Täydellisen joulukirjan metsästys

Jenny Colgan: Täydellisen joulukirjan metsästys

Gummerus 2025

alkup. The Christmas Book Hunt

suomentanut Paula Takio

lukijana Anniina Piiparinen

Kuuntelin ennen joulua Jenny Colganin lyhyen jouluisen tarinan Täydellisen joulukirjan metsästys. Olen joskus kuunnellut häneltä romaanin Uusia lukuja ja onnellisia loppuja, josta kyllä pidin, mutta joka ei kuitenkaan jättänyt suurta paloa tutustua hänen sittemmin ilmestyneisiin teoksiinsa. Odotukset eivät siis olleet mitenkään huipussaan, mutta varmaan hyvä niin, sillä viihdyin joulukirjajahdissa oikein hyvin.

Mirrenin iäkäs isotäti Violet on vakavasti sairas eikä aikaa välttämättä ole kovin paljon jäljellä. Hän on läheinen Mirrenin kanssa, joten hän esittää tälle ainoan toiveensa, joka hänellä vielä on. Hän haluaisi löytää lapsuudessaan lukemansa teoksen uudelleen. Helppoa muuten, mutta Violet toivoo juuri sitä tiettyä lapsuudesta muistuttavaa painosta, joka on käsin kuvitettu ja jonka löytäminen osoittautuu hyvin vaikeaksi. Kirjan olemassaolo tuntuu olevan suorastaan urbaani legenda, mutta sisukkaasti Mirren ryhtyy jäljittämään Violetin rakasta kirjaa. Matkan varrella Mirren törmää Theoon, joka etsii samaa kirjaa omista syistään.

Täydellisen joulukirjan metsästys on ihana pieni tarina, johon liittyvään sukutarinaan huomasin suorastaan uppoutuvani. Matkaan mahtuu epätoivoa, vehkeilyä ja raakaa peliä, mutta myös ja ennen kaikkea runsaasti joulun taikaa, kuten joulukirjalta sopii odottaakin. Mirren on mukava hahmo, hyväsydäminen ja valitettavan hyväuskoinen mutta kuitenkin voimakas. Sääli, että hän ei taida esiintyä Colganin tuotannossa muuten.

Tykkäsin kyllä paljon tästä kirjasta, minulle tämä oli sopivan nopeatempoista ja mukaansatempaavaa kuunneltavaa. Jäi oikein tunne, että pitänee jossakin kohtaa kuunnella myös ihan hiljattain ilmestynyt Pariisin ihanin suklaakauppa.

Jane Austen 250 vuotta: Arkaileva sydän

Jane Austenin syntymästä tulee tänään 16.12.2025 kuluneeksi 250 vuotta, joten me kirjasomettajat päätimme tempaista ja nostaa omilla kanavillamme esiin Austenin tuotantoa ja omaa suhdettamme häneen, miksei myös Austen-tutkimusta ja hänen tuotannostaan tehtyjä filmatisointeja. Koontipostaus näistä julkaistaan Tuulevin lukublogissa tänään.

Jos kirjailija on elänyt ja julkaissut teoksiaan yli 200 vuotta sitten, mutta ne tunnetaan yhä vahvasti meidän aikanamme, uusia käännöksiä ilmestyy, filmatisointeja tehdään ja teokset tarjoavat innoitusta uusille kirjailijoille ja lukijoille, täytyy kyseessä olla jotain erityistä. Somesta löytämäni meemin mukaan Austenin teokset ovat ajattomia klassikoita, koska "she knew the real horrors in life are having to listen to men who think they're better than you and receiving unannounced visitors". Naurahdin ääneen, mutta tarkemmin ajateltuani tässä voi olla totuuden siemen, sillä itseään parempina pitävät miehet ja kutsumattomat vieraat resonoivat meidänkin aikalaisiemme mielissä. Austen puhuttelee ja on ajankohtainen edelleen.

Minun matkani Austenin parissa alkoi 20 vuotta sitten, kun Keira Knightleyn ja Matthew Macfadyenin tähdittämä Ylpeys ja ennakkoluulo -elokuva ilmestyi. Historiaa rakastava teini näki elokuvan, jonka jälkeen oli luettava kirja. Samalla löysin Austenin muidenkin kirjojen pariin. Luin Kasvattitytön tarinan, Northanger Abbeyn ja Uskollinen ystävänne -kokoelman. Löysin BBC:n Järki ja tunteet -minisarjan, mutta en koskaan rakastanut sitä kuin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa, jota olen rakastanut niin elokuvana, minisarjana kuin kirjanakin.

Olen sittemmin ajatellut, että Ylpeys ja ennakkoluulo oli minulle niin mullistava lukukokemus, että en ehkä oikein edes pystynyt tarttumaan Austenin muihin "isoihin" klassikoihin, joita minun silmissäni edustavat erityisesti Emma ja Järki ja tunteet. Kiitos Kersti Juvan raikkaan, mutta kuitenkin alkuteosta ja ajankuvaa kunnioittavan uuden suomennoksen, Järki ja tunteet on sittemmin hurmannut minutkin. Ihan Juvan takia päätin nyt tarttua Arkailevaan sydämeen, jota on aiemmin suomessa julkaistu nimellä Viisasteleva sydän. Mielestäni Juvan Austen-käännökset vahvistavat sitä käsitystä, että uusilla käännöksillä on suuri merkitys sille, että klassikot pysyvät klassikoina eivätkä painu unholaan. Kieli elää ajassa ja vanhankin tekstin voi suomentaa alkuperää kunnioittaen, mutta nykylukijan suuhun sopivasti, kuten Juva hyvin osoittaa.

Arkaileva sydän (alkup. Persuasion, 1817) on Austenin viimeiseksi jäänyt romaani, joka julkaistiin postuumisti. Yllätyksekseni blogini paljasti, että olen kuunnellut tämän 10 vuotta sitten äänikirjana (Viisasteleva sydän, suomentanut Kristiina Kivivuori), mutta enpä muistanut sitä yhtään. Olen tästä tiedosta edelleen aika hämmentynyt, sillä vaikutan pitäneen kirjasta jo silloin. Nautin kuitenkin nyt tarinasta aivan uutena, vailla mitään ennakkotietoja.

Päähenkilö on aatelisneito Anne Elliot, joka kohtaa nuoruudenrakastettunsa 8 vuoden jälkeen. Tunteita on yhä molemmin puolin, mutta esteeksi uhkaa muodostua niin epävarmuus, mustasukkaisuus kuin ylpeyskin. Sydän arkailee paljastaa todellisia tuntojaan eivätkä seurapiirit tai perheyhteisöt tee tilanteesta ainakaan helpompaa.

Anne Elliot on hahmona hyvin erilainen kuin ikisuosikkini Elizabeth Bennet. Anne on aidosti mukautuva, harkitsevainen ja hiljaisella tavalla merkittävä henkilö, jonka oma perhe ei todellakaan osaa aina nähdä hänen arvoaan. Aito sydämen yhteys löytyy pikemminkin sisaren puolison perheestä ja edesmenneen äidin läheisestä ystävästä lady Russellista kuin omasta perheestä, joka luulee olevansa merkittävämpi kuin onkaan ja usein suhtautuu Anneen alentuvasti.

Juvan suomennosten myötä olen alkanut kiinnittää erityistä huomiota Austenin tapaan tehdä aika teräviäkin kuvauksia, joissa hän osoittaa henkilöidensä ulkokultaisuutta ja itsekeskeisyyttä. Siinä mielessä Arkailevassa sydämessä oli Annen Mary-sisaren hahmo erityisen herkullinen, vaikka samaa vikaa oli monissa muissakin heidän perhepiirinsä jäsenissä.

Pidin tästä teoksesta paljon ja haluni lukea Juvan suomentama Ylpeys ja ennakkoluulo sen kun kasvaa vaan. Minulla on parhaillaan äänikirjana kesken Janice Hadlowin romaani The Other Bennet Sister, joka kertoo Mary Bennetistä. Vaikka aina nämä tuttuun tarinaan pohjaavat itsenäiset jatkot eivät ole kovin onnistuneita, olen pitänyt kirjasta paljon. Tyylillisesti se on mielestäni Austenille uskollinen, joten uskoisin hänen hyväksyvän teoksen oikopäätä. Näinkin Jane Austen edelleen siis elää, muiden innoittajana.

