä saa hyvän otteen ja kirjaan tulee mielenkiintoista kerroksellisuutta, kun tapahtumia tarkastellaan lapsen silmin, mutta lukija voi kuitenkin itse löytää syvempiä merkityksiä ja viitteitä aikaan ja paikkaan ja tapahtumiin niin perheen sisällä kuin laajemminkin.

Parasta tässä kirjassa on ehkä sen "maailmankuva" tai mitä termiä asiasta nyt sitten käyttäisikään. Lapsi on erinomainen valinta päähenkilöksi, sillä hänen vilpittömyytensä ja eräänlainen tietämättömyytensä osoittavat paljon siitä, miten isoja ja pahoja asioita maailmassa onkaan tapahtunut ja ihan ilman mitään hyvää syytä. Tietysti tämänkin kirjan tapahtumien laajempi mittakaava on ollut tuttua ja tunnettua minulle, ja aikuisen silminkin se on käsittämätöntä, mutta lapsen avoimet kysymykset ja ihmettelyt tuovat lisää tuntua siihen, miten käsittämättömistä ja epäreiluista asioista on kyse.

Kuten sanottu, tämä kirja ei kuitenkaan huikaissut minua täysin. Lopussa olisi ollut paljon aineksia loksauttaa leuka rinnalle, mutta tiesin mitä odottaa ja siksi en saanut lopusta irti sitä, mikä olisi viimeistellyt tämän lukukokemuksen. Tuntuu epäreilulta lähteä tätä teosta pisteyttämään, koska jokin täysin kirjasta riippumaton seikka vaikutti lukukokemukseeni näin paljon, joten arvosanaa tälle kirjalle en nyt anna.

Vastauksia haastekysymyksiin

Kirjoihin kadonnut Aletheia muisti minua mukavalla haasteella, joka sisältää kymmenen kysymystä. Itse en tällä kertaa haasta ketään, sillä tuntuu, että tämä haaste on monessa blogissa jo kiertänyt, eri kysymyksin toki. Minulle asti haaste ei ollut aikaisemmin ehtinyt, joten jipii, minutkin haastettiin! :D

1. Kenen fiktiivisen hahmon kanssa menisit naimisiin jos voisit?

Ylpeyden ja ennakkoluulon mr. Darcyn kanssa varmaankin.

2. Mieluisin kirjallinen miljöö?

Kyllä kartanomiljöö tai maaseutu ovat suosikkejani, ajallisesti viihdyn historiassa 1800-luvulla tai 1900-luvun alkuvuosikymmenillä.

3. Mistä hankit luettavasi? Käytätkö säännöllisesti kirjastoa, kierrätkö kirpputoreja vai ostatko uutena?

Pääsääntöisesti hankin luettavani kirjastosta, sillä tuleva kirjastotäti on tietysti kirjastojen ystävä. Lähes kaikki lukemani kirjat ovat siis kirjastosta, mutta kirpputoreilta joskus bongaan jotakin. Uutena ostan kirjoja aika harvoin. Kirjasto on palveluna niin mahtava juttu, että sitä haluan kyllä hyödyntää mahdollisimman pitkälti.

4. Parhain lukemasi kirja vuonna 2013?

Eniten pisteitä annoin Eve Hietamiehen Tarhapäivälle, mutta mieleenpainuvia on monta. On vaikea sanoa vain yksi, kun on niin monta hyvää ja omassa lajityypissään toimivaa teosta. Siksi en voi sanoa, että Hietamiehen teos olisi välttämättä parhain, vaikka sille eniten pisteitä blogissani annoin.

5. Viisi kaikkien aikojen parasta lukemaasi kirjaa?

Tämäkin on vaikea ja aina jotain unohtuu kärkiporukasta, mutta parhaimpiin lukeutuvat ehdottomasti Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla, Margaret Mitchellin Tuulen viemää, José Saramagon Kertomus sokeudesta, Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut ja Sofi Oksasen Puhdistus. Monta yhtä hyvää teosta on olemassa, mutta nämä tulivat ekoina mieleen.

6. Klassikko vai uutuuskirja?

Ennen hieman karsastin uutuuskirjoja, mutta blogin myötä olen löytänyt monta kiinnostavaa uutuutta. Luen sekä klassikoita ja uutuuksia, vaikkakin viimeksi mainitut ovat olleet näkyvämmin esillä oikeastaan koko blogihistoriani aikana. Klassikot ovat kuitenkin lähempänä sydäntäni ja lukiossa luin niitä suorastaan ahmimalla.

7. Mainitse yksi paha tapasi.

Miten en muka keksi yhtään pahaa tapaa itselleni. Ehkä tietokoneella lojuminen lasketaan pahaksi tavaksi, jos oikeasti pitäisi tehdä jotain järkevää (lue: tiskata, tehdä esseetä jne.).

