sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Haltiakuusen alla

Anne Helttunen, Annamari Saure & Jari Suominen: Haltiakuusen alla - suomalaisia kirjailijakoteja
272 s., Avain 2013
ulkoasu: Tarja Kettunen

Anne Helttunen, Annamari Saure ja Jari Suominen ovat tehneet hyvää työtä kootessaan kirjaa suomalaisista kirjailijakodeista. Kun kuulin tästä kirjasta alkuvuoden aikana, niin tiesin heti haluavani lukea tämän. Niin näköjään halusi moni muukin, sillä jonotin tätä jonkin aikaa kirjastosta. Haltiakuusen alla on mielestäni todella onnistunut johdatus paitsi kirjailijoiden koteihin myös heidän elämäänsä, joka monen kohdalla on vaikuttanut vahvasti myös heidän tuotantoonsa kirjailijoina.

Haltiakuusen alla esittelee 35 erilaista kohdetta, joissa joku suomalainen merkkikirjailija on asunut jossakin elämänsä vaiheessa tai jotka on siirretty alkuperäistä tarkasti vaalien uusiin tiloihin, kuten esimerkiksi kirjastoihin. Kirja esittelee taloja elämänmakuisesti, sillä kirjailijoiden omat elämäntarinat luovat kohteista paljon muutakin kuin pelkkiä huoneita. Minua on itseä aina kiehtonut kovasti talojen tarinat, se millaisia ihmisiä niissä on asunut ja minkälaisia asioita ne ovat kätkeneet seiniensä sisälle: koko niiden historia. Haltiakuusen alla on siis todellakin oikea kirja juuri minulle!

Kirjailijoista on mukana useimmat tunnetut suomalaiset merkkikirjailijat, kuten Juhani Aho, Minna Canth, Runebergit, Aleksis Kivi ja niin edelleen. Tämä kirja ei pelkästään herättänyt mielenkiintoani päästä vierailemaan muutamiin kohteisiin, vaan myös houkuttelee lukemaan teoksia sellaisilta kirjailijoilta, joiden tuotantoon en ole vielä tutustunut, kuten esimerkiksi Kaarlo Sarkia ja Uuno Kailas. Tämä kirja onkin monipuolinen sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä tämä on paitsi matkaopas myös pienoishistoriikki usean kirjailijan elämästä ja katsaus heidän tuotantonsa taustoihin.

On hurmaavaa päästä katsomaan, millaisissa paikoissa suuret kirjailijat ovat asuneet ja missä he ovat luoneet unohtumattomia teoksiaan. Monen jälkeen on jäänyt paljon heidän alkuperäisiä tavaroitaan, mutta toisilta ei ole jäänyt muuta kuin merkittäviä teoksia. Tätä kirjaa lukiessa ja kuvitusta (joka on muuten todella onnistunut) katsellessa en voi olla miettimättä, että mitä nykypäivän kirjailijoista jää jälkeen materialistisessa mielessä. Tullaanko heidän vanhoja kotejaan museoimaan heidän kuolemansa jälkeen? Jos tullaan, niin mitä siellä on esillä? Monen jo edesmenneen kirjailijan kirjoituskoneen löytää itseoikeutetusti heidän museoistaan, mutta tuskinpa vanhoja tietokoneita kukaan rupeaa esittelemään tyylillä "tällä tietokoneella Sofi Oksanen kirjoitti kuuluisan Puhdistus-teoksensa". Maailma muuttuu ja tässä kirjassa esiteltyjen kirjailijoiden maailma on jo mennyttä aikaa. Siksi tämä on mielestäni myös mainio kurkistus entisaikojen sisustukseen ja arvomaailmaankin.

Jotta tämä ei nyt menisi aivan pelkäksi kehumiseksi, niin täytyy minun tietysti jokin moitteen sanakin löytää. Tekstin asemointia ja kirjan taittoa olisi voinut suunnitella vähän paremmin, sillä nyt teksti tuntuu pomppivan erilaisiin paloihin koko ajan. Samaten olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota kappaleiden lopetuksiin, sillä välillä joku asia esiteltiin suurella otsikolla ja koko juttu loppui muutaman lauseen jälkeen töksähtäen kuin kanan lento. Jäin vaistomaisesti odottamaan, että "niin, mitäs sitten?". Väliotsikkoja on siis ehkä hieman liikaa eli tekstiä olisi voinut joidenkin kirjailijoiden kohdalla sitoa vähän yhteinäisemmäksi kokonaisuudeksi. Itse sisällössä ei siis ole moitittavaa, mutta edellä mainitut seikat kuitenkin häiritsivät ainakin minun lukunautintoani jonkin verran.

♠♠♠♠½

4 kommenttia:

  1. Moikka!

    Tulit mieleen heti, kun näin tämän kirjan kirjastossa http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9512356554. Ajattelin, että sinua voisi kiinnostaa tuon tyyppinen lastenkirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa, tulipas hyvä mieli siitä, että kirjamieltymykseni ja minä bloggaajana/blogini muistetaan noin hyvin! :) Ja kiitos vinkistä! Mun täytyy ehdottomasti etsiä tuo käsiini kirjastosta. :)

      Poista
    2. Kirjoitahan siitä joskus arvostelua, kun saat sen käsiisi. Olisi hauska kuulla, mitä mieltä olit! :)

      Poista
    3. Kirjoitan toki, toivottavasti vieläpä mahdollisimman pian. :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.