Lukupiirikirja: Leijat Helsingin yllä

Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä

Otava 1996

alkup. Drakarna över Helsingfors, 1996

suomentanut Arja Tuomari

äänikirjan lukijana Jussi Puhakka

Marraskuun lukupiirikirjana luimme Kjell Westön romaanin Leijat Helsingin yllä. On itse asiassa varsin yllättävää, että en ollut aiemmin hoksannut valita Westötä meille luettavaksi, vaikka olen hänen tuotannostaan ollut varsin tietoinen ja hän on tuntunut meidän piiriin hyvin sopivalta kirjailijalta. Keskustelu tästä olikin todella mielenkiintoista, vaikka - tai ehkä juuri siksi että - mielipiteet jakautuivat laidasta laitaan.

Westö on kirjailijana sellainen, jonka teokset vaativat minulta aina jonkinlaista "henkistä valmentautumista" ja tiettyyn lukutunnelmaan pääsyä, mutta jotka kyllä palkitsevat lukijansa lopulta. Minulle tuli Leijojen kanssa kiire, joten kuuntelin sen isoksi osaksi äänikirjana. Toimii oikein hyvin niinkin, vaikka hahmoja onkin runsaasti ja kerrontanäkökulma vaihtelee.

Riku Bexar on Leijojen keskushenkilö, joka on varttunut räkänokkaisesta helsinkiläispojasta aikuiseksi mieheksi ja isäksi. Siinä missä kertomus on Rikun aikuistumistarina, on se myös kuvaus lapsuudesta ja nuoruudesta nousukaudella. Perhesiteet, ystävyyssuhteet ja Helsinki ovat kaikki tarinan kannalta yhtä tärkeitä, päähenkilöä määritteleviä tekijöitä.

Leijoissa pidin eniten paitsi Westön kerronnasta myös hänen hahmoistaan, jotka ovat kyllä rosoisia ja joskus oikeastaan aika inhottavia, mutta myös hyvin inhimillisiä. Vaikka periaatteessa tarinaa olisi voinut tiivistääkin, pidin paljon siitä, miten Westö pysähtyy kuvaamaan ihmisten välisiä kohtaamisia ja henkilösuhteita. Teoksen pitkä aikajänne Rikun lapsuudesta aikuisuuteen asti mahdollistaa upean ajankuvan luomisen. Juuri teoksen runsaus viehätti minua, enkä siksi todella tiivistäisi hiukkaakaan.

Saa nähdä milloin seuraavan kerran saan oikean mielentilan Westön tuotantoon tarttumiselle, mutta tästä kokemuksesta jäi kyllä hyvä mieli.

Kosto

Kaisu Tuokko: Kosto

Eevi Manner 1

Otava 2023

Luin lokakuussa Kaisu Tuokon Kristiinankaupunkiin sijoittuvan Eevi Manner -sarjan ensimmäisen osan Kosto. Olin saanut tähän sarjaan vinkin veljeltäni jo liki vuotta aikaisemmin, mutta onneksi tartuin sarjaan vasta nyt. Kävimme nimittäin puolisoni kanssa kesällä Kristiinankaupungissa ja vietimme päivän kierrellen kujilla, söimme lounaan Jungmanissa ja piipahdimme kirjastossa ja kirkoissa. Oli hauska lukea kirjaa, jonka kartalle oli helppo päästä itsekin mukaan.

Eevi Manner on paikallislehden toimittaja, joka saa vinkin merestä löytyneestä ruumiista. Hän suuntaa paikalle, jossa hän joutuu heti silmäkkäin oman menneisyytensä kanssa. Vaasalaistunut rikostutkija Mats Bergholm on lähetetty tutkimaan juttua, mutta juuret hänellä on yhtä syvällä Kristiinankaupungin maaperässä kuin Eevilläkin.

Tuokko on luonut dekkariinsa tiukan kontrastin aurinkoisen kesäkaupungin ja synkän henkirikoksen asetelmalla. Miten mitään niin raakaa ja monisyistä voi tapahtua Kristiinankaupungin kaltaisessa lintukodossa, jossa ihmiset tuntevat toisensa ja ovia lukitaan lähinnä muodon vuoksi? Nopeasti käy ilmi, että Eevin ja Matsin on yhdistettävä voimansa, jotta sekä poliisin saamat vihjeet että Eevin saamat yhteydenotot paikallisilta nuorilta saadaan koottua yhteen selkeäksi kokonaisuudeksi.

Pidin paljon tämän kirjan miljööstä, joka on yhtä ihastuttava kuin kaupunki todellisuudessakin on. Dekkarijuonena tämä on ehkä yllättävänkin terävä ja tapaus itsessään nojaa pitkälti ihmisen psykologiaan. Minua kiinnostaa kyllä jatkaa sarjan parissa ja luultavasti sen jossain vaiheessa teenkin, vaikka minun on myönnettävä, että alkuun en oikein pitänyt itse tekstiä vetävänä.

The Gingerbread Bakery

Laurie Gilmore: The Gingerbread Bakery

Dream Harbor 5

Harper Collins 2025

äänikirjan lukijoina Sebastian York ja Savannah Peachwood

Laurie Gilmoren Dream Harbor -sarjan viides osa The Gingerbread Bakery kuljettaa lukijansa häävalmistelujen piiriin. Päähenkilöinä ovat morsiamen ystävä ja Gingerbread Bakeryn omistaja Annie sekä sulhasen ystävä, Annien "vihamies" ja paikallisen baarin pyörittäjä Mac Sullivan. Ensimmäistä kertaa kustantaja on päättänyt ottaa äänikirjalle kaksi lukijaa, mutta se ei auta sitä tosiasiaa, että tämä on mielestäni sarjan heikoin osa.

Pidin sarjan neljännestä osasta The Strawberry Patch Pancake Housesta todella paljon, koska siinä yksi keskeisistä hahmoista oli lapsi, jonka myötä kaupungin elämänmeno sai uudenlaisia sävyjä. Rakastin myös pikku-Oliven hahmoa, joten sellaisen ihastuksen jälkeen on aika vaikeaakin laittaa paremmaksi. Tässä kirjassa Dream Harbor jää mielestäni miljöönä aikalailla sivuun, mikä oli jo harmi sinällään, mutta en myöskään erityisesti pitänyt hahmoista ja juonikin oli tylsä.

Kaikki rakentuu siis Jeanien ja Loganin hääjärjestelyjen ympärille. Vaikka Annie ja Mac näyttävät inhoavan toisiaan, on heidän pakko yrittää tulla toimeen keskenään, koska he ovat morsiusparin läheisiä ystäviä. Annien ja Macin välit eivät ole aina olleet niin kehnot, kuten lukija saa vähitellen kuulla, mutta anteeksiantaminen on joskus vaikea laji ja muodostuneista käsityksistä yli pääseminen hankalaa.

Sarjaan ilmestyy keväällä kuudes osa The Daisy Chain Flower Shop. Luultavasti jatkan sarjan parissa edelleen, sillä tässä tuli jo esimakua seuraavista hahmoista ja he vaikuttavat ihan mielenkiintoisilta. Toivottavasti Dream Harborin viehättävä pikkukaupunki pääsee silloin taas näkyvämmin esiin.

Lumenlaulaja

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

Teos 2025

Bloggaamattomien kirjojen jono on kasvanut siihen mittaan, että edelleen bloggaan lokakuussa luetuista kirjoista. Emmi Itärannan hieno teos Lumenlaulaja kertoo Kalevalan tarustosta tutun Louhen syntytarinan. Aluksi minun oli vähän vaikea tempautua mukaan tarinaan, mutta tästä kehkeytyi lopulta todellinen lukusukkula, jonka miljööstä pidin paljon. Mielessäni epäilin, että tämä voisi olla joka Finlandia-ehdokkaana, mutta ei sitten kuitenkaan ollut.

Kalevalasta tuttu Louhi, Pohjolan emäntä, kuvataan yleensä ilkeäksi ja ulkonäöltään epämiellyttäväksi hahmoksi. Itärannan teos kertoo oman versionsa siitä, miten Lauhasta tuli tarujen pahamaineinen Louhi. Teos rakentuu kahteen aikatasoon, joista toinen kuvaa Pohjolan kansan kohtalonhetkiä kaukana menneisyydessä ja toinen kulkee Elias Lönnrotin matkassa lapsuudesta kuolinvuoteelle saakka. Sinä teit minusta sen, millaisena minut nyt tunnetaan, mutta et kertonut mitä todella tapahtui, Louhi puhuu ajatuksissaan Eliakselle.

