Hitsaaja

Kettu, Katja: Hitsaaja

348 s., WSOY 2008

Kaikki jotka ovat lukeneet Katja Ketun menestysteoksen "Kätilö" tietävät, että häneltä on lupa odottaa paljon. Minä kuitenkin olin sangen skeptinen edelleen, sillä vaikka pidinkin Kätilöstä hyvin paljon, niin en hänen esikoisteoksestaan Surujenkerääjä kauhesti pitänyt. Voisin sanoa, että arvoasteikolla Hitsaaja sijoittuu näiden kahden teoksen välimaastoon: varsin kelpo suoritus.

Hitsaaja sijoittuu loppuvuoteen 1994 ja tapahtumat saavat alkunsa matkustaja-alus Estonian uppoamisesta ja sitä seuranneesta vyyhdestä. Teoksessa on monta eri tarinaa punottu taitavasti yhteen: on Niila, joka tuntee syyllistyyttä Estonian uppoamisesta; on Mirka, jonka veljen epäillään olleen laivalla, on poliisikomisario ja Kaisu, Niilan vaimo. Nämä henkilöt ovat teoksen kertojia, joten teoksessa nousee esiin pala palalta asioita, jotka loksahtavat kohdalleen. Näin jälkikäteen voi sanoa, että tämä teos tuo jo monisyisyydessään esimakua Ketun kirjailijankyvyistä, jotka puhkeavat täyteen kukkaan Kätilössä.

Jos nyt vielä kerran vertaan Hitsaajaa Kätilöön, niin voin sanoa, että Hitsaajan kieli ei ole niin rehevää tai mukaansatempaavaa kuin Kätilön. Itse asiassa välillä lapin murre jopa ärsytti, koska minusta se ei istunut joka tilanteeseen kovin hyvin. Hitsaaja on melko raskas teos, jo alkumetreillä tuntui tukahduttavalta: niin hyvin tuntemuksia on kuvattu. Silti minulle jäi teoksesta jotenkin kolkko jälkimaku. Lisäksi teosta oli aluksi vähän vaikea seurata, kun ei oikein vielä tiennyt kuka on kuka. Mutta kuten sanottu: varsin kelpo suoritus. En oikein osaa sanoa antaisinko tälle teokselle arvosanaksi 3½ vai 4, mutta ehkä vaakakuppi kallistuu aavistuksen paremmalle puolelle. Siispä:

♠♠♠♠

Kuolema ilmoittaa lehdessä

Christie, Agatha: Kuolema ilmoittaa lehdessä

339 s., WSOY 1991, 7. p.

suom. Eila Pajastie

alkup. A murder is announced 1950

Agatha Christien Kuolema ilmoittaa lehdessä on yksi hänen miss Marple -dekkareistaan. Täytyy sanoa, että en ole ikinä pitänyt Marplesta läheskään niin paljon kuin Poirotista. Aikaisemmin olen lukenut vain yhden Marplen, sen ensimmäisen "Murha maalaiskylässä". Elokuvia olen nähnyt useampiakin ja pitänyt niistä silloin, kun Marplen näyttelijä ei ole ollut liian vanha höpsähtänyt kääkkä, vaan hahmoon on saatu uutta raikkautta.

Kuolema ilmoittaa lehdessä on sangen ovelasti ja taitavasti rakennettu mysteeri, joka rakentuu erään illan ympärille. Paikallislehdessä on ilmoitus murhan tapahtumisesta ja uteliaat naapurit pitävät sitä kutsuna murhaleikki-iltamaan, mutta yllättäen tapahtuukin ihan oikea murha eikä kukaan tunnu tietävän kuka laittoi ilmoituksen lehteen. Tällöin kuvaan astuu miss Marple.

Suomentajan työstä voin antaa heti tunnustusta, hän oli mainiosti ratkaissut työssään ne paikat, missä suomen ja englannin kielet törmäävät: siis she:t ja he:t ja muut vain englannin kielessä ilmenevät olennaiset seikat jutun ratkaisemiseksi. Siksi tuntuikin mielekkäämmältä seurata teosta.

Kaiken kaikkiaan hyvin taattua Christietä ja ainakin parempi kuin aikaisemmin lukemani Marple!

♠♠♠♠

ps. dekkareista on hirveän vaikea kirjoittaa ja niitä on vaikea pisteyttää

Jojo + kuulumisia

Parras, Tytti: Jojo

223 s., Otava 1969, 6. p.

