Myrskyn sisar

Lucinda Riley: Myrskyn sisar - Allyn tarina

734 s., Bazar 2018

alkup. The Storm Sister, 2015

suom. Hilkka Pekkanen

kansi: Eevaliina Rusanen & Shutterstock

Seitsemän sisarta, osa 2

 

Luin elokuussa Lucinda Rileyn suositun Seitsemän sisarta -sarjan avausosan, joka niin ikään on nimeltään Seitsemän sisarta. Kirja vei minut mennessään, vaikka juoni olikin paikoin yllätyksetön ja kerrontaa olisi voinut tiivistää. Sen verran siitä kuitenkin pidin, että halusin jatkaa sarjan parissa, ja nyt edelleen potemastani hienoisesta tiiliskivikammosta huolimatta lainahyllyssäni odotellut Myrskyn sisar suorastaan houkutteli minua lukemaan.

 

Myrskyn sisar käynnistyy samasta alkuasetelmasta kuin Seitsemän sisarta. Tapahtumat lähtevät liikkeelle tilanteesta, jossa Plejadien tähtikuvion mukaan nimettyjen sisarusten adoptioisä Papa Salt on juuri kuollut ja hän on jättänyt jokaiselle tyttärelleen kirjeen ja vihjeen siitä, mistä hän on tyttärensä adoptoinut. Heidät on adoptoitu eri puolilta maailmaa. Siskoksista toiseksi vanhin, Ally, on tämän teoksen päähenkilö. Papa Saltin vihjeet kuljettavat Allyn Norjaan.

 

Ally ei lähde välittömästi selvittämään syntyperänsä arvoitusta isänsä kuoleman jälkeen, mutta kun hän kokee elämässään toisenkin suuren muutoksen, hän päättää, että syntyperän selvittäminen vie sopivasti muihin maisemiin ja ajatuksiin. Isältään saamiensa vihjeiden mukaan Allyn syntyperä näyttäisi viittaavan musiikkisuku Halvorseneihin, jonka lähipiiriin on kuulunut monia tunnettuja muusikoita Edvard Griegistä alkaen. Teoksen toisessa aikatasossa sukelletaan Halvorsenin musiikkisuvun "kantaäidin" Annan matkaan 1800-luvulle.

 

Kun aloitin lukemaan tätä kirjaa, olin täynnä mielenkiintoa. Se oli kuitenkin vaarassa kuihtua heti alkuunsa, sillä jo ensimmäisestä osasta tuttujen alkuvaihdeiden kertaaminen ja muutenkin hitaasti etenemään lähtenyt tarinankerronta alkoivat jäytää mielenkiintoani. En kuitenkaan missään vaiheessa halunnut jättää kirjaa kesken, sillä odotin kovasti, että päästäisiin Allyn syntyperän arvoituksen äärille. Kun kerronta siirtyi teoksen toiseen aikatasoon, alkoi se viedä mennessään ja lujaa. Alkuun minusta kyllä tuntui, että Norja ja 1800-luvun Euroopan musiikkipiirit miljöönä eivät olleet oikein kiehtovia, mutta lopulta pidin etenkin Norjasta todella paljon.

 

Tätäkin kirjaa vaivasi samat ongelmat kuin edellistäkin osaa eli tiivistämisen varaa olisi todellakin ollut ja lisäksi teoksessa oli myös hyvin ennalta-arvattavia käänteitä, joiden paljastamista mielestäni hieman turhaan odotettiin teoksen loppuun saakka. Täytyy kuitenkin todeta, että oli tässä teoksessa myös ainakin yksi hyvin yllättävä käänne, jota en osannut aavistaa. Sukuhistoriaan, menneisyyden arvoituksiin ja vaiettuihin salaisuuksiin uppoutuminen onnistui tämän kirjan parissa hyvin, kun tarina vain lähti ensin etenemään. Rileyllä on kyllä juonenpunojan taito, mutta minun on kuitenkin pakko sanoa, että tietyissä isoissa käänteissä tuntui, että tunnetilat eivät oikein välittyneet ja niitä kuvattiin jotenkin kylmästi, mitä en huomannut ensimmäisessä osassa.  

 

En pysty sanomaan pidinkö jommasta kummasta teoksesta enemmän kuin toisesta, sillä niin erilaisiin maailmoihin ne ovat minut johdattaneet. Vaikka Rileyn kirjoihin on kohdistunut kritiikkiä ja koen sen antamiseen aihetta itsekin, niin haluan ehdottomasti jatkaa sarjan parissa. Näissä kirjoissa on kuitenkin lopulta ollut paljon enemmän hyvää ja nautittavaa kuin huonoa.

♠♠♠♠