Lauha elää lapsuuttaan vahvojen naisten hallitsemassa Pohjolassa, jossa taikavoimat ja loitsuhahmot lyövät kättä arkisen aherruksen kanssa. Elämässä vallitsee sopusointu kaiken elollisen välillä, kunnes rauha rikkoutuu ja vieras heimo hyökkää Pohjolaan. Pohjolan kansa hajoaa, osa pakenee ja osa alistuu miehittäjien valtaan. Lauha, hänen äitinsä ja kaksi nuorempaa sisartaan pakenevat, ja Lauha päätyy turvaan Metsänpeiton naisyhteisöön.

Lauha viettää monta vuotta hiljaiseloa, kunnes traagisten tapahtumien painolasti sysää hänet puolustamaan syntyoikeuttaan Pohjolan tyttärenä. Hän haluaa ottaa kotinsa takaisin, koota kansansa taas yhteen ja tehdä Pohjolasta entisen kaltaisen yhteisön. Karhuemon lailla omiaan puolustavasta Lauhasta tulee Louhi, monen pelkäämä nainen. Asema ajaa kohti valintoja, joilla on kohtalokkaita seurauksia. Tästä syntyy Pohjolan emännän myytti.

Tykkäsin tosi paljon siitä, miten Itäranta ammentaa tarinansa suomalaisesta mytologiasta. Se on mielestäni todellinen kulttuuriteko, joka saattaa jopa innostaa lukijoita kansantarujen pariin. Olen itse Kalevalan joskus kauan sitten lukenut ja tarinan pääkohtia on tietysti tullut tankattua jo peruskoulussa, mutta Lumenlaulaja iski kipinää ajatukselle lukea tai kuunnella Kalevala uudemman kerran.

Olen Itärannan tuotannosta aiemmin lukenut Teemestarin kirjan ja Kudottujen kujien kaupungin, joista molemmista olen pitänyt. Teemestarin kirja on yksi väkevimmin mieleeni painuneista lukukokemuksista ja ajattelen sen tarinaa aika useinkin. Lumenlaulaja taitaa jäädä samalla tavalla sydämeen ja mieleen asumaan.

Pikkupappilan joulu

Enni Mustonen: Pikkupappilan joulu

Esiosa uudelle Kytösavun tarinoita -sarjalle

Otava 2025

Aika menee niin käsittämättömän nopeaa, että minulla on ehtinyt kertyä pankkoon peräti 10 kirjaa, joista haluan blogata. Yksi niistä on tämä Enni Mustosen Pikkupappilan joulu, joka on esiosa ensi keväänä alkavalle Kytösavun tarinoita -sarjalle. Esiosan perusteella luvassa on varsin mielenkiintoinen uusi sarja, sillä minä ainakin nautin suuresti pikkupappilan tunnelmasta ja viihdyin sen asukkaiden parissa. Rouvankartanon tarinoiden jälkeen jotain tällaista olen Mustoselta kaivannutkin.

Eletään joulukuuta 1876 Lapualla, jossa nuori pastori Johannes valmistautuu ensimmäiseen jouluunsa uudessa kappeliseurakunnassaan Kytöjoella. Kotona joulua valmistaa hänen Aino-vaimonsa, joka osaa herkkävaistoisesti ottaa huomioon pappilan perinnäistavat, mutta tehdä joulusta kuitenkin myös heidän näköisensä.

Tämän kirjan kanssa oli mukava käpertyä viltin alle sohvannurkkaan ja viettää yksi sunnuntainen aamupäivä lukemisesta nauttien. Pikkupappilan joulu on täynnä vanhan ajan joulutunnelmaa, vilinää ja vilskettä. Imelyysähky ei pääse iskemään, sillä ratkottavia haasteitakin on, kun Johannes ja Aino tutustuvat uuteen kotipitäjäänsä. Niin hahmojen kuin miljöönkin perusteella odotan kovasti keväällä ilmestyvää Pappilan piika -romaania, jonka uskallan toivoa tarjoavan Mustosta parhaimmillaan.

Lukupiirikirja: Kysykää Mialta

Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta

Aula & co., 2022

alkup. Спитайте Мієчку, 2021

suom. Eero Balk

äänikirjan lukijana Mimosa Willamo

Luimme lokakuun lukupiirikirjana ukrainalaisen Jevhenija Kuznjetsovan ensimmäisen suomennetun romaanin Kysykää Mialta. Omalla lukulistallani se ehti jo jonkin aikaa olla ennen tätä, mutta alkuun ehkä hieman petyin koko kirjaan. Alkuun pidin vaikeana päästä kirjan mukaan, ja ilman äänikirjaa ja lukupiiriä tämä olisi varmasti jäänyt kesken. Lukupiirin keskustelun myötä innostuin kuitenkin eri tavalla ja kirja aukeni minulle paremmin, joten lopulta taidan kuitenkin pitää tästä.

Kysykää Mialta on juonivetoinen romaani yhden suvun naisista, jotka kokoontuvat viettämään kesää isoäiti Teodoran luo Ukrainan maaseudulle. Isoäidin talossa vallitsee hyvin vahva matriarkaatti. Miehet ovat siellä lähinnä vierailijoita tai välttämättömiä apukäsiä. Ei ole sanottua, että suvun naiset ottaisivat edes omia poikalapsiaan mukaan Teodoran taloon.

Teoksen keskiössä ovat siskokset Mia ja Lilia, jotka ovat toistensa vastakohtia ainakin mitä tulee harkitsevaisuuteen ja elämäntyyliin. Siinä missä Mia on vakaa ja harkitsevainen, on Lilia impulsiivinen heittäytyjäluonne. Vaikka yhteentörmäyksiltä ei aina voi välttyä, isoäidin talossa jokainen saa olla oma itsensä. Omanlaisiaan persoonia ovat myös siskosten äiti sekä heidän serkkunsa, jotka niin ikään saapuvat isoäidin taloon kesäksi.

Pidin tässä kirjassa välillä pilkahtelevasta huumorista, joka on toisaalta kuivan asiallista, mutta ehkä juuri siksi hersyvän hauskaa. Huumori rakentuu tilannekomiikan ympärille, mutta myös iskevässä dialogissa on jotakin huvittavaa. Pidän nasevasta sanankäytöstä, jota tässä kirjassa kyllä on.

Yksi hienoinen pettymyksen aihe minulle oli se, että tämä teos olisi voinut sijoittua periaatteessa ihan mihin tahansa. Ukrainalaisuus ei siis nouse siitä mitenkään erityisesti esiin, ja itse olisin mielelläni kurkistanut enemmänkin heidän kulttuuriinsa. Toisaalta jotkut lukupiiriläisistä pitivät juuri siitä universaaliudesta, että tällainen talo ja tällainen suku voisi olla missä tahansa.

Lukupiirien vetäjille vinkkinä: piirin keskustelun kannalta tämä oli ainakin meillä kaikin puolin otollinen kirja, sillä tästä kehkeytyi meillä vilkasta keskustelua.

Amelie

R.M. Rosenberg: Amelie

Hakoisten naiset, osa 3

Tammi 2025

äänikirjan lukijana Sanna Majuri

Riikka-Maria Rosenbergin hieno Hakoisten naiset -sarja saa Ameliesta arvoisensa päätösosan. Sarjan kiinnostavat ja todellisuuspohjaiset henkilöhahmot, yksityiskohtien värittämä ajankuva ja vetävä kirjoitustyyli tekevät Hakoisten naisista yhden parhaista historiallisista romaanisarjoista, mitä olen koskaan lukenut.

Amelie sijoittuu 1800-luvun jälkipuoliskolle. Vuonna 1855 Hakoisten kartanon perijän Hans Gustaf Boije af Gennäsin ja Amelien katseet kohtaavat ja nuoret näkevät toisensa yhtäkkiä aivan uudella tavalla. He ihastuvat ja rakastuvat, menevät salakihloihinkin, sillä moni pitää Amelieta liian vaatimattomana puolisona vapaaherralliselle Göstalle. Rakkaus on kuitenkin sinnikäs ja periksiantamaton. Amelie ja Gösta saavat toisensa, mutta elämä Hakoisissa ei ole aina nuorelle rouvalle helppoa.

1800-luvun jälkipuolisko on monenlaisten uudistusten aikaa. Maanviljelykseen ja tilanpitoon virtaa uusia tuulia, perustetaan kansakouluja, alkoi kansallisen heräämisen aika ja suomen kielen asema vankistui. Hakoinenkaan ei ole missään umpiossa suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan, vaan kaikuja tästä kaikesta nähdään ja koetaan myös siellä. Huomaa, että Rosenberg tuntee lähdeaineistonsa, historioitsija kun on. Toinen taito onkin tehdä historia näin eläväksi, ja senkin hän osaa.

