keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Muumilaakson marraskuu

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
161 s., WSOY 2010, 22. p.
suom. Kaarina Helakisa
alkup. Sent i november 1970

Sainpas vihdoin aikaiseksi tarttua tähän Muumilaakson marraskuuhun, onpa se tuossa vuoroaan odotellut jo lokakuun alkupuolelta lähtien. Jotenkin ei ole yhtään huvittanut alkaa lukemaan tätä, koska tämä ei alun alkujaankaan vaikuttanut yhtä hauskalta kuin muut Muumi-kirjat. Eikä se kyllä ollutkaan, minun mielestäni ainakaan.

Muumilaakson marraskuu kertoo nimensä mukaisesti eräästä marraskuusta, jolloin moni tuttava päättää lähteä muumiperheen luo kuka mistäkin syystä: Hemuli väsyy entiseen elämäntapaansa, Vilijonkka järkyttyy ja homssulapsi Tuhto tahtoisi oikean kodin. Mymmeli puolestaan saapuu tapaamaan sisartaan Pikku Myytä. Mutta muumiperhepä ei olekaan paikalle, he ovat matkustaneet pois. Jokainen vieras asettuu taloksi eikä erilaisten persoonien yhteentörmäyksiltä vältytä.

Minusta tämä kirja oli tylsä, koska "oikeat" muumit eivät olleet paikalla. Kaikki vain asuivat heidän talossaan, eikä mikään vaikuttanut tai tuntunut yhtään samalta ilman muumeja ja Myytä. Muutenkin näiden hahmojen elämänajatukset olivat hieman sekavia, vaikka kyllähän niistä selvää saa, jos vaan ryhtyy niitä analysoimaan ja penkomaan. Minä en sitä nyt tässä rupea tekemään, koska en koe mielenkiintoa selvittää heidän toimintamotiivejaan sen enempää kuin mitä kirja suoraan antaa ymmärtää.

Kirjoitustyyli on kyllä aika samanlainen kuin aikaisemminkin, samoin kuvitus on taattua Janssonin muumikuvitusta. Jokin ei vain nappaa. Kansikin näyttää hieman epämielenkiintoiselta. Mutta kyllä tämän nyt luki ja muumiprojekti eteni taas!

♠♠

5 kommenttia:

  1. Totta, on erilainen kuin muut muumit. Itse pidän tästäkin :)

    VastaaPoista
  2. Minäkään en innostunut tästä muumi-kirjasta yhtä paljon kuin muista. Muumeissani täytyy olla enemmän toimintaa ja huumoria :)

    VastaaPoista
  3. Minäkään en hirveästi syttynyt aikanaan tälle! Ehkä se on juuri se, kun muumit puuttui.

    VastaaPoista
  4. Kurjaa ettet lämmennyt. Vaikka tästä puuttuvatkin ns. perinteiset päähahmot, niin mielestäni on ihana lukea silti Janssonin kerrontaa ja tutustua erityisesti Ruttuvaariin ja Tuhtoon.

    VastaaPoista
  5. Tämä teos selkeästi jakaa mielipiteitä. Laura sanoi hyvin tuon, että "täytyy olla enemmän toimintaa ja huumoria". Se kiteyttää hyvin minunkin ajatuksiani, vaikka en saanutkaan sitä itse puserrettua aivoistani sormiin ja niiltä näppiksen kautta arvioon. :D (Kyllä nyt taas pukkaa "taiteellista" lausetta taas.) Mutta kiva kuulla, että tälläkin teoksella on faninsa. :)

    VastaaPoista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.