sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Haastekoonti: Lukemattomat kirjailijat

Riinan kirjapinot -blogista heitettiin viime vuoden lopulla ilmoille haaste, jossa oli tarkoituksena lukea mahdollisimman monen itselle tuntemattoman kirjailijan teoksia. Itse lähdin mukaan aikomukseni pienentää TBR100-listaani, mutta loppujen lopuksi lista ei lyhentynyt juurikaan. Tulin kuitenkin kuin vahingossa tutustuneeksi moneenkin eri kirjailijaan enkä enää ole edes selvillä, että onko alla olevassa listassa mukana kaikki ne "uudet" kirjailijat, joiden teoksiin olen tutustunut. Niin tai näin, lista näyttää mielestäni aika hurjan pitkältä peräti 40:llä teoksellaan eikä mukaan ole edes laskettu niitä kirjailijoita, joilta on ilmestynyt vasta yksi teos (koska säännöt kieltävät sen). Alunperin tavoitteenani oli haasteen emännän tavoin pyrkiä tutustumaan 12:een uuteen kirjailijaan, mutta huomaamatta lista venähti pidemmäksi. En ole tätä haastetta varten mitenkään etsimällä etsinyt luettavia teoksia, vaan ne ovat tulleet eteeni omia aikojaan syystä tai toisesta.

Lista näyttää tältä:

Arjatsalo, Arvi: Auringonvärinen kissa ->
Autio, Orvokki: Valokuvavarkaat ->
Bargum, Johan: Syyspurjehdus ->
Barth, Reinhard: Historian suurnaiset ->
Binchy, Maeve: Seitsemän talvista päivää ->
Carlson, Kristina: William N. päiväkirja ->
Dickens, Charles: Suuria odotuksia ->
Dorrestein, Renate: Hyvä äitipuoli ->
Doyle, Arthur Conan: Sherlock Holmesin muistikirja ->
Harmaja, Saima: Elämä on kaunis ->
Hopia, Antti ja Laakko, Nina: Kirjaston kissat ->
Hosseini, Khaled: Tuhat loistavaa aurinkoa ->
Huovinen, Veikko: Havukka-ahon ajattelija ->
Hämeen-Anttila, Virpi: Railo ->
Itkonen, Juha: Lumilyhdyn valossa ->
Jalonen, Riitta: Revontulilumi ->
Jansson, Anna: Kadonneet retkirahat ->
Jylhä, Yrjö: Kiirastuli ->  
Kerouac, Jack: Matkalla (ei blogattu)
Keskisarja, Teemu: Kyynelten kallio - Kertomuksia seksistä ja väkivallasta ->
Kivelä, Anneli: Kotiin Katajamäelle  ->
Kokko, Yrjö: Pessi ja Illusia -> 
Lundberg, Ulla-Lena: Jää ->
Malmberg, Maarit: Aapeli ja sotaveteraani Reino ->
Marttila, Johanna: Reipas tyttö saa paikan ->
Mustajoki, Arto: Kevyt kosketus venäjän kieleen ->
Mäkelä, Hannu: Hattu ->
Nousiainen, Inka: Kirkkaat päivä ja ilta ->
Nykänen, Anni: Mummo ->
Oksanen, Aulikki: Kirsikkavarkaat ->
Porvali, Mikko: Rautasormus -> 
Ropponen, Markku: Puhelu kiusaajalta ->
Schlink, Bernhard: Lukija ->
Tiitinen, Esko-Pekka: Anjan lähes erinomainen elämä ->
Toijala, Anneli: Myrskylintu ->
Twain, Mark: Huckleberry Finnin seikkailut ->
Utrio, Kaari: Suomen naisen tie - Pirtistä parlamenttiin ->
Vainio-Korhonen, Kirsi: Ujostelemattomat - Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa ->
Worth, Jennifer: Hakekaa kätilö! ->  

Listani on, kuten huomata saattaa, sangen monipuolinen. Siihen mahtuu mukaan niin kuvakirjoja, runoja, tietokirjoja, sarjakuvia kuin romaanejakin. Toivottavasti ensi vuodestakin tulee yhtä monipuolinen ja pääsen tutustumaan yhtä mielenkiintoisiin kirjailijoihin kuin tänä vuonna!

4 kommenttia:

  1. Mahtava, monipuolinen lista. Pitäisipä itsekin vähän laajentaa kirjailijavalikoimaa. Helposti tulee niiltä entuudestaan tutuilta luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Kyllä joskus tekee hyvää lähteä pois siltä kirjalliselta mukavuusalueelta: saattaa löytää jotakin aivan mahtavaa tai jos pettyy, niin "kotiin" on mukava palata taas. :)

      Poista
  2. Näköjään jollakulla muullakin venähti tämän haasteen lista aika pitkäksi. Näin jälkikäteen ajatellen olisi kai kannattanut päättää etukäteen, keihin kirjailijoihin haluaa tutustua, niin tämä olisi käynyt hieman paremmin haasteesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta juu, on tällä listalla kumminkin edes pari sellaista, joihin olin aikeissa tutustua joka tapauksessa ja haasteen innoittamanakin: Oksanen, Autio ja Ropponen ainakin. :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.