8. Mikä tekee mielestäsi blogista hyvän?

Sisältö. Bloggaajan pitää osata perustella mielipiteensä ja kirjoittaa sujuvasti, jotta mielenkiintoni pysyy yllä. Kaunis ulkoasu ei ratkaise mitään, jos kaikki postaukset ovat vain tyhjää sanahelinää, vaikka toki esteettisyys on mukava asia.

9. Lempi vuodenaikasi? Miksi?

Tykkään kaikista vuodenajoista ja yleensä kaikkein ihanimmalta tuntuu aina tulossa oleva vuodenaika: kesällä syksy, syksyllä talvi ja niin edelleen. Ehkä se kaikkein ihanin on kuitenkin loppukevät tai alkukesä, niiden taite oikeastaan. Valkeat yöt, heräävä luonto ja lämpö. Suomen kesä on vain niin kaunis.

10. Luetko sarjakuvia?

Luen jonkin verran, mutta en säännöllisesti. Sanomalehdistä tulee stripit luettua, mutta siihen se kyllä suurimmaksi osaksi jääkin.

Palaillaan taas ja toivottavasti pian! :)

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

174 s., Otava 2013

julkaistu aiemmin Kauneus & Terveys -lehden jatkokertomuksena

kansi: Sanna Mander

Olen lukenut kaikki Riikka Pulkkisen aikaisemmin ilmestyneet teokset, mutta suhtautumiseni hänen teoksiinsa on ollut hieman ristiriitaista. Totta ei kauheasti sykähdyttänyt, mutta Rajasta pidin ja Vieraskin oli ihan sujuvaa luettavaa. Oikeastaan minulla ei ole ollut kauheasti moitittavaa hänen teoksiensa suhteen, mutta en ole kyllä ylistyssanojakaan keksinyt. Ehkä nyt alkaisi olla niiden aika, sillä jatkokertomuksesta muokattu Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän oli mielestäni mainio teos.

Aikaisemmin Riikka Pulkkisen kirjat ovat olleet enemmän tai vähemmän vakavia, mutta tämä teos oli jotain vallan muuta. Oli ilahduttavaa huomata miten hyvin Pulkkinen hallitsee myös kepeyden ja vallattomuuden sekä huumorin. Tämä kirja sisältää kepeydestään huolimatta monia totuuksia ihmissuhteista ja ihmiselämästä, joten siinä mielessä tässä on sitä samaa tuttua otetta kuin Pulkkisen muissakin teoksissa. Tuo hienoisesti vallaton arjen filosofia oli mielestäni tämän teoksen parasta antia.

Iiris Lempivaara on hieman alle 30-vuotias nainen, joka joutuu kokoamaan itsensä uudelleen, kun Aleksi jättää hänet seitsemän vuoden jälkeen ja ilmoittaa, että ei ole koskaan rakastanut. Iiriksen matkalla kohti eheämpää minää on mukana sisko Jennifer, paras ystävä Elina sekä naapurinmummo Marja-Liisa. Iiris huomaa kuitenkin, että vaikka matkalla on mukana ystäviä, on tärkein oivallettava itse.

Iiriksen "selviytymistarina" tai "uudelleen syntyminen" on sangen vallatonta, hän tekee ja toimii, mutta joutuu välillä pysähtymään ja miettimään asioita uudelleen. Iiriksen kohelluksista on hauska lukea, oikein hymy nousi huulille, mutta samalla kuitenkin filosofoinnit elämää nähneen Marja-Liisan kanssa tuovat kirjaan syvyyttä ja jonkinlaista liikuttavuutta. Ystävyys voi muodostua, vaikka ikäeroa olisikin melkein 60 vuotta. Ja mitä tulee rakkauteen ja ihmissuhteisiin, niin samat tosiseikat pätevät vuosikymmeniä. On hienoa, että Pulkkinen on tuonut tähän uusia ulottovuuksia erilaisten elämäntilanteiden kautta. Ne tuovat Iiriksen eteen erilaisia tilanteita ja kasvattavat häntä, joten kirja menee tasaisesti eteenpäin. Kokonaisuus toimii!

♠♠♠♠½

Ennen kuin kuolen

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

379 s., Otava 2009

alkup. Before I Die 2007

suom. Katariina Kaila

kansi: Emmi Kyytsönen

Jenny Downhamin esikoisteos Ennen kuin kuolen on ollut lukulistallani iät ja ajat. Syksyn mittaan se käväisi hyppysissäni useammin kuin kerran, mutta jäi aina odottamaan hyllyyn omaa vuoroaan. Nyt vihdoin ja viimein lainasin tämän kirjan ja täytyy sanoa, että kyllä tähän kannatti tarttua. Ennen kuin kuolen ei ollut ihan sitä mitä odotin, mutta en ole mitenkään pettynytkään: tämä kirja oli hyvin puhutteleva.