Amelie on hahmona ainakin aluksi melko arka ja viaton, joten ei toisaalta ole ihme, että hänen kykynsä emännöidä kartanoa kyseenalaistetaan. Hän kuitenkin lunastaa paikkansa myös epäilijöiden silmissä, vaikka rakkaudessa solmittu liitto ei sekään aina ole sellainen, jollaiseksi Amelie sen tytönunelmissaan kuvitteli.

Arvostan Rosenbergin sarjassa erityisesti sitä, että hän nostaa esille sellaisia sukuja ja tarinoita, jotka ovat ehkä olleet jo hieman painumassa unholaan. Uskallan väittää, että juuri niin on ollut käymässä ainakin niiden Hakoisten naisten kohdalla, joista ei ole jäänyt juurikaan lähdeaineistoa, vaan Rosenberg on koonnut henkilöhahmonsa pienistä murusista ja luovuuttaan käyttäen. Odotan mielenkiinnolla Rosenbergin tulevia aluevaltauksia. Kaksplus-lehden artikkelin mukaan seuraavaksi on luvassa isonvihan aikaiselle Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuva tarina, jossa pääosassa ovat rahvaan naiset.

Syksy

Ali Smith: Syksy

Vuodenaikakvartetti 1

Kosmos, 2022

alkup. Autumn, 2016

suom. Kristiina Drews

Bongasin jokin aika sitten Ali Smithin Vuodenaikakvartetin ensimmäisen osan, Syksyn, kirjagramista. Kiinnostukseni heräsi, vaikka olen sarjaan törmännyt lukuisia kertoja työssäni kirjastossa ja aina ajatellut, että eipä kiinnosta yhtään. Kirjagramin kautta tuli kuitenkin kuultua vähän jotain sisällöstäkin, joten luin kirjan. Oloni jäi hieman hämmentyneeksi, mutta myös ihastuneeksi. Haluaisin lukea koko sarjan.

100-vuotias Daniel elää hoitokodissa unen ja valveen rajamailla. Pitkä elämä on saapumassa päätepisteeseensä, ihan kuten vuodenkiertossa kasvuvoima ehtyy syksyllä ja luonto laskeutuu lepäämään. Danielin entinen naapuri, kolmekymppinen Elisabeth, vierailee hänen luonaan hoitokodissa. Ikäerostaan huolimatta he ystävystyivät jo Elisabethin ollessa lapsi.

Syksy liikkuu ajan kerroksissa, polveilee ja palaa taas nykyhetkeen. Brexit jakaa Britanniaa ja nykyhetki näyttäytyy välillä lähes hullunkurisena. Kumpikin elää omia muistojaan, joista osa on yhteisiä. Heidän ystävyytensä on vahva, vaikka Elisabethin äiti ei sitä aina voikaan ymmärtää. Äiti-tytär-suhteessa on myös omat haasteensa, mutta teoksen keskeisin ihmissuhde on kyllä Danielin ja Elisabethin ystävyys, jossa vallitsee suorastaan sanaton ymmärrys.

Syksyä lukiessa ei voi oikeastaan lainkaan tietää mihin ollaan seuraavaksi menossa. Kerronta polveilee ja välillä se ainakin minut lähes eksyttää joukostaan. Silti kuitenkin pidin tästä rönsyilevästä, yllättävästä, kielellisesti kauniista kirjasta. Harmittaa, että en ymmärtänyt poimia osuvimpia kohtia ylös ennen kuin palautin kirjan. Ehkä siis vielä joskus palaan tähän.

Äkkilähtöjä Tampereella

Mirella Mäkilä: Äkkilähtöjä Tampereella

Se on moro, osa 3

Otava 2025

kansi: Mirella Mäkilä

Seuraavana Tampere ja Tampereella rempallaan -kirjoista tuttu Roosa Saaristo tarjoaa jälleen lukijoille hulvatonta tilannekomiikkaa ja äkkivääriä ratkaisuja. Urakehitys on vienyt hänet porafirman pääkonttorille ja vaikka perintötalo Petsamosta ei osunutkaan kohdalle, saa Roosa asua väliaikaisesti talon ullakkohuoneessa. Aikuispisteitä on siis alkanut kertyä!

Parisuhde Laurin kanssa ei sen sijaan etene ihan niin kuin Roosa aikuiselta parisuhteelta toivoisi. Miehellä vaikuttaa olevan jotakin salattavaa. Kun Roosan järjestämä yllätys menee kauhealla tavalla mönkään, on helppo tarttua Sirkun ehdotukseen ja tempautua mukaan kenties maailman vähiten rentouttavalle rantalomalle.

Olen tykännyt kaikista tämän sarjan kirjoista, mutta tässä kolmannessa osassa päästään taas lähemmäs ekan osan tunnelmaa. Edellisessä osassa oli enemmän kaikenlaisia vastoinkäymisiä, mutta nyt Roosa tuntuu olevan taas jotenkin enemmän asioiden päällä ja valmiina selviytymään mistä vaan. 

Roosa on mielestäni ylipäätään siinä mielessä oivallinen hahmo, että hän on niin inhimillinen. Elämässä tulee joskus tehtyä asioita, jotka saattavat myöhemmin kaduttaa, eikä Roosa ole siinä poikkeus. Hän ei ole täydellinen ja virheetön sankaritar, mutta oman elämänsä inhimillinen tähti kylläkin. Mielestäni tuo piirre kirkastuu tämän kirjan myötä entisestään.

Jälkisanoissa Mäkilä avaa mahdollisuuden sarjan jatkumiselle, vaikka alun perin tästä oli tarkoitus tulla trilogia. Toivottavasti jatkoa seuraa, sillä vielä jäi paljon sellaista, mistä mielelläni lukisin lisää.

Joki vie lopulta kaiken

Sanna Virtanen: Joki vie lopulta kaiken

Momentum 2025

Bongasin Sanna Virtasen tositapahtumiin perustuvan historiallisen romaanin Joki vie lopulta kaiken alunperin hänen omalta Instagram-tililtään. Aihe herätti kiinnostukseni, sillä siinä yhdistyy suvun vaiettu menneisyys, kysymysten ratkominen nykyajasta käsin ja tosipohjaisuus Virtasen omaan sukuun. Ja kyllä tämä aikamoinen lukusukkula olikin, joten odotukset tulivat täytettyä ja enemmänkin!

Joki vie lopulta kaiken etenee kahdessa aikatasossa. Keväällä 1945 Aurajoesta löytyy miehen ruumis. Kadonneen kohtalo selviää, mutta ei täysin, sillä paljon jää kysymyksiä. Niistä suurimpia ovat, että miten ja miksi hän päätyi jokeen. Keväällä 2010 biologian opettaja Teemu etsii omia juuriaan. Uusia sukulaisia alkaakin dna-testin myötä löytyä ja jotkin kysymykset todella saavat vastauksensa, mutta isoisän kohtalo vaivaa yhä.

Kumpikin aikataso kietoutuu vahvasti saman katoamistapauksen ympärille ja kuvaa siihen liittyviä tuntoja ja tutkimuksia eri kokijoiden silmin. On historia ja nykypäivä, lähiomaiset ja vastikään sukulaisiaan löytänyt mies, kuulopuheet ja kunnolliset arkistolähteet. Todella mielenkiintoinen, monisyinen kuvaus yhdestä ja samasta tapahtumasta.

Virtanen kirjoittaa sujuvasti ja mukaansatempaavasti. Tykästyin hänen tapaansa kuvata arkista elämää ja aivan tavallisten ihmisten tunteita ja ajatuksia. Erityisesti pidin jokeen joutuneen Oskarin ja tämän Eeva-vaimon suhteen kuvauksesta, sillä siinä oli lämpöä ja kestävää kiintymystä, vaikka kaikesta ei aina samaa mieltä oltukaan. 

Tarinansa rakentuu 1930-luvulta välillä hieman harppoen 2000-luvun alkupuolelle asti. Vaikka siihen ajanjaksoon mahtuu sota ja puute, niin silti Virtasen luoma ajankuva onnistuu viehättämään. Kauneutta on ja sitä voi löytää milloin tahansa, jos vain haluaa nähdä.

Vaino

Jenni Räinä: Vaino

Otava 2025

Mieleenpainuva ja vahvatunnelmainen ovat ne sanat,  joilla ensimmäiseksi kuvailisin Jenni Räinän romaania Vaino. Isonvihan aikaan sijoittuva teos kuvaa tapahtumia, jotka kiteyttävät sen, miksi Isonvihan aikaa monesti luonnehditaan myös Suomen historian julmimmaksi ajanjaksoksi.

