lauantai 1. syyskuuta 2012

Raja

Pulkkinen, Riikka: Raja
399 s., Gummerus 2006

Riikka Pulkkisen esikoisteos Raja on ollut lukulistallani jo jonkin aikaa ja laitoinkin sen sitten TBR100 -listalleni. Odotukseni teosta kohtaan olivat hyvin ristiriitaiset: toisaalta olin kuullut teoksesta pelkkää hyvää, mutta toisaalta ei oikein huvittanut tarttua tähän. Olen lukenut Pulkkisen Totta -teoksen (sen "ensimmäisen version") silloin kun se oli aivan uusi, ja minulla onkin kyseinen teos itselläni. Jotenkin en pitänyt siitä kovinkaan paljon, mutta nyt Rajan luettuani harkitsen lukevani sen uudelleen. Sillä Rajasta minä pidin.

Raja etenee neljän eri ihmisen kertomana. Jokaisella on oma tarinansa, mutta ne kietoutuvat toisiinsa ja täydentävät toisiaan erilaisilla tulkinnoillaan tilanteesta. Ainoastaan Anjan tarina on mielestäni erillinen muista. Yhteyksiä on selvästikin, mutta silti se on täysin oma asiansa: ainoastaan sen teema yhdistää sen muihin ja se toimiikin nähdäkseni rakentavana "vertauskohtana", sillä Anjalla on paljon opetettavaa.

Teoksen tärkein kysymys on: "missä menee raja?". Kuka määrittelee missä raja menee, ihminen itsekö vaiko yleiset normit? Entä onko oikein tehdä niin kuin sydän sanoo, vaikka laki tai järki sanoisikin toista? Koska saa valehdella vai saako koskaan? Esimerkiksi näitä asioita Pulkkinen pyörittelee romaanissaan taidokkaasti ja saa lukijansa ajattelemaan asioita eri näkökulmista. Hän kirjoittaa vahvasti ja rohkeasti.

♠♠♠♠

2 kommenttia:

  1. Menen keskiviikkona katosmaan tämän näytelmänä. Innolla odotan! En ole vielä lukenut kirjaa, joten luvassa voi olla väkevä elämys...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkoi kyllä kiinnostamaan, että mitenköhän jotkut kohdat on näytelmässä toteutettu! :) Varmasti kyllä tulee olemaan mainio kappale.

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.