Ennen kuin kuolen kertoo 16-vuotiaasta Tessasta, joka sairastaa leukemiaa. Nuori nainen tietää päiviensä olevan pian luetut, joten hän päättää tarttua toimeen ja toteuttaa unelmiaan. Avukseen hän tekee kymmenen kohdan listan, jota hän alkaa toteuttaa sellaisella elämänvimmalla, että oikein hengästyttää. Listan toteuttaminen ei autakaan häntä luopumaan elämästään, kuten hän oletti, vaan lisää hänen elämännälkäänsä.

Tessa hahmona on hyvin ristiriitainen siinä suhteessa, että hän on toisaalta hyväksynyt sairautensa lopullisuuden, mutta siitä huolimatta hän ei haluaisi antaa kuolemalle periksi vaan elämänhalu on kova ja kuolemaa juostaan pakoon niin lujaa kuin voidaan. Tessa on samalla kertaa sekä vahva että haavoittuvainen, sillä omasta epävarmuudestaan huolimatta hän kantaa huolta etenkin isästään, joka ei tahtoisi millään hyväksyä tyttärensä diagnoosia.

Tässä kirjassa kaikkein puhuttelevinta oli se, miten Tessa osaa iloita pienistäkin asioista ja uskaltaa uhmata hänelle saneltua roolia. Tessa elää elämäänsä täysillä ja viimeisinä kuukausinaan hän tuntee olevansa enemmän elossa kuin koskaan, vaikka sairaus viekin hänen voimiaan koko ajan. Takakannessa todetaan, että "tarinasta kasvaa väkevä ylistyslaulu elämälle". Se on aika hyvin sanottu, sillä se kiteyttää hyvin tämän kirjan olemusta.

Vaikka kirja puhuttelikin minua, en oikein osaa kirjoittaa tästä mitään suurempia ajatuksia. Sen voin ainakin sanoa, että tämä on sellainen kirja, joka vaatii sulattelua. Ainakin minulla meni useampia päiviä lukea tämä teos, sillä näin kipeää ja vaikeaa aihetta kuvaava kirja on elämäniloisesta vireestään huolimatta aika vaativa luettava. Downham antaa kirjallaan paljon ajattelemisen aihetta.

♠♠♠♠

Sinisiin ilmoihin

Irja Sinivaara: Sinisiin ilmoihin

254 s., Tammi 2009

Irja Sinivaaran romaani Sinisiin ilmoihin päätyi luettavakseni oikeastaan lähinnä siksi, että sen jatko-osa Kevään hämärä vaikutti hyvin mielenkiintoiselta kirjalta. Tavoilleni uskollisena halusin siis lukea edeltävän osan ensin, vaikka Sinisiin ilmoihin ei erityisen houkuttelevalta vaikuttanutkaan. Lukukokemus oli ihan ok, sellaista keskitasoa, mutta jatko-osan lukeminen kiinnostaa siitä huolimatta edelleen.

Sinisiin ilmoihin kertoo kesästä 1939 Suursaaressa Suomenlahdella. Päähenkilönä on hieman päälle nelikymppinen Ida sekä hänen tyttärensä Sanni, mantereelta saareen jo aikoja sitten saapuneet erilaiset asukit. Välillä seurataan tiiviimmin Idan ja Sannin kuvioita, välillä keskiöön siirtyy kauppa-apulainen Vili, kesävieraat Rouva Muusa ja Taiteilija Ahma sekä edestakaisin kulkeva tohtori Erik.

Kirjassa on valtavan paljon hienovaraista jännitettä paitsi ihmissuhteissa niin myös yleisessä tunnelmassa, kun mantereelta kantautuu viestejä Euroopan voimistuvasta liikehdinnästä. Jännitteet eivät kauheasti tihennä tunnelmaa, vaikka ajaisikin hahmoja selkä seinää vasten, joten mikään suuri jännitysnäytelmä tämä kirja ei ole. Mielestäni jännitystä hyödynnetään tehokeinona kunnolla vasta kirjan viimeisellä sivulla. Se on kyllä omiaan houkuttelemaan tarttumaan seuraavaan osaan, mutta samalla hieman liian terävä loppu näin tasaiselle kirjalle.

Kirjan hahmoilla on kyllä mielenkiintoisia ja yllättäviä salaisuuksia, mutta en oikein ymmärrä mikä niiden pointti on, kun ne eivät mitenkään muuta asioiden laitaa tai mukaan särmää. Kaikki vain menee niin kuin aina ennenkin hiljaisuuden vallitessa, vaikka pinnan alla on suuria asioita. Olin hämmentynyt tämän kirjan seesteisestä tasaisuudesta ja värittömyydestä, joka ilmenee myös kerrontatavassa, vaikka aineksia olisi ollut vaikka mihin. Ehkä tässä on koitettu luoda painostavaa tunnelmaa sodan kynnykselle, mutta minä en kyllä kokenut tässä mitään sellaista. Kaikesta huolimatta en voi sanoa tätä kirjaa huonoksi, sillä kuitenkin luin tämän loppuun.

♠♠♠