On vuosi 1715. Pohjois-Pohjanmaalla Iissä asuva pienen pirtin tytär Valpuri pakenee veljiensä kanssa venäläisten miehittäjien mielivaltaa kohti pohjoista. Huhut miehittäjien julmuuksista ovat osoittautuneet todeksi, sen on Valpuri joutunut jo itsekin todistamaan. Ainoa turvallinen paikka on erämaa kaukana muusta asutuksesta, sillä kylät savuavat raunioina ja silvotut ruumiit kertovat vihollisen armottomuudesta.

Valpurin lisäksi toisena keskushenkilönä on kasakoiden matkassa kotiseudulleen palaava poika, joka tuntee piilot ja osaa oikoreitit. Sotavuodet ja koetut julmuudet ovat muuttaneet häntä. Nyt hänen tehtävänään on opastaa joukkoja ja tuhota kaikki.

Räinä kirjoittaa niin, että tarina todella tulee iholle asti. Valpurin ja tämän veljien pakomatka salpaa hengityksen, hirvittää ja saa silti sydämen läpättämään toivoa siitä, että he pääsevät turvaan. Välillä metsäiset taipaleet tuudittavat lukijan turvallisuudentunteeseen, vaikka syyssateet, märät vaatteet, lähestyvän talven kylmyys ja ruuan niukkuus muistuttavat, että kyse on pakomatkasta. Erämaankin rauha järkkyy herkästi, sillä ratsain kulkeville kasakoille matkat ovat paljon kevyempiä kulkea. Voiko mielivallan vuosina kukaan olle todella turvassa missään?

Vaino on todella vahva romaani. Vaikka kirja on sivumäärältään lyhyt, sitä ei voi ahmaista kovin nopeasti, sillä sisältö on niin väkevää. Räinän henkilöhahmoissa on myös kiinnostavaa moniulotteisuutta, ja etenkin kasakoiden matkassa kulkevan pojan mietteet ja motiivit ovat sellaisia, että aina ei tiedä säälisikö häntä vai ei. Jälkisanoissa selviää, että mm. hänen hahmollaan on todellisuuspohja, mikä muovasi ainakin minun kokemustani tästä kirjasta vielä ihan siinä loppumetreillä. Suosittelen tutustumaan!

Silmukoita ja sutinaa Kettukoskella

Marke Talvi: Silmukoita ja sutinaa Kettukoskella

Kettukoski 1

Lind & Co, 2023

äänikirjan lukijana Anu Vilhunen

Alunperin e- ja äänikirjana julkaistu ja sittemmin myös Penelope-kustannuksen kirjana julkaisema Silmukoita ja sutinaa Kettukoskella kiinnitti kannellaan huomioni äänikirjapalvelussa jo pari vuotta sitten. Nyt kaipasin jotakin kevyttä kuunneltavaa, joten humoristiseksi cozy crimeksi luonnehdittu kirja kuulosti hyvältä valinnalta. Ihan sujuvasti tämä kyllä tuli kuunneltua, vaikka minun on vaikea mieltää tätä edes kevyempään dekkarigenreen kuuluvaksi.

Kirjailija Auri Tuhkanen on muuttanut talonvahdiksi ja kissanhoitajaksi vanhempiensa asuntoon Kettukoskelle, kun nämä lomailevat ja golffaavat etelän auringossa. Aurilla on työn alla hänen Neulemurhat-sarjansa toinen osa, mutta työ ei oikein ota sujuakseen. Asiaa ei auta kärsimättömämmäksi käyvä kustantaja eikä nimettömät kirjeet, joissa lähettäjä väittää Aurin varastaneen hänen ideansa ensimmäiseen Neulemurhat-kirjaan. Keskittymiskykyä heikentää myös Kettukosken miesväki, varsinkin eräs poliisi, johon Auri tutustuu selvitellessään vuosia aiemmin kadonneen nuorukaisen tapausta.

Silmukoita ja sutinaa Kettukoskella on juonellisesti sujuva ja hyvin kirjoitettu tarina. Marke Talvin nimimerkin takana ovatkin kaksi tuttua kirjailijaa, Anne Leinonen ja Helena Waris, joten ihmekös tuo. Miljöökin on varsin kiva, sillä pidän pikkupaikkakunnille sijoittuvista viihdekirjoista kovasti. Jotenkin olen kuitenkin hieman pettynyt dekkarijuonen keveyteen, sillä jos teosta markkinoidaan pehmodekkarina tai cozy crimena, niin odotan siltä silloin enemmän dekkarielementtejä. Pitkään tässä dekkareinta oli se, että Auri on dekkarikirjailija.

Lukupiirikirja: Elämän evakkona

Eeva Kilpi: Elämän evakkona

WSOY 1983

kansi: Pekka Loiri

Lukupiirimme palasi kesätauoltaan parisen viikkoa sitten. Valitsin meille ensimmäiseksi kirjaksi Eeva Kilven romaanin Elämän evakkona, sillä useampi lukupiiriläinen oli toivonut käsiteltäväksi juuri hänen kirjaansa. Itse olen aiemmin lukenut Kilveltä vain yhden kirjan, Elämä edestakaisin, josta muistan pitäneeni. Pidin tästäkin, ja niin pitivät piiriläisetkin. Keskusteluun toi lisää sävyä se, että joillekin Kilven tuotanto oli hyvinkin tuttu ja ikisuosikkeja täynnä.

Elämän evakkona kertoo tiiviisti vanhasta avioparista, Taunosta ja Hilmasta, sekä heidän viidestä tyttärestään perheineen. Keskeisenä hahmona nähdään myös Taunon sisar ja muistoissa elää vahvasti myös jo edesmennyt äitmuori. Yksi kirjan keskeisistä teemoista onkin ihmissuhteiden kuvaus. Suvun yhteys toisiinsa on vahva ja se on kuvattu hyvin inhimillisesti. Perheenjäsenten välillä löytyi ymmärrystä, mutta myös periaatteita. Kukaan ei voi alati miellyttää toista, mutta veri on vettä sakeampaa.

Ihmissuhdekuvauksessa on mielestäni erotettavissa useita eri kulmia: avioparin suhde toisiinsa, tyttäret suhteessa äitiinsä, tyttäret suhteessa isäänsä, tyttärien keskinäiset suhteet ja Taunon Ieva-sisaren yhteys muuhun sukuun. Nämä olivat tosi mielenkiintoisia, erityisesti tytärten erilainen suhtautuminen vanhempiinsa.

Muita vahvoja teemoja, jotka myös ovat Kilven tuotannolle leimallisia, ovat kotiseutu ja karjalaisuus. Tauno ja Hilma ovat Karjalan evakkoja, samoin heidän kolme vanhinta tytärtään. Koti Hiitolassa on edelleen vahvasti läsnä, menetettynä mutta kuitenkin aina sydämessä, kuten varmasti kaikilla juuriltaan reväistyillä on. Nuorimmat, sotien jälkeen syntyneet tyttäret, eivät aina oikein ymmärrä heitä, vaan kokevat jäävänsä ulkopuolisiksi.

Tykkäsin tosi paljon Kilven tavasta kirjoittaa. Minulta kesti hetken päästä kerrontaan kiinni, mutta sitten jotenkin upposin tekstin poljentoon ja tempauduin mukaan. Pidin hänen huumoristaan, joka pilkahtelee arjen tilanteissa ja monesti nimen omaan lempeänä ja leikkisänä kiusoitteluna tai ymmärtävänä luonnekuvauksena. Teksti on vivahteikasta ja murteen ryydittämää, mutta itselle vieraasta murteesta huolimatta kuitenkin luontevaa luettavaa. Olen nyt vaan kerta kaikkiaan ihastuksissani Eeva Kilvestä. Jossain vaiheessa ajattelin lukea häneltä muutakin.

Jakob

Satu Rämö: Jakob

Hildur-sarjan 3. osa

WSOY 2023

Elokuun viimeisenä kirjana luin Satu Rämön Jakobin, joka on kolmas osa supersuosittuun Hildur-sarjaan. Siinä Hildurin suomalaistaustainen työtoveri Jakob nousee aiempaa keskeisemmäksi hahmoksi, kuten kirjan nimestäkin voi päätellä.

