sunnuntai 9. elokuuta 2015

3 kirjaa, jotka haluaisin lukea uudelleen

Sain Kirjan pauloissa -blogin Paulalta haasteen, jossa minun tulee nimetä kolme sellaista kirjaa, jotka haluaisin lukea uudelleen ja jotka olen lukenut blogiaikana. Kiitos haasteesta, sen pohtiminen oli hyvin mielenkiintoista. Ensimmäisen pystyin valitsemaan helposti, mutta kaksi muuta vaativat jo hieman enemmän pohdintaa, sillä listalle sopisi aivan liian monta kirjaa.

  • Katja Kettu: Kätilö. Vaikuttava romaani, josta on tulollaan elokuvakin. Haluaisin lukea tämän uudelleen ennen kuin elokuva ilmestyy, mutta en taida ehtiä. Elokuvan haluan kyllä ehdottomasti nähdä, ja toivon totisesti, että se on yhtä puhutteleva kuin kirjakin. 

  • Hanna Tuuri: Orapihlajapiiri. Tämä kirja lumosi minut, vaikka ennakko-odotukseni eivät olleet kummoiset. Irlantilainen miljöö puhuttelee, samoin selkeä kotoisuus, joka teoksesta henkii.
  • Päivi Alasalmi: Vainola. Goottilaishenkinen romaani veti minut otteeseensa ja tarjosi yllätyksellisen lukuelämyksen, jonka miljöö kiehtoi ja loppu jäi jännän avoimeksi.
Minun pitäisi nyt haastaa kolme muuta bloggaria listaamaan kolme kirjaa. Koska tämä haaste on kiertänyt useita blogeja, niin jätän sen osion väliin ja sen sijaan listaan kolme kirjaa, jotka olen lukenut ennen blogia ja jotka haluan joskus lukea uudelleen. Kaksi ensimmäistä näistä on väkevimpiä kirjakokemuksiani edelleen ja muistan hyvin tilanteita, joissa niitä luin.
  • Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla. Oikeastaan haluaisin lukea koko trilogian uudelleen, mutta ensimmäinen osa on minulle tärkein ja siksi mainitsen tässä nimen omaan sen. Luin kirjan syksyllä 2007 ja siitä muodostui minulle hyvin tärkeä ja maailmankuvaa muuttava lukukokemus, joten suhtaudun tämän kirjan uudelleen lukemiseen hienoisella pelonsekaisella kunnioituksella. Täällä Pohjantähden alla osoittautui minulle merkittäväksi kirjaksi myös siksi, että sen kautta minulle viitoittui tie kotimaisten klassikoiden pariin ja kiinnostukseni historiaa koki entistä voimakkaamman sysäyksen.
  • Aino Kallas: Sudenmorsian. Tämän luin keväällä 2008, kun tein kirjailijatutkielmaa 9. luokalla. Pidin Sudenmorsiamesta valtavasti ja erityisesti minua sykähdytti sen kieli, joka oli hyvin omaleimainen ja kiehtova. Itse tarinakin on kiehtova ja on jäänyt hyvin vahvasti mieleeni.
  • J.K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi. Oikeastaan haluaisin lukea koko sarjan uudelleen, mutta Harry Potter ja puoliverinen prinssi taitaa olla ainoa osa, jonka olen lukenut vain kertaalleen. Muistan sen pääpiirteitä, mutta paljon on myös hämärän peitossa. Suosikkiosiani sarjassa ovat Azkabanin vanki ja Feeniksin kilta, mutta muistelisin pitäneeni myös Puoliverisestä prinssistä, sillä onhan sarja kokonaisuudessaan ihan mahtava!

4 kommenttia:

  1. Olen vasta aloittamassa tutustumista Hanna Tuuriin. Minulla on kirjat Orapihlajapiiri ja Ranta. Toivon viihtyväni hänen tekstien seurassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pidin Orapihlajapiiristä enemmän kuin Rannasta, vaikka siinäkin oli hyvät puolensa. Toivottavasti lukukokemukset osoittautuvat myös sinun kohdallasi positiivisiksi. :)

      Poista
  2. Täällä Pohjantähdem alla teki myös minuun aikoinaan suuren vaikutuksen. Samoin Sotaromaani. :) Linna osasi kirjoittaa relistisesti ja koskettavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sotaromaania en ole koskaan lukenut, mutta Tuntemattoman sotilaan olenkin sitten lukenut kahdesti ja kuten nyt tuplalukukerroista voi päätellä, pitänyt siitä suunnattomasti. :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.