perjantai 30. tammikuuta 2015

Helmi

John Steinbeck: Helmi
suom. Alex Matson
3 h 45 min, Tammi 2009, Keltainen äänikirja
lukijana Ismo Kallio

John Steinbeck on minulle täysin uusi tuttavuus, vaikka toki olin aikaisemmin kuullut puhuttavan hänen teoksistaan. En ole mikään äänikirjojen suurkuluttuja (tämä on kolmas kuuntelemani äänikirja), mutta nyt jotenkin oikein innostuin, sillä mielestäni Helmi on todella toimiva äänikirja ja voin vilpittömästi todeta, että Ismo Kallio on varsinainen täysosuma tämän kirjan lukijaksi.

Helmi kertoo Tyynenmeren rannalla asustavasta helmenkalastaja Kinosta sekä hänen vaimostaan Juanasta ja heidän lapsestaan Coyotitosta. Kino perheineen asuu kaupungin laidalla köyhyydessä, samoin kuin muutkin intiaaniheimon jäsenet. Uudisasukkaat pitävät valtaa ja vanhat perinteet on suistettu kaupungin laidoille. Erään kerran, kun hätä on kaikkein suurin, Kino onnistuu löytämään uskomattoman suuren helmen, sellaisen, jota kukaan ei ole aikaisemmin löytänyt. Helmi saa hänet uskomaan parempaan huomiseen ja mielessä vilistää kuvia hartaista toiveista, mutta loppujen lopuksi näyttää siltä, että helmen löytäminen tuo sittenkin mukanaan enemmän pahaa kuin hyvää.

Steinbeck pohdiskelee teoksessaan alati ajankohtaista vastakkainasettelua hyvästä ja pahasta sekä oikeasta ja väärästä tuoden samalla esiin köyhien ja varakkaiden välisen kuilun, koulutuksen ja sivistyksen ja lukutaidon voiman sekä ikiaikaisen ajatuksen vahvemman vallasta. Steinbeckin romaani antaa paljon ajattelemisen aihetta, enkä lainkaan ihmettele miksi hänet listataan amerikkalaisen kirjallisuuden kärkinimiin.

Steinbeckin romaani on teemoiltaan runsas, mutta kerronnaltaan sangen vähäeleinen. Jokainen sana tuntuu tarkkaan harkitulta ja merkityksekkäältä, mistä kiitos täytyy antaa Steinbeckin lisäksi tietysti myös suomentaja Matsonille sekä lukija Kalliolle. Helmi vangitsee huomion täysin, sillä Steinbeck on kerronnan vähäeleisyydestä ja tasaisuudesta huolimatta onnistunut  luomaan hyvin tiivistyvän ja jännittävän tarinan, joka välillä saa miltei pidättämään hengitystä.

Kino perheineen on sellaisia hahmoja, joihin on melko vaikea päästä sisälle, mutta siitä huolimatta heidän kokemuksensa pysähdyttävät ja mietityttävät. Sekin on melko poikkeuksellista, sillä yleensä vastaavissa tapauksissa lopputarinalla ei sitten ole mitään merkitystä, jos hahmot tuntuvat vaikeasti lähestyttäviltä. Mutta kun asiaa oikein tarkemmin pohtii, onhan tässä kirjassa paljon sellaista, joka kuvastaa Kinon ja Juanan luonteenlaatuja. Helmi tuo oikeastaan nekin esiin. Kaikki tiivistyy siis helmeen. En oikein tiedä mitä muuta olisin voinut tältä kirjalta toivoa, mutta siitä huolimatta lopputunnelma pisteiden osalta on:

♠♠♠♠

6 kommenttia:

  1. Helmen lukemisesta on ikuisuus. Voisinkin ottaa uudelleenlukuun, vaikken yleensä sitä harrasta. P.S. Ihana taustakuva. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudelleenluku on joskus ihan paikallaan, minä ainakin välillä kaipaan "vanhojen kavereiden" pariin. :-D Ja kiitoksia, ihan bloggerin valikoimista löytyi, vaan enpä ole ennemmin ainakaan kirjablogeissa bongannut :)

      Poista
  2. HUH miten vihasinkaan Helmeä yläasteella! Vieläkin yököttää ajatus kirjasta. Mikä on sinänsä huvittavaa, sillä Steinbeck on yksi lempikirjailijoistani. Kai pitäisi koittaa selättää Helmi-trauma joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua mikä ajatus, että joku antipatioi Helmeä! :D Yleensähän moisen kohtalon kokee joko Kalevala tai Seitsemän veljestä. Nyt kyllä jäi kiinnostamaan, että miksi Helmelle kävi niin? Pakkoluetettiin, oletanma?

      Poista
    2. Minä olin yläasteella hirveän vastaanottavainen ja pakkolukeminen ei ollut mikään ongelma (Kalevalan ja Seitsemän veljestä luin jo ala-asteella oma-alotteisesti ja pidin niistä...) Yleensäkin pidin monista niistä pakkoluettavista kirjoista, joita muut vihasivat. Senpä takia onkin ihan todella kummallista, miksi vihasin Helmeä niin paljon. Muutamaa vuotta myöhemmin Eedenistä itään lumosi minut ihan täysin eli vielä oudompaa :D Voi kun saisikin itsestään irti ja lukisi Helmen uudelleen, haluaisin nyt ihan selvitää mikä siinä oli niin vastenmielistä!

      Poista
    3. Oho, oot ollu erilainen nuori! Meille ei pakkoluetettu oikeesti mitää, ainoastaan Sacharin Paahde luettiin seiskalla. Sitten ihan oma-aloitteisesti tuli ennen lukioon menoa luettua Seitsemän veljestä ja Tuntematon sotilas, Kalevalan olen lukenut vasta myöhemmin. Meidän koulussa oli aika köyhää toi kirjallisuuteen tutustuminen.. :D Mut ehkä voisit kuunnella Helmen joskus äänikirjana, ehkä se silloin tuntuisi hieman helpommin lähestyttävältä. :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.