Kosto ikuisessa kaupungissa

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

350 s., Gummerus 2013

kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen
arvostelukappale

Sain tänään luettua loppuun Vera Valan uutuusdekkarin Kosto ikuisessa kaupungissa, joka jatkaa Kuolema sypressin varjossa -teoksesta tutun Arianna de Bellisin tutkimusten sarjaa. Olin odottanut tätä kirjaa suurella mielenkiinnolla, sillä pidin KSV:sta todella paljon. Kosto ikuisessa kaupungissa lunasti odotukseni, joita turhaan yritin hillitä mahdollisen pettymyksen pelossa. Vaan olisihan se pitänyt tietää, että Ariannan vaiheet ja työ pitävät mielenkiinnon yllä kirjan viimeiseen sivuun asti, kuten viimeksikin.

Arianna saa puhelun parlamentaarikko Anna Lucarellilta, joka pyytää yksityisetsivää selvittämään onko hänen sisarpuolensa Laura vaarassa. Kun Laura löydetään kuolleena, alkaa Arianna potea syyllisyyttä: toimiko hän jotenkin väärin, kun ei tarpeeksi pontevasti vaatinut kääntymään turvamiesten puoleen? Arianna päättää jatkaa tutkimuksia Lauran elämän suhteen, vaikka Anna kieltääkin. Arianna ei luovuta, sillä hän huomaa jutun olevan paljon mutkikkaampi kuin aluksi vaikuttikaan.

Pidin jo sarjan ensimmäisessä osassa kovasti siitä, miten Vala jakaa tutkimusten etenemisen päivien mukaan: lukijan on helppo pysyä mukana ja tapaus ei tunnu etenevän liian kovalla vauhdilla. Lisäksi oli hienoa, että edelleenkin lukijalla oli mahdollisuus välillä kurkistaa muidenkin kuin vain päähenkilön pään sisään. Erityisesti syyllisen pään sisään kurkistaminen oli kutkuttavaa, sillä koko ajan yritin etsiä viitteitä siitä, kuka syyllinen sitten on. Ja luulin jo tietäväni, vaan en tiennytkään. Lopputulos yllätti taas.

Ariannan hahmon kuvaus laajenee tässä kirjassa mielestäni paljon edelliseen verrattuna. Se on hyvä ratkaisu, sillä hänen vaiheidensa asteittainen valottuminen ja siltä pohjalta myös luonteenlaatunsa selviäminen auttaa seuraamaan kirjaa, sillä lukija pystyy paremmin kuvittelemaan hänen hahmonsa silmiensä eteen. Ariannan menneisyyden salaisuudet eivät tuntuneet niin järkyttäviltä kuin odotin ensimmäisen osan nojalla, mutta toisaalta ehkä seuraava osa jo räjäyttää pajatson? Mene ja tiedä, sitä kuitenkin odotellessa.

Kirjoitin KSV:n arviossani, että henkilöhahmoja on ihan liikaa ja siksi seuraaminen hankaloituu. Mielestäni Vala on ottanut tästä kritiikistä opikseen (tosin tuskin hän nyt vain jonkun Jonnan mielipidettä kuunteli), sillä henkilöhahmoja on vähemmän ja siksi heidän seuraamisensa, muistamisensa ja heidän ajatusmaailmansa ymmärtäminen oli paljon helpompaa kuin ensimmäisen osan hahmojen. Lisäksi tietyt hahmot, kuten Bartolomeo, Angelo ja Ermes olivat jo tuttuja nimiä, joten ehkä silläkin oli osansa siinä, että nimissä oli helppo pysyä kärryillä.

Mielestäni italialainen kulttuuri ja sen tavat sekä miljöö on kuvattu tiedolla ja taidolla.  Vala  myös punoo juonta taitavasti. Se tihenee välillä niin jännittäväksi, että silmät alkavat kiitää riveillä huomaamatta yhä nopeammin ja nopeammin, kun haluaa vain tietää, että miten tilanne ratkeaa. Ariannan joutuminen vaaratilanteisiin ja siten tunnelman tiivistyminen oli myös mielestäni toteutettu jotenkin paremmin, se ei enää häirinnyt minua millään lailla, toisin kuin KSV:ssa. Valalla on sana hallussa.

Tarina itsessään ei mielestäni ollut ihan niin mielenkiintoinen kuin KSV:ssa, mutta Ariannan yksityiselämän tapahtumat paikkaavat sen aukon loistavasti. Jotenkin syyllisen selviäminen ja tapauksen loppuratkaisu jäi mielestäni hieman pintapuolisesti kerrotuksi, jotenkin asiaa ei käsitelty loppuun asti: mitä nyt tapahtuu asiaan liittyneille hahmoille? Pakko on kuitenkin sanoa, että kirja päättyy todella yllättävästi, se suorastaan vaatii lukijaansa lukemaan myös jatko-osan. Vala tosiaan osaa vangita lukijansa huomion ja asettaa hänet odotuksen valtaan.

♠♠♠♠½