Islannissa eletään vuoden pimeintä aikaa joulun lähestyessä. Länsivuonoilta kalastusaltaalta löytyy järsitty ruumis, eikä aikaakaan, kun Hildurin tiimi saa selvitettäväkseen toisenkin erikoisen henkirikoksen. Kohta löytyy kolmaskin ruumis. Kuvio alkaa hahmottua, mutta resurssivaje hidastaa tahtia. Tiimin resurssit supistuvat entisestään, kun Jakobin on matkustettava Suomeen poikansa huoltajuutta koskevaan oikeudenkäyntiin.

Kesken kiivaimman kiireen Hildur saa puhelun Suomesta. Jakobin matka on saanut dramaattisen käänteen, joka saa Hildurin pohtimaan, miten pitkälle Jakob on valmis menemään saadakseen poikansa huoltajuuden. Samaan aikaan mieltä painaa kadotettu yhteys hänen sisareensa Rósaan. Vanhat tutut keinot  kuohuvan mielen selvittämiseksi ovat jälleen käytössä, kun Hildur pyrkii pitämään paketin kasassa ja nappaamaan syyllisen ennen kuin tutkinnan alla olevaan rikosvyyhtiin tulee lisää uhreja.

Olen pitänyt tästä sarjasta erityisesti sen Islanti-kuvauksen vuoksi, mutta tässä osassa meininki muuttuu selvästi aiempaa kansainvälisemmäksi. Islantilainen arki ja miljöö painuvat siis hieman taka-alalle, mikä on mielestäni harmi. Dekkarijuoni puolestaan on tässä nyt vahvempi ja jännittävämpi kuin aiemmissa osissa. Henkilöhahmojen menneisyydestä ja persoonista paljastuu tämän kirjan myötä myös uutta, ei ehkä niin miellyttävää tietoa.

Olen pitänyt sarjan aiemmista osista paljon enemmän kuin tästä, mutta en toki sarjaa aio kesken jättää. Rakelia saan nyt jonkin aikaa odottaa varausjonosta, Tinnasta nyt puhumattakaan. Kirja ei ole vielä edes ilmestynyt, mutta pääsin toukokuussa varausjonoon sijalle 66.

Missä maa murtuu

Clare Leslie Hall: Missä maa murtuu

Gummerus 2025

alkup. Broken Country

suomentanut Outi Järvinen

kansi: Jenni Noponen

Clare Leslie Hallin romaanin Missä maa murtuu takakannessa on nostettu esille kova suositus: tämä kirja sopii hyvin niille, jotka ovat pitäneet kirjoista Suon villi laulu ja Minne virta kuljettaa. Täällä bingo! Lukemisen aloitettuani olinkin tästä alkuun yhtä lumoutunut kuin niistäkin, mutta lopulta minulle jäi vähän lattea fiilis.

Missä maa murtuu sijoittuu 1960-luvun lopun Etelä-Englantiin. Beth ja Frank ovat nuori aviopari, jotka pyörittävät Frankin kotitilaa yhdessä tämän Jimmy-veljen kanssa. Elämä maatilalla kulkee omissa uomissaan, rauhallisesti päivästä toiseen tilan töitä tehden. Kaikki on päällisin puolin hyvin, mutta pinnan alla kaihertaa suru, josta Bethin ja Frankin on vaikea puhua.

Rauhallinen elämänmeno kuohahtaa yli äyräiden, kun Bethin nuoruudenrakastettu Gabriel ilmaantuu heidän mailleen. Kohtaaminen yllättää heidät kaikki, sillä Gabriel on vuosien poissaolon jälkeen palannut kotikartanoonsa. Mukanaan hänellä on poikansa Leo, joka kiintyy nopeasti Bethiin ja Beth häneen.  Gabrielin paluu on omiaan horjuttamaan paitsi Bethin ja Frankin myös heidän koko lähipiirinsä elämää jopa niin pahasti, että tilanteen kärjistyminen johtaa henkirikosta käsittelevään oikeudenkäyntiin.

Ympäröivä Etelä-Englannin maaseutu tarjoaa tarinalle upeat puitteet. Voin sieluni silmin nähdä vanhan tammen alla pidetyt kutsut, niityillä laiduntavat lampaat ja lähiseudulla häämöttävän valtavan maalaiskartanon sekä peribrittiläisen pikkukylän pubeineen. Kodikasta, rauhallista ja mukavaa. Välähdykset oikeussalista sekä takautumat Bethin, Frankin ja Gabrielin nuoruudesta tarjoavat toisenlaista tunnelmaa, henkilöstä riippuen jopa glamouria ja säihkettä.

Tässä kirjassa on tosi paljon hyvää. Psykologisesti tämä on vahva, ajatuksia herättävä romaani. Beth on kiinnostava päähenkilö, mutta en oikein halua kuvailla häntä enempää, etten paljasta liikaa. Tarina tempaisee mukaansa heti alkumetreiltä, se etenee hyvin ja pitää mielenkiinnon yllä. Jotenkin silti tuntuu, että jossain kohtaa tunnelma lässähtää ja lumous rapisee. Siinä paljastuu ehkä hieman liian melodramaattisia salaisuuksia, jotka vievät viehätyksen mennessään.

Tampereella rempallaan

Mirella Mäkilä: Tampereella rempallaan

Se on moro, osa 2

Otava 2024

kansi: Mirella Mäkilä

Luin elokuun alkupuolella Mirella Mäkilän Se on moro -sarjan avausosan Seuraavana Tampere. Pidin kirjasta niin paljon, että varasin oitis myös tämän toisen osan luettavakseni ja se kiilasi lukujononi kärkeen. Tampereella rempallaan tarjoilee rempseää menoa, huippumiljöön ja jopa pienen kanabaliikin.

Roosan on asettunut pysyvästi asumaan Tampereelle ja saanut vakituisen työn porafirman markkinointipuolelta, mutta tulevaisuudennäkymät eivät siltikään tunnu vakailta. Etäsuhde Helsingissä asuvan poikaystävän kanssa tuntuu etääntyvän myös aivan toisella tavalla, tehostamistoimet luovat synkän tunnelman työpaikalle ja yllättävän kuolemantapauksen jälkeen perinnöksi saatu petsamolainen talonrötiskö tuntuu kaatuvan päälle. Mutta Roosa ei olisi Roosa, jos hän ei pyrkisi löytämään tilanteeseensa ratkaisua.

Työpaikan tilanteen vuoksi ilmaantuneiden rahahuolien ratkaisuksi Roosa päättää ottaa perinnöstään ilon irti ja aloittaa ystävänsä Sirkun kanssa Airbnb-toiminnan. Sirkku on piristävää seuraa, mutta laittaa kanssaihmiset olemaan aina hieman varpaillaan sen suhteen, että mitä tahansa voi tapahtua. Villa Tontussa ei aika ainakaan tule pitkäksi, kun selvitellään jäämistöä, kohdataan lemmenkipeitä espanjalaisia, yritetään luovia kipakan naapurinrouvan kanssa ja puhkeaa kanabaliikki, jonka myötä poliisitkin vierailevat paikalla.

Tampereella rempallaan on mukavaa luettavaa. Vaikka Roosan elämää koskettaa moni ikävä asia, jää lukeminen kuitenkin ilon puolelle. Elämällä Roosankin huolet ratkeavat yksi kerrallaan. Ilmassa on totta kai paitsi tilannekomiikkaa myös kiinnostavia kohtaamisia ja romantiikkaa.

Yöuinti ja muita novelleja

Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja

Otava 2022

Minulle tuli keväällä yllätyksenä, että Terhi Rannela on kirjoittanut Yhden promillen juttujen lisäksi toisenkin novellikokoelman nuorille. Sen ilmestymisvuonna 2022 minulta meni varmasti monikin asia ohi, koska koin kaksi suurta menetystä lyhyessä ajassa, mutta olen silti yllättynyt, että en ole tähän töissäkään törmännyt ennen kuin nyt. Ehkä tämä on ollut niin lainattu, en tiedä. Niin tai näin, Yöuinti ja muita novelleja päätyi lukulistalleni ja luin sen nyt elokuussa.

Tämä novellikokoelma on tosiaan suunnattu nuorille ja kertoo elämän käännekohdissa olevista nuorista. Kokoelma pitää sisällään 15 napakkaa novellia, joiden keskushenkilöiden huomasin jossain kohtaa liittyvän toisiinsa. Novellit voi kuitenkin lukea periaatteessa missä järjestyksessä tahansa tai jättää jotakin lukemattakin, mutta kiva oli tällainen punainen lanka huomata.