Tytti Parraksen Jojo tuli tietoisuuteeni Kotimaisen kirjallisuuden kurssin ansiosta. Opettajan puheiden perusteella laitoin teoksen myös TBR100 -listalleni. En kauheasti löydä kirjasta mitään itua, mutta onpahan luettu.

Jojo herätti ensi kerran ilmestyessään suurta kohua, koska se sisältää hieman järkyttäviäkin tapahtumia: veli esimerkiksi tekee sisarelleen abortin, kun tämä on raskaana serkulleen. En silti pidä teosta millään tavalla shokeeraavana. Jotenkin ehkä yritystä järkyttämiseen tai kohun nostattamiseen oli liikaa.

Lukeminen tuntui jotenkin vaivalloiselta, ja minusta tuntuukin ettei kirjailija ollut kuullutkaan pilkuista tai muista sellaisista pikkuseikoista. :)) Päähenkilöä ei kuvailtu millään tavalla, vaan yksityiskohdat sai onkia muun tekstin joukosta. Päähenkilö vain oli, ei esimerkiksi juuri ottanut osaa keskusteluihin, mutta silti hänestä paljastui yllättävän paljon kaikenlaista: kiintymyssuhde veljeensä, suhtautuminen muihin ihmisiin, tunne-elämän säröisyys.

Loppuviimein en pidä tätä teosta mitenkään ihmeellisenä, mutta tokihan sen lukemista voi suositella kirjallisuuden tuntemuksen nimissä.

♠½

Ja sitten hieman kuulumisiani. Olen ollut viime aikoina hyvin kiireinen, tämäkin kirja on odotellut bloggaamista iät ja ajat. Olen töissä kukkamyyjänä 8 tuntia päivässä + lauantaisin 5, joten olen ymmärrettävästi aivan naatti. Jotenkin tuntuu, että vuorokaudesta loppuu tunnit kesken, kun pääsee töistä viideltä. Töiden jälkeen haluaisin lähinnä vain lojua katselemassa jotakin dvd:tä, ja olenkin viettänyt muutamia Sinkkuelämää -maratoneja. :D Muutenkin luin niin paljon kuun vaihteessa, että nyt tuntuu hyvältä hieman hidastaa tahtia ja tehdä välillä jotakin muuta, vaikkakin nytkin on dekkari meneillään. Täällä siis ollaan, vaikka olenkin viettänyt blogihistoriani pisimmän hiljaisuuden. ;)

Helmeilevä kuolema

Christie, Agatha: Helmeilevä kuolema

158 s., WSOY 1985, 3. p., 1.p. 1959

suom. Eero Ahmavaara

alkup. Sparkling cyanide 1945

Minäkin lukeudun niihin ihmisiin, joiden täytyy kesällä saada lukea dekkareita. Minulle dekkaristien ehdoton ykkösnimi on kukapas muukaan kuin Agatha Christie. En välttämättä lue kuin pari-kolme dekkaria kesällä, mutta vähintään yksi on aina Christien. Eniten hänen teoksistaan pidän niistä, joissa on Hercule Poirot. 

 Helmeilevä kuolema lähtee liikkeelle Rosemary Bartonin vuoden takaisesta kuolemasta, joka kirjattiin itsemurhaksi. Aviomies kuitenkin rupeaa pohtimaan murhan mahdollisuutta ja siitä alkaa varsinainen mysteerin selvitys.

Mielestäni Helmeilevä kuolema ei ollut niin hyvä ja iskevä teos kuin muut Christieltä lukemani. Toki siinäkin on pitkälti kehitelty juoni, joka paljastaa aina yllätyksen toisensa jälkeen, mutta minua vaivasi salapoliisin puuttuminen. Ei miss Marplea, ei Hercule Poirotia=outoa. Ehkä juuri erilaisuus vaikutti siihen miten teoksen koin. Toisaalta pidän kovasti Eikä yksikään pelastunut -teoksesta, eikä siinäkään ole Marplea tai Poirotia.

Mainittakoon nyt myös se, että suomennos on mielestäni ontuva. Tai vaikeaselkoinen olisi ehkä parempi ilmaus, eikä se johdu sanojen vanhahtavuudesta vaan kököstä ilmiasusta. Ehkä sekin vaimentaa dekkarin mukaansatempaavuutta.

