maanantai 15. marraskuuta 2021

Rouva Einstein

Marie Benedict: Rouva Einstein
10 h 4 min., Sitruuna Kustannus Oy 2021
alkup. The Other Einstein, 2016
suom. Kaisa Haatanen
lukija: Ritva Holmström

Tutustuin Albert Einsteinin ensimmäiseen vaimoon Mileva Mariciin ensimmäisen kerran Liv Strömquistin sarjakuva-albumissa Einsteinin vaimo. Hänen persoonansa jäi mieleeni, joten päätin ottaa kuunteluun Marie Benedictin vastikään suomennetun Rouva Einsteinin. Vaikka kyseessä on kaunokirjallinen teos, pohjautuu se Milevan ja Albertin todelliseen tarinaan. Aiemmin en ole ollut oikeastaan mitään mieltä Albert Einsteinista, mutta tämän kirjan kuunneltuani päällimmäinen ajatukseni on: jukolauta mikä itsekäs ukko!

Milevan ja Albertin tiet kohtaavat ensikertaa, kun Mileva pääsee ainoana naisena opiskelemaan fysiikkaa Zürihin yliopistoon. Aina älyllisesti ja ammatillisesti hyvin kunnianhimoinen Mileva tuntee kohdanneensa miehen, jonka kanssa tasavertainen kumppanuus on mahdollista. Älyn ja sydämen liitto ole sellainen kuin Mileva odotti. Vuosi vuodelta hän jää yhä enemmän uraauurtavana fyysikkona mainetta niittävän miehensä varjoon.

Mileva Maricin roolista Einsteinin tunnetuimpien ja käänteentekevimpien teorioiden ja löytöjen taustalla on keskusteltu paljon. On sanottu, että todellisuudessa Mileva oli miestään älykkäämpi, ja 1800-1900-luvun miehisessä tiedeyhteisössä puoliso pääsi niittämään mainetta ja kunniaa pitkälti vaimonsa ansiosta. En tiedä mitä ajattelen tästä asiasta, mutta mielestäni on ilmeistä, että Albert ei kohdellut vaimoaan hyvin. Älykäs Mileva joutui käyttämään aikansa taloustöihin ja lastenhoitoon, kun puoliso lipui yhä kauemmas. Suuri rakkaustarina kääntyi surulliseksi.

Rouva Einstein on sujuvajuoninen ja kiinnostava romaani. Mielestäni Marie Benedict onnistuu kuvaamaan tiedeyhteisöä kiehtovasti, vaikka itse olenkin enemmän humanisti.

2 kommenttia:

  1. Meillä oli tämä lukupiirikirjana ja pidimme tästä, sujuvasti kirjoitettu, kiinnostavat henkilöt. Mukavaa, viihdyttävää luettavaa. Ensi vuonna kirjailijalta ilmestyy Churchillin vaimosta kertova kirja. Toivottavasti se suomennetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Benedictin tulevia suomennoksia voisi kyllä ajatella meidänkin lukupiiriin. Ainakin juuri Churchillin vaimosta kertova Lady Clementine suomennetaan, sen pitäisi ilmestyä helmikuussa :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.