Rannela kirjoittaa raikkaasti ja mukaansatempaavasti. Hän on valinnut isojakin aiheita, kuten pandemian, sugar daddyt ja hyväksikäytön, hylkäämisen ja huonot kotiolot. Mukana on myös aiheita, jotka ovat monelle nuorelle arkipäivää eli ihastumista, ihmissuhteita ja ystävyyttä. Viihdyin varsin hyvin, vaikka en teoksen varsinaiseen kohderyhmään kuulukaan.  Luen parhaillaan yhtä romaania englanniksi, joten oli mukava lukea välipaloiksi näitä novelleja. 

Vedenmorsian

Emmi Maaranen: Vedenmorsian

Avain 2025

äänikirjan lukijana Katja Lukkarinen

Kuin olisi pehmeästi aaltoilevan veden viileään syliin sukeltanut! Pidin paljon kirjan miljööstä, ajankuvasta ja yhteiskunnallisesta kuvauksesta. Jokin tässä, ehkä juuri miljöö ja jotkin juoniasetelmat, toi mieleeni F.E. Sillanpään hienon pienoisromaanin Hiltu ja Ragnar. Vaikka Emmi Maarasen teos sijoittuu 20 vuotta myöhempään aikaan eli vuoteen 1926, moni asia on edelleen samankaltaista. Naisen maine on helposti mennyttä, palvelijattaren työpäivät pitkiä ja miehillä suurempi vapaus.

Elsa ja Aada ovat kumpikin köyhistä perheistä kotoisin olevia nuoria naisia, jotka pääsevät yhtä aikaa palvelijattariksi helsinkiläiseen huvilaan. Työtä tehdään aamusta iltaan vanhemman palvelijattaren johdolla. Pieniä vapaahetkiä täytyy yrittää löytää vaikka kauppahallireissulta. Alati kasvava Helsinki on mahdollisuuksia täynnä. Haaveissa siintää elokuvat ja muoti, hieman kauempana helpompi työ tai Amerikan ranta. Ajankuvaus on onnistunut hyvin.

Huvilan omistaja on poikamies, luonnontieteistä kiinnostunut originelli, joka on ystävällinen mutta etäinen. Enemmän kontaktia ottaa huvilassa toisinaan majoittuva isännän serkku Valter. Merillä seilannut paremman perheen vesa on kiinnostava ja jännittäväkin tuttavuus, joka tarjoaa uuden ajan tuulahduksia ja osoittaa, että luokka-asetelmia voi halutessaan murtaa.

Maaranen aloittaa tarinansa vetävästi paljastamalla, että jollekulle on käynyt huonosti. On tapahtunut henkirikos, jonka syy alkaa vähitellen paljastua. Uhri lepää meren pohjassa vesikasvien ympäröimänä, odottaa jotakuta hakemaan hänet takaisin. Maarasen kieli on välillä lähes runollista, kauniin soljuvaa.

Tässä on hieno omaleimainen ja siksi niin mieleenpainuva tunnelma. Se jätti minulle samanlaisen viileän tunnun kuin iholle jää iltauinnin jälkeen. Teos pysyy mielestäni koko ajan jotenkin etäällä, tuntui kuin minäkin olisin seurannut tapahtumia jostakin vähän kauempaa, kenties veden kalvon läpi. Tämä oli ehdottomasti miellyttävä tyyliseikka, ei siis lainkaan huono asia.

Näin on hyvä

Jaana Tapio: Näin on hyvä

Puutalorakkautta 1

Kustantamo S&S 2025

Maalaisromanttisten viihdekirjojen ystävänä halusin tutustua esikoiskirjailija Jaana Tapion romaaniin Näin on hyvä. Teos avaa Puutalorakkautta-sarjan, jonka parissa voisin hyvinkin jatkaa.

Anna ja hänen veljensä ovat perineet ränsistyneen puutalon maalta. Viimeisimmästä visiitistä talon heille jättäneen isotäti Ainon luona on jo aikaa, eikä aika ole taloa ainakaan parantanut. Pienen pakon sanelemana Anna on kuitenkin päättänyt viettää kesän perintötalossaan ja järjestää sen myyntikuntoon sillä välin, kun avopuoliso reppureissaa maailmalla.

Näin on hyvä on varsin arkirealistinen kuvaus asumisesta remonttia kaipaavassa talossa ja kaukana palveluista. Naapureita on kuitenkin lähellä ja heidän apuunsa on helppo turvautua, joten idylliäkin tarjotaan, mutta ei liian siloiteltua sellaista. Pidin puuhakkaasta Annasta, jolla välillä sisu korvaa taidot, vaikka karttuvat nekin sinnikkäällä työllä.

Annan arki maalla ei ole pelkkää talon ja pihan raivausta, vaan hän tekee myös freelancer-graafikon töitä. Vähitellen uusien tuttavuuksien karttuessa ja seudun tullessa tutummaksi Anna huomaa, että maalla on oikeastaan aika mukavaa. Siihen on tosin syynä myös naapurissa asuva komea puuseppä, joka saa Annan tosissaan pohtimaan parisuhdettaan. Pientä arvoituksenpoikastakin on ilmassa, kun Anna löytää isotädille 1940-luvulla saapuneita lemmekkäitä kirjeitä. Naimattomaksi jääneen tädin mysteerinen kirjekaveri kiehtoo Annaa, joka haluaa selvittää mitä oikein tapahtui.

Myönnän, että alkuvaiheessa harkitsin jättäväni tämän kirjan kesken, mutta sitten jokin tempaisi minut mukaansa. Lopulta siis sain mitä hainkin eli viihdettä. Onhan tämä monelta osin ennalta-arvattava, mutta eipä tuo haitannut. Luin viihtyäkseni, miljöö oli mukava ja hahmot samoin. Näin oli hyvä.

Hämeen linnan Kerttuli

U.M. Susimetsä: Hämeen linnan Kerttuli

Karisto 2025

äänikirjaksi lukeneet Linda Wiklund ja Panu Vauhkonen

U.M. Susimetsä on kirjailijapariskunta Ulla ja Marko Susimetsän pseudonyymi

Historia ja viihde ovat suosikkigenrejäni, joten historiallista viihdettä edustavan Hämeen linnan Kerttulin voisi ajatella olevan minulle mitä sopivinta luettavaa. Uuden sarjan avaavassa teoksessa onkin paljon hyvää ja onnistunutta, mutta minut tämä kuitenkin jätti jotenkin kylmäksi. Jos olisin lukenut tämän itse, kuten alunperin suunnittelin, olisin luultavasti jättänyt tämän kesken.

Hämeen linnan Kerttuli piirtää yksityiskohtaista ajankuvaa 1600-luvun Suomesta. Kuninkaan asemiehet hyökkäävät nuoren Kerttulin kotiin jättäen jälkeensä silmitöntä tuhoa. Perheensä menettänyt ja vain täpärästi pelastunut Kerttuli saa piian paikan Hämeen linnasta. Siellä vankkojen muurien suojissa Kerttuli on turvassa mielivallalta eikä uuttera työntekokaan ole hänelle vierasta. Elämä kuitenkin järkkyy toistamiseen, kun linnaan saapuu kuninkaan asiamies, vapaaherra Karl Ulvhufvud.

Vapaaherra Ulvhufvud on velvollisuudentuntoinen mies, joka ottaa tehtävänsä tosissaan. Hämeessä rehottava taikausko ja korruptio pöyristyttävät kuninkaan miestä, mutta hänkään ei ole immuuni kevätyön taianomaiselle tunnelmalle. Karlin ja Kerttulin kohtaaminen johtaa epäsäätyisen rakkauden roihahtamiseen, mutta asian ilmitulo voisi olla jopa vaarallista heille kummallekin.

Tarina on kaikkea muuta kuin vain rakkaustarina. Ajankuva on todella yksityiskohtaista. Linnat olivat aikanaan kuin pienoiskokoisia yhteiskuntia, ja miljöövalinnan kautta lukijalle muodostuukin selkeä käsitys 1600-luvun Suomen yhteiskunnallisista tuulista ja elämänmenosta. Minusta kaikki se oli hyvin mielenkiintoista ja olin tähän hetkeen kaivannutkin historian pyörteisiin uppoutumista. Siinä tämä siis toimi hyvin.

Se mistä en pitänyt, oli viihdekirjallisuudelle tyypillisen huolettomuuden puuttuminen. Juonittelua, väärinkäsityksiä ja salailua kyllä riittää, mutta missä on se hetki, kun lukija voi edes hetkeksi heittää huolensa päähenkilön kohtalosta? Jos kirjaa kustantajankin toimesta luonnehditaan "historiallisen viihdesarjan avaukseksi", niin oletan sellaisia hetkiä tulevan. Kaipasin sitä oikein todella ja samaan aikaan turhauduin suuresti siitä, miten niin Kerttulin kuin Karlinkin elämä on täynnä jos jonkinlaisia mutkia ja äkkikäännöksiä.