♠♠♠

Brooklyn

Tóibín, Colm: Brooklyn

313 s., Tammi 2011

suom. Kaijamari Sivill

alkup. Brooklyn 2009

Olen lukenut Colm Tóibínin Brooklynista pelkkää hyvää ja siksi odotinkin melkoisen innolla teoksen lukemista. Yleisesti ottaen pidän kirjoista, jotka liittyvät jollakin tavalla Irlantiin. Pidin tästäkin teoksesta, mutta en niin paljon kuin ennakolta oli aavistellut. Varoitan, että teksti pitää sisällään juonipaljastuksen.

Brooklyn kertoo Elisistä, joka lähteen kotoaan Irlannista Brooklyniin työn perässä. Hänellä kestää aikansa sopeutua amerikkalaiseen elämänmenoon, mutta sitten koti-ikävä alkaa hellittää. Tällöin kuitenkin tulee kotoa pysäyttävä viesti Rose-sisaren äkillisestä poismenosta. Ja siinä vaiheessa alkaa tökkiä. Mielestäni Rosen kuolema ei vain yksinkertaisesti ole uskottava. Ei kukaan nuori ihminen sairasta kertomatta kenellekään ja sitten vain kuole pois. Tai ainakin se oli kuvattu jotenkin omituisen töksähtäen ja ylimalkaisesti.

Sitten Eilis palaa Irlantiin, tosin vain väliaikaisesti. Siellä hän kokee jäävänsä kahden maailman väliin: Amerikan ja Irlannin. Jotenkin hänen jahkailunsa ja käytöksensä Irlannissa pistivät vihaksi, en pitänyt siitä millaiseksi kunnon tyttö muuttui palattuaan kotiin. Loppu jotenkin venyi ja paukkui ja oli painostava, odotin jännityksellä mikä on loppuratkaisu. Lisäksi ärsyynnyin Eilisin äidin vuoksi, joka tuntui ajattelevan vain itseään ja odotti Eilisin jäävän.

Teos on melko viihdyttävä ja mukava luettava, mutta silti en voi antaa sille kovin paljon pisteitä edellä selostettujen seikkojen vuoksi. Lisäksi haluan todeta, että mielestäni suomennos on paikka paikoin kankeaa ja estää teoksen tunnelman välittymistä. Ehkä englanniksi luettuna voisin ajatella kirjasta hieman eri tavalla tai kokea sen vahvemmin.

♠♠♠

Puolinainen

Hietamies, Eve: Puolinainen

318 s., Otava 2002

Joku ehkä muistaakin, että tuossa jokin aika sitten hehkutin Eve Hietamiehen Yösyöttöä. Siksi tartuinkin melko kovin odotuksin tähän Puolinainen -teokseen, jonka luin Sinisen linnan kirjaston Kirjallisuuden äidit -haasteeseen.

 Teos kertoo liki nelikymppisistä Ilonasta ja Iivarista, joilla tuntuu nyt olevan kaikki, vain lapsi puuttuu. He kokevat pettymyksen toisensa jälkeen ja molemmat käsittelevät niitä eri tavoilla: vaikka suru on yhteinen, se lyö kiilaa heidän välilleen.

Ensiksi voin todeta, että en pitänyt tästä teoksesta läheskään niin paljon kuin Yösyötöstä. Ehkä se johtuu siitä, että tämän teoksen aihe on raskaampi: lapsettomuus ja keskenmenot, naisen kaipuu tulla äidiksi. Tätä teosta ei ole sävytetty huumorilla samalla tavoin kuin Yösyöttöä, mutta sen kyllä ymmärtää, kun miettii aihetta.

Mielestäni tämä teos ei myöskään tekstin kannalta soljunut eteenpäin yhtä vaivattomasti kuin Yösyöttö. Se jotenkin junnasi paikoillaan ja kelasi samoja asioita koko ajan: lukuisia keskenmenoja. Toisaalta se tuo menetyksen ja kaipuun tuskalle lisää pontta ja vaikutusta, mutta silti olisin toivonut hieman jotakin tempoa teokseen.

Keskenmenot ovat aina kamala asia koko lähipiirille, niin kuin tässäkin teoksessa on. Silti aiheesta ei kauheasti puhuta, tai ei ainakaan teoksen ilmestymisaikaan puhuttu. On hienoa, että Hietamies on ottanut vaikean ja kipeän aiheen käsittelyyn.

 

♠♠♠