keskiviikko 12. elokuuta 2015

Kihokki

Timo Sandberg: Kihokki - rikosromaani
260 s., Karisto 2002
kansi: Sakari Tiikkaja
 
Yritin taannoin löytää jonkin dekkarisarjan luettavaksi veljelleni, joka on jo aikapäivää sitten lukenut Takamäet, Viktor Kärpät ja Varekset, mutta jota ei sitten esimerkiksi Seppo Jokisen tai Markku Ropposen kirjat nappaa. Tuon etsinnän tuoksinnassa törmäsin Timo Sandbergin Komisario Heittola -sarjaan ja päätin testilukea sarjan ensimmäisen osan ensimmäisen luvun. Kävikin niin, että löysin ihan aidosti itseäni miellyttävän dekkarin, joka oli kerta kaikkiaan pakko lukea loppuun.
 
Kihokki on siis Komisario Heittola -sarjan avausosa, jossa tutkitaan huumausainerikoksia ja niihin liittyviä kuolemantapauksia. Rinnakkaisena juonena, jota ei oikein pelkäksi sivujuonteeksi voi kutsua, kulkee paikallislehden toimittaja Orvokki Haapalan katoamistapaus, joka sattui risteilyn aikana. Teoksen päähenkilöinä nähdään miespuolinen komisario Heittola sekä hänen vanha tuttavansa, Orvokin paras ystävä ja kollega Anita.
 
Kuten sanottu, tässä teoksessa on kaksi rinnakkaista juonta ja kaksi rinnakkaista päähenkilöä, joiden työ tai elämä muuten linkittyy aina välillä toisiinsa. Anita vaikuttaa aluksi enemmän päähenkilöltä, mutta vähitellen käy ilmi, että nimenomaan komisario Heittola on avainhahmo, jonka ympärille sarja tulee muodostumaan. Anitan kautta Heittola kuitenkin pääsee ongelmallisessa huumetutkinnassa eteenpäin ja Anita saa varmistuksen epäilylleen, että Orvokki ei tehnyt itsemurhaa. Sillä välillä ehtii kuitenkin tapahtua paljon, vaikkei aina mitään niin ihmeellistä vaan pikemminkin arkista aherrusta kummankin taholla. Siitä huolimatta tarina on mukaansatempaava ja pidin Sandbergin kerrontatyylistä hyvin paljon. Teoksessa oli myös huumoria, joka sai minut aina välillä hymähtelemään. Mikään kovaksikeitetty dekkari ei ole kyseessä, vaan pikemminkin viihteellinen poliisidekkari.
 
Komisario Heittolasta en oikein vielä ota mitään selvää, vaikka hänenkin taustoistaan jotain kerrotaan. Lukukokemuksen jälkeen Anita jäi paljon tutummaksi hahmoksi, joten toivon, että hän ainakin vierailee muissakin sarjan osissa. Toivottavasti sarja jatkuu yhtä kiinnostavana, sillä aion jossain välissä jatkaa sen parissa.
 
♠♠♠♠

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.