Olisin niin kovasti halunnut pitää tästä kirjasta enemmän, mutta niin ei nyt käynyt. Koska toinen mielipide ei ole koskaan pahasta, suosittelen lukemaan Kirsin kirjanurkan perusteellisen tekstin koskien niin tätä kirjaa kuin Susimetsien aiempaa Kuninkaan rakuunat -sarjaa.

Seuraavana Tampere

Mirella Mäkilä: Seuraavana Tampere

Se on moro, osa 1

Otava 2023

kansi: Mirella Mäkilä

Mirella Mäkilän esikoisromaani Seuraavana Tampere ja sen jatko-osat ovat näkyneet somesyötteessäni tämän tästä. Itselläni kesti yllättävänkin pitkään oikeasti löytää sarjan pariin, vaikka sekä viihdekirjallisuus että Tampere ovat sydäntäni lähellä.

Roosa on helsinkiläistynyt tamperelainen, joka tekee freelancerina markkinointitöitä ja haaveilee omasta koirasta. Avopuoliso sen sijaan viihtyy yhä enenevissä määrin salilla ja pari näkee toisiaan lähinnä ovenraossa vilaukselta. Monista merkeistä huolimatta Roosa ei tajua tai halua tajuta, että kumppanilla on toinen nainen. Kun mies ilmoittaa haluavansa erota, on Roosalla vain yksi pakosuunta: Tampere.

Tampereella odottaa parhaan ystävän olkapää ja tuttu asunto, jossa he asuivat kämppiksinä ennen kuin Roosa muutti Helsinkiin. Henkiset kolhut saavat balsamia päälleen ja koirakuumeeseenkin on tarjolla lääkettä, sillä Veeran siskon Bile-koira asuu heidän luonaan väliaikaisesti.

Paluu Tampereelle tuntuu aluksi tilapäiseltä ratkaisulta, mutta kun työtilanne saa siellä uutta buustia ja miesrintamallekin tupsahtaa mielenkiintoisia tuttavuuksia, on Roosan mietittävä mihin hän oikein haluaa asettua. Muistoja täynnä olevassa kaupungissa on helppo tuntea olevansa kotonaan.

Pidin tästä kirjasta tosi paljon. Tampere on minulle varsin tuttu kaupunki maisteriopintojeni ajalta, joten suorastaan hurmaannuin siitä, miten pystyin kulkemaan Tampereen kaduilla Roosan matkassa. Mäkilä hyödyntää miljöötä onnistuneesti ja nostaa Tampereen parhaita puolia esiin, mutta onnistuneita ovat henkilöhahmotkin. Roosan rempseä meno vie vastustamattomasti mukanaan. Ihanan humoristista ja menevää luettavaa! Aion ehdottomasti jatkaa sarjan parissa.

Talo maailman reunalla: Vuosi Islannin maaseudulla

Satu Rämö: Talo maailman reunalla - Vuosi Islannin maaseudulla

kuvat: Björgvin Hilmarsson

WSOY 2021

Satu Rämön kolmas ja viimeisin, mutta toivottavasti ei viimeinen, islantilaisesta elämänmenosta kertova teos Talo maailman reunalla on hänen muiden "islantilaiskirjojensa" tavoin kiinnostavaa luettavaa. Lukiessa minulle vain vahvistui käsitys siitä, että Islannissa haluaisin joskus käydä ja kokea tuon kiehtovan maan itse.

Kirja kertoo elämästä kauniilla mutta syrjäisillä Länsivuonoilla, josta Reykjavikissa asuva Rämö perheineen vuokraa ensin vuodeksi pienen talon. Ensimmäinen vuosi tilapäisinä asukkaina opettaa, että uudella kotiseudulla on paljon tarjottavanaan liikunnalliselle ja aktiiviselle perheelle. He ihastuvatkin uuteen kotipaikkaansa niin kovasti, että ostavat kodikseen ikivanhan kivitalon ja päättävät jäädä.

Rämö kirjoittaa islantilaisesta arjesta, yhteiskunnasta ja luonnosta kiinnostavasti. Tässä kirjassa Länsivuonojen harvaan asutulla seudulla luonnonvoimilla on erityisen näkyvä rooli, mutta niin on myös yhteisöllisyydellä ja auttamisella. Siitä perhe saakin heti osansa, sillä uudet asukkaat otetaan lämpimästi vastaan.

Elämä pikkukylässä kuulostaa kyllä ihanalta ja monipuoliselta. On lyhyt matka kouluun ja päiväkotiin, ihania paikallisia kahviloita ja luottopizzeria, ihana uimahalli-kylpylä vaikka joka iltaiseen polskutteluun, kirjastopalvelut, liikuntamahdollisuudet ja monen eri alan osaajia. Rämö ei kuitenkaan maalaa elämästä liian ruusuista idylliä, sillä on myös talvella siinä mittakaavassa tukkeutuvia teitä ja lumen saartamia taloja, että sitä ei Suomessa ihan voi kuvitellakaan. Kaikki on lopulta kuitenkin vain asenteesta kiinni, sillä jos osaa nähdä kaiken hyvän, on helpompi kestää haasteet.

Näitä "islantilaiskirjoja" on ollut tosi mukava lukea ja näistä on myös oppinut valtavasti uutta. Etenkin kahden aiemman kirjan kohdalla kiinnostavaa on ollut eritoten se, miten Islanti ja Suomi ovat vertautuneet toisiinsa tavoiltaan ja yhteiskunnallisesti. Mielelläni lukisin vastaavia kirjoja Rämöltä vielä lisääkin.

Blogissani myös

- Islantilainen voittaa aina

- Islantilainen kodinonni

Kuulaita kesäöitä Lemmenlahdella

Tuuli Kivijoki: Kuulaita kesäöitä Lemmenlahdella

Lemmenlahti 3

Karisto 2025

Lemmenlahti-sarjan kolmas osa Kuulaita kesäöitä Lemmenlahdella on varsin täydellinen kesäkirja luettavaksi helteellä laiturinnokassa: napakat luvut, hyvin etenevä tarina, arkea, romantiikkaa ja pieniä kommelluksiakin. Se tutustuttaa lukijat paremmin koulusihteeri Kaisaan, johon olemme hieman päässeet tutustumaan aiempien osien myötä, samoin kuin aiemmista osista tutut Annika ja Sofia vilahtavat tässä teoksessa sivuhenkilöinä.

Käsitöitä ja lukemista harrastava Kaisa on hiljattain ostanut oman rivitaloasunnon Lemmenlahdelta ja odottaa innolla ensimmäistä kesäänsä paikkakunnalla. Ikioman kodin laittaminen ja varsinkin sen pienen pihan somistaminen tuntuvat mielekkäältä puuhalta. Harrastukset, ystävät ja työ täyttävät hänen päivänsä ja elämä tuntuu varsin mukavalta, eikä Kaisa enää koe jäävänsä mistään paitsi. Kaisa joutuu kuitenkin puntaroimaan elämäänsä uudelleen, kun miehiä tupsahtelee näköpiiriin vähän oikealta ja vasemmalta.

Kaisa on hahmona hyvin samanlainen kuin Kivijoen aiemmatkin päähenkilöt: käytännöllinen, aikaansaava ja itsenäinen nainen, joka ei oikeastaan tarvitse elämäänsä ketään, mutta joka osaa silti päästää ihmisiä lähelleen ja jos niikseen on, niin toivottaa rakkaudenkin tervetulleeksi. Päähenkilöjen samankaltaisuus ei ainakaan minua haittaa lainkaan, mikä on ehkä hieman yllättävääkin. Minä kuitenkin viihdyn niin hyvin Lemmenlahden arkisessa kodikkuudessa, että en ole ainakaan vielä kaivannut muuta.

Oman vaihtelunsa sarjalle on tuonut se, että tähän mennessä jokainen osa on sijoittunut eri vuodenaikaan. Pikkupaikkakunta on näyttäytynyt monelta kantilta myös harrastuksien, töiden ja tuttavuuksien kautta. Seuraava osa Kimaltelevia hankia Lemmenlahdella tarjoilee avausosan tavoin talvimaisemia ja töiden puolesta taidamme päästä kurkkaamaan Kaisan koulun arkea eri näkökulmasta, sillä seuraavan osan päähenkilö on opettajana työskentelevä Katariina. Olen jo varannut kirjan kirjastosta, joten sitä odotellessa!