Raja

Pulkkinen, Riikka: Raja

399 s., Gummerus 2006

Riikka Pulkkisen esikoisteos Raja on ollut lukulistallani jo jonkin aikaa ja laitoinkin sen sitten TBR100 -listalleni. Odotukseni teosta kohtaan olivat hyvin ristiriitaiset: toisaalta olin kuullut teoksesta pelkkää hyvää, mutta toisaalta ei oikein huvittanut tarttua tähän. Olen lukenut Pulkkisen Totta -teoksen (sen "ensimmäisen version") silloin kun se oli aivan uusi, ja minulla onkin kyseinen teos itselläni. Jotenkin en pitänyt siitä kovinkaan paljon, mutta nyt Rajan luettuani harkitsen lukevani sen uudelleen. Sillä Rajasta minä pidin.

Raja etenee neljän eri ihmisen kertomana. Jokaisella on oma tarinansa, mutta ne kietoutuvat toisiinsa ja täydentävät toisiaan erilaisilla tulkinnoillaan tilanteesta. Ainoastaan Anjan tarina on mielestäni erillinen muista. Yhteyksiä on selvästikin, mutta silti se on täysin oma asiansa: ainoastaan sen teema yhdistää sen muihin ja se toimiikin nähdäkseni rakentavana "vertauskohtana", sillä Anjalla on paljon opetettavaa.

Teoksen tärkein kysymys on: "missä menee raja?". Kuka määrittelee missä raja menee, ihminen itsekö vaiko yleiset normit? Entä onko oikein tehdä niin kuin sydän sanoo, vaikka laki tai järki sanoisikin toista? Koska saa valehdella vai saako koskaan? Esimerkiksi näitä asioita Pulkkinen pyörittelee romaanissaan taidokkaasti ja saa lukijansa ajattelemaan asioita eri näkökulmista. Hän kirjoittaa vahvasti ja rohkeasti.

♠♠♠♠

Kertomus näkevistä

Saramago, José: Kertomus näkevistä

382 s., Gummerus 2007

suom. Erkki Kirjalainen

alkup. Ensaio sobre a Lucidez, 2004

Luin lukiossa kirjallisuusdiplomiani varten José Saramagon teoksen Kertomus sokeudesta. Siitä on kulunut nyt yli kolme vuotta, mutta silti muistan kyseisen teoksen kuin olisin sen juuri äsken lukenut, sillä se oli todella vaikuttava. Se kuuluu kyllä ehdottomasti lukemieni kirjojen parhaimmistoon. Kertomus näkevistä on kyseisen teoksen eräänlainen sisarteos, mutta minun mielestäni se ei yltänyt samalla tasolle kuin Kertomus sokeudesta.

Kertomus näkevistä kertoo poikkeustilanteesta, jossa jonkun nimeltä mainitsemattoman maan pääkaupungissa enemmistö äänioikeutetuista äänestää tyhjää. Kun vaalit uusitaan suurin odotuksin ja sama tulos toistuu entistä tyrmäävämpänä, on kriisi valmis. Maan poliittinen johto (ministerit) päättävät saartaa kaupungin ja jättää asukkaat selviämään yksikseen ilman järjestyksenvalvontaa. Heidän yllätyksekseen kaupungissa kaikki kuitenkin sujuukin miltei paremmin kuin ennen.

Kertomus näkevistä pyörii vahvasti byrokratian ja voisi sanoa jopa korruption turmeleman politiikan ympärillä. Päättäjät eivät halua nähdä todellisia syitä kansan poikkeuslaatuiseen mielenilmaukseen, vaan etsivät syitä ja syyllisiä olemattomista salaliitoista. Lopulta asiat vain kärjistyvät.

Kertomus näkevistä on hyvin mielenkiintoinen teos, jolla ei ole onnellista loppua. Sitä olisin kaivannut, koska minulla on luontainen tarve uskoa, että kaikki päättyy hyvin. Vaikka jotkut asiat järjestyvätkin, niin en nähnyt paljon valoa tunnelin päässä vaan vain uusia ongelmia. Toivottavasti ikinä ei oikeasti käy edes lähellekään näin kuin tässä kirjassa.

Sen verran vielä, että minun nähdäkseni kannattaa ensin lukea Kertomus sokeudesta ja sitten vasta tämä teos, jos siis tämän aikoo joskus lukea. Lisäksi haluan sanoa, että edes jonkinasteinen kiinnostus politiikkaa ja maailman tilaa kohtaan on eduksi, sillä silloin tästä teoksesta saa enemmän irti.

♠♠♠½

Hoivakodin kissa Oscar

Dosa, David: Hoivakodin kissa Oscar

254 s., Otava 2011

suom. Pekka Tuomisto

alkup. Making Rounds with Oscar, 2010

Olen viime aikoina kärsinyt tietynlaisesta lukuongelmasta: en ole millään meinannut keksiä mitä lainaisin kirjastosta ja mikään lukulistalla odottava ei ole oikein innostanut. Päätinkin kokeilla jotakin erilaista ja tartuin tähän Oscar-kissasta kertovaan teokseen.

