Ensimmäinen murhani

Leena Lehtolainen: Ensimmäinen murhani

7 cd-levyä, 7 h 48 min.

Tammen äänikirja 2006, alkuteos 1993

lukija: Erja Manto

Kuuntelin keväällä Leena Lehtolaisen toisen Maria Kallio -dekkarin Harmin paikka äänikirjana. Se teki minuun vaikutuksen huolimatta siitä, että kaksi aiemmin lukemaani Maria Kalliota saivat minut tuntemaan, että jotain puuttuu. Olen nyt tullut siihen lopputulokseen, että Lehtolaisen dekkarit toimivat minulle paremmin äänikirjana kuin itse luettuna, sillä pidin myös tästä sarjan avausosasta nimeltä Ensimmäinen murhani.

Maria Kallio saa ensimmäistä kertaa itsenäisesti selvitettäväksi murhan. Poliisintyöhön lakiopintojensa lomassa palannut Maria saa selvitettäväkseen helsinkiläishuvilalla tapahtuneen henkirikoksen. Mökin omistajaperheen poika, kolmikymppinen Jukka Peltonen löytyy kuolleena rantavedestä. Tapahtuma-aikaan mökillä on ollut opiskelijakuoron harjoitukset, joten epäilykset kohdistuvat väistämättä kuorolaisiin. Kuoron ykkösbasso Jukka Peltonen tuntuu olleen ristiriitainen persoona, joka toisaalta tunnettiin avuliaana miehenä, mutta joka kuitenkin tavoitteli häikäilemättä omaa etuaan. Murhan ratkaiseminen ei ole helppoa, eikä asioita helpota myöskään se, että osa kuorolaisista on Marian vanhoja tuttuja.

Itse en tässä teoksessa seurannut niinkään kiinnostuneena varsinaisen murhatapauksen setvimistä, vaan minua kiinnosti enemmänkin nähdä miten Maria Kallio ja Antti Sarkela tapasivat. Toki murhatapaus on olennainen osa juonta ja kuorolaisena myös Antti on epäiltyjen listalla, mutta jotenkin Marian hahmo oli kiinnostavampi kuin murhajuoni. En kuitenkaan väitä, että murhajuoni olisi jotenkin huono. Päin vastoin se on oikein taitavasti rakennettu ja tarinaan aukeaa uusia ulottuvuuksia, kun Jukka Peltola osoittautuu paljon muuksikin kuin ykkösbassoksi ja insinööriksi.

Maria Kallio on muuten hahmona hyvin mieleenpainuva. Kirjoitin hänestä huhtikuussa näin: "Maria, jonka oikeudentunto on niin vastaansanomaton, että se peittoaa kaiken muun. Maria on kyllä välillä kovapäisyydessään todella ärsyttävä, mutta hänen kärkevyydessään on välillä jotakin lähes huvittavaa intettä ja lapsellisuutta." Vaikka Maria Kallio osaa välillä olla jotenkin ärsyttävä, minä jotenkin olen alkanut pitää hänestä. Ehkä se johtuu siitä, että Maria edustaa vahvaa ja itsenäistä naista, joka seuraa omaa tietään.

Mielestäni tarinana tämä Ensimmäinen murhani ei ollut ihan niin kiehtova kuin aikaisemmin lukemani tai tv-sarjana näkemäni tarinat, mutta kyllä tätä oikein kelpona avausosana voi pitää nyt jo yli 10-osaiseksi kasvaneelle sarjalle. Erja Manto ansaitsee jälleen kiitokseni siitä, että ilmeikkäällä kerrontatavallaan hän puhalsi tähän tarinaan eloa, jota en varmastikaan olisi itse luettuna tavoittanut.

 ♠♠♠♠