lauantai 2. helmikuuta 2013

Tammikuun luetut ja vähän muutakin

Koska melkein kaikki muutkin bloggaajat tekevät koostepostauksen/-listauksen aina kuukauden luetuista kirjoista, minäkin päätin siirtyä tekemään sellaisen. Eli siis tästä lähtien joka kuukauden lopussa tai viimeistään seuraavan alussa pyrin tekemään jonkinlaisen koonnin lukemistani kirjoista.

Tammikuu oli paitsi määrällisesti myös laadullisesti hyvä lukukuukausi minulle. Huomasin antaneeni täydet viisi pistettä kolmelle (kyllä, kolmelle!) kirjalle ja 4½ pistettä kahdelle kirjalle, mikä laittoi minut pohtimaan, että olenko aina alkuvuodesta jotenkin armollisempi lukija ja arvostelija vai valikoituuko aina sattumalta juuri vuoden alkuun todella hyviä kirjoja. Viime vuonna oli sama juttu, heti vuoden alkuun tuli annettua pari parasta arvosanaa.

Tammikuussa luin myös hyvin laaja-alaisesti erilaisia kirjoja. Luin nuortenkirjoja, tietokirjallisuutta, yhden runoteoksen ja kaksi sarjakuvakirjaa. Erityisen poikkeuslaatuista on sarjakuvien lukeminen jopa kaksi kappalein. Jotenkin tuntuu myös siltä, että nyt vuoden alkuun on tietokirjallisuuttakin luvassa enemmän, nyt on myös lukuvuorossa ja aivan loppusuoralla tietokirja. Aloitin tammikuun aikana avioliittohaasteen, kiinteistöhaasteen, sarjakuvahaasteen, maakuntahaasteen ja tutustuin uusiin kirjailijoihin. Kaikkein rakkaimmiksi ja mieleenpainuvimmiksi kirjoiksi tammikuulta nousi Ulla-Lena Lundbergin Jää ja Vicki Myronin Kirjastokissa.

Nämä kirjat luin:
Vain routainen maa
Valokuvavarkaat
Historian suurnaiset
Syyspurjehdus
Onnellisia ihmisiä
Kiirastuli
Lapinkylä: sukutarina
Puhdas valkoinen
Jää
Kamut: lemmikkien aikaan
Simonin kissa
Teräsmiehen morsian
William N. päiväkirja
Kirjastokissa
Yhden promillen juttuja

Lisäksi sain ilokseni huomata, että lukijoita on kertynyt jo huikeat 73! Tervetuloa vaan kaikille uusille lukijoille. :) Jos joskus saan 100 lukijaa täyteen, järjestän ehdottomasti arvonnan. Tosin siihen saavutukseen voi mennä hyvinkin kauan aikaa, mistäpä sitä tietää. Lupaus arvonnasta on kuitenkin nyt virallisesti annettu!

Ei millään uskoisi, että nyt on jo helmikuu. Ja helmikuu menee aina nopeasti, kun päiviäkin on vähemmän. Tänäänkin paistoi aurinko ihanasti ja oli oikein kevättä ilmassa. Lisää vain aurinkoa ja kauniita ilmoja, niin kevät hujahtaa vieläkin nopeammin. Helmikuu on minulle jopa hieman jännittävä kuukausi tänä vuonna: tulen pitämään lasten- ja nuortenkirjastotyön suuntautumisopintokurssin puitteissa ensimmäisen kirjavinkkaustunnin (parini kanssa) kakkosluokkalaisille ja ensimmäisen satutuokioni viime kesän kesätyöpaikassani (kolmen hengen porukassa). Jännittää jo valmiiksi todella paljon, huih! Onneksi ei sentään tarvitse yksin ruveta ensimmäisiä pitämään. :) Näiden juttujen vuoksi tulen todennäköisesti esittelemään melko paljon lastenkirjallisuutta kuvakirjoista lastenromaaneihin, vaikka tuskinpa kaikesta lukemastani kirjoitan.

Siis lukemisiin ja kirjoittelemisiin!

4 kommenttia:

  1. Oletpas lukenut paljon! Olen juuri lukemassa Lapinkylää, Jään luen heti kun saan käsiini.

    Ja ihanaa, lastenkirjoja luvassa! Jään täpinöissäni vartomaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että lukemieni kirjojen määrä oli kyllä hieman yllätys minulle itsellenikin, vaikka olenkin joskus lukenut enemmänkin. Vaikka eihän se määrä, vaan laatu. :)

      Hih, nyt minulla on taas hyvä syy oikein urakalla tutustua lastenkirjallisuuteen ja vaellella lastenosastolla. Olen vasta opintojeni myötä herännyt huomaamaan, kuinka laadukasta ja arvostettua lastenkirjallisuutta Suomessa ilmestyykään. :-)

      Poista
  2. Sinä olet tosiaan lukenut paljon HUH! Minä se vaan jumitan Oksasen kirjan parissa >:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä paljon on tullut luettua, mutta toisaalta esim. sarjakuvia ja runoja lukee nopeastikin jos haluaa. :) Muutenkin tammikussa käsiin osui aika paljon ohkaisia kirjoja, mikä myöskin selittää suurta määrää.

      Toivotaan, että pääset pian eteenpäin Oksasen kirjassa ja siitä sujuvasti jonkin mielenkiintoisemman (?) teoksen pariin. :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.