Hoitokodin dementia-osastolla asustavalla Oscarilla on erityislaatuinen kyky vaistota lähestyvä kuolema. Muuten melko syrjäänvetäytyvä kissa ilmestyy aina pitämään valvojaisiaan sen potilaan sänkyyn, joka tulee kuolemaan seuraavaksi. Oscar on erehtymätön ja hänen ansiostaan hoitajatkin osaavat jo ilmoittaa omaisille että loppu on lähellä, vaikka lääketieteellisesti kaikki näyttäisi olevan hyvin.

Oscar onnistuu ihastuttamaan niin hoitajat kuin potilaat ja heidän perheensäkin, mutta lääkäri David Dosa on epäilevä. Miten kissa voisi muka aavistaa sellaista, mitä älykäs ihminen ei huomaa? Dosa ryhtyy tutkimaan Oscarin kykyä ja haastattelee edesmenneiden potilaiden omaisia, joista kukin kertoo läheisensä tarinan ja sen miten Oscarin läsnäolo kuoleman hetkellä vaikutti heihin.

Kirjan nimen perusteella odotin enemmän keskittymistä kissaan, mutta kuitenkin melko suuri osa teoksesta keskittyy ihmisten tarinoihin ja heidän sairaushistoriaansa. En näe sitä kauhean olennaisena kissan tarinan kannalta, vaikka toisaalta niinkin voi ajatella: tarinat voivat korostaa kissan uskomatonta vaistoa. Paljon on kuitenkin sellaista, mikä ei liity kissaan millään tavalla.

David Dosa kertoo esipuheessaan, että "kerronnallisista syistä olen muuttanut todellisia tapahtumia jonkin verran". Herääkin kysymys, että onko Oscarin kyky esitetty vakuuttavammin kuin mistä on kyse? Minä ainakin olisin toivonut, että kissa olisi esitetty täysin todellisessa valossa, vaikka se olisikin voinut viedä lumovoiman hänen kyvyltään.

Itse uskon, että eläimet voivat vaistota ihmisen ja erityisesti heille rakkaan perheenjäsenen lähestyvän kuoleman. Itse asiassa myös minun lähisuvustani löytyy sellainen tapaus. Eläimet ovat yleensä paljon viisaampia kuin ihmiset olettavat, sen olen kahden kissani kanssa huomannut. Voisin myös filosofoida tässä loputtomiin miksi eläimet ovat joskus ihmisiä ymmärtävisempiä olentoja, mutta jätän tämän tähän.

♠♠♠

Tunnustus!

 

Olen niin otettu tästä ensimmäisestä tunnustuksesta, jonka blogini sai. Wihii, kiitos tästä kuuluu Sannalle Luettua -blogiin! Kiitos paljon! :)

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.

2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.

3. Kopioi post it  -lappu ja liitä se blogiisi.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Minulla on oikeasti pahoja vaikeuksia päättää, että kenelle tämän tunnustuksen haluan antaa, koska kaikki seuraamani blogit ovat omalla tavallaan todella hyviä. Aika moni blogi tämän on jo saanutkin, joten ehkä tulee joku saa sen uudelleen. Annan tunnustuksen seuraaville blogeille:

+ Marialle Sinisen linnan kirjastoon. Blogin yleisfiilis on niin hyvä, että siitä pitää antaa pointseja. Lisäksi hänen kehittämänsä Kirjallisuuden äidit -haasteensa on todella kiva ajatus!

+ Morrelle Morren maailmaan. Pidän siitä, että blogissa käsitellään teoksia monipuolisesti ja nostetaan esille asioita eri kanteilta. Lisäksi myös hänen ideoimansa haaste Kuusi kovaa kotimaista on mainio!

+ Kirjoihin kadonneelle Aletheialle. Olen monesti lukenut hänen blogistaan kirjoista, jotka kiinnostavat minua tai ovat alkaneet kiinnostaa.

+ Elma Ilonalle Tarinauttisen hämärän hetkiin. Tämä blogi onkin kohtalaisen uusi tuttavuus minulle, mutta tykästyin kovasti hänen tapaansa kertoa kirjoista kolmessa osassa. Käykää itse tsekkaamassa mitä tarkoitan!

+ Katrille La petite lectrice -blogiin. Sinne tämä tunnustus on tainnut jo mennäkin, mutta täältä saat vielä yhden. Katrin blogi oli ensimmäinen kirjablogi, jota aloin lukea - ja pitkälti sen vuoksi innostuin itsekin aloittamaan bloggaamisen.

Olkaattepa hyvät! :)

Tyttö tulevaisuudesta

Teräs, Mila: Tyttö tulevaisuudesta

205 s., Otava 2004

Hyvät lukijat, saanko esitellä: kaikkien aikojen suosikkinuortenkirjani Mila Teräksen Tyttö tulevaisuudesta. Luin sen uudelleen nyt useamman vuoden tauon jälkeen ja silti löysin siitä edelleen sitä hohtoa, joka ihastutti minua 14-vuotiaana yläastelaisena. :)

Tyttö tulevaisuudesta kertoo 15-vuotiaasta Aadasta, joka vastaa kaupan seinältä löytämäänsä ilmoitukseen kukkien kastelusta. Hänen tulee kastella Metsäkylän vanhan pappilan vanhaa oleanteria, mutta paikan päällä hän törmää johonkin odottamattomaan: aution pappilan vanhaa pianoa soittamalla hän pystyy matkustamaan ajassa vuoteen 1889.

Aada saa sadan vuoden takaa jopa ystävän, mäkitupalaisen tyttären Tildan. Tildan kanssa hän kohtaa paljon asioita, jotka olivat ennen ihmisille arkipäivää: kurjuus, köyhyys, luokkaerot, tiukat kirkolliset määräykset ja paljon muuta. Silti Tildan maailmaan siirtyminen on hänelle pakokeino oman elämän harmeista ja ongelmista.

Kun luin tämän kirjan ensimmäistä kertaa, olin todella ihastunut historiallisista raameista, joita nuortenkirjoista aika harvoin löytää. Vaikka teoksen tapahtumat kerrostuvat kahteen eri aikaan (sillä täytyyhän Aadan myös kotona näyttäytyä), ei teos ole silti sekava. Voisin sanoa, että tämä teos innosti minua entisestään perehtymään historiaan niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. En voi sanoa olevani mikään historia-nero mutta kuitenkin.

En oikeasti tiedä mitä antaisin tälle teokselle pisteitä. Pidän tästä teoksesta paljon, kuten suosikin asema jo vihjaa, mutta en silti koe voivani antaa sille täysiä pisteitä, koska siinä on minun mielestäni myös puutteita. Jotenkin on vaikea arvostella teosta, koska olen pitänyt siitä niin kauan ja se osittain sumentaa arvostelukykyni. Mutta päädyn kuitenkin antamaan

 vahvan

♠♠♠♠
Onko joku teistä lukenut tämän teoksen? Entä mitä piditte siitä?

Kultarikko

Mustonen, Enni: Kultarikko - Pohjatuulen tarinoita

252 s., Otava 2012

Kultarikko on Enni Mustosen trilogian Pohjatuulen tarinoita päätösosa. Trilogia kertoo suvun naisten tarinaa sukupolvi sukupolvelta. Ensimmäinen osa Lapinvuokko kertoo Annikista, toinen osa Jääleinikki Eliisasta ja Kultarikko Heidistä. Voin sanoa, että Kultarikko on mielestäni trilogian paras teos. Siinä on sitä romantiikkaa ja oikeaa todentuntua, jota minun mielestäni romantiikka-/rakkaus -kategoriaankin laskettavissa teoksissa pitää olla.

Päätososa sijoittuu ajallisesti 1980-luvun loppuun ja 1990-luvun alkuun. Päähenkilö Heidi Felder on parikymppinen hotellialan opiskelija, joka on työharjoittelussa Hong Kongissa ja intiimissä suhteessa pomoonsa. Kun äiti Eliisa pyytää Heidiä lähtemään Annikki-ämmin avuksi Lappiin, suvun syntysijoille, Heidi ei epäröi.

Heidi tapaa Lapissa lomakyläyrittäjä Arttu Savelan, jonka morsian on lähtenyt ja jättänyt selviytymään yksin. Heidi ja Annikki päättävät auttaa molemmat omilla tavoillaan. Ei aikaakaan, kun romanttiset väreet alkavat kulkea Heidin ja Artun välillä.

Teoksessa on hauskaa ja odottelevaa kihelmöintiä ja sähköä, kun lukija koko ajan odottaa, että koska jotakin ratkaisevaa tapahtuu nuorten välillä. Arkinen elämä ja samalla arkinen romantiikka on mielestäni hyvin todentuntuista. Henkilöhahmoihin ei kuitenkaan jotenkin pääse kovin sisälle, mutta toisaalta se ei nyt kauheasti haittaakaan.

Yksi asia nousee jälleen todella minua häiritseväksi tekijäksi, vaikka sillä ei juonen kannalta ehkä ole kauheasti merkitystä (no ei ole!). Asia on se, että Heidin eno on yhtäkkiä saanut nimekseen Tapio, vaikka muistaakseni edellisissä osissa nimi oli Henrik. Onko tässä nyt joku pointti muuttaa nimi viimeiseen osaan? Se on ärsyttävää. Toinen ärsyttävä tekijä ja jopa suurikin asia on se, että huonosti suomea puhunut Heidi alkaakin yhtäkkiä puhua hyvinkin suomea. Välillä tekstiin on istutettu pientä kielellistä "haparointia" repliikeissä ja ajatuksissa, joten uskottavuus ei ole täysin mennyttä. (Toisaalta kielen oppii nopeiten puhumalla, joten ymmärrän seikan siinä mielessä.)

Lisäksi haluan vielä sanoa, että minusta kirjan kansi on hyvin suunniteltu ja jopa kaunis, mikä innostaa tarttumaan kirjaan. Sisältö on saanut arvoisensa kannen.

